Pepe-elokuvan ennakkonäytäntö 13. 9. 2024 Ihmisen Ringissä Äkäslompolossa
Vaikka revontulten ilotulitus ei kruunannutkaan tällä kertaa pimenevää syysiltaa Kino Ylläs-tapahtumassa, nähtiin ennakkoesityksenä loistava musiikkidokumentti 77-vuotiaasta, laulaja Pepe Willbergistä.
Olihan se koettava, elokuva taivasalla ja elämyshän se oli.
Severi ”Timonpoika” Koivusalon esikoistyö PEPE on tositarina upeaäänisestä laulajasta ja ujosta ihmisestä, joka on aina halunnut koskettaa, mennä laulullaan pintaa syvemmälle.
Elokuvassa käydään läpi Pepen tärkeitä yhtyeitä kuten Islanders, Jormas, Paradise, Mestarit Areenalla plus tietenkin soolouraa, mutta pitkän uran huipennus yllättää vasta 2000-luvulla puun takaa nuoren polven neron Saimaa-levyn myötä. Monella kapellimestarilla varmaan kävi jo viime vuosisadalla mielessä rakentaa Pepen taakse muhkea Phil Spector-orkesteri, mutta vasta Matti uskalsi. Mestariteos Niin Vähän On Aikaa 1970-luvulta ei välttämättä sitä vielä ollut. Saimaa-levyllä sukupolvet kohtasivat ja näin Pepen albumi nousi listaykköseksi ja hän sai siitä myös ensimmäisen kultalevynsä.
Elokuvassa haurastuva ensimmäinen nuorisomusiikin sukupolvi muistelee ja heittää viestikapulaa nuorille.Yhteisen toiveen aistii eli yhtä syvää ymmärrystä suomalaisen kevyen musiikin perinteestä kuin mitä Matti Mikkolalla on.
Kaikkinensa Pepe on hienosti rakennettu kokonaisuus, jossa myös kysytään, olisiko Pepestä ollut oopperatenoriksi ja nauravaksi Pajatsoksi?
Musiikin ulkopuolelta omat mukavat mausteensa elokuvaan tuovat lisäksi Pepen keskustelut Jorma Uotisen ja Mirja Pyykön kanssa.
Lämpimät suositukset Pepelle! Elokuvan virallinen ensi-ilta elokuvateattereissa kautta Suomen on 4. lokakuuta.
Tornion Aineen puiston Twinkkareilla riitti myös väkeä
2021 Markku Könkään lippulaiva Satama Open Air palkittiin Keksi-musiikkipalkinnolla
Markku Könkään kipparoiman Eventworksin Lapissa järjestämät musiikkifestivaalit jatkuvat myös vuonna 2025.
Santa Open Air, Twin City Festival ja Satama Open Air tarjosivat kuluneena kesänä viihdettä peräti 25 500 aikuiselle. Eniten yleisöä keräsi Kemissä kesän päätösfestivaalina järjestettävä Satama Open Air peräti 13 000 festivaalivieraan voimin.
Erityisen iloinen Köngäs on hänen uusimmasta festivaalista, Santa Open Air, joka on löytämässä rovaniemeläisten sydämiin, varttuneemman väen vaihtoehtona Simerockille.
-Tämän kesän selkeä yllättäjä. Ennakkomyynnissä myyntiennätykset rikottiin toukokuussa ja ovelta rovaniemeläiset ostivat lippuja vesisateesta huolimatta. Selkeästi aikuisten omalle juhlalle on tarvetta – onhan se ihanaa juhlia, kun ei ole niin sanottuja karsinoita ja ystävien kanssa pystyy rauhassa ottamaan aikaa keskustelulle.
Rovaniemellä 6 500 asiakasta kerännyt Santa Open Air sai asiakastyytyväisyyskyselystä ennätyksellisen onnistuneet arviot yhdeksän kymmenestä vastaajasta osallistuisi festivaalille varmasti uudelleen.
Tapahtumakyselyssä selvitettiin myös asiakkaiden käyttämää rahamäärää paikallisiin palveluihin, joka oli kaupungin tuloshistorian ennätys.
Festivaaliliput vuodelle 2025 ovat tulleet myyntiin nyt. Liput saa miltei samaan hintaan kuin vuodelle 2024 – korotuksena on tullut vain lipunvälittäjä Ticketmasterin kasvanut palvelumaksu. Seuraavalle vuodelle odotetaan kävijämäärien kasvua yhteensä 27 000 tapahtumakävijään.
