Pullo-Eki ikuistettuna grafittiin kerrostalon seinässä Tornion Putaalla.

Lapin merkittävimmän dokumentaristin Antti Haasen henkilökuvat saavat hienoa jatkoa. Monsterimies (2014) kertoi viisuvoittaja Mr. Lordista, Valontuojat (2017) hänen omasta isästään ja Panimomestari (2020) maailman parhaan oluen luojasta Leo Andelinista.

Antti Haase

Nyt filmille  ikuistetaan  dokumentti, joka kertoo kierrätyksen  pioneerista ja pullonkerääjälegenda Erkki Rissasesta. 58-vuoden ajan  Puollo-Eki on vapaaehtoisesti siivonnut Tornion keskustan kadut puhtaiksi roskista, tölkeistä ja pulloista. Kaksitoista tuntia kestävän siivouskierroksensa hän aloittaa keskiyöllä.

Kierrätyskuningas-nimen saavassa elokuvassa Antti Haase seuraa Pullo-Ekiä vuosina 2025 -2026  läpi neljän vuodenajan.

Tällä hetkellä perheineen Vojakkalassa, Tornionjoen rannalla asuva elokuvantekijä  Haase on varttunut Rovaniemen maalaiskunnan Syväsenvaarassa.

Vuosina 1996-2000 hän opiskeli Australiassa. Hän  valmistui taiteen maisteriksi Australian Film TV & Radio Schoolista ja opinnäytetyöstään Clown Doctors (2000) hänet palkittiin  Film Australia Documentary Awardilla.

Palattuaan Suomeen Antti  on ohjannut useita Lappiin sijoittuvia dokumenttielokuvia, yllämainittujen lisäksi Porounen (2001),  Isien merkit (2007) ja  Jos mulla ois valta (2008).

Elina Kimen Greatsounds-studiolla Tanssikeikkaa äänittämässä

Kemiläisen Elina Haapaniemen Tanssikeikka-singlen menestys laajemminkin yllätti. Kaikki merilappilaisethan tietävät, että tämän laulajavan näyttelijättären ääni on puhdasta kultaa, mutta valtakunnallisestikin hänen singlestä saama palaute  ja mediahuomio on ollut pelkästään positiivista.

Esimerkiksi Suomen suosituin kevyen musiikin nettijulkaisu Tanssiin.fi otsikoi juttunsa: Oho! Tina Turnerin klassikkohitin Suomi-levytys kertoo tanssikeikkailijan arjesta-kuunnelkaa! (ja Elina sai päälle kehut komeasta tulkinnasta).

Pian Radio Pookin Lista-äänestyksessä Tanssikeikka nousi myös hienosti suoraan sijalla 6, jonka jälkeen Ylekin otti singlen arkistoonsa ja sen olen bongannut ainakin ohjelmista Paikka Auringossa, Poppi-Jorma, Toiveiden Yö ja Toni Laaksosen Lauantaitanssit…ja satunnaisesti tietysti monista muistakin radioista.

55-vuotiaan  Elinan ääni ratkaisi ja hän lauloi Vexi Salmen kirjoittaman vahvan tarinan uskottavasti. Tukena tietysti Kime Klemettisen nappisovitus ja taitavia soittajia, vierailevana kitaristina muun muassa edesmenneen Kari Tapion luottomiehenä tunnettu ja Euroviisuissa Suomea eniten edustanut lappilainen Jari ”Heinä” Nieminen.

Elina kotiyleisön edessä (kuva: Elmo Salmi)

Legendaarinen Meripuiston laululava ja Kari Hautalammen trion solisteina Elina (vas.), Kaisla Huovinen ja Katja Lukin-Keiski (kuva: ES)

Elinan ensimmäisestä soololevytyksestä  tuli ehyt kokonaisuus   ja kaiken kruunasi Tanssikeikan maailman ensi-esitys ison yleisön edessä Kemin Meripuistossa.

Heinäkuun helle helli  Easy Living-tapahtumaa ja Kaisla Huovisen emännöimä Naisklubi Goes Summer oli Elinan lisäksi kutsunut paikalle Katja Lukin-Keiskin.  Kolmen leidin laulu antoi uutta potkua  Tanssikeikalle ja sen  lisäksi Elina lauloi omat Suomi-suosikit; Appelsiinipuita aavikkoon (Anneli Saaristo), Tahdon rakastaa (Mari Rantasila) ja Kuuma kissa (Maarit).

