Norrbottenin Kamariorkesterilla on tapana tehdä rohkeita ja odottamattomia tuotantoja eri alojen muusikoiden kanssa ja mikä sopisikaan paremmin kuin yhteistyö Loney Dear`n eli Emil Svanängenin kanssa, jonka musiikkia joku on luonnehtinut juuri kamaripopiksi.
LONEY DEAR
He esiintyvät yhdessä Haaparannan Folkets Husissä perjantaina 21. marraskuuta klo 19.30 Suomen aikaa.
Loney Dear on multi-instrumentalisti, jonka ensimmäinen instrumentti oli syntetisaattori ja musiikki, josta piti oli Kraftwerkin, A-Han ja Brian Enon.
Hänen kaipuun täyttämiä ja hellyttäviä popbiisejä on verrattu muun muassa Belle & Sebastianin luomuksiin, mutta hänen sovituksiensa fokus muuttuu koko ajan.
Hän innostuu helposti kaikesta. Orkestereiden ja isojen urkujen käytöstä hän on saanut uutta potkua ja lähentynyt klassista musiikkimaailmaa.
Kymmenessä vuodessa hän on julkaissut seitsemän albumia ja kiertänyt maailmaa muun muassa Andrew Birdin kanssa.
Legendaarinen rockmusikaali Jesus Christ Superstar täyttää 40 vuotta. Kaksi vuotta vuotta sitten Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin luomuksesta kiersi suuria areenoita kaikkien aikojen näyttävin versio.
29. marraskuuta nähdään huippuäänentoistolla varustetussa Haparanda Folkets Biossa klo 20.00 Suomen aikaa Birminghamissa taltioitu esitys, jossa Judas Iskariotin roolin näyttelee palkittu koomikko ja musikaaliartisti Tim Minchin ja Maria Magdalenana nähdään Melanie C(hisholm) (x-Spice Girls) ja kuningas Herodeksena BBC:n suositun radion aamushown isäntä Chris Moyles.
Jesus Christ Superstarin ohjaajana toimii Laurence Connor ja elokuvan kesto on 1 tunti 44 minuuttia.
Molempien tapahtumien järjestelyissä on mukana Haparanda Teaterförening, joka lisäksi järjestää loppuvuodelle vielä bussimatkan Luulajan kulttuuritalolle 6.12., jossa Norrbotten Big Bandin solistina on Lisa Nilsson. (Ilmoittautuminen viimeistään 19.11 ja bussi lähtee Folkets Husilta klo 17.45 Suomen aikaa.)
” The Sultans –yhtyeen CD on hengästyttävä elämysmatka bluesin syövereihin ja takaisin. Levy kuuluu itsestäänselvyytenä jokaisen oikeaa bluesia diggaavan kokoelmiin ja muistakaa soittaa lujaa!”
Näin kirjoittaa yhden maailman vanhimman bluesjulkaisun Blues Newsin viimeisimmässä numerossa kriitikko Mikke Nöjd Pohjois-Suomen boogiekunkkujen 80-minuutin More House Rockin’ And Other Boogies-kokoelmasta, jonka on julkaissut Ektro Records.
Hound Dog Taylorin kunniakasta perintöä vaalivien torniolaisten Äijälän veljesten ja Lene Leinosen Sultansien hypnoottinen musiikki tuntuu saavan Blues Newsin kirjoittajat transsiin toisensa jälkeen. Hurriganes-kirjan kirjoittanut Honey Aaltonen valitsi erään Sultans-levyn Vuoden Parhaat-listalleen ja kirjoitti vuosia sitten muun muassa:
”Nykypäivän nirppanokkaisille ”bluesharrastajille” heidän tuotoksensa saattavat olla liian alkukantaista ”epämusiikillista kolinaa”, mikä kyllä panee miettimään, mistä siinä bluesissa on pohjimmiltaan kyse. Bluesmies, jolla ei ole kanttia digata Sultansia ei ole oikea bluesmies!”
Tänään tulee viisi vuotta siitä, kun Väylän Pyörre Musiikkiuutiset aloitti toimintansa. Paljon on ehtinyt tapahtua ja vettä virrata Väylässä ja monta uutista ehditty tuona aikana välittää pohjoisen musiikki-ihmisille. Joka vuosi lukijoita on tullut lisää, mikä on motivoinut jatkamaan. Suuri kiitos ja syvä kumarrus siis teille kaikille!
