Esko Rahkonen

Laivajärveläinen  Esko Rahkonen  sai muihin poikiin nähden  etulyöntiaseman torniolaistyttöihin  16-vuotiaana, kun hän sai ostettua isoveljeltään Matilta moottoripyörän, 52-mallin Jawan. Rahat hän oli tienannut kaivinkonetta ajavan isoveljensä apupoikana tietyömaalla. Tuolloin     Eskolle tapahtui ensimmäinen läheltä piti –tilanne. Vielä heiveröinen Rahkonen sai ensimmäisen merkin siitä, että hän tulisi tekemään elämässään jotain muuta kuin lapiohommia.

– Eräänä pakkasaamuna kaivinkone ei käynnistynyt, ja jokainen mies kävi vuorollaan veivaamassa. Minäkin halusin tehdä oman osani ja tartuin kampeen. Mutta kampi iski takaisin, pyörähti minun pääni ympäri ja lensi kovalla voimalla bensatankkiin, johon jäi syvä lommu. Minun pelastukseni oli silloin, että olin lyhytkasvuinen, Esko muistelee. 

Työnteon lisäksi Eskon nuoruus 1950-luvulla kului paljolti urheilun parissa ja tansseissa hän kävi  ensimmäisen kerran 13-vuotiaana.  Hän kulkikin ahkeraan tansseissa Kyläjoen ja Tornion työväentaloilla, mutta laulunlahjansa hän piti visusti piilossa. Yhtä aikaa Eskon kanssa rippikoulussa oli soittoaan aloitteleva kaakamolainen Paavo Kulju, ja hänen mukaansa Rahkonen ei veisannut edes virsiä.

– Olin ujo. Kun Rytmipojat soitti Torniossa, olisin aivan hyvin voinut hypätä lauteille ja laulaa jo 18-vuotiaana, mutta ei mulla ollut rohkeutta mennä pojille esittämään asiaani. – Ehkä se oli vain hyvä, että kävi niin kuin kävi. Tunsin, etten ollut vielä kypsä siihen. Aika odotti ja nythän sen tietää jo sanoa, että se oli hyvä asia. Aina olen ollut sellainen myöhäiskypsä, ja äänikin on iän myötä  kehittynyt  ja tullut vain täyteläisemmäksi.

Armeijassa Esko  ensi kertaa avasi ääntään ja sai  kehuja tupakavereiltaan, mutta asepalvelun  jälkeen hän suunnitteli naapurin pojan Reijo Karvosen kanssa lähtöä Kongoon palkkasotilaaksi. Kesä meni Kemijoella tukinerotuksessa, mutta nuoret miehet kaipasivat uusia kokemuksia ja irtautumista kotiympyröistä.

– Mulla oli kauhea halu lähteä seikkailemaan, eikä tavallinen elämä tuntunut kiinnostavalta. Kongoon värvättiin miehiä ja me oltiin lähdössä, mutta onneksi tuli serkku, Partasen Tauno, ja tarjosi näytelmäkiertueelle paikkaa. Se oli  pelastus. Ei tullut lähdettyä pyssyn kanssa maailmalle heilumaan.

  Teatterikiertueen johtaja oli savukoskelainen Yrjö Väliranta, ja seurueeseen kuului kahdeksan henkeä ympäri Lappia: Tornion lisäksi Muoniosta,  Sevettijärveltä ja Rovaniemeltä. Ryhmä esitti kolttaheimon arkea eri kuvaelmina ja se kiersi syksystä 1957 seuraavaan kevääseen. Näytelmää Taian ja ristin Lappi esitettiin yli sata kertaa. Erityisen pidetty porukka oli Savossa, mutta Keski- Suomi   kierrettiin myös tarkkaan. Esko näytteli muun muassa vanhaa miestä, joka puhui kuin joulupukki. Yhdeksän kuukauden aikana Esko sai kosolti esiintymiskokemusta ja  arkuus karisi, sillä hän joutui näyttelemisen lisäksi vastaamaan hanuristi Jukka Hyvösen kanssa myös näytelmän jälkeisistä tansseista.

Kun Esko oli saanut maistaa kiertue-elämää, paluu kotiin maa- ja metsätöihin sekä ojankaivuuseen tuntui hänestä ankealta. Lopullinen piste näille töille tuli Sodankylässä, kun hän oli lastaamassa raumolaisen Eero Kuokkasen kanssa tukkikuormaa, ja tukki karkasi  saksista häntä kohti.

– Säikähdyksissään Eero juoksi auton toiselle puolen. Hän oli varma, etten pelastu, mutta tein salamannopeasti vain yhden ainoan liikkeen.Se oli oikea ja selvisin hengissä, Esko kiittää onneaan.

Heti tapahtuman jälkeen hän löi rukkaset naulaan ja kirosanojen saattelemana huusi maailmalle lähtevänsä levylaulajaksi Helsinkiin. Näin ammatinvalinta oli tehty.