Elina Haapaniemihän on keikkaillut paljon yhdessä miehensä, Seinäjoen Tangomarkkinoiltakin tutun, vuoden 2018 tangofinalistin, Marko Haapaniemen kanssa kaksin  ja eri coverbändien solistina.

Suosittu Elina & Marko-duo

Musiikin lisäksi hänen juttu on ollut aina myös teatteri. Elinalle näytteleminen oli ensin, eikä hän ole koskaan haaveillut pelkästään laulajan urasta, vaikka keikkailusta nauttiikin. Musiikin ja teatterin yhdistämisestä, kunnon ravintolashowsta, hänellä on tulevaisuudensuunnitelmiakin.

Hän on ollut arvostetun kirjailija Mirjam Kälkäjän perustaman torniolaisen Mikin Vintti -teatterin kantavia voimia sen alusta eli vuodesta 1998 lähtien ja päässyt esittämään muun muassa Edith Piafin elämää ja lauluja Pikku varpusessa ja Harmony Sistersin ikivihreitä Maire Ojosen roolissa. Toistaiseksi mielenkiintoisimmaksi  näytelmäksi, jonka hän on tähän  mennessä tehnyt, hän kuitenkin nimeää farssin Avioliitto on ikuista, jossa hän esitti miehensä Markon kanssa kahdestaan kaikki näytelmän kymmenen roolia.

Elina Edith Piafin roolissa (kuva: Merja Närä/MV)

Itse ihastuin ensi kerran Elinan ääneen parikymmentä vuotta sitten, kun tein Mikin Vintistä juttua Torniolainen-lehteen ja sain kuunneltavaksi teatterin kokoelmalevyn, josta löytyi silloisen Elina Kankaan laulama Ilta näytelmästä Lumienkeli.

Sen jälkeen hänen laulajan taivalta on tullut seurattua, kunnes Musiikkitalon Torniolaisen Popmusiikin Tarina-konsertissa hän tulkitsi upeasti Lappia- kuoron kanssa  Tornio 400 vuotta-aiheisen laulukilpailun voittajakappaleen  Kotikaupunkini.

Kun en tuota veretseisauttavaa esitystä voinut saada levylle, silloin tein mielessäni  päätöksen, että yritän saada Elinan ”äänen purkkiin” ennemmin tai myöhemmin.

Elina ja The Best of Tina Turner

Kaksi vuotta meni ja samaisella Musiikkitalon estradilla taas tapahtui. Konservatorio Lappian aikuisopiskelu oli tuonut yhteen FreeBeat-yhtyeen  soittajat, ja kun The Best of Tina Turnerista tuli yhtyeen basistin opinnäytekonsertin aihe, Elinasta tuli solisti  ja hänen Private Dancer-esitys osui ja upposi allekirjoittaneeseen.

Mark Knopfler ja Tina Turner

Extrapainon antoi Elinan esitykseen vielä se, että laulu oli  Dire Straitsin lauluntekijän Mark Knopflerin kynästä. Olen Markin musiikin suuri fani ja kun jo hajonnut Dire Straits konsertoi Helsingissä kolmena vuonna, matkasin aina paikalla. Pienenä triviana muistan myös, että alkuvuosina Lapin Kansassa Fazer-levy-yhtiöstä ilmoittivat, että minun levyarvioni Dire Straitsin  debyyttialbumista vuodelta 1978  oli ensimmäinen Suomessa ja usein tuli yhtyeestä kirjoitettua tuon jälkeenkin.

Alun perin Private  Dancerin piti tulla Dire Straitsin Love Over Gold-levylle, mutta sen kirjoittajasta Knopflerista, se sopi paremmin naiselle ja päätyi Tina Turnerille. Vuonna 1984 Private Danceristä tuli Tinan  uran suosituimman albumin nimilaulu  ja  yksi hänen suurimmista hiteistään, jolla hän  nousi rockin kuningattareksi. Dire Straits pääsi levyttämään kappaleen Tinan kanssa, paitsi Mark, jonka muiden kiireiden vuoksi korvasi kitaristi Jeff Beck.