Väylän Pyörre Musiikkiuutiset juhlistaa 5-vuotispäiviä alkamalla jakaa K E K S I-musiikkipalkintoa, joka annetaan vuosittain kevyen musiikin parissa ansioituneelle, joka vaikuttaa yhä juurillaan pohjoisessa.
Ainakin ensimmäisellä kerralla valinnan teette te Väylän Pyörre Musiikkiuutisten lukijat äänestämällä piakkoin oikealle tulevasta ehdokaslistasta, jossa ovat mukana seuraavat nominantit:
Äänestys päättyy 18. tammikuuta 2015, jonka jälkeen arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken kaksi festivaalilippua Kemin Pakkasukko Blues N`Jazziin ja kaksi Meerin Grillin Möykky-lahjakorttia.
K E K S Imusiikkipalkinnon nimeksi? Se tunnetaan niin Suomessa kuin Ruotsissakin, paitsi uitossa käytettynä työvälineenä, myös Kaulinrannan Marjosaaressa syntyneen Antti Mikkelinpojan sukunimenä, jota voidaan pitää Lapin ja koko Tornionlaakson populaarimusiikin esi-isänä.
Antti Mikkelinpoika Keksin Vaka vanha Väinämöinen-tyylillä laulettu Laulu jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677 eli ensin muistitietona ja muistiinmerkittiin vuonna 1799, jonka jälkeen painettiin arkkiveisuiksi 1829, joita kansa sai ostaa esim. markkinoilta. Keksin tulvalaulusta tuli ikivihreä, jota Hasse Alatalo kuuli keräysmatkoillaan 1970-luvulla vielä laulettavan ulkomuistista, nykykansanmusiikkiyhtye J.P. Nyströms teki siitä levytyksen 1987 ja Mikael Niemelle tulvaruno on antanut inspiraatiota kahteenkin kirjaan.
Mikä show! Amerikkalaisbändi Rick Estrin & The Nightcats pani lauantai-iltana hyrskyn myrskyn Kemin Ankkurissa ja runsaslukuinen yleisö kumarsi ja kiitti. Saatiin aimo annos valoa kaamokseen ja roots-musiikin ystävät avasivat ensimmäisen ison joulupaketin, jolla varmasti jaksaa, ainakin tammikuun loppuun Pakkasukko Blues N`Jazziin asti.
Heti alusta oli selvä, että Rick Estrin oli pomo. Hänen väkevä huuliharpunsoitto kulki etunenässä ja sillä vietiin homma satamaan. Myös hänen varma esiintyminen laulajana ja Cab Calloway-habitus olivat yksyhteen musiikin kanssa. Kuitenkaan ilman vaaleaa viikinkiä, kitaristi Kid Andersenia, show ei olisi ansainnut täysiä pisteitä.
Rick Estrin & the Nightcats olivat maailmankiertueensa viimeisellä keikalla. Show keinuteltiin käyntiin letkeän jazzahtavalla Handle with care-biisillä ja tanssilattia liukastettiin Leiber-Stoller-tyyppisellä Clothes line-kipaleella. Molemmat yhtyeen viimeisimmältä You Asked For It-Live!-albumilta.
Homma oli saatu raiteille, joten ei muuta kuin isompaa pykälää silmään. Ihmiset tsemppasivat ja Amerikan kollit kehräsivät! Jenkit olivat kuin Roope Ankan kassaholviin päässyt karhukopla, joka ei pannut rahoja omaan taskuun, vaan käytti rahat yhteiseen hauskanpitoon.
Ankkurissa svengasi ja välillä meno oli uskomattoman villiä. Kun Rick kyykytti kansaa ja käänsi korvanlehteä, hän sai ihmiset huutamaan.
Tuomas, Antti ja muu RyMy-sakki ovat ”kasvattaneet” Kemiin porukan, joka osaa elää musiikissa mukana ja reagoida. Muun muassa kun yleisö vastasi Estrinin Dump that chump-huutoihin, ne olivat kuin suoraan Nightcatsien liveltä, joka kuitenkin on äänitetty Amerikan maalla, siellä missä rootsmusa on kasvanut ja kehittynyt.
Välillä kärpässarjalainen Rick pörräsi hämmästyneen raskaan sarjan mestarin Kidin ympärillä kuin herhiläinen. Kuin riitaan haastaen, mutta onneksi kaikki nyrkinheiluttelu päättyi aina Rickin dollarihymyyn.
