Muusikko Jaakko Laitinen Rovaniemeltä on tämänvuotinen Keksi-musiikkipalkinnon saaja. Hän vastaanotti pohjoisen huomionosoituksen iskelmätähti Markuksen muistokonsertin yhteydessä Ylitornion Kaulirannalla, jossa oli esiintymässä. Hänen linkkinsä Markukseen oli hänen isoisänsäOlavi Tissari, joka johdatti Markuksen 12-vuotiaana laulajan taipaleelle.
Jaakko tunnetaan parhaitenVäärä Raha-yhtyeestään, joka yhdistelee Suomi-iskelmää balkanilaisiin rytmeihin. Viidellä albumilla ja ennen kaikkea loistavilla keikoilla, niin koti- kuin ulkomaillakin Jaakon lappilaisbändi on hurmannut kuulijoita.
Viime vuonna Laitinen pureutui myös syvemmin lappilaisen tanssimusiikin aarteistoon toisen yhtyeensäLapin Lisänkanssa ja pani uusiksi vanhoja klassikoita tyyliin Lapinjenkka, Poromiehen suudelma ja Muistojen Inari. Hän sai arvonimenModernin Rillumarein Ruhtinasja levylle päätyi myös kaksi hänen isoisänsä lauluaPoikkinaitu ja Tornionlaakson humppa, jotka kuultiin myös Markuksen muistokonsertissa.
Ei sovi myöskään unohtaa Laitisen yhteistyötä harmonikkataiteilijaHarri Kuusijärven kanssaLehtojärven Hirvenpäässä, jonka sanoitukset liikkuvat syvemmissä vesissä ja tiukasti ajassa hän on kiinni myös yhteistyössään räppäri Jouni J:n kanssa.
Torniolainen Väylän Pyörre jakoi Keksi-huomionosoituksen nyt 11. kerran. Uudelle vuosikymmenelle Keksi-palkinto lähtee monin tavoin uudistuneena.
Vielä Väylän Pyörre hakee yhteistyökumppania sen jakoon, mutta sen näkyvimmän maamerkin uuden upean Keksi-patsaan ”paljastustilaisuus” ei sekään voinut sattua parempaan paikkaan kun Kauliranta, sillä nimihän on syvä kumarrus runonlaulaja Antti Keksin suuntaan, joka on sieltä poissa. Komean Keksi-pienoispatsaan on suunnitellut rovaniemeläislähtöinenLasse Katainen ja toteuttanut tamperelainenChristian Jütte.
Uusi uljas Keksi-patsas
Ennakkoluuloton Jaakko Laitinen viihtyy monen musiikkityylin parissa ja liikkuu luontevasti myös muillakin kulttuurin kentillä. Uudet haasteet ovat hänelle elämän suola, mutta tällä hetkellä hän aikoo keskittyä vain musiikkiin.
Nimittäin vuonna 2019, kun hän palasi Rovaniemelle tuuraamaan musiikkikirjastonhoitaja, kriitikko Marko Niemelää, Jaakon on voinut bongata levytysten ohella mitä erilaisimmissa proggiksissa. Hän on tehnyt muun muassa elokuvamusiikkia Jussi-palkittuihin, Miia Tervon Aurora- ja Katja Gauriloffin Jeʹvida-leffoihin, kirjoittanut kolumneja Kaltioon ja Uuteen Rovaniemeen, toimittanut PopuLappi-podcastia Lapin Kansaan, valkannut Lapin radion musiikkiarkiston parhaita digitointiin ja jopa toiminut Rovaniemen kaupunkioppaana ja tangotulkkina teeveen HK-mainoksessa.
The Shanes kulki 1960-luvulla Ruotsin popaallon harjalla yhdessä Hep Starsin ja Tagesin kanssa. Yhtye perustettiin Tuolluvaarassa, muutama kilometri Kiirunasta ja se oli noista kolmesta juurevin, rokkaavin ja pitkätukkaisin. Yhtyeellä oli tusinan verran listahittejä ja se oli suosittu myös Suomessa.