Elinan ja FreeBeatin konsertin nähtyäni ryhdyin selvittämään löytyikö Private Danceristä suomenkielistä sanoitusta  ja ensinnä netistä vastaan tuli Nelosen tv-ohjelma Suomi Soi, jossa laulun lauloi suomeksi Mira Luoti ja lisää kaivellessa selvisi, että Aimo Ollikainen alias Vexi Salmi oli kirjoittanut Tanssikeikka-tekstin alunperin Kai Hyttisen Yksin-albumille heti 1980-luvulla.

Heitin Elinalle epävarmana levytystoiveen, sillä arvatenkin häntä pohditutti suomenkielinen teksti, jossa Tina Turnerin rakkauden ammattilainen oli vaihtunut  keikkalavojen ammattilaiseksi.  Kaksi erilaista tarinaa, joita yhdisti haave paremmasta elämästä.

Elina: -Aluksi tuli ajatus, että ohoh, onpas tarina muuttunut, mutta sitten ymmärsin, että Vexin teksti hieman jo leipääntyneestä lavalaulajasta ja suomalainen tanssilava miljöönä istui paremmin suomalaiseen mielenmaisemaan.

Suoraan suomennettuna kertomus maksetun naisen raadollisesta kohtalosta olisi ollut aika raju ja  epäuskottavakin. Vexin tarinassa laulajat ja soittajat viihdyttävät ammatikseen illasta toiseen, ja he luovat maksavalle yleisölle juhlatunnelman, vaikka itse jo olisivatkin kyllästyneitä saman toistoon. Tanssikansalle ilta voi olla ainutkertainen, mutta laulajalle arkea.

Kun Elina oli nukkunut muutaman yön yli, hän otti haasteen vastaan ja Väylän Pyörre Recordsin viides single nytkähti liikkeelle.

(Kuva: Jan Åqvist)

Seuraavaksi biisiin piti miettiä uutta näkökulmaa kuten aiemmiinkin Väylän Pyörre recordsin coversingleihin. Ehdotin Elinalle ja Kimelle, että voisiko Tinan voimaballadista tehdä enempi unplugged-pohjaisen tukemaan suomenkielistä tarinaa ja musiikin ammattilaiset käyttivät taikasauvojaan ja priimaa pukkasi. 

Laulu hengitti  juurevampana aivan uudella tavalla Kimen sovituksessa ja Elina toi  lauluun aivan erilaista tunnetta ja draamaa kuin Tina. Soolokitaristivieraaksi mulla oli alussa mielessä Heinä Niemisen ohella toinenkin pohjoisen poika Eppu Normaalin Juha ”Kitara, taivas ja tähdet” Torvinen, mutta ilman muuta Heinä oli ainoa oikea valinta akustiseen kitaraan.

Arto Junttila

Vuoden kyläteko-palkinto jaettiin Ylitorniolla ja sen sai Kaulirannan kyläyhdistys Vain Kotka Lentää Aurinkoon-konsertista, joka järjestettiin heinäkuussa iskelmälaulaja Markuksen muistoksi. Yhdistys sai  suurtalkooponnistuksesta palkinnoksi 1 000 euroa.

Kyläpäällikkö Esa Rantakeisu kuvaili tapahtumaa facebookissa näin: ”Mahtava kokemus, jossa koko porukalla oli hyvä talkoohenki ja keskinäinen luottamus yhteiseen tekemiseen. Kaikki suurtalkoisiin osallistuneet näkivät paljon vaivaa yhteisen tavoitteen eteen ja koordinointi oli onnistunutta. Lisäksi tapahtumasta on tulvinut jälkikäteen paljon kiitosta ja positiivista palautetta.”

Suurena apuna kyläyhdistykselle konsertin järjestämisessä olivat myös alueen viihdekonkarit Tornionlaakson Musiikkiklubi, oman kylän poika Reijo Angeria plus muut pienemmät tukijat.

Väylän Pyörre onnittelee Kaulirannan kyläyhdistyksen väkeä palkinnosta!

Jaakko Laitisen edellisestä Haaparannan vierailusta on ehtinyt kulua jo 10 vuotta

Haaparannalla järjestetään Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi  6. joulukuuta klo 19.00 alkaen (suomen aikaa) konsertti, johon iloa ja valoa tuo supersuosittu suomalaislaulaja Jaakko Laitinen. Paikkana on kaupungin keskustassa sijaitseva Ruotsinsuomalainen kansankorkeakoulu Svefi. Konsertissa asu on vapaa ja se on ilmainen.

