Vuoden kyläteko-palkinto jaettiin Ylitorniolla ja sen sai Kaulirannan kyläyhdistys Vain Kotka Lentää Aurinkoon-konsertista, joka järjestettiin heinäkuussa iskelmälaulaja Markuksen muistoksi. Yhdistys sai suurtalkooponnistuksesta palkinnoksi 1 000 euroa.
Kyläpäällikkö Esa Rantakeisu kuvaili tapahtumaa facebookissa näin: ”Mahtava kokemus, jossa koko porukalla oli hyvä talkoohenki ja keskinäinen luottamus yhteiseen tekemiseen. Kaikki suurtalkoisiin osallistuneet näkivät paljon vaivaa yhteisen tavoitteen eteen ja koordinointi oli onnistunutta. Lisäksi tapahtumasta on tulvinut jälkikäteen paljon kiitosta ja positiivista palautetta.”
Suurena apuna kyläyhdistykselle konsertin järjestämisessä olivat myös alueen viihdekonkarit Tornionlaakson Musiikkiklubi, oman kylän poika Reijo Angeria plus muut pienemmät tukijat.
Jaakko Laitisen edellisestä Haaparannan vierailusta on ehtinyt kulua jo 10 vuotta
Haaparannalla järjestetään Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi 6. joulukuuta klo 19.00 alkaen (suomen aikaa) konsertti, johon iloa ja valoa tuo supersuosittu suomalaislaulaja Jaakko Laitinen. Paikkana on kaupungin keskustassa sijaitseva Ruotsinsuomalainen kansankorkeakoulu Svefi. Konsertissa asu on vapaa ja se on ilmainen.
Balkan-Lapland-musiikistaan ympäri Euroopan tunnettu rovaniemeläismestari julkaisi äskettäin parhaan albuminsa Äyskäri, jonka vastaanotto on ollut sanalla sanoen hurmoksellinen.
Lapin Lisä
Haaparannalla Jaakko juhlistaa kuitenkin itsenäisyyspäivää Lappi-ohjelmistollaan. Hän panee uusiksi pohjoisen musiikin aarteistoa; humppia, jenkkoja, valsseja ja iskelmiä.
Albumillinen helmiä, joukossa Poromiehen suudelma, Tuntsasta Tulppioon, Lapin jenkka, Sompiolaista verta, Lapin sheriffi ja Inarijärvi pantiin levylle Lapin Lisä-yhtyeen kanssa viime vuonna ja Modernin rillumarein ruhtinaaksikin ristitty Laitinen sulatti jopa Yle Radio Suomen ykkösäänen Pekka Laineen ja sai hänet lausumaan: ”Tämä on kulttuurityötä, joka saa pirtin ryskäämään!”
Olavi Tissari
Haaparannan konsertin keskiöön Lappi-laulujen sijaan nousevat varmasti Jaakon isoisän, Ylitornion Kaulirannassa vaikuttaneen opettaja Olavi Tissarin Tornionlaakso-laulut, erityisesti Poikkinaitu, sillä siitähän löytyy useita levytyksiä Ruotsin puoleltakin. Se oli aikoinaan myös Ruotsin radion Pekka Arton Pohjoiskalotti-ohjelman yksi toivotuimpia kappaleita. Laulu syntyi 1970-luvulla Kaulinpään opettajainhuoneessa ja kun se oli valmis, Olli lähetti laulun ensin ystävälleen Toivo Kärjelle Helsinkiin. Heti levypomolta tuli pyyntö, että josko Olli itse sen levyttäisi, mutta hänen kieltäydyttyä, ensilevyttäjä oli Lasse Kuusela ja Kullervo Linnan orkesteri.
