VÄYLÄN PYÖRRE MUSIIKKIUUTISET on historian ensimmäinen pohjoiselle kevyelle musiikille pyhitetty musiikkimedia netissä. Se tarjoaa musiikkiuutisia ja muutakin tietoa SUOMEN LAPISTA ja KOKO TORNIONLAAKSOSTA; Kaakamosta Nuorgamiin ja Haaparannalta Kiirunaan.
Väylän Pyörre on uranuurtaja. Puhuri pohjoisesta alkoi puhaltaa 17. marraskuuta 2009 ja 30. marraskuuta 2012 säännöllinen uutisointi muuttui blogista nettilehdeksi tai webb-julkaisuksi, jota nimeä useimmiten mediat käyttävät.
Väylän Pyörre on tutkivasta ja faktoihin perustuvasta musiikkijournalismista ponnistava riippumaton tiedonvälittäjä. Se kammoksuu väärää tietoa. Se satsaa laatuun, ei määrään ja pyrkii tarjoamaan lukijoille mahdollisimman paljon uutisia, joita muut eivät kerro.
Vaikka aihe- ja ennen muuta levikkialue on pieni ja uutisointi on suunnattu varttuneemmille 50 +-ikäisille, joka vuosi se on pystynyt lisäämään kävijämääräänsä. Eniten lukijoita on Torniosta, Rovaniemeltä, Kemistä, Helsingistä, Oulusta ja Ruotsista.
Väylän Pyörteen musiikkiuutiset ovat ylittäneet jo lukemattomia kertoja kansallisen uutiskynnyksen ja linkityksiä tulee tuon tuosta, niin iltapäivälehdiltä, radiokanavilta kuin nettilehdiltäkin.
Nykyään etelän mediat seuraavat tarkoin, mitä Väylän Pyörre kirjoittaa ja vuosittaisissa kävijämäärissä pyöritäänkin jo kuusinumeroisissa luvuissa.
Väylän Pyörre on tekijänsä näköinen. Allekirjoittaneen koko elämän kestänyt missio on ollut levittää tietoa lappilaisesta musiikista koko Suomen kansalle, 50 vuotta ja yli 40:ssä lehdessä.
Väylän Pyörteen synnyn syy ja yksi tärkeimmistä tehtävistä on myös levittää musiikkitietoa Tornionjoen molemmin puolin, mielenkiintoisista artisteista ja konserteista.
Kiitos lukijoiden niin pohjoisessa kuin etelässäkin, työ kotiseudun hyväksi jatkuu, nyt netin puolella. Ilman Teidän tukea Väylän Pyörrettä ei kannattaisi pyörittää.
Vuonna 2003 ilmestyneen kirjan Poppia Väylän pyörtheistä (Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta) jälkeen syntyi pienlevy-yhtiö Väylän Pyörre records ja viimeiseksi Väylän Pyörre Musiikkiuutiset.
Vuonna 2014 Väylän Pyörre alkoi jakaa vuosittaista KEKSI-musiikkipalkintoa, josta näyttää tulevan perinne. Tarkoitus olisi, että tunnustus annettaisiin vielä senkin jälkeen, kun Väylän Pyörre ja allekirjoittanut lakkaavat olemasta.
Väylän Pyörre Musiikkiuutiset toimii toistaiseksi puoliteholla (toistaiseksi käyntejä yli 2 miljoonaa no spams-filtterillä). Koneita ei ajeta alas, tiedotteita ja pikkujuttuja julkaistaan valikoiden ja KEKSI-musiikkipalkinto jaetaan vuosittain niinkuin ennen. Pikkuhiljalleen kokeillaan pienesti näkymistä myös YouTubessa.
Arto Junttila, musiikkitoimittaja Torniosta (22.5.2015)
# Väylän Pyörre-webbtidningen berättar också om musiken från svenska Tornedalen. Ni kan tipsa, skicka nyheter och pressmeddelande. VP publiserar tekster också till svenska!
Arto Junttila
Leinikinkatu 3C 32B,
95430 Tornio
arto.junttila@pp.inet.fi
gsm(+358) 40 839 4552
————————————————————————————————————————————————————————-
CV
- Lapin Kansassa vakiavustajana vuosina 1976- 1985.
- Postipankin asiakaslehti Omassa Markassa palstanpitäjänä vuosina 1986- 1995.
- Kaustisen kansanmusiikkilehdessä Uusi Kansanmusiikki/ Friiti vakiavustajana 1998-2005.
- Paikallislehti Torniolaiseen kirjoitti sivun musiikkia helmikuusta 2005 lokakuuhun 2008, lähes 160 sivun verran.