Vuosikymmenen vaihtuessa Esko muuttikin kevyempiin hommiin Rovaniemelle TVH:n varastolle. Pienen laulupaussin jälkeen hän pääsi laulusolistiksi Ilmari Alakunnaksen yhtyeeseen, mutta lopullinen laulukipinä syttyi, kun hän menestyi parissa iskelmälaulukilpailussa ja sai kannustusta Veikko Ahvenaiselta ja Erkki Ertamalta. Ensimmäisen oman yhtyeensä Dominon Esko perusti vuonna 1962, mutta hänen laulajan taipaleensa alkoi toden teolla vasta, kun hän törmäsi suureen tangosäveltäjä  Unto Monoseen.

Esko 1965

 – Me tavattiin nakkikioskilla keskellä yötä, tehtiin treffit ja hän tuli kuuntelemaan Rovaniemen valistustalolle minua treeneihin, Esko kertoo.

Unto tykästyi Rahkosen ääneen, minkä vuoksi hän koulutti ja kouli Rahkosesta kolmessa kuukaudessa tangolaulajan.  Alle kaksikymppisenä hankittu Popeda oli vaihtunut 1957-mallin De Sotoon. Sillä hän, Unto, ja hänen naisystävänsä Laina matkasivat pääkaupunkiin levypomo Toivo Kärjen puheille. Vain  puolen tunnin koelaulun jälkeen Eskon levytyssopimus oli selvä.

 – Ensitapaamisella pelkäsin Kärkeä syvällä sielussani, mutta en näyttänyt sitä ulospäin. Topi oli omapäinen ja jämpti mies, mutta minkä hän lupasi, sen hän varmasti piti. Hän oli vanhan kansan mies, sodat käynyt tykistön luutnantti ja papin poika.Tosi luotettava ihminen, jota ei voinut olla kunnioittamatta.

– Topi ei tykännyt yhtään,  jos joku uskalsi häntä neuvoa. Kerrankin kysyin  häneltä, että miksi annat kaikki hyvät laulut Henry Theelille? Anna Junkkarisen Erkin levyttää ja tulet näkemään, että hän menestyy. Mutta Topi piti päänsä ja Erkki vaihtoi levy-yhtiötä ja tuli kuuluisaksi, naurahtaa Rahkonen Kärjen jääräpäisyydelle.

 Lappilaisista laulajista Eskoa ennen ehtivät levyttää Sinikka Tunturi, Marketta Joutsi, Seppo Hanski ja kemiläinen Vuokko Hepo-oja.

– Silloin oli tärkeää päästä levyttämään. Saatuani sopimuksen, sain Kärjen toimistosta mukaani tangot Rakkaani korvaamaton ja Yön hiljaisuudessa. Onneksi minulla oli kritiikkiä jo silloin, ja  kun tapasin Monosen Rovaniemellä, sanoin hänelle, etten  tykkää tuosta Rakkaani korvaamaton kappaleesta, enkä halua levyttää mitään rupulaulua. Pyysin Untoa tekemään minulle ihan oman tangon, ja hänhän suostui,  jolloin syntyi Syvä kuin meri.

Laulua  nikkaroitiin huolella, ja B-puolelle tuli laulu Yön hiljaisuudessa, joka muistetaan parhaiten Rauli Badding Somerjoen tulkintana. Alkuperäisen A-puolen Rakkaani korvaamaton levytti sittemmin Henry Theel, ja se jäikin tuntemattomaksi.

– Tavallaan Syvä kuin meri oli harjoitustyön tulos. Sitä hiottiin keskeneräisenäkin ja tehtiin Unton kanssa yhdessä.

Levy purkitettiin Helsingissä 5. päivä maaliskuuta  1965. Sen ajan studiohuipuista levyllä soittivat Matti Viljanen, Heikki Laurila, Aaro Kurkela, Raimo Roiha ja Erkki Seppä. Levy-yhtiön puolesta äänitystä valvoivat muusikot Nacke Johansson ja Ossi Runne.

Levytystä edeltävänä yönä Esko oli nukkunut pari tuntia, ja hänen omasta mielestään äänikään ei ollut parhaassa kunnossa. Runteen saattaessa Eskoa Rovaniemen koneelle levyn valmistuttua, Esko epäröi levytyksen onnistumista. Itse hän ei ollut  täysin tyytyväinen lopputulokseen. Yhtyeelleen Esko ei ollut puhunut reissusta mitään ja riemu olikin rajaton, kun porukka istuessaan korttia pelaamassa kuuli radiosta Rahkosen tutun äänen.

_______________________________________________________________________________________________

” Silloin kun olin Fazerilla, laulajia oli monenlaisia, mutta Esko Rahkosesta jäi sympaattinen ja miellyttävä kuva.

 Muistan, kun levytettiin laulua Syvä kuin meri Helsingin kulttuuritalolla ja hän oli hyvin innostunut. Studioon rupesi valumaan levytyksessä käytettäviä soittajia. Heille levytykset olivat arkirutiinia, mutta uutta ja epätavallista oli, että laulaja oli heitä vastassa ja tervehti jokaista hyvin kohteliaasti. Ele hämmästytti, mutta kellään ei ollut siitä mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin.