– Suosittelemme olemaan hyvissä ajoin hankkimassa lippuja. Tarkkasilmäinen someseuraajamme kertoi, että paikalliset Prismat ovat lopettamassa yhteistyön Ticketmasterin kanssa, jolloin kivijalkaostaminen ja kulttuurietujen käyttäminen hankaloituu, varoittaa Köngäs.
-Meille tämä on iso harmi, sillä yli 40% lipuistamme ostetaan Prismojen palvelupisteiltä.
Etuhintaiset festariystävän ennakkoliput ovat saatavilla vain 31.8. saakka tai niin kauan kuin lippuerää on jäljellä. 1.9. alkaen Arinan Prismat eivät enää myy Ticketmasterin lippuja.
Meänperän nordicanaa pyhäpäivän ratoksi tarjoili duo Arto Tiesmaa & Reima Juopperi. Heidän jälkeen esiintyi mestarihanuristi Fredrik Hangasjärvi ystävineen
Teatterin eteinen
Röda Kvarn, Matarenki
Pieni vanha idyllinen elokuvateatteri Röda Kvarn keskellä Mataringin markkinoita.
Aurinko paistaa. Laskeudun katutasanteelta alas ja avoimesta ovesta kuuluu tuttua musiikkia.
Röhön ranta, laulu sota-ajoilta ja lavalla markkinakävijöitä viihdyttää duo: Arto Tiesmaa & Reima Juopperi.
Akustinen ja sähkökitara soivat hyvin yhteen. Kaksi mieleenjäävää, persoonallista ääntä eli homma toimii ja jauhaa kuin myllynkivi ja priimaa pukkaa.
Arto Tiesmaa
Herrat ovat tehneet keikkaa Pellossa, Juoksengissa ja nyt Mataringissa, Arton kotikentällä. Juopperi tulee Tervolasta. Vielä on kesäkeikka ainakin Pellon Pyrevässä 18.8., jossa he lämppäröivät supertähti Markus Krunegårdia.
Reima Juopperi
Tunnin viihdyttävässä Röda Kvarn-setissä kuultiin leppoisaa jutustelua ja sopivasti omia ja vieraiden bíisejä.
Huomasi, että Arto ja Reima viihtyivät lavalla. Ehkä sittenkin kävi paremmin, Arton laulu tähteydestä ja Reiman vaikuttava Matkalainen olivat hienoa kuultavaa eka kertaa livenä, mutta kyllä kelpasi Bo Kaspersin, Dannyn ja Tuomari Nurmionkin tutut rallit omankuuloisina versioina.
Viimeisenä vielä Arton isän Eldankajärven jää ja sitähän tuli laulettua koko matka takaisin Tornioon. Hieno iltapäivähetki. Kiitokset. Lisää tätä!
Muusikko Jaakko Laitinen Rovaniemeltä on tämänvuotinen Keksi-musiikkipalkinnon saaja. Hän vastaanotti pohjoisen huomionosoituksen iskelmätähti Markuksen muistokonsertin yhteydessä Ylitornion Kaulirannalla, jossa oli esiintymässä. Hänen linkkinsä Markukseen oli hänen isoisänsäOlavi Tissari, joka johdatti Markuksen 12-vuotiaana laulajan taipaleelle.
Jaakko tunnetaan parhaitenVäärä Raha-yhtyeestään, joka yhdistelee Suomi-iskelmää balkanilaisiin rytmeihin. Viidellä albumilla ja ennen kaikkea loistavilla keikoilla, niin koti- kuin ulkomaillakin Jaakon lappilaisbändi on hurmannut kuulijoita.
Viime vuonna Laitinen pureutui myös syvemmin lappilaisen tanssimusiikin aarteistoon toisen yhtyeensäLapin Lisänkanssa ja pani uusiksi vanhoja klassikoita tyyliin Lapinjenkka, Poromiehen suudelma ja Muistojen Inari. Hän sai arvonimenModernin Rillumarein Ruhtinasja levylle päätyi myös kaksi hänen isoisänsä lauluaPoikkinaitu ja Tornionlaakson humppa, jotka kuultiin myös Markuksen muistokonsertissa.