Nightcats oli viimeisen päälle viihdyttävä bändi. Se jo yksistään oli jo kuulemisen ja näkemisen väärtti. Maestro Estrin sen myös tiesi ja poistui välillä pukuhuoneen puolelle. Rumpali J.Hansen pani rokaten ja rollaten, eikä hänen Mick Fleetwood-henkisestä rullauksesta voinut olla pitämättä. Samaa voi sanoa Lorenzo Farrellin urkufilleistä. Tyylitietoista toimintaa.
KID ANDERSEN
Kuitenkin illan kunkku oli kitaristi Kid Andersen ja illan kliimaksi instru The Legend of the Taco Cobbler. Vaalea viikinki antoi kitaransa laulaa. Välillä hän soitti ja sätkytteli kuin salamaniskun saanut, liu`utti ja laulatti kitaraansa kuin sekopäinen ja surffasi ympäri maailman, vei milloin itäisille maille, milloin flamencon kotimaahan, ja milloin perehdytti Ennio Morriconen italowesternien musiikiin.
Mitään blueskyyneliä Ankkurissa ei vuodatettu. Broke and lonesome oli ehkä illan hitain, paras valinta, yhtyeen Twisted-albumilta. Samaa voi sanoa myös laulusta Callin`all fools, joka on taas One Wrong Turn-albumin ehdoton helmi. Sekin kuultiin.
Illan loppupuolen huiput olivat, livesuosikki Dump that chumpin lisäksi W. C. Handy-palkinnollakin muistettu My next x-wife, Don`t do it ja You can`t come back?.
Hieno ilta! Ei voi muuta kuin kiittää kemiläisiä. Itse ainakin aion jatkossa ottaa itseä niskasta kiinni, muuten jää monesta hyvästä paitsi. Nythän paikalla oli enemmän luulajalaisia kuin torniolaisia.
YLE Radio Suomen Levylautakunta sanoo joka viikko lahjomattoman mielipiteensä levyuutuuksista. Eilisessä (15.11) raadissa istuivat Ikurin turbiini, Popedan laulaja Pate Mustajärvi ja musiikkitoimittajat Kirsi Väänänen ja Juha-Pekka Sillanpää.
Voittajaksi selvisi Neil Young maailmanpelastuslaulullaan Who`s gonna stand up? (28p), toinen oli Jonne Aaron ja Ota mut (22p) ja kolmas Pajala Tatawin ja Lilia (20p).
Pate Mustajärvi sanoi Liliasta muun muassa: ” Taidepläjäys. Heti kun se alkoi tuli mieleen joku leffa. En ymmärtänyt yhtään mitään, mutta kun tuli se mie-mies. Todella piristävää, tykkäsin. Se rikko hienosti tuon jutun. Aivan loistava tuo ison basson soundi ja pianoklangi alussa ok. Varmaan aika hyvä leffa, johon tuo on tehty. Taide-elokuva.”
Radio Suomen toimittajista Kirsi Väänänen risti Amina Annabin lähietäisyyksien lumikuningattareksi, muttei pitänyt meänkieliosuudesta kun taas Jari-Pekka Sillanpää piti, koska se teki hänelle tarinan ymmärrettäväksi.
Puheenjohtajana ohjelmassa puheenvuorot jakanut Tarja Närhi esitteli myös Pajala Tatawinin historiaa, mutta valitettavasti Levylautakunta kuuluu vain Suomessa Yle Areenan kautta:http://areena.yle.fi/radio/2430826
Levylautakunnassa kuullut kappaleet: 1. Jonne Aaron: Ota mut 2. Pajala Tatawin: Lilia 3. Jari Uutela: Muistijäljet 4. Teho Majamäki Colours ja Ville Valo: Lusifer 5. Neil Young: Who’s gonna stand up? (Orchestral) 6. Weli-Matin Wiihdeorkesteri: Kitara valittaa
Meeri Ponkala nukkui pois 80-vuotiaana. Häntä jäi kaipaamaan lähiomaisten lisäksi lukematon määrä torniolaisia ja ulkopaikkakuntalaisiakin. Kun suruviesti alkoi levitä facebookissa, Meeriä on muisteltu lämmöllä monella tavalla.
”Surullista. Iso osa Torniota on poissa. Asuessamme välillä etelässä, kotikonnuilla käytyämme, oli Meerin Grilli tietenkin lähes aina ensimmäinen etappi. Siellä suuri rakastettava persoona, josta ei ole muuta, kuin hyviä muistoja lähes kahdenkymmenen vuoden takaa, on nyt poissa”, Katja Hiltunen kirjoittaa.