- Iltalehteen yli viisikymmentä lappiaiheista musiikki- ja elokuvajuttua. Ahkeraa kirjoittamista myös Kalevaan ja MET-aviisiin plus musiikkilehtiin Blues News ja Musa.fi.
- Juttuja myös lehtiin: Soundi, Rumba, Uusi Laulu, JazzRytmit, Back Beat, Tähti, Rytmi ja Hitit.
- Pohjolan Sanomat, Pohjan Tornio, Treffi, Merilappi, Lounais-Lappi, Meän Tornionlaakso, Uusi Rovaniemi, Roi-Press, Koillissanomat, Oulun Ylioppilaslehti, Oulu-lehti, Liitto ja Forum24.
- Kaltio, Pohjanvalkea, Seura, Kouvolan Sanomat, Pellervo, Finnland magazin (Saksa), Haparandabladet, Norrbottens -Kuriren (Ruotsi) ja Star (Etelä-Afrikka).
- Vuonna 2003 julkaissut merilappilaisen omakustannekirjan Poppia Väylän pyörtheistä. Runsaasti lainauksia kirjastani löytyy teoksista: Ilkka Teerijoki: Tornion Historia 3, 1918-2000 (” Ilman Poppia Väylän pyörtheistä-kirjaasi musiikkielämä olisi aikanaan Tornion kaupungin historiassakin varmaan jäänyt suunnilleen kokonaan käsittelemättä. Lisäksi itselläni ei tuosta aiheesta ole oikein mitään kokemuksia.” (Ilkka Teerijoki). Myös Jorma Lehtola: Laulujen Lappi, jossa 98% Tornionlaakso-aineistosta on kirjastani + muista lehtijutuistani.
- Tommi Aition Spede-elämänkerran Lappi-osion kerääjä, Jamppa Tuomisen elämänkerran alullepanija, hankki kustantajan Esko Rahkosen elämänkertaan ja pienesti avusti myös mm. Lordin (Meerin resepti) ja Dallapen (Veikko Karin muisto) historiikeissä. Junaili myös keikat; Lordin Tornion Umpitunneliin, Steve Gibbonsin +Roxette-kitaristin Haaparannan Pondeen ja Remun & Astman Brothersit Ylläs Jazz Bluesiin.
- 2009 Tornionlaakson Neuvoston kulttuuristipendi övertorneålaisen filosofian tohtori Marja Mustakallion ja norjalaissuomalaisruotsalaisen Sami Jienat-kuoron kanssa.
- ” AJ får ett stipendium för sitt arbete för att synliggöra den tornedalska populärmusiken på båda sidor om älven. Han har bland annat get ut boken Poppia Väylän pyörtheistä, Junttila har producerat också en cd namnet Music From Torne Valley, som likt boken täcker båda sidorna av älven.”
- 2012 Reijo Angeria: 20 vuotta Umpitunnelissa-kuvakirjan toimittaminen ja materiaalin kokoaminen.
- 2014 Poppia Väylän Pyörtheistä II – Musiikkijuttuja Tornionlaaksosta 1600-luvun Antti Keksistä 2000-luvun Lordiin (Väyläkirjat)
- 2018 Musa-Lappi: Muinaiskaivauksia ja vinyylin rahinaa nuoren rytmin juurilta
- 24.3.2020 Väylän Pyörteessä alkoi Lapin Lista Top 5-äänestys.
- Vuodesta 1981 lähtien Suomen Arvostelijainliiton (SARV) jäsen.
- VÄYLÄN PYÖRRE RECORDS: Paavo Kulju live 1959-1966 (2006), Rocca: Soul Of Lapland (2006), Music From Torne Valley- Vol 1 (2008) & Vol 2 (2009), TornioHaparanda- Greatest Hits (2013) & Arja Sipola & Men In Black: Sinun omasi-single (2018
YLE Rovaniemi Väylänvarren popdiggari ke 4.6.2014
Arto Junttila (kuvassa) on ivalolaislähtöinen ja nykyään Karungissa asusteleva popmusiikin suurkuluttaja. Hän on jalostanut musiikinkuuntelunsa jo vuosia luettavaan muotoon. Hän julkaisee muun muassa nettijulkaisua ’Väylän Pyörre Musiikkiuutiset’, jossa hän tarkasti ja luotettavasti kertoo lähes koko maakunnan vilkkaan musiikkielämän kuulumisia. Hänen tietomääränsä on niin laaja, että monesti faktat esimerkiksi festivaaliesiintyjistä tarkistetaan juuri Väylän varren uutisista. Nyt hän on julkaissut myös toisen musiikkikirjansa ’Poppia väylän pyörtheistä vol 2’. Jarmo Siivikko sai Arto Junttilan langan päähän. (Kuva: Arto Junttilan kotialbumi)
23.3. 2017 Suomen Kulttuurirahaston Lapin osasto myönsi apurahan lappilaisen musiikin historiaa käsittelevän kirjan toteuttamiseen. (http://skr.fi/fi/ajankohtaista/lapin-kulttuurirahasto-jakoi-apurahoja-503-000-euroa)
1.9. 2017 Tornionlaakson vuosikirja 2015-2017 (Tornionlaakson neuvosto/Pohjoiskalotin kulttuuri-ja tutkimuskeskus): Juhannusjuhlien kulta-aika s.158 (kokonaan löytyy Poppi-kakkosesta!)