Ei sovi myöskään unohtaa Laitisen yhteistyötä harmonikkataiteilijaHarri Kuusijärven kanssaLehtojärven Hirvenpäässä, jonka sanoitukset liikkuvat syvemmissä vesissä ja tiukasti ajassa hän on kiinni myös yhteistyössään räppäri Jouni J:n kanssa.
Torniolainen Väylän Pyörre jakoi Keksi-huomionosoituksen nyt 11. kerran. Uudelle vuosikymmenelle Keksi-palkinto lähtee monin tavoin uudistuneena.
Vielä Väylän Pyörre hakee yhteistyökumppania sen jakoon, mutta sen näkyvimmän maamerkin uuden upean Keksi-patsaan ”paljastustilaisuus” ei sekään voinut sattua parempaan paikkaan kun Kauliranta, sillä nimihän on syvä kumarrus runonlaulaja Antti Keksin suuntaan, joka on sieltä poissa. Komean Keksi-pienoispatsaan on suunnitellut rovaniemeläislähtöinenLasse Katainen ja toteuttanut tamperelainenChristian Jütte.
Uusi uljas Keksi-patsas
Ennakkoluuloton Jaakko Laitinen viihtyy monen musiikkityylin parissa ja liikkuu luontevasti myös muillakin kulttuurin kentillä. Uudet haasteet ovat hänelle elämän suola, mutta tällä hetkellä hän aikoo keskittyä vain musiikkiin.
Nimittäin vuonna 2019, kun hän palasi Rovaniemelle tuuraamaan musiikkikirjastonhoitaja, kriitikko Marko Niemelää, Jaakon on voinut bongata levytysten ohella mitä erilaisimmissa proggiksissa. Hän on tehnyt muun muassa elokuvamusiikkia Jussi-palkittuihin, Miia Tervon Aurora- ja Katja Gauriloffin Jeʹvida-leffoihin, kirjoittanut kolumneja Kaltioon ja Uuteen Rovaniemeen, toimittanut PopuLappi-podcastia Lapin Kansaan, valkannut Lapin radion musiikkiarkiston parhaita digitointiin ja jopa toiminut Rovaniemen kaupunkioppaana ja tangotulkkina teeveen HK-mainoksessa.
The Shanes kulki 1960-luvulla Ruotsin popaallon harjalla yhdessä Hep Starsin ja Tagesin kanssa. Yhtye perustettiin Tuolluvaarassa, muutama kilometri Kiirunasta ja se oli noista kolmesta juurevin, rokkaavin ja pitkätukkaisin. Yhtyeellä oli tusinan verran listahittejä ja se oli suosittu myös Suomessa.
Svante Elfgren on viimeinen yhtyeen alkuperäisjäsen ja hän kuoli juhannuksena 79-vuotiaana. Hän soitti bassoa Shanesissä sen parhaat vuodet 1961-1968. Hänen rytmiparinsa Tor-Erik Rautio kuoli tasan kolme kuukautta sitten.
Yhtyeessä soittivat Svanten ja Torran lisäksi laulavat kitaristit Staffan Berggren ja Tommy Wåhlberg. Merkittävin ulkopuolelta myöhemmin yhtyeeseen tullut jäsen oli vuoden 1964 lopussa luulajalaislaulaja Lennart Grahn, joka elää yhä.
Shanes esiintyi muun muassa Beatlesin kanssa heidän toisella vierailulla Tukholman Johanneshovissa 1964. He soittivat 29. heinäkuuta kahdessa konsertissa ja paikalla molemmissa oli noin 5000 kirkuvaa fania. Esiintymisten välissä Shanesit pääsivät pistäytymään myös Beatlesin pukuhuoneessa.
The Shanesin huippuvuosi oli 1966, jolloin Svante äänestettiin Ruotsin parhaaksi basistiksi iltalehti Expressenin lukijoiden toimesta ja samana vuonna kymmenen juryä eri puolilta maata valitsi radion Popligan-ohjelmassa Shanesin vuoden ykköseksi, samoin kuin popmuusikot Bild-Journalen-lehdessä.
Yksi ikimuistoisimmista haastattelureissuistani suuntautui Svanten luo Lainioon.
Piittimen lähellä Roknäsissä rokkivuosien jälkeen elämänsä viettänyt Svante asui loppuvuodet juurillaan. Lainio sijaitsee 30 kilometriä Vittangin tieltä syrjään ja siellä asuu nykyään muutamakymmen ihmistä. Hän oli kylässä pidetty ja mielellään soitti sen juhlissa.