Svante Elfgren on viimeinen yhtyeen alkuperäisjäsen ja hän kuoli juhannuksena 79-vuotiaana. Hän soitti bassoa Shanesissä sen parhaat vuodet 1961-1968. Hänen rytmiparinsa Tor-Erik Rautio kuoli tasan kolme kuukautta sitten.
Yhtyeessä soittivat Svanten ja Torran lisäksi laulavat kitaristit Staffan Berggren ja Tommy Wåhlberg. Merkittävin ulkopuolelta myöhemmin yhtyeeseen tullut jäsen oli vuoden 1964 lopussa luulajalaislaulaja Lennart Grahn, joka elää yhä.
Shanes esiintyi muun muassa Beatlesin kanssa heidän toisella vierailulla Tukholman Johanneshovissa 1964. He soittivat 29. heinäkuuta kahdessa konsertissa ja paikalla molemmissa oli noin 5000 kirkuvaa fania. Esiintymisten välissä Shanesit pääsivät pistäytymään myös Beatlesin pukuhuoneessa.
The Shanesin huippuvuosi oli 1966, jolloin Svante äänestettiin Ruotsin parhaaksi basistiksi iltalehti Expressenin lukijoiden toimesta ja samana vuonna kymmenen juryä eri puolilta maata valitsi radion Popligan-ohjelmassa Shanesin vuoden ykköseksi, samoin kuin popmuusikot Bild-Journalen-lehdessä.
Yksi ikimuistoisimmista haastattelureissuistani suuntautui Svanten luo Lainioon.
Piittimen lähellä Roknäsissä rokkivuosien jälkeen elämänsä viettänyt Svante asui loppuvuodet juurillaan. Lainio sijaitsee 30 kilometriä Vittangin tieltä syrjään ja siellä asuu nykyään muutamakymmen ihmistä. Hän oli kylässä pidetty ja mielellään soitti sen juhlissa.
Ennen kesäasuntona toimineessa kotitalossa hän ehti asua toistavuosikymmentä. Hän nautti kalastamisesta, marjastamisesta ja metsästämisestä.
-Jos tulee hinku huvituksia ja maailman metropoleihin, ajan Kiirunan lentokentäle ja lennän Stokholmhiin, sanoi Svante 2016, kun hänet tapasin. Silloin hän teki myös viimeiset viralliset keikkansa.
Seinällä roikkuivat bassot, aseet ja hirvensarvet sulassa sovussa. Kello raksutti. Elämä oli rauhallista. Muistoja piisasi ja palvelu pelasi. Välillä hän vilkaisi aitauksessa olevaa koiraansa, välillä joelle ja jutustelu onnistui hyvin, sillä hän sanoi puhuvan suomen murretta tornionlaaksolaisittain.
– Minun isoisällä kelloki oli Suomen ajassa. Kaikki puhuthiin Lainiossa suomea, eikä vanhemmat ihmiset muuta osannu. Kun aloimma koulun, juuri vähän osasimma ruottia, ei edes välitunnilla saanu puhua suomea. Oli se niin hullua.
Svanten isän suku tuli Lainioon 1920-luvulla. Pudas-sukunimi kääntyi Elfgreniksi kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Äiti oli kotoisin Maunusta, Karesuvannosta ja hänen puoleltaan Svantella on saamelaisjuuria.
Omaa lapsuudessa koettua ja hyvin mieleenjäänyttä historiaa hänelle olivat myös porot, jotka tolvasivat Lainioon.
-Olihan se näytelmä. Täällä oli hyvin jäkälää ja välhiin saatto olla kuusituhatta poroa. Net olit tunturilappalaisia Sopperosta, Lannavaarasta ja Viikusjärvestä, jotka kortteerasit ympäri Lainiota.
Iso muutos Elfgrenin perheen arkielämässä oli muutto 1957 Lainiosta Kiirunan lähelle Tuolluvaaraan.
-Muutimma, kun isä sai kaivokselta töitä. Lainiossa mettästä ja väylästä otethiin ruat, eikä kaupasta ostettu ko suolaa ja jauhoja. Tuolluvaarassa vesi juoksi ja sisällä oli aina lämmintä.