  Kun oltiin studiossa, Rahkonen oli hyvin nöyrä ja kuuliainen. Hän otti huomioon kaikki huomautukset ja teki parhaansa. Hänellä ei ollut levytyskokemusta ja laulajaksi hän tuli aika tavalla pystymetsästä, mutta lopputulokseen saa olla tyytyväinen. Syvä kuin meri -tangosta tuli laadukas levy: siitä pidettiin kovasti ja sehän oli aika mukavasti myyntitilastoissa.”

Syvä kuin meri ilmestyi maaliskuun 10.päivä, mutta meni puoli vuotta ennen kuin se nousi kärkikymmenikköön. Se pysyikin sitten listoilla toista vuotta ja oli parhaimmillaan viidentenä. Tangosäveltäjä Monoselle se oli hänen viimeinen suurmenestyksensä ja alku Eskon omalle uralle. Pari vuotta myöhemmin  Esko muutti Kouvolan kautta Lahteen, keskeisemmälle paikalle keikkojen suhteen.

Kaikkiaan Rahkonen on levyttänyt parikymmentä albumia ja yli kolmesataa laulua.Vaikka hänen levynsä eivät ole viime vuosina kiikkuneet myyntilistoilla, hän on jättänyt jälkeensä unohtumattomat tulkinnat myös lauluista Hiljainen kylätie, Erottamattomat, Rakasta, kärsi ja unhoita, Kylmää sotaa ja rakkautta ja Odotin pitkän illan.

Tänään Esko on tyytyväinen, että alkuhysterian jälkeen hänen suosionsa on tasaantunut ja vakiintunut. Ujosta naapurin pojasta onkin kasvanut varma viihdyttäjä, joka täyttää  tanssipaikat ja jonka parissa tanssikansa on kuin kotonaan. Eskon mukaan syvempi väliaikainen notkahdus suosiossa alaspäin tapahtui vain vuonna 1985, jolloin hänen vanhempansa kuolivat vuoden välein.

– Pidin siinä levytystaukoa. Vähän tuntui turhauttavalta iskelmän laulaminen silloin ja pääsivät muut kuninkaalliset kiilaamaan.

Laivajärven koti oli Eskolle turvasatama ja vanhemmat  tärkeitä. Äidilleen hän omisti kaksikin laulua: serbialaisen Sinulle laulan äiti ja Äidin tilkkutäkin.

 – Äiti halusi tehdä mulle tilkkutäkin, mutta se jäi  kesken, kun hän kuoli. Pyysin Lauri Jauhiaista tekemään aiheesta  laulun  ja se onnistui hyvin. Myöhemmin siskoni teki tilkkutäkin valmiiksi, Esko muistelee.

 Iskelmän kultainen kirja luonnehtii Rahkosta seuraavasti: ” Hän on yhtä suomalainen ja hyvä asia kuin ruisleivän puolikas ja lasi maitoa.” Eskon ulkoinen kuva onkin pysynyt puhtoisena. Hän on pitänyt matalaa profiilia eikä ole koskaan välittänyt pintajulkisuudesta, vaan on antanut musiikkinsa puhua.

Nyt 66-vuotiaana hän kokee olevansa elämänsä kunnossa. Säännöllinen sulkapallon peluu ja vuosittaiset aurinkolomat pitävät laulajan iskussa, eikä äänenmenetyksistä ole tarvinnut kärsiä. Vaikuttaakin  siltä, että vuosituhannen vaihduttua Rahkosen ura on saanut uutta potkua.   Laulajanakin hän uskoo, että hänen paras juttunsa on vasta tulossa. Keikkailusta hän nauttii edelleenkin. Hän viihtyy siellä, missä hän milloinkin on, mutta nykyään hänelle riittää kymmenkunta keikkaa kuukaudessa.

  Vuosi 2000 oli hänelle juhlavuosi. Tuli kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Syvä kuin meri heitti Eskon iskelmätaivaalle,  ja ensimmäiseksi sitä juhlittiin Tornion Joentalolla. Paikalla oli parisataa Eskon musiikin ystävää ja vierailijana tangokuningatar Arja Sipola. Kesällä häntä juhlittiin myös Kiuruveden Vihreät Niityt -tapahtumassa  ja hän esiintyi Claes Olssonin ohjaamassa draamadokumentissa Satumaa, joka kertoi tangosäveltäjä Unto Monosen elämästä. Hän vieraili myös Veikko Ahvenaisen levyllä ja kamariorkesteri Avantin solistina, jota johti Jan Söderblom. Esko esitti tangot Satumaa ja Tanssilavan luona, poikkimusiikillisesti sovitettuina .

Vuonna 2001 Kiuruveden Vihreissä niityissä Rahkonen nimitettiin ensimmäiseksi suomalaiseksi iskelmäikoniksi.

Vuonna 2002 hän sai kolmannella yrittämällä taiteilijaeläkkeen  ja  purkitti levyllisen Georg Malmstenin lauluja hänen juhlavuotensa kunniaksi   hänen. Toive tuli Suomen Mielenterveysseuralta, ja taustoista huolehti Juha Heikkilä, Laura Voutilaisen aviopuoliso. Vuosien mittaan Esko onkin tehnyt paljon hyväntekeväisyystyötä ja ollut mukana tukemassa Turun syöpälapsia laulamalla muun muassa neljällä äänitteellä. Hänen sydäntään lähellä ovat myös sotaveteraanit.