Ennen kesäasuntona toimineessa kotitalossa hän ehti asua toistavuosikymmentä. Hän nautti kalastamisesta, marjastamisesta ja metsästämisestä.
-Jos tulee hinku huvituksia ja maailman metropoleihin, ajan Kiirunan lentokentäle ja lennän Stokholmhiin, sanoi Svante 2016, kun hänet tapasin. Silloin hän teki myös viimeiset viralliset keikkansa.
Seinällä roikkuivat bassot, aseet ja hirvensarvet sulassa sovussa. Kello raksutti. Elämä oli rauhallista. Muistoja piisasi ja palvelu pelasi. Välillä hän vilkaisi aitauksessa olevaa koiraansa, välillä joelle ja jutustelu onnistui hyvin, sillä hän sanoi puhuvan suomen murretta tornionlaaksolaisittain.
– Minun isoisällä kelloki oli Suomen ajassa. Kaikki puhuthiin Lainiossa suomea, eikä vanhemmat ihmiset muuta osannu. Kun aloimma koulun, juuri vähän osasimma ruottia, ei edes välitunnilla saanu puhua suomea. Oli se niin hullua.
Svanten isän suku tuli Lainioon 1920-luvulla. Pudas-sukunimi kääntyi Elfgreniksi kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Äiti oli kotoisin Maunusta, Karesuvannosta ja hänen puoleltaan Svantella on saamelaisjuuria.
Omaa lapsuudessa koettua ja hyvin mieleenjäänyttä historiaa hänelle olivat myös porot, jotka tolvasivat Lainioon.
-Olihan se näytelmä. Täällä oli hyvin jäkälää ja välhiin saatto olla kuusituhatta poroa. Net olit tunturilappalaisia Sopperosta, Lannavaarasta ja Viikusjärvestä, jotka kortteerasit ympäri Lainiota.
Iso muutos Elfgrenin perheen arkielämässä oli muutto 1957 Lainiosta Kiirunan lähelle Tuolluvaaraan.
-Muutimma, kun isä sai kaivokselta töitä. Lainiossa mettästä ja väylästä otethiin ruat, eikä kaupasta ostettu ko suolaa ja jauhoja. Tuolluvaarassa vesi juoksi ja sisällä oli aina lämmintä.
Uudessa kaveriporukassa Svanten musikaalisuus alkoi herätä. Lahja tuli perintönä isältä, joka soitti huuliharppua ja lauloi paljon.
-Minulla on vieläkin isän vanha Laulu-Matti-kirja hyllyssä, josta laulethiin, Emmaa, Kulkurin valssia ja muita.
Hän on tyypillinen tornionlaaksolainen, jolla on siteitä ympäriinsä. Voisi kuvitella myös, että hänellä on paljon soittomuistoja Suomen puolelta. Totuus on kuitenkin, ettei hän ole soittanut koskaan julkisesti pohjoisessa Suomessa, ei edes häissä. Pohjoisin keikka 1960-luvulla Shanesilläkin oli Lahdessa.
Kesä ja juhannus julistettiin virallisesti avatuksi ja mukana myös muusikkopariskunta Anni Mesilaakso ja Henri Nilsén.
Uskomatonta, mutta totta. Joskus vain unelmat toteutuvat, kun jaksaa tavoitella.
Yli vuosi sitten, laulaja Anni Mesilaakson kanssa olimme tehneet Aavasaksan laella videoa Keskiyön aurinko-lauluun, joka oli alunperin Quincy Jonesin jazzballadi nimeltään The Midnight Sun Will Never Set.
Silloin syttyi haave, että laulu esitettäisiin joskus vaaran laella. Olin yhteydessä muun muassa Seppo Lankiseen Länsikairan höyryjunamatkoihin, joiden yksi kohde oli Aavasaksa ja asia etenikin, mutta joutuivat perumaan matkat vähäisen lippukysynnän takia.
Kukat Annikille!
Asia ratkesi kuitenkin itsestään, kun harrastajateatteriakin tekevä Anni sai kutsun Hannu Alatalon kirjoittamaan Miljoonarannan jopparit-näytelmään ja kun asia tuli jossain vaiheessa heillä puheeksi, asia oli sillä selvä, sillä Hannu on puheenjohtajana Tornionlaakson Matkailuyhdistyksessä, joka Aavasaksalle järjestää juhannusohjelmaa.