Uudessa kaveriporukassa Svanten musikaalisuus alkoi herätä. Lahja tuli perintönä isältä, joka soitti huuliharppua ja lauloi paljon.
-Minulla on vieläkin isän vanha Laulu-Matti-kirja hyllyssä, josta laulethiin, Emmaa, Kulkurin valssia ja muita.
Hän on tyypillinen tornionlaaksolainen, jolla on siteitä ympäriinsä. Voisi kuvitella myös, että hänellä on paljon soittomuistoja Suomen puolelta. Totuus on kuitenkin, ettei hän ole soittanut koskaan julkisesti pohjoisessa Suomessa, ei edes häissä. Pohjoisin keikka 1960-luvulla Shanesilläkin oli Lahdessa.
Kesä ja juhannus julistettiin virallisesti avatuksi ja mukana myös muusikkopariskunta Anni Mesilaakso ja Henri Nilsén.
Uskomatonta, mutta totta. Joskus vain unelmat toteutuvat, kun jaksaa tavoitella.
Yli vuosi sitten, laulaja Anni Mesilaakson kanssa olimme tehneet Aavasaksan laella videoa Keskiyön aurinko-lauluun, joka oli alunperin Quincy Jonesin jazzballadi nimeltään The Midnight Sun Will Never Set.
Silloin syttyi haave, että laulu esitettäisiin joskus vaaran laella. Olin yhteydessä muun muassa Seppo Lankiseen Länsikairan höyryjunamatkoihin, joiden yksi kohde oli Aavasaksa ja asia etenikin, mutta joutuivat perumaan matkat vähäisen lippukysynnän takia.
Kukat Annikille!
Asia ratkesi kuitenkin itsestään, kun harrastajateatteriakin tekevä Anni sai kutsun Hannu Alatalon kirjoittamaan Miljoonarannan jopparit-näytelmään ja kun asia tuli jossain vaiheessa heillä puheeksi, asia oli sillä selvä, sillä Hannu on puheenjohtajana Tornionlaakson Matkailuyhdistyksessä, joka Aavasaksalle järjestää juhannusohjelmaa.
Nyt juhannusaattona 2024 istuin samoilla mättäillä, missä videota kuvatessa. Anni esitti laulun juhlayleisölle, joka oli tullut Aavasaksan perinteiseen juhannuksen lipunnostoon ja kukittamaan kirjailija Annikki Kariniemen patsaan.
Hieno hetki.
Suomessa Anni on Keskiyön auringon toinen levyttäjä. Ensilevyttäjä oli 1950-luvun lopulla Laila Kinnunen, joka halusi sen ohjelmistoonsa heti kun kuuli Sarah Vaughanin alkuperäisen esityksen. Sittemmin vain Saija Varjus on laulanut Suomessa sen Vantaan viihdeorkesterin konserttitaltioinnille.
Ensi vuonna The Sultans täyttää jo komeat 30 vuotta, mutta vasta 14. kesäkuuta Kuminan klubi-illassa yhtye esiintyy ensi kertaa kotikaupungissaan Torniossa. Missisippi meets Tornion Väylä ja syvistä vesistä pulppuaa juureva boogieblues. Keikkapaikkana on Park-hotellin tapahtumaravintola Arena.
Läjä ja Tilli Äijälän perustamasta duosta ja IKBAL:in (IsmonKarkeanBrutaalitAavikkoLevyt) julkaisemasta yksipuolisesta, yhden soinnun vinyylisinglestä Houserockin` kaikki lähti, mutta nykyään Sultans on jo kvartetti ja keittiösessioita on julkaistu levyillä jo useita.
TK-legenda Läjän johtama The Sultans ei räyhää, vaan vie bluesin alkujuurille!