19.12. 2018 MUSA-LAPPI: Muinaiskaivauksia ja vinyylin rahinaa nuoren rytmin juurilta-kirja myyntiin. Tornion Musiikin Tony Rebel ja Tapani Ollonen ostivat ensimmäiset kappaleet ja ottivat hyllyilleen! Rispektiä!
1.1.- 14.2. 2021 Tornio400v-kulttuurin siunaama Neljän Vuosisadan Torniolainen Musiikkiviihdyttäjä-äänestys nettisivullani. Mainostus Meri-Lapissa ja yli tuhat ääntä. CMX, Jari Vesa ja Zacharius Carls Group oli voittajakolmikko. Tunnustuspalkinnon teki kuvataiteilija Alapartanen, joka lähetettiin kitaristi Halmkronalle ja Tornio-trio vastasi iloisella videokiitoksella Tornio-viikon palkintolähetykseen! Tornio-viikolla nuoruuden suosikki Battaglia Nobilityä muistettiin myös Tornion Kulttuuripalkinnolla, jolle sain laatia perusteet kulttuurikordinaattorin pyynnöstä.
21.3. 2021 Väylän Pyörre Recordsin julkaisema Mira Sunnarin Sade-single sai ensimmäisen radiosoittonsa Tarja Närhin Iskelmäradiossa(Suomen toiseksi suosituin radio-ohjelma, kuulijoita 100 000). Laulun sanat Aki Sirkesalo ja soolokitarassa Jonas Isacsson (x-Roxette).
21.6.2021 Väylän Pyörre Recordsin merkittävin julkaisu Arto Tiesmaan säveltämä KEKSIN LAULU-CD on valmis. Ensi siemen kylvettiin vuonna 1983.
22.11.-30.12. 2021 Tornion kirjaston musiikkiosastolla Väylän Pyörre-vitriini Tornion Popmusiikin Tarina-spektaakkelin kunniaksi, joka perustuu Poppi-kirjoihini. Esittäjinä Pop & Jazz Konservatorio Lappian oppilaat, käsikirjoittajana ja ohjaajana Tuomas Lampela. Katso tästä:https://www.youtube.com/watch?v=Kg20ug8heGw
3.3.2022 Väylän Pyörre julkaisi 44-minuuttisen Battaglia Nobility-videon YouTubessa! Lyhyt Historia (feat. Jussi Raittinen)-osion käsikirjoitin, kerroin ja kasasin yhdessä Pohjanmedian Jaakko Ketolan kanssa ja Live At Tornio 2021-osiosta vastasi Ville Kivelä. Konsertti-osio poistettiin viikkoa myöhemmin. Videoa ehti käydä katsomassa kahdeksan ja puolisataa katselijaa.
26. 3.2022
Tornion Pohjola-Nordenin valinta vuoden pohjoismaisesta teosta 2021 on Väylän Pyörre .
Perusteluina Vuoden 2021 Nordistille ovat: Tällä tunnustuksella haluamme kiittää merkittävän kulttuurihistoriallisen teon tehnyttä Arto Junttilaa tornionlaaksolaisen ja pohjoissuomalaisen musiikin eteen tehdystä työstä. Väylän Pyörre Records julkaisi vuonna 2021 Arto Tiesmaan säveltämän albumin Keksin Laulu jäänlähdöstä Tornionväylässä 1677. Albumi on jatkumo Tornionlaakson kulttuurihistoriaa. Torniolainen musiikkitoimittaja Arto Junttilan omistama Väylän Pyörre julkaisee netissä Väylän Pyörre Musiikkiuutisia ja jakaa vuosittain KEKSI Musiikkipalkintoa.
21.o7.2022. Ensimmäinen lapionisku Tornion Pikisaaressa eli grammari pyörittää Poika oli Pohjan Torniosta-laulua vuodelta 1925. Tornio-historiavideon teko Pohjanmedian Jaakko Ketolan kanssa käynnistyy toden teolla.
17.10.2022 Uusi Keksi-projekti käynnistetty innostuneessa hengessä tosiammattilaisen kanssa. Jännitystä luvassa. Erilainen juttu. Karahti kiveen, yhteinen sävel varmasti löytyy, mutta toinen yritys myöhemmin.