Nyt juhannusaattona 2024 istuin samoilla mättäillä, missä videota kuvatessa. Anni esitti laulun juhlayleisölle, joka oli tullut Aavasaksan perinteiseen juhannuksen lipunnostoon ja kukittamaan kirjailija Annikki Kariniemen patsaan.
Hieno hetki.
Suomessa Anni on Keskiyön auringon toinen levyttäjä. Ensilevyttäjä oli 1950-luvun lopulla Laila Kinnunen, joka halusi sen ohjelmistoonsa heti kun kuuli Sarah Vaughanin alkuperäisen esityksen. Sittemmin vain Saija Varjus on laulanut Suomessa sen Vantaan viihdeorkesterin konserttitaltioinnille.
Ensi vuonna The Sultans täyttää jo komeat 30 vuotta, mutta vasta 14. kesäkuuta Kuminan klubi-illassa yhtye esiintyy ensi kertaa kotikaupungissaan Torniossa. Missisippi meets Tornion Väylä ja syvistä vesistä pulppuaa juureva boogieblues. Keikkapaikkana on Park-hotellin tapahtumaravintola Arena.
Läjä ja Tilli Äijälän perustamasta duosta ja IKBAL:in (IsmonKarkeanBrutaalitAavikkoLevyt) julkaisemasta yksipuolisesta, yhden soinnun vinyylisinglestä Houserockin` kaikki lähti, mutta nykyään Sultans on jo kvartetti ja keittiösessioita on julkaistu levyillä jo useita.
TK-legenda Läjän johtama The Sultans ei räyhää, vaan vie bluesin alkujuurille!
Siinä arvostetuimmassa eli Blues News-lehdessä yhtye on rankattu vuosia, heti Slim Butlerin jälkeen, Lappi-bluesin merkittävimmäksi ilmiöksi. Legendaarinen musiikkitoimittaja Honey Aaltonen kirjoitti: ”Mikäli olet epävarma suuntautumisestasi: oletko todellinen bluesfriikki vai poppari, hevari tai joku hipsteri, voit Sultansia kuuntelemalla tehdä testin. This is the BLUES!” Soundi-lehden Ville Pirinen taas tiivistää: ”Sultansin minimalismi saa kuuntelemaan jokaista nyanssia tarkennetuin aistein. Jokainen pieni vahvistimen huokaus ja bassorummun naputuksen dynamiikka muodostuu merkittäväksi.”
Sultansin esikoisvinyyli oli omistettu Hound Dog Taylorille, mutta yhä enemmän Sultansin musiikissa soi boogien ruumiillistuma, lapikasta lattiaan lyövä John Lee Hooker. Hän pystyi eläessään nousemaan marginaalista suosituksi, veljeilemällä sopivasti milloin jonkun Carlos Santanan kanssa ja milloin esiintymällä tv-mainoksissa. Nahkaansa hän ei koskaan myynyt, vaan pystyi säilyttämään maalaisbluesin, kun taas joku ZZ Top on tehnyt boogiesta rokkia. Hookerin eka hitti Boogie chillen ilmestyi jo 1940-luvulla, mutta parhaiten hänet muistetaan biisistä Boom boom, joka nähtiin muun muassa Blues Brothers-leffassa.
Sultansin Läjällä on kuitenkin tapana riisua musiikki aseista. Boogiesta hardcorepunkin räyhäsielu purskuttaa esiin sen olennainen ja soittaa samaa kitarariffiä useamman minuutin. Hän malttaa, kitara kehrää kuin kissa ja hypnoottinen boogierytmi, jos kuulija vain sen sallii, vie näkyvän ja näkymättömän maailman rajamaille.
Sultansien Tornion vierailu on ensimmäinen laatuaan Lapissa. Harvinaista herkkua ja keikalla opitte taatusi boogieteorian alkeet, eikä tarvi enää kysellä muilta: Mikä boogie?
Sultansia lämppäröi Tornion keikalla pitkänlinjan rootsmies Tepa Lukkarinen Kemi-Kalix-akselilta.
Kaikki kuulolle!
The Sultans: Mane K, Markku ”Lene” Leinonen, Veli-Matti ”Läjä” Äijälä ja Timo ”Tilli” Äijälä.
Linkki:
Uskomatonta, mutta totta. Joskus vain unelmat toteutuvat, kun jaksaa tavoitella.