Siinä arvostetuimmassa eli Blues News-lehdessä yhtye on rankattu vuosia, heti Slim Butlerin jälkeen, Lappi-bluesin merkittävimmäksi ilmiöksi. Legendaarinen musiikkitoimittaja Honey Aaltonen kirjoitti: ”Mikäli olet epävarma suuntautumisestasi: oletko todellinen bluesfriikki vai poppari, hevari tai joku hipsteri, voit Sultansia kuuntelemalla tehdä testin. This is the BLUES!” Soundi-lehden Ville Pirinen taas tiivistää: ”Sultansin minimalismi saa kuuntelemaan jokaista nyanssia tarkennetuin aistein. Jokainen pieni vahvistimen huokaus ja bassorummun naputuksen dynamiikka muodostuu merkittäväksi.”
Sultansin esikoisvinyyli oli omistettu Hound Dog Taylorille, mutta yhä enemmän Sultansin musiikissa soi boogien ruumiillistuma, lapikasta lattiaan lyövä John Lee Hooker. Hän pystyi eläessään nousemaan marginaalista suosituksi, veljeilemällä sopivasti milloin jonkun Carlos Santanan kanssa ja milloin esiintymällä tv-mainoksissa. Nahkaansa hän ei koskaan myynyt, vaan pystyi säilyttämään maalaisbluesin, kun taas joku ZZ Top on tehnyt boogiesta rokkia. Hookerin eka hitti Boogie chillen ilmestyi jo 1940-luvulla, mutta parhaiten hänet muistetaan biisistä Boom boom, joka nähtiin muun muassa Blues Brothers-leffassa.
Sultansin Läjällä on kuitenkin tapana riisua musiikki aseista. Boogiesta hardcorepunkin räyhäsielu purskuttaa esiin sen olennainen ja soittaa samaa kitarariffiä useamman minuutin. Hän malttaa, kitara kehrää kuin kissa ja hypnoottinen boogierytmi, jos kuulija vain sen sallii, vie näkyvän ja näkymättömän maailman rajamaille.
Sultansien Tornion vierailu on ensimmäinen laatuaan Lapissa. Harvinaista herkkua ja keikalla opitte taatusi boogieteorian alkeet, eikä tarvi enää kysellä muilta: Mikä boogie?
Sultansia lämppäröi Tornion keikalla pitkänlinjan rootsmies Tepa Lukkarinen Kemi-Kalix-akselilta.
Kaikki kuulolle!
The Sultans: Mane K, Markku ”Lene” Leinonen, Veli-Matti ”Läjä” Äijälä ja Timo ”Tilli” Äijälä.
Kevät on kohta taputeltu ja ollaan matkalla kohti pitkää kuumaa kesää.
Niin kuin maa on syntinen laulu kannustaa ihmisiä uskaltamaan. Kellohame heilahtaa ja heitetään pois vaatteet (ja aatteetkin), kun Marjatta & Heteka esittävät oodin rohkeudelle.
-Uuden ihmisen kohtaaminen, toiseen tutustuminen ja itsensä hyväksyminen ovat tämän kappaleen teemoja, alleviivaa Marjatta.
Hän on kemiläisen laulaja-lauluntekijä & kosketinsoittaja Kaisla Huovisen alter ego, suorapuheinen, herkkä ja maailmaa peilaava tulkitsija, joka taistelee vimmatusti ihmissuhteiden viidakossa.
Pirteästi rokkaava Niin kuin maa on syntinen laulu on ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta pitkäsoitolta Viisautta Kukkapurkissa, jonka julkaisee muusikko Mr Breathlessin pienlevymerkki 2 Saints Records.
Marjatalta on luvassa vuoden mittaan täyslaidallinen rajatonta riemua indien ja iskelmän välimaastosta, ja taustalla soittaa hyvin rasvattu Heteka, yhtye täynnä kovia pohjoisen soittajia: Tuomas Laajoki (kitarat), Tuomo Jakku (rummut), Ari Viitala (kontrabasso) ja Aapo-Matti Puhakka (puhaltimet).
Kun laulaja-lauluntekijä Samuli Roivakseen iski keväthuumaus, kaikki kääntyi päälaelleen ja syntyi Kevät Laulu. Hänen kertoman mukaan mielikuvituksen pani liikkeelle ikivihreä Kissa vieköön.