  –  Marraskuussa minulla oli kunnia esiintyä Kaunialan sotilassairaalassa. Kuulijoiden joukossa oli silloin vielä nyt jo edesmennyt Ensio Siilasvuo. Lauloin muun muassa Äänisen aallot ja Veikko Juntusen tekemän Veteraanin joulun, jonka tulen myös levyttämään, kertoo Rahkonen, joka kunnioittaa suomalaisia perusarvoja, ja itsenäinen isänmaa on hänelle tärkeä.                  

Haastattelu on vuodelta 2003 kirjastani: Arto Junttila – POPPIA VÄYLÄN PYÖRTHEISTÄ (Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta)

Eskon kotikaupunki Tornio muistaa iskelmäikonia ja ennakkoliput myynnissä täällä:

Esko Rahkonen 90-vuotta muistoissamme – konsertti 6.9.2026 Joentalolla

Harry Ylisaukko-oja ja Anja Tervahauta

Valtakunnallisesti palkitut karaokemestarit Tornionlaaksosta Harry Ylisaukko-oja Pellosta ja Anja Tervahauta Torniosta avaavat suomalaisen iskelmän kultaisen kirjan sunnuntaina 12.7. Aavasaksan Kruununnäyttämöllä klo 16.

Kaksituntinen konsertti kulkee nimellä Iskelmän Neljä Vuodenaikaa. Ennen kiertueen ensi-iltaa muutaman laulun verran esiintyy trubaduuri Arto Tiesmaa, joka johdattaa kuulijat tähän ensimmäiseen Keksin Väylä Soi-lipun alla järjestettävään tapahtumaan, jossa  tornionlaaksolainen laulu ja soitto ovat punaisena lankana  jatkossakin.

Iskelmäkonserttiin on vapaa pääsy ja yleisöä palvelee ennen, jälkeen ja konsertin väliajalla näyttämön vieressä uudistunut kahvila Aavasaksan Huippu, jossa on esillä myös konserttipäivänä  taiteilija-graafikko Lasse Kataisen näkemys Antti Keksistä. Hänestä ei ole olemassa kuvaa, mutta Katainen on syventynyt  Keksin 1600-luvun maailmaan vuosia ja niin sanottu  illustraatiokuva on saanut myös  äskettäin hyväksytty-leiman arvostetulta Tornionlaakso-historioitsija  Ilkka Teerijoelta.

Antti Keksin näköiskuvan lisäksi konserttipäivänä esillä ja myynnissä kahvilassa on  Antti Keksi-kuksaa ja muutakin samanhenkistä tuotetta.

Näytillä on  ”Pohjoisen oma Grammy”  KEKSI-musiikkipalkinto-patsas, joka jaetaan tänä vuonna jo 13. kerran. Pöydältä löytyy myös Keksin Laulu-CD-levyä, jonka vihkossa Mikael Niemen mainio esipuhe ja Keksin laulun sanat ja historiakirjat: Poppia Väylän Pyörtheistä II ja Musa-Lappi, joissa muun muassa tutkittua tietoa Aavasaksaan liittyen,  juhannuksen kulta-ajasta, jota muistelee Antero Kronqvist  ja  Kirkan surullisenkuuluisasta keikasta. (Tuotteita voi ostaa setelillä tai MobilePayllä)

PS. Antti Keksi (1622-1705) on joka toisen tornionlaaksolaisen esi-isä ja Tornionlaakson kansalliseepoksen Keksin laulun luoja. Hän syntyi Ylitornion Kuivakankaalla ja avioiduttuaan 21-vuotiaana muutti ensin Marjosaareen ja sitten Tornion Väylän toiselle rannalle Torakan(korvaan), jossa vietti loppuelämänsä.

Harryn ja Anjan kokonaisuus Iskelmän Neljä Vuodenaikaa kuulosti heti ensi-illassa yllättävän kiinteältä ja valmiilta ja mikä hienointa ei oltu valittu mitään helppoa hittikimaraa, vaan tarjoiltiin yleisölle tuntemattomampiakin helmiä ja Harry taustoitti kappaleiden historiaa mielenkiintoisesti.

Arto Tiesmaa

Luonnollisesti, kun Keksistä on kyse, konsertin aloitti Arto Tiesmaa, joka sävelsi Antin tunnetun tulvarunon ja toi tähän päivään. Paljon kaimaani kuulleena, mies-kitara-ääni soi parempana kuin koskaan. Lämppärinä, hän viritti muutamalla laululla kuulijat konserttitunnelmaan. Oli Keksiä, ikiomaa ja hieno tulkinta Scarborough Fair-laulusta, jonka teki tunnetuksi duo Simon & Garfunkel, silloin kun kävin 60 vuotta sitten ekoja kertoja Aavasaksalla.

Peukun paikka. Ensimmäinen Keksin Väylä Soi onnistui.

Tummaäänisen 81-vuotiaan Arja Havakan Suomen kansa tuntee parhaiten sekä melankolisen iskelmän, että myös  svengaavan rokin tulkkina, mutta harva tietää, että hänen suuri rakkaus on ollut aina musta rytmimusiikki.