Tissarihan oli huippulaulaja, jolla oli ollut opiskeluvuosinaan etelässä sama laulunopettaja kuin Olavi Virralla ja Henry Theelillä. Rahkeet olivat vaikka mihin, mutta onneksi omena ei pudonnut kauas puusta. Kun hänen tyttärenpoika Jaakko esitti Poikkinaitu-laulun viime heinäkuussa iskelmätähti Markuksen muistokonsertissa Kaulirannalla, harmaapäinen yleisö kohahti ja useammastakin suusta kuului kommentti: ”Kylläpä kuulostaa Ollilta!”
Ollin lauluista Jaakko on levyttänyt myös Laukkukauppiaan ja Tornionlaakson humpan ja jatkossa toivottavasti lisääkin.
Harri Kuusijärvi
Vahvaa tornionlaaksolaisväriä Haaparannan konserttiin tuo myös, alunperin Pellon Lankojärveltä lähtöisin oleva, harmonikan monipuolisuusmies Harri Kuusijärvi, joka Jaakon tavoin on heittäytyjä ja rajojen ylittäjä, esimerkkinä vaikka viimekesäinen ruotsinsuomalaisen suosikin Markus Krunegårdin extempore-säestys Pellossa. Hänen oma musiikki soi kuitenkin eniten valtakunnallisesti radion jazzohjelmissa.
Haaparannalla Suomen 107-vuotisillasta on tulossa taatusti viihdyttävä. Juhlinnan voi aloittaa samassa paikassa jo edellisen illan etkoilla, joissa soittaa kaksi lahjakasta pianistia, Iiro Komulainen ja Niklas Klaavo.
Haaparannan vähemmistövaltuuskunnan puuhanaista Hannele Kenttää lainaten: ”Mahottoman paljon tervetuloa kaikille!”
Viime vuonna Keksi-musiikkipalkinnolla muistettu Suukosken Keidas, päätti kesäsesonkinsa kuukausi sitten ja sen jälkeen tanssipaikan vetäjät ovat ehtineet hetken huohahtaa etelän auringossa ja nyt suunnittelevat jo ensi vuotta.
– Olemme tosi tyytyväisiä menneseen kauteen. Pystyttiin lisäämään kävijämäärää 10%:lla, iloitsee Suukosken Keidasta yhdessä isänsä Markku Posion kanssa pyörittävä Johanna Aula.
Viime vuonna tanssikansaa oli kymmenentuhatta ja koronan ja lipun hinnan noston jälkeen matka jatkuu ylöspäin. Kesän yleisöennätys koettiin taas päättäjäistansseissa. Viime vuonna Yölintu veti Finlandersin kanssa 1600 tanssijaa ja Johanna kertoo, että sama koettiin tänäkin vuonna. Yölinnun aisaparina oli nyt Ässät ja yleisömääräkin oli sama.
Komiat
Jari Sillanpää ja Hanna Hirvonen
Numerojen valossa Koivussa sijaitsevan Suukosken Keitaan kivijalka on aina ollut Souvarit. Se ei petä koskaan ja tuo aina yleisöä. Kovassa huudossa oleva Komiat keräsi 1300 lipunmaksajaa, mutta alkukesän yllättäjä oli Jari Sillanpää. Samalla kun Suomen paras laulaja monellakin mittarilla mitaten kävi tervehtimässä isäänsä Seittenkaaressa, hän esiintyi Suukoskella ja 1200-päinen yleisö otti hänet innostuneena vastaan ja yhteislaulu raikasi. Lue juttu täältä: Tanssiin.fi
Kesän erikoisuus oli Yleisradion vierailu 13.heinäkuuta . Vanhat muistavat Heikki Hietamiehen Ylen Lavalauantain vuodelta 1970, joka jätti jälkeensä huvikeskuksen yleisöennätyksen, jota on vaikea rikkoa, vaikka 4000:ssa kävijässä olisikin se kuulu Lapin lisä.
11.7. 1970
13.7.2024
Suoraa lähetystä lähti viime heinäkuussa Suukosken Keitaalta, sekä televisioon, että radioon parhaaseen katselu-ja kuunteluaikaan. Harmi vain, samana iltana valittiin muun muassa Seinäjoen tangokuninkaalliset.