”Meeriä parempaa ei ole. Opiskeluaikoina oli monesti rahat tiukassa ja olin tilaamatta ku kaverit tilas, Meeri totes että pittäähän sinunkin syödä ja pisti tuplajätin. Totes vaan että maksat sitte ku seuraavan kerran käyt ja maksoinhan minä, Mika Hietala muistelee.
Meeri oli niitä ihmisiä, joilla oli aina aikaa kuunnella muita. Hän teki pitkää päivää grillillään loppuun asti, eikä hän eläkkeelle jääntiä suunnitellut, koska nautti työstään.
– Työ on minulle terapiaa. On hienoa, kun saa olla nuorten parissa. He ovat välittömiä. Sanovat mitä ajattelevat, eivätkä puhu takanapäin ja siitä tykkään. Nuoret eivät ole myöskään pahansuopia, katkeria tai kateellisia kuten vanhemmat monesti, Meeri sanoi.
Hän myönsi saavansa hyvän mielen, jos pystyi auttamaan nuorta pitkän elämänkokemuksensa kautta. Usein Meeri kertoi joutuneensa terapeutin rooliin.
– Tytöt ovat paljon vahvempia kuin pojat. Pojilla on enempi huolia, eikä vanhemmille voi kaikesta puhua. He ovat liian läheisiä. Kun näen, että jollakin on paha olla, jututan. Kun saan lukot auki, toinen rohkaistuu ja puhuu. Usein pojilla mieltä painaa, jos tyttöystävä jättää tai välit ovat menneet muuten poikki.
Meeri oli yli nelikymppinen, kun hän heittäytyi yksityisyrittäjäksi. Sitä ennen hänellä oli hyvä työpaikka Pörhön autoliikkeessä.
– Olin Pörhöllä myyntisihteeri ja pääkassa ja sitä ennen Amarin laskutusosaston esimies, joten mulla oli kokemusta vain konttorihommista. Pörhöllä työ oli vaihtelevaa, mutta olin saanut päähäni, että ihmisen pitää keretä tehdä elämässä kahta täysin vastakkaista työtä. Perhe vastusti, mutta olin päätökseni tehnyt.
Ensin Meeri meni grilliharjoittelijaksi ja teki kahta työtä yhtä aikaa kunnes sanoi itsensä irti Pörhöltä ja alkoi kehitellä omia grilliherkkujaan.
– Oli se multa aika liikku. Aluksi ostin Ylitorniolta huonokuntoisen grillikopin. Siitä oli ikkunat rikki ja kokoa oli vain 4x4m. Se oli muutaman vuoden ja sen jälkeen olen laajentanut grilliä kaksi kertaa, Meeri muisteli.
Hän teki Meerin Grillistä Tornioon elävän kaupunkikohteen, joka tunnettaan kautta maan. Nyt paikan hengetär on kuitenkin poissa.
Paleface on eksynyt Luova Tuho-albumillaan Saamenmaahan. Jostain paljon kauempaa-kappaleessa Utsjoen Kaamasmukan räppäri Ailu Valle pöllyttää Kalkkilaivan Kapteenia ja rökittää hänet sanansäilällään mennen tullen.
Vaikka biisi sanoillaan viekin räpin juurille Afrikkaan, ei se ainakaan joikuperinteelle kunniaa tee. Aivan turha on biisin alkuun ja loppuun sämplätty Saamenmaan isän Nils-Aslak Valkeapään joiku, mutta tiedän, mitä Aillohas tähän sanoisi, siellä jossain pilven reunalla: ”Jokainen tekee, mitä haluaa, eikähän se minulle kuulu.”
Tämä on tätä päivää. Kierrätyshän on hyvä asia ja räp-musiikissa on paljon hyvää. Palefaceä en syytä luonnonvarojen väärinkäytöstä, sillä musiikkia ei ole tehty museoitavaksi. Palefacehän tekee taitavasti saman kuin Jori Hulkkonen omalla sektorillaan, sekoittaa myllyssään vain eri musiikkiaineksia.
Luova Tuho-levyllään hän viljelee edelleen suuria sanoja ja nokkelia laineja, tekee vallankumoustaan. Musiikissa Afrikka ja Karibia ja siinä sivussa vähemmistöt saamelaiset ja mustalaiset ja heidän musiikki ympätään tiiviiseen pakettiin.
Ailu Vallen lisäksi Palefacen soololla vierailevat myös muun muassa Tuomo ja Jonna Tervomaa.
Legendaarinen rockmusikaali Jesus Christ Superstar täyttää 40 vuotta. Kaksi vuotta vuotta sitten Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin luomuksesta kiersi suuria areenoita kaikkien aikojen näyttävin versio.