Ennen vanhaan ravintoloissa, ennen tansseja, ensimmäinen tunti oli viihdemusiikkia ja siitä Arja otti kaiken irti ja mieluiten hän lauloi amerikkalaisia evergreenejä, lattareita ja  jazzia.

Uutuussingle Halleluja vie Arjan ajatukset laulajan uran alkuvuosiin 1960-luvun Helsinkiin, jolloin hän lauloi nuorisokuorossa ja  siemen kylvettiin.

Sen verran väkevää oli Havakan meno esimerkiksi Pallaksella vuonna 1969, että  Suomi-viihteen suurmies Pertti ”Spede” Pasanen antoi Arjalle Lapin kasteen ja risti Suomen Ellaksi, maailman parhaan jazzlaulajattaren Ella Fitzgeraldin mukaan.

Helsinki

Lahdessa syntynyt Arja on elänyt vaiherikkaan  elämän. Laulunlahjansa hän on perinyt äidiltään, jonka juuret olivat Karhujoella, Laatokan Karjalassa. Äitinsä hän menetti jo 7- vuotiaana  ja isänsä hän tapasi vain pari kertaa vasta aikuisiässä. Arjan lapsuus oli  täynnä muutoksia ja muuttoja, mutta musiikki toi iloa ja lohtua, jolla hän selvisi eteenpäin. Myös huumori on ollut aina hänen voimavaransa.

Teini-iässä vuonna 1963 hän muutti Helsinkiin omilleen. Nuorempana hän oli haaveillut näyttelijän ammatista, mutta nyt musiikki vei voiton. Hän pääsi opiskelemaan huippuarvosanoin klassista laulua Helsingin konservatorioon, mutta lopetti kahden vuoden jälkeen, koska kotiapulaisen palkka ei riittänyt lukukausimaksuihin, mutta muusikon kivijalka oli nyt valettu.

Helsingissä hän tutustui mormoninuoriin ja pääsi kuoroon, joka lauloi  gospelia ja negrospirituaaleja. Se oli uutta ja innostavaa ja  lahjakkaat nuoret Arja mukana konsertoivat  muun muassa täydelle salille Vanhalla Ylioppilastalolla ja tekivät jopa musikaalin.

Kaikenlainen musiikki kiinnosti Arjaa. Elokuvien kautta hän oli tykästynyt 1950-luvulla Elvis-rokkiin ja radion kautta hän kuuli jazziskelmää ja Laila Kinnusta, jota ei voinut ohittaa.

Arjan kiinnostus mustaan musiikkiin oli herännyt ja pikkuhiljaa omat keikatkin tulivat ajankohtaisiksi.

Lapista koti

Kuorokuvioissa Arja oli tutustunut laulaja Anu Pasaseen, joka oli ajautunut Rovaniemelle Tommi Lainkarin orkesterin solistiksi. Hän tarvitsi lomittajaa.

– Anu lähti käymään Amerikassa ja pyysi minua tuuraajaksi, mutta hän meni naimisiin ja sille tielle jäi, joten  Lapista tuli minun koti, Arja naurahtaa, sillä kaksi kuukautta pohjoisessa on venähtänyt nyt jo melkein 60:ksi vuodeksi. Rovaniemellä hän ehti asua 40 vuotta, josta muutti sitten hiukan etelämmäksi Keminmaalle vuonna 2007.

Jossittelut eivät ole mistään kotoisin, sillä Arja on tehnyt hienon uran laulajana. Hän vastaa kuitenkin kysymykseen, entäpä jos Anu olisi palannut?

-Olisin ehkä muuttanut Helsinkiin takaisin  ja jatkanut mormonikuorossa. Olisin varmasti jatkanut myös klassisen laulun opiskelua, sillä konservatoriossa huomasi, että kehittyi.

– Onneksi Lappiin oli helppo jäädä, sillä Tommi Lainkari oli jazzmiehiä ja sain laulaa kaikenlaista. Meillä synkkasi  ja oli paljon erilaisia keikkoja. Sai vetää vaikka Harry Belafonten Venezuelaa tai kappaleen Maritza-operetistä.

Pallas ja Spede

Spede Pallaksella

Arjan ensimmäinen Lapin keikka oli Pallas-hotellissa  marraskuussa 1967. Paljon oli opeteltavaa, sillä laulun lisäksi, hänen täytyi oppia myös soittamaan  Beatles-bassoa.

Pallaksesta tuli  rakas paikka Arjalle, sillä siellä aina sattui ja tapahtui.  Siellä sai jopa vuosia myöhemmin ensimmäisen livesoittonsa  Saariselän tarjoilijan Arjalle vinkkaama Lokki-valssi.

Teeveestä ja elokuvista tuttu  Pertti ”Spede” Pasanen viihtyi myös Pallaksella. Ensin hän yöpyi hotellissa, mutta joulukuussa 1968 valmistui lähelle hänen piilopirttinsä Mesopotamia, josta hän kävi usein hotellilla  syömässä, tanssimassa tai pelaamassa pajatsoa tai hedelmäpeliä.