-Se oli varmaan kesän vilkkain tapahtumaviikonloppu muutenkin, mutta ollaan tyytyväisiä kahdeksansadan yleisöön ja sitäpaitsi televisiolähetystä seurasi 350 ooo katsojaa, Johanna Aula alleviivaa.
Kaikki tuntevat Pirkka-Pekka Peteliuksen, lahjakkaan moniosaajan, joka on ollut mukana monessa, niin teatterissa, televisiossa, radiossa, elokuvissa, kuin politiikassakin, mutta nyt hän on tehnyt uuden aluevaltauksen ja kirjoittanut ensimmäisen kirjansa Ensilento ja Viimeinen mohikaani (Siltala). Kyse ei ole mistään elämänkerrasta, vaan vähän erilainen teos, sillä jokainen kappale alkaa sanalla Muistan.
Pirkka-Pekka ikuistaa lyhyesti lapsuuden ja varhaisnuoruuden tunnelmia. Kirjan jälkisanoissa hän kehoittaa seuraamaan esimerkkiään: ”Muistoja on jokaisella. Joka ainoalla ihmisellä. Kannustankin kaikkia teitä lukijoita kirjaamaan ylös jälkipolvillenne elämänne kulta-ajan. ”
Vähän kirjoja lukevalle, kuten minä, teos on erityisen mieleinen, sillä sitä voi lukea pala kerrallaan, vaikka kahvikupposen ääressä.
Tietysti Pirkka-Pekasta mielenkiintoisen tekee se, että molemmat olemme syntyneet vuonna 1953, ja myöntää täytyy, että Pirkka-Pekan muistot herättävät paljon omiakin. Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa 1960-luvun musiikillinen herääminen, tv-sarjat ja elokuvat. Peteliuksen kohdalla jo varhain nousee erityisesti esiin myös hänen vahva suhde luontoon. Tietämys linnuista ja kasveista hämmästyttää, kiitos hänen isänsä, mutta paljon tietoa on myös esimerkiksi lentämisestä samasta syystä.
Toinen tärkeä tekijä, jonka takia PPP kiinnostaa, on tietenkin se, että hän on syntynyt Alatorniolla. Toki hän asui Puuluodossa vain neljä ensimmäistä elämänsä kuukautta ja varttui Kuusankoskella ja Kouvolassa, mutta Pirkka-Pekan äidin Kaino Kyllikki Raappanan suku asui Torniossa, jossa lomailtiin varsinkin kesäisin.
Kansikuvassa Peteliukset Haaparannalla
Tässä kirjasta joitain Peteliuksen lapsuusmuistoja koskien vierailuja Tornio-Haaparantaan:
Yöt Ruohokarissa
Muistan Alatornion jokilaakson laajat ruovikkoiset kosteikkoalueet ja pellot. Valoisina kesäiltoina ja -öinä niiden äänimaisemaa hallitsivat kuovien pitkät huutelut. Ne olivat minulle eteläisen Suomen metsien samoilijalle jännittäviä ja eksoottisia hetkiä.
Muistan vitikon. Menimme Tornion Ruohokarissa äidin langon moottoriveneellä karjasaareen lomailemaan. Liekö ollut ensimmäinen kerta, kun pääsin moottoriveneen kyytiin. Kapea vene oli soutuveneen mallinen. Perään oli kiinnitetty pienehkö moottori. Väylä, jota kuljimme, oli kapea uoma ruovikossa. Molemmin puolin väylää oli myös erilaista vesiheinää. Moottori rupesi käymään vaivalloisemmin ja hitaammin, kunnes sammui kokonaan. Pelästyin, että jäämme siihen. Lanko manaili rauhallisesti, että moottori juuttui ”vitikkoon”. En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti jännittävältä. Hän nosti moottorin ylös ja irrotti potkurin ympärille kertynyttä vesiheinäsumppua, minkä jälkeen pääsimme taas jatkamaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että vitikko tuli ”vitaa” tarkoittavasta vesiheinän nimestä.