17.1. 2023 Tornion Kautta Rokki Ja Poppi Jammattiin Suomeen (Historian hippuja ajalta ennen punkkia)-filmi julkaistaan YouTubessa Lapin Kansa-jutun vauhdittamana. Videosta on kasvanut yli 50-minuuttinen tribuutti kaksoiskaupungin musiikille, jonka ammattimies Antti Haase laskee genreen historiadokumentti tai dokumenttielokuva. Heti tuhat rikki ja yli 300 peukutusta kaupunginjohtaja Jukka Kujalaa myöten.
11.2. Anni Mesilaakso suostuu levyttämään Keskiyön aurinko-balladin Väylän Pyörre recordsille ja sen päälle videon Aavasaksalla, jonka kuvaa Jussi Kurttio. (24.5. tavataan Aineen kahviossa ja 15.6. keskiyöllä videokuvataan Aavasaksalla) Hieno juttu!
13. 5. Tornio-päivien Puistokarnevaaleilla Tornion Kautta Rokki Ja Poppi Jammattiin Suomeen-dokkari esitettiin ensi kertaa isolla kankaalla Antti Haasen maailmalla palkitun Panimomestarin ”lämppärinä” ja homma toimi ja palaute katsojilta oli myönteistä. (YouTubessa 2000 meni rikki 29.4.)
5.7. 00.02 Keskiyön aurinko-video ilmestyy YouTubeen ja vuorokaudessa tuhat ja kahdessa viikossa kaksituhatta ylittyy.
10.1.2024 tarkentuu MARKUKSEN kuolinpäiväksi. Kun saan tiedon Ulla-Riitta Raitamaalta, päätän koota Markus-materiaalin, joista suunnittelin videoa, nettijutuksi. Koskapa en ole aktiivinen oman sivuni kanssa suurin iskelmäsivusto Tanssiin.fi suostuu juttuni myös julkaisemaan ja se tietää 5400 peukkua ja 87 jakoa. Radio Suomen Iskelmäradio, joka kerää sunnuntaisin 700 000 kuulijaa, huomioi myös Markuksen ja käyttää tekstiäni, Areenassa alla teksti: Ohjelmassa on käytetty Markuksen muistelujen lähteenä Arto Junttilan kirjoitusta Väylän Pyörre -julkaisussa. Lapin Kansan Risto Pyykön kanssa tehdään yhteistuumin Luppo-liitteeseen juttu, jonka tarkastan ja sehän päätyy myös Kalevaan. Lisäksi Meän Tornionlaakso haluaa jututtaa ja käyttää Markus-historiikkiäni.
YLE AREENA Iskelmäradio-sisältö: https://areena.yle.fi/podcastit/1-67439563?utm_source=facebook-share&fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR1D9r22IzRGMbWN5pb_RI6V_aFGbjrfT2S8dapMn2ji8xl_bhJBYFKtCsA_aem_AelBKQ0JjucZXRsMcopxHdFZT7P-OHagFqjYKZUJlrXKS56NPpp4YxCCmkRG94RnO41yBZ48mIh4ldcI8oIFXicN
19.1. 2024 Lapin tyttö-digisingle ilmestyy puoliltaöin Väylän Pyörre-tuupiin. Laulajana Samuli Roivas Simosta ja taustalla Herrasmiehet. Laulu on alunperin Bob Dylan-klassikko Girl From The North Country, johon suomalaiset sanat kynäili J. Karjalainen. Epäkaupallisin levytys tähän asti. Juurevaa nordicanaa.
Väylän Pyörre Musiikkiuutiset toimii toistaiseksi puoliteholla (toistaiseksi käyntejä yli 2 miljoonaa no spams-filtterillä). Koneita ei ajeta alas, tiedotteita ja pikkujuttuja julkaistaan valikoiden ja KEKSI-musiikkipalkinto jaetaan vuosittain niin kuin ennen.
**************************************************************************************************************************
MAINOSBANNERI (sis.yhden mediatiedotelevityksen tarvittaessa)
ISO BANNERI (jpg.nä) sivun yläosaan, leveys 1122px, max korkeus: 200px = 70€/kk
PIENI BANNERI (jpg:nä) oikeaan palstaan leveys 250px , max korkeus: 200px= 50€/kk
Viikosta>>>vuoteen>>>tanssi-ilmoitukset, tapahtumat, levyjulkaisut…..
Tarjolla myös TULOKSELLISTA TAPAHTUMIEN/KEIKKOJEN PROMOUSTA koko Suomen musiikkimedioihin 100 osoitteen haravalla. Myös Pohjois-Ruotsi! Ota yhteyttä, niin kerro700 000 kuulijaa.
- . Tarja Närhin ohjelma kerää lauantaisin