Lapin Kansa

Seuraavan vuoden 1969 alussa Arja ja Tommi Lainkarin yhtye olivat taas pitkällä  kiinnityksellä  Pallaksella.  Spede sattui paikalle, kun Havakka tulkitsi Ella Fitzgeraldin repertuaaria.  Hämmästyneenä Arjan laulajan lahjoista oitis  Spede risti hänet  Suomen Ellaksi ja kutsui  pian yhtyeen esiintymään tv-ohjelmaansa.

Televisiossa  Arja esitti perinteisen gospelin Swing Low, Sweet Chariot ja kasvot mustaksi maalattuna  ja isossa peruukissaan hän näytti ihan Ellalta ja ennen kaikkea kuulosti. (Sen voi vaikka tarkistaa  Speden DVD:ltä: Pääasia, että on kivvaa). Toinen Arjan esittämä kappale teeveessä oli Amerikan Katri-Helenan Doris Dayn vuoden 1953 jättihitti Secret love elokuvasta Calamity  Jane,  jonka hän esitti ihan omana itsenään (video alla).

-Kaikki meni hyvin ja meistä tuli Speden kanssa hyviä kavereita ja aina moikattiin, kun tavattiin. Pari kertaa kävin myös hänen Mesopotamiassa  hotellin tarjoilijoiden kanssa. Isäntä keitti kahvit ja hauskaa oli. Heitettiin huulta ja kikatettiin, mutta Speden tv-ohjelmissa en enää ollut mukana,  Arja muistelee.

Tommi Lainkarin yhtyeessä Arja jatkoi vielä vuoteen 1975, jonka jälkeen perusti oman yhtyeen. Arjan lisäksi Tommin opissa kävivät myös  kansalliseen kuuluisuuteen nousseet rovaniemeläissolistit Seppo Hanski, Ritva Palukka ja  Matti Hyvönen.

Kultaa ja platinaa

Koko Suomen kansan tietoon  Havakka nousi 1995 Lokki-valssin  myötä. Se oli hänen ensilevytys ja siitä  hän sai myös kultalevyn. Ammattimuusikon uraa oli takana 28 vuotta ja ikää 50 vuotta, mutta numerothan ovat vain numeroita.

Platinakantaan hän iski muutamaa vuotta myöhemmin Laulava Sydän-tv-ohjelmasta tehdystä kokoelmasta. Suomi-kitaran mestari Esa Pulliainen oli valinnut ohjelmasarjaan naislaulajistamme Arjan lisäksi vain Eija Kantolan ja Paula Koivuniemen. Arja esitti ikivihreän Tuulella ei ole ystävää ja rockin Johnny B.Goode.

 – Kun kuvattiin ohjelmaa, se oli vauhdikasta toimintaa. Johnny B.Goodekin katsottiin kerran läpi ja sitten rokattiin, mutta onnistuttiin. Esakin  innostui siinä määrin, että jopa ehdotti, että tehdään yhdessä Agentsien kanssa albumi, mutta se jäi. Nuorella miehellä oli monta rautaa tulessa ja minullakin silloin tosi paljon keikkoja,  Arja muistelee.

Laulua kaiken ikä 

Vaikka suuria hittejä Lokin jälkeen  ei ole tullut, miksikään yhden hitin ihmeeksi nyt 81-vuotias Havakka ei ole jäänyt, vaan hänestä on tullut kansansuosikki, jolle esiintymispyyntöjä  satelee tasaisesti.

Pasi Kaunisto ja Arja Lumilinnassa

Viime vuoden keväällä Havakka nähtiin Lapin Taika-konserteissa Tarja Ylitalon ja Eero Maggan kanssa  ja nyt Arja suunnittelee kevätkeikkoja Pasi Kauniston kanssa. Viime marraskuussa Arja tuurasi polvensa loukannutta Kai Hyttistä, jonka piti esiintyä Pasin kanssa, Kemin Lumilinnassa. Arja ja Pasi selvästi  täydensivät toisiaan ja yleisö tykkäsi, joten yhteistyötä on hyvä jatkaa.

Toki taiteilijaeläkeläisen normaalit tanssikeikat ovat  vähentyneet ja hyväntekeväisyysesiintymiset vanhuksille lisääntyneet, mutta Arja lähtee mieluusti vaikka pistokeikalle Keminmaasta Poriin ja ajaa pitkän keikkamatkan itse.

– Kun ajaa pysyy ajatukset maailmassa ja hoksottimet terävinä. Samalla myös kyläilen. Ystävät sanovatkin, että kaupunkiin ei ole tulemista, jos ei tavata, Arja naurahtaa, joka on ikäisekseen hyvässä kunnossa, joten mikäpä on keikkaillessa, laulaessa ja levyttäessä.

Arto Junttila

Lähteet: Omat haastattelut  ja Stella Vuoman kirjoittama elämänkertakirja  Arja Havakka-Suuri tuntematon (Atrain & Nord)

Arjan single Halleluja  julkaistiin netissä 9. tammikuuta.  20-vuotiaalle Väylän Pyörre Recordsilleni  se oli mieleinen  synttärilahja, sillä se on saanut hyvän alun ja  tosi lämpimän vastaanoton kuulijoilta. Kun Suomen suosituin kevyen musiikin media Tanssii.fi  julkaisi kappaleen ensimmäisenä, vuorokauden aikana  Arja sai 1300 peukkua ja sydäntä ja lähes sata onnentoivotusta facebookissa. Eikä tässä kaikki Arjan oli pakko sulkea kännykkä ja ottaa nitro, sillä soittoja ja tekstareita tuli ovista ja ikkunoista melkein sama mokoma! (AJ)

Tuomas Laajoki palkittiin Keksi-pienoispatsaalla Kemin Merihovissa.