Muistan yöt karjamajoilla. Nukuimme saaressa vanhassa hirsirakenteisessa karjamajassa. Se oli siisti, ikkunat pienet neliruutuiset. Niissä oli kauniit vaaleat pitsireunaiset verhot, jotka eivät pidätelleet pohjoisen kesäyön jännittävää valoisuutta. Vuoteet olivat puisia ”laatikoita” joissa oli kuitenkin pehmeät olkipatjat.
Leluja Haaparannalta
Muistan Tornion ja Haaparannan välisen liikenneympyrän, silloin kun Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Ympyrä oli jännittävä ja lisäsi vaikutelmaa ulkomaille menemisestä, vaikkei sitä vaikutelmaa tukenut mikään muu seikka.
Muistan leikkiauton tuoksun. Olin saanut lelukaupasta Haaparannalta metallisen punaisen leikkiauton, josta en malttanut luopua edes yöksi, vaan otin sen viereeni karjamajan vuoteeseen. Pidin sitä kädessäni yön, ja se tuoksui ihanasti tuoreelle metallille ja lievästi jollekin konerasvalle.
Muistan nallipyssyn. Se oli Haaparannalta ostettu hopeanvärinen ”lännen revolveri”. Se oli kuin kuudestilaukeava pistooli ja siinä oli punainen ja koristeellinen kahva. Tässä muovikahvassa seisoi kohokuvioinen hevonen takajaloillaan, selässä villin lännen cowboy lierihattuineen ja hapsutakkeineen.
Muistan jäätelöankan. Se oli avaimin vedettävä muovinen lelu. Mustaakseni se oli tuliainen Haaparannalta. Siinä oli keltainen ankka, joka työnsi kahvoista valkoista pakastearkun muotoista jäätlökärryä. Kärryssä oli keskellä pystyssä vaaleansininen päivävarjo, parasoli, jossa roikkui helmoissa muoviset koristellut killuttimet.
Jouni-serkku
Muistan serkku-Jounin. Kävimme serkkuni kanssa aikuisten polkupyörillä Puuluodosta Haaparannalla kauppareissuilla. Ostimme Icasta ja Konsumista mm. Gevalia-kahvia, Maraboun suklaata ja Chiquita-banaania. Nämä kauppareissut olivat huippuhauskoja.
Muistan serkkuni lätkäpelin. Kuusikymmentäluvulla hänellä oli Torniossa Ruotsista ostettu puuvanerista valmistettu pöydällä pidettävä jääkiekkopeli. Pelaajat kulkivat metallitikkuja työntämällä ja pyörittämällä kuten nykyisissäkin Stigan peleissä, mutta ne olivat litteitä peltiäijiä. En muista pärjäsinkö Jounille, mutta tuskinpa.
Muistan ”Suuret setelit”. Se oli lauluyhtye Four Catsin levyttämä hittikappale vuodelta 1963. Lauluun yhdistyy mielessäni Tornion Puuluodossa serkkujemme pihalla oleva hiekkakasa. Teimme siihen serkku-Jounin kanssa laajan pikkuautojen tieverkoston, kokonaisen kaupungin. Vuorenrinteitä pitkin kaahailimme pikkuautoilla hiekkaa kurveissa lennättäen. Tällöin lauloin tätä hitti-iskelmää usein ja paljon.