Hieno juttu, että ahkerasti trubaduurikeikkaa ympäri Suomea tekevällä Samulilla palo oman musiikin tekemiseen säilyy, sillä monelle riittää pelkkä keikkailu.
”Menkää, nauttikaa, laulakaa…, kehoittaa Samuli laulussaan. Puro panee pulipuli ja tirlirleikin siellä soi, mutta näinä päivinä, Roivaksen kirmaus on hillittyä. Vielä ei heitetä pois vaatteita.
Kolme kuukautta sitten häneltä ilmestyi Dylania suomeksi J. Karjalaisen sanoilla eli Lapin Tyttö, mutta omaa musiikkia hän on julkaissut viimeksi neljä vuotta sitten.
Samuli on ehtinyt levyttää niin rokkia, poppia, iskelmää kuin juurevampaakin. Monipuolisuus on hyve, kun sen taitaa. Viime aikoina on tullut kuunneltua paljon Antti Autiota, joka tekee myös musiikkia ilman rajoja, ihan mitä haluaa.
Ps. Sinkun kannen teossa on käytetty apuna tekoälyä!
Power-pop-single I Found Me A Foe on pitkän linjan aktiivien The Orphanin eli Ossian Marttalan (Zacharius Carls Group, J.A. Mäki) ja Roku Rousun (Fernet Underground, Moses Hazy, Morley) ensimmäinen varsinainen yhteistyö.
Molempien musiikillinen polku alkoi aikanaan samasta autotallista Tornion Lohikentäntieltä. Kansallista mainetta Ossian on kerännyt Zacharius Carls Groupin ja Roku Moses Hazyn liiderinä, minkä jälkeen ystävysten tiet ovat risteilleet ja kulkeneet rinta rinnan kerran jos toisenkin sittemmin oululaisen rock’n’rollin sivupoluilla.
Nyt kaikkien kuultavissa on kaverusten räväkkä I Found Me A Foe ja The Orphan kertoo, että tulossa on kokonainen albumi, täynnä säkenöivää indiepoppia.
The Orphan ja Roku Rousu Oulun Letkun puistossa
Legendaarinen autotalli Kivirannalla, jonka suojasta valtakunnaliseen tietoisuuten nousi myös Jukka Poika
-Viimeisen vuoden mittaan meille kehkeytyi hieno tiistainen kahvitteluperinne. Kokoonnuttiin Pentti Amoren luo Wolfbeat Studiolle yhdessä Penan, Rokun ja Ray Katzin kanssa, kunnes yhden kerran jätkät ilmoitti, että nyt ne Orphanin biisit äänitetään pois kuleksimasta. Niitä oli jo kertynyt aikamoinen läjä, koska emo-bändini Zacharius Carls Group on toistaiseksi deaktivoitu.
-Wolfbeatin ollessa sitten muuttopuuhissa me Rokun kanssa räiskittiin hieman vapaammin ja tehtiin odotellessa albumillinen biisejä. Eka siitä satsista on I Found Me A Foe, mutta toinenkin levyllinen biisejä, jotka vaatinevat hieman laajempaa maisemointia, ovat odottamassa vuoroaan.
Harvakseltaan keikkaileva The Orphan esiintyy ensimmäistä kertaa tuoreella bändikokoonpanollaan 16.05. Oulun 45 Specialissa paikallisen skeittikaupan Real Dealin tukikeikalla. Toivotaan että pian Torniossakin!
”I Found Me A Foe on henkinen kasvutarina ja eräänlainen kiitoskirje, ellei jopa rakkauslaulu, viholliselle. Sillä jos opit ystäviltä jotain, niin viholliselta opit loput.” (The Orphan)
Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Keksi-musiikkipalkinto
Uskomatonta, mutta totta. Joskus vain unelmat toteutuvat, kun jaksaa tavoitella.
Kevät on kohta taputeltu ja ollaan matkalla kohti pitkää kuumaa kesää.