Monipuolinen musiikkimies Kemistä, Tuomas Laajoki, nuoriso-ohjaaja, tapahtumien järjestäjä  ja muusikko yllätettiin torniolaisen musiikkimedian Väylän Pyörteen toimesta vuotuisella Keksi-musiikkipalkinnolla joulun alla maanantaina  Kemin Merihovissa, hänen paremman puoliskonsa Kaisla Huovisen tunnelmallisen konsertin jälkeen.

T u o m a s

Tuomas Laajokea on luonnehdittu paljon tekeväksi ja aikaansaavaksi, innostavaksi dynamoksi, joka ottaa muiden mielipiteet huomioon ja johon luotetaan, joten Väylän Pyörteelle Keksi-valinta oli helppo.

Laajoki on bluesin purema ja Pohjanmaan junan tuoma, joka on juurruttanut  Kemiin mustaa rytmimusiikkia ja  antanut musiikillista juurihoitoa nuoresta vanhaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänet tunnetaan monien tapahtumien takaa, parhaiten yhdessä Antti Pasasen kanssa, kaupungin musiikkielämän lippulaivasta Lapin parhaasta vaihtoehtofestivaalista Pakkasukko Blues N´ Jazz, joka tarjoaa aina laatua ja yllätyksiä, jotka jättävät aina muistijälkiä. Tyylikäs musiikkikattaus on luvassa taas  4.-8. helmikuuta 2026.

Kahdessakymmenessä vuodessa Tuomas on ollut järjestämässä satoja ja taas satoja tapahtumia: Kesäkissa Blues, Coronarock, Rondelli, Easy Living in Kemi, Venetsialainen Baarifestivaali, Kolopallorock jne.

Tuomas on mukana niin kemiläisten juhlassa kuin  arjessakin. Nuoriso-ohjaajana hän kannustaa nuoria musiikin pariin, aktivoi esimerkiksi työttömiä ja näin ennaltaehkäisee syrjäytymistä. Ongelmaratkaisujen ohella hän vastaa myös huutoihin ja toiveisiin järjestämällä soittajille kesäleirejä, jameja ja tietysti bändikeikkoja.

Kitaristi Laajoki (Kuva: Tuomaksen arkisto)

Laajoella on äidin puolen sukua eri puolilla Meri-Lappia, joten hänen on ollut helppo ylittää myös kaupunkien rajoja. Kemiläisyys ei ole estänyt näkemästä metsää puilta, vaan  yhteistyötä on tehty hyvä musiikki edellä Tornion, Haaparannan ja Oulun puolellekin. Viimeisin ponnistus on alkava Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi, jonka Meri-Lappi-tiimiin hän kuuluu.

Muusikkona Tuomas on myös moniosaaja ja loistava kitaristi, joka soittaa tällä hetkellä Sorsakoski-iskelmää Ville Liimataisen Ajomiehissä, elämänkumppaninsa Kaislan lauluja esittävässä Marjatta & Heteka-yhtyeessä, 50-luvun tyyliin Hot Shakesissä ja uusin viritys on haitarivetoinen  Kanniainen & Lammassaari Arctic Blue Trio.

Keksi-musiikkipalkinto  jaettiin nyt 12. kerran ja uusi ”Pohjoisen Grammy” toista kertaa.

   Hyvät naiset ja herrat, kitarassa vasemmalla Tuomas Laajoki    

Poika oli Pohjan Torniosta on kaikkein tunnetuin ja levytetyin laulu, joka liittyy Tornioon.

Tänään tulee sata vuotta sen ensilevytyksestä. Monen asiantuntijan mukaan se on myös ensimmäinen levytys, jossa Tornio mainitaan.

Savikiekolle laulun lauloi Kööpenhaminassa 20. marraskuuta 1925 baritoni Toivo Louko  ja levyn toiselle puolen tuli laulu Anssin Jukka.

Louko kuului Helsingin Suomalaisen Oopperan tähtisolisteihin, joka levytti pääasiassa kansanlauluja His Master’s Voice- ja Odeon-merkeille vuosina 1925 ja 1929.

Hän oli  syntyjään Jalasjärveltä, Pohjanmaalta ja  teki paljon yhteistyötä myös kotimaakuntansa lahjakkuuksien kanssa muun muassa  sovittajina hän käytti kansalauluihin Toivo Kuulaa ja Martti Similää ja  itseoikeutetusti hän sai myös kantaesittää oululaisen Leevi Madetojan Juha- ja Pohjalaisia-oopperoiden pääroolit.

Poika oli Pohjan Torniosta-laulusta muutama värssy löytyy jo vuosilta 1900-1910 Suomen Kansan Sävelistä, mutta ensimmäisen valmiin asunsa, laulu sai Toivo Loukon levytyksessä. Jonkin verran tekstiasu on vaihdellut vuosikymmenten kuluessa, mutta laulun ydin, tarina torniolaispojasta ja lapualaistytöstä on säilynyt.