Tornio-Aavasaksa-Tornio
Muistan Thames Traderin. Se oli kuusikymmentäluvulla suosittu brittiläinen kuorma-automerkki. Alatornion serkuillamme oli tällainen hieno punainen auto. Sen kyydissä päätimme kerran lapsuuskesällä tehdä retken Aavasaksalle. Kyytiin tulivat ainakin molemmat isät ja suurin osa lähes kymmenpäisestä serkkukatraastamme. Kuljettajan koppiin ei mahtunut kuin isät ja kaksi etuoikeutettua lasta, pienimmät. Muut saivat ilon matkustaa avolavalla. Itse valitsin ehdottomasti lavakyytivaihtoehdon. Se oli minusta koko reissun mahtavinta antia. Lavalla seistiin laidoista kiinni pidellen ja tukka hulmuten. Siellä istuttiin, siellä huudeltiin ohikulkijoille, siellä laulettiin, kiljuttiin, naurettiin, käveltiin ja koetettiin pysyä pystyssä ja huojumatta kurveissa. Itse Aavasaksa oli kaunis ja laaja näkymä, mutta valoisan kesäyön aurinkoinen paluumatka lavalla takaisin Tornioon oli taas ihan huippua.
Marjatta & Heteka (M, Tuomas Laajoki, Ari Viitala ja Tuomo Jakku)
” Älä lue Rouva Bovarii, te ette voi olla samiksii. Älä lue Anna Kareniinaa, jos se alkaa sinua ahdistaa.”
Keväällä ilmestyi Marjatta & Heteka-yhtyeen tulevalta Viisautta kukkapurkissa – albumilta ensilohkaisu Niin kuin maa on syntinen laulu, joka sai inspiraationsa tietenkin Timo K. Mukalta ja kannustavan vastaanoton kautta Suomen.
Nyt laulaja-lauluntekijä Kaisla Huovisen alter ego Marjatta jatkaa kirjallisuusteemaa Älä lue Rouva Bovarii-laulussa ja viittaa 1800-luvun kahteen klassikkoteokseen Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn ja Leo Tolstoin Anna Kareninaan.
– Kehoitan kappaleessa olemaan ottamatta mallia heistä, koska sivistykseen tarvitaan muutakin kuin viihdekirjoissa seikkailevien sankareiden toiminnan palvomista ja toimintamallien matkimista, Marjatta sanoo.
Lauluissaan hän yhdistelee raikkaasti uutta ja vanhaa maailmaa. Marjatta ei halua helisyttää tyhjiä sanoja, vaan herätellä ja saada ihmisten ajatukset liikkeeseen. Heteka-yhtye taas huolehtii kutsusta tanssilattialle ja maustaa musiikin kaiken maailman tutuilla ja eksoottisillakin mausteilla.
Kuulijoille Marjatta on tarjonnut toistaiseksi kannustusta rohkeuteen ja viisaita sanoja. Hän on vasta uransa alussa ja ihmissuhteiden ja tunteiden viidakossa riittää paljon tutkittavaa.
Tervetulleita uusia lauluja Arpan ja Litku Klemetin Suomeen!(AJ)
” Maantietä kiitää mies yksinäinen taas. Kun aurinko viiltää auki arpista rintaa.”
NäinsanaileeLappi-kantrin lainsuojaton PuskaJaska alias Jaakko Enbuska Rovaniemen Viirinkankaalta.
Tällä kertaa Kauhuu ja pakokaasun katkuu-singlellä hän on heittänyt bootsina auton takapenkille ja työntänyt jalkansa mutaisiin vesiin.
PuskaJaska & Buutsivarkaat
Räyhähenkeä hänen taustalla lietsoo Buutsivarkaat-kaksikko ja bluesboogie kulkee melkein yhtä rehvakkaasti kuin Teksasin maantiekiitäjillä ZZ Topilla. Kuuntelijoita PuskaJaska kehoittaa vielä vääntämään volyyminappulaa isolle, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan!
Kauhuu ja pakokaasun katkuu on ennakkojulkaisu hänen tulevalta jo neljänneltä albumilta.
PuskaJaska on mainio sanankäyttäjä, joka kirjoittaa lauluja arjesta sydänverellä, niin onnen kuin surun hetkistäkin. Pellosta lähtöisin olevan laulajan musiikissa on säröä ja rosoa. Mieleen hänestä tulee ekana Tuomari Nurmio, jonka laulukirjastakin löytyy kantria, folkkia, iskelmää ja bluesiakin.