Toivo Loukon vanavedessä Poika oli Pohjan Torniosta-laulun levyttivät myös Suomi Jazz-Orkesteri, Roine Richard Ryynänen, Robert Konno, Kuuno Sevander  ja Kullervo Hurttia.

Pienen vuosikymmenten paussin jälkeen 1960-luvulla laulu heräsi uudelleen henkiin ja Tapio Rautavaaran ja Lasse Kuuselan levytykset olivat erityisesti kansan mieleen ja ne soivat yhäkin silloin tällöin kaupallisilla radiokanavilla. Mainiot omannäköiset sovituksensa laulusta tekivät myös Kullervo Linnan Humppaveikot, Cumulus ja Jaakko Salon Orkesteri, mutta torniolaista levyttäjää ei ilmaantunut.

Moneen kuitenkin muistijäljen jätti 1960-luvun lopulla Yleisradion valtakunnallinen ohjelma Ilta pienessä kaupungissa, jossa Poika on Pohjan Torniosta kuultiin. Sen  esittivät Tonics-yhtyeen kultakurkut Jukka Voutilainen ja Esko Kirjavainen. Ohjelman  juonsi Tauno Äijälä ja se taltioitiin Tornion VPK:lla. (AJ)

Toivo Loukon Poika oli Pohjan Torniosta-esitys toimii  Väylän Pyörteen Tornio-dokumentin tunnuslauluna. Gramofoni soi  TÄÄLLÄ! 

Legendaarinen The Animals saapuu Suomeen ja esiintyy 25. huhtikuuta 2026 Tornion Grand Hotel Mustaparran Ballroomissa. Muut esiintymispaikkakunnat  ovat Hämeenlinna, Espoo ja Ylivieska.

Luvassa on taatusti  Back to Sixties-tapahtuma, jossa yhteislaulu raikaa, sillä sen verran komea on yhtyeen hittiputki: House of the Rising Sun, We Gotta Get Out of This Place, Dont Let Me Be Understood, It´s My Life, I Put A Spell On You, Boom Boom ja Bring It On Home To Me…

Tällä hittilistalla kelpaa kiertää ja yhtyeen nimekkäiden fanien joukkoon lukeutuu muun muassa Bruce Springsteen ja hiljattain Classic Rock magazine nosti yhtyeen debyyttialbumin 50 Albums That Built Blues Rock -listalleen.

Vuonna 1964 energisen rockin, popin ja rytmibluesin  aalto pyyhkäisi maailman nuorison yli ja sen harjalla ratsastivat The Beatles, The Rolling Stones – ja tietysti John Steelin ja Eric Burdonin perustama The Animals. Nimensä yhtye sai villistä lavaesiintymisestään.

Vaikka The Animalsin meno lavalla on sittemmin rauhoittunut, pian kuusikymppisiään juhlivan bändin musiikki on vähintäänkin voimissaan ja legenda vain kasvaa.

Alkuperäisestä kokoonpanosta mukana on toinen perustajajäsen 84-vuotias rumpali John Steel. Lisäksi yhtyeessä soittavat Danny Handley, Barney Williams ja Norman Helm.

Viimeksi The Animals vieraili näillä kulmin vuonna 2017. Silloin  paikkana oli Haaparannan Ponde-ravintola.

Pullo-Eki ikuistettuna grafittiin kerrostalon seinässä Tornion Putaalla.

Lapin merkittävimmän dokumentaristin Antti Haasen henkilökuvat saavat hienoa jatkoa. Monsterimies (2014) kertoi viisuvoittaja Mr. Lordista, Valontuojat (2017) hänen omasta isästään ja Panimomestari (2020) maailman parhaan oluen luojasta Leo Andelinista.

Antti Haase

Nyt filmille  ikuistetaan  dokumentti, joka kertoo kierrätyksen  pioneerista ja pullonkerääjälegenda Erkki Rissasesta. 58-vuoden ajan  Puollo-Eki on vapaaehtoisesti siivonnut Tornion keskustan kadut puhtaiksi roskista, tölkeistä ja pulloista. Kaksitoista tuntia kestävän siivouskierroksensa hän aloittaa keskiyöllä.

Kierrätyskuningas-nimen saavassa elokuvassa Antti Haase seuraa Pullo-Ekiä vuosina 2025 -2026  läpi neljän vuodenajan.

Tällä hetkellä perheineen Vojakkalassa, Tornionjoen rannalla asuva elokuvantekijä  Haase on varttunut Rovaniemen maalaiskunnan Syväsenvaarassa.

Vuosina 1996-2000 hän opiskeli Australiassa. Hän  valmistui taiteen maisteriksi Australian Film TV & Radio Schoolista ja opinnäytetyöstään Clown Doctors (2000) hänet palkittiin  Film Australia Documentary Awardilla.

Palattuaan Suomeen Antti  on ohjannut useita Lappiin sijoittuvia dokumenttielokuvia, yllämainittujen lisäksi Porounen (2001),  Isien merkit (2007) ja  Jos mulla ois valta (2008).