PuskaJaska tunnetaan myös laajemmin yhtyeestä Reindeer Kalashnikov, jossa hän oli mukana muutaman vuoden.(AJ)
Tammikuussa Väylän Pyörre records julkaisi neljännen singlen Lapin Tyttö eli Bob Dylanin varhaisklassikon Girl From the North Country suomeksi. J. Karjalaisen sanoilla sen lauloi levylle lahjakas musiikkityöläinen Samuli Roivas.
***
Ajattelin, että nyt on hyvä hetki julkaista epäkaupallista, juurevampaa ja särmikkäämpää musiikkia. Kaikki lähtikin hyvin liikkeelle. Torniolainen kokeneista soittajista koottu bändi BlueShuffle ( Reima Juopperi, Jussi Hakola, Vesa Kumpulainen & Juha Orre) sai hyvin heti juonesta kiinni. Ekassa raakaversiossa oli JJ Cale- ja The Band-tyylistä letkeyttä ja oikeaa bändisointia. Innostuin ja aloin jo kysellä TicoTicosta studioaikoja, mutta kun yhtye kokoontui keskimäärin kerran kuussa, homma ei edistynyt ja pakko oli puhaltaa peli poikki. Aina kaikki ei mene niin kuin Strömsöössä, eikä tarvitsekkaan.
Lapin Kansaan Samuli Roivaksesta jutun kirjoitti Hannele Kenttä
Seuraavaksi kysyin rovaniemeläistä Wristshakersin entistä laulajaa Pepe Petrasta. Hän suostui, mutta halusi kapellimestariksi kitaristi Timo Rehtosen, mutta hänellä ei ollut aikaa.
Puolisen vuotta singlen teossa. Oli pakko jo saada valmista tai luopua levytyksestä, mutta onneksi sattuma puuttui peliin. Tornion järjestötalolla törmäsin nuoremman polven muusikko Jukka Lammiseen, joka oli liikkeellä yhtyeellä; Samuli Roivas, Julius ja Julia Rantala. Esitin asiani. Dylan tietenkin nimenä oli kaikille tuttu, mutta ei musiikki, mutta suostuivat. Väärikäsitysten ja uusintaottojen kautta tuli valmista ja mikä parasta, mukana oli Samuli Roivas, jonka laulu oli jäänyt mieleen jo Tornion Musiikkitalon Tornio400v-proggiksesta.
Single- ja covervalinnat eivät ole minulle päähänpistoja ja omia mausteita haluan aina mukaan. Lähtökohtana minulla oli, että Lapin tyttöön saataisiin jotain Dylanin Desire-albumilta, jossa tärkeässä roolissa oli Scarlet Riveranviulu. Pajalalaistorniolainen rumpali Simon Wilhelmsson oli kiertänyt Scarletin kanssa ja häneltä sain rohkeutta kysyä, josko Scarlet tulisi soittamaan sinkulle.
Managerin kautta otin yhteyttä, ja Scarlet suostui ja hintakin oli ihan kohtuullinen, mutta jätin mahdollisuuden käyttämättä. Dylanin viulisti jäi yhden puhelinsoiton päähän, mutta ehkä käytän kortin ensi vuonna.
Koska promoaminen on minun pääjuttuni levyjulkaisujeni yhteydessä, syvennyin Lapin tytön tarinaan. Olin tietysti yhteydessä Wentus Blues Bandin pomoon Robbaniin, joka kertoi, että hän alunperin havitteli Vesa-Matti Loiria laulamaan Lapin tytön tribuutti-levylleen, mutta valitettavasti Vesku oli mukana tuolloin Vain Elämää-ohjelmassa, jonka säännöt kielsivät syrjähypyt. Olin myös yhteydessä Mika Kuokkaseen ja Ninni Poijärveen, jotka kiersivät J. Karjalaisen Lännen Jukka String Bandissä muun muassa Bob Dylanin synnynseudulla Minnesotassa.
Echo
Bob Dylan (Robert Zimmerman) on elävä legenda ja monen mielestä merkkimies, Nobel-palkinnon arvoinen ja laulajien kunnioittama. Suomesta tietenkin Dylanin suuriin ihailijoihin J. Karjalaisen lisäksi kuuluu Dave Isokynä Lindholm.
Polaristi ja Nobelisti
Dylan kasvoi Hibbingissä Minnesotassa, jossa melkein joka toisella hänen soittokavereistaan oli suomalainen sukunimi. Viime vuosilta muistuu mieleen myös yksi hänen koulukavereistaan nimeltä Ric Kangas, joka möi Dylanin laulamaa kasettinauhoitusta vuodelta 1959.
16-vuotiaana Dylan ihastui koulussa Echo Helstromiin (1947-2018), jonka isovanhemmat olivat Suomesta.
Echolle Dylan kirjoitti laulun Girl From The North Country, joka ilmestyi 1963 hänen albumillaan Freewheelin`, mutta suositummaksi nousi kuusi vuotta myöhemmin hänen ja Johnny Cashin kanssa tekemä versio. Vaikka teinirakkaus kesti vain vain pari vuotta, Echoa Bob muisti vielä Planet Waves-albumin laulussa Hazel.
Echon perhe asui kaupungin ulkopuolella ja hänen isänsä Matt oli raskaantyön raataja ja häntä Dylan hiukan pelkäsi, mutta aina kun silmä vältti, hän oli kuuntelemassa Echon kanssa hänen Jimmie Rodgers-levyjään ja soittamassa kuistilla Mattin kitaroita.
Yli 50 vuotta sitten
Itse kirjoitin ensimmäisen isomman jutun Bob Dylanista käydessäni lukioa. Kortteerasin maalaistalossa Ylitornion Nuotiorannalla (son se talo, jossa on jäänyt purku rumasti kesken) ja taloon tuli vain yksi kuvalehti Pellervo, johon piti mielestäni saada musiikkijuttujakin. Toki kiittivät, mutteivät julkaisseet. Silloin uskoin vielä, että laululla voidaan muuttaa maailmaa.
Olen nähnyt Bob Dylanin kahdesti. Eka kerrasta Tukholmassa päällimmäisenä muistan, että hän oli ottanut saarnamiehen viitan ja julisti Slow Train Coming ja sai yleisössä vastaansa Juudas-huutoja ja toisella kerralla Helsingissä Bob esiintyi Tom Pettyn loistavan Heartbreakers-bändin kanssa, mutta osa konsertista multa jäi kuulematta, kun törmäsin hallin lehtereillä Eki-setään. Hän metsästi Dylanin nimmaria ja en päässyt hänestä ennen eroon, ennenkuin lahjoitin hänelle Lapin Kansan pressikortin, mutteihän se mitään auttanut.
Viimeisimmän jutun Dylanista kirjoitin viimeisimpään kirjaani Musa-Lappi otsikolla; KG Aasan saunassa kävi Bob Dylan! Hauskasti kerrottu tarina sijoittuu Dylanin vuoden 1992 Luulajan keikan yhteyteen.
Ajattelin, että nyt on hyvä hetki julkaista epäkaupallista, juurevampaa ja särmikkäämpää musiikkia. Kaikki lähtikin hyvin liikkeelle. Torniolainen kokeneista soittajista koottu bändi BlueShuffle ( Reima Juopperi, Jussi Hakola, Vesa Kumpulainen & Juha Orre) sai hyvin heti juonesta kiinni. Ekassa raakaversiossa oli JJ Cale- ja The Band-tyylistä letkeyttä ja oikeaa bändisointia. Innostuin ja aloin jo kysellä TicoTicosta studioaikoja, mutta kun yhtye kokoontui keskimäärin kerran kuussa, homma ei edistynyt ja pakko oli puhaltaa peli poikki. Aina kaikki ei mene niin kuin Strömsöössä, eikä tarvitsekkaan.