Balkan-Lapland-musiikistaan ympäri Euroopan tunnettu rovaniemeläismestari julkaisi äskettäin parhaan albuminsa Äyskäri, jonka vastaanotto on ollut sanalla sanoen hurmoksellinen.

Lapin Lisä

Haaparannalla Jaakko juhlistaa kuitenkin  itsenäisyyspäivää Lappi-ohjelmistollaan. Hän panee uusiksi pohjoisen musiikin aarteistoa; humppia, jenkkoja, valsseja ja iskelmiä.

Albumillinen helmiä, joukossa  Poromiehen suudelma,  Tuntsasta Tulppioon, Lapin jenkka,  Sompiolaista verta, Lapin sheriffi ja  Inarijärvi  pantiin levylle Lapin Lisä-yhtyeen kanssa viime vuonna  ja Modernin rillumarein ruhtinaaksikin ristitty Laitinen  sulatti jopa Yle Radio Suomen ykkösäänen Pekka Laineen ja  sai hänet lausumaan: ”Tämä on kulttuurityötä, joka saa pirtin ryskäämään!”

Olavi Tissari

Haaparannan  konsertin keskiöön Lappi-laulujen sijaan nousevat varmasti Jaakon isoisän, Ylitornion Kaulirannassa vaikuttaneen opettaja Olavi Tissarin Tornionlaakso-laulut, erityisesti Poikkinaitu, sillä siitähän löytyy useita levytyksiä Ruotsin puoleltakin. Se oli aikoinaan myös Ruotsin radion Pekka Arton Pohjoiskalotti-ohjelman yksi toivotuimpia kappaleita. Laulu syntyi 1970-luvulla Kaulinpään opettajainhuoneessa ja kun se oli valmis,  Olli lähetti laulun ensin ystävälleen Toivo Kärjelle Helsinkiin. Heti levypomolta tuli pyyntö, että josko Olli itse sen levyttäisi, mutta hänen kieltäydyttyä, ensilevyttäjä oli Lasse Kuusela ja Kullervo Linnan orkesteri.

Tissarihan oli huippulaulaja, jolla oli ollut opiskeluvuosinaan etelässä sama laulunopettaja kuin Olavi Virralla ja Henry Theelillä. Rahkeet olivat vaikka mihin, mutta onneksi omena ei pudonnut kauas puusta. Kun hänen tyttärenpoika Jaakko esitti Poikkinaitu-laulun viime heinäkuussa iskelmätähti Markuksen muistokonsertissa Kaulirannalla, harmaapäinen yleisö kohahti ja useammastakin suusta kuului kommentti: ”Kylläpä kuulostaa Ollilta!”

Ollin lauluista Jaakko on levyttänyt  myös Laukkukauppiaan ja Tornionlaakson humpan ja jatkossa toivottavasti lisääkin.

Harri Kuusijärvi

Vahvaa tornionlaaksolaisväriä Haaparannan konserttiin tuo myös, alunperin Pellon Lankojärveltä lähtöisin oleva, harmonikan monipuolisuusmies Harri Kuusijärvi, joka Jaakon tavoin on heittäytyjä ja rajojen ylittäjä, esimerkkinä vaikka viimekesäinen ruotsinsuomalaisen suosikin Markus Krunegårdin extempore-säestys Pellossa. Hänen oma musiikki soi kuitenkin eniten  valtakunnallisesti radion jazzohjelmissa.

Haaparannalla Suomen 107-vuotisillasta on tulossa taatusti viihdyttävä. Juhlinnan voi aloittaa samassa paikassa jo edellisen illan etkoilla, joissa soittaa kaksi lahjakasta pianistia, Iiro Komulainen ja Niklas Klaavo.

Haaparannan vähemmistövaltuuskunnan puuhanaista Hannele Kenttää lainaten: ”Mahottoman paljon tervetuloa kaikille!”

Pirkka-Pekka Petelius (Kuva: Sabrina Bqain)

Kaikki tuntevat  Pirkka-Pekka Peteliuksen, lahjakkaan moniosaajan, joka on ollut mukana monessa, niin teatterissa, televisiossa, radiossa, elokuvissa, kuin politiikassakin, mutta nyt hän on tehnyt uuden aluevaltauksen ja  kirjoittanut ensimmäisen kirjansa Ensilento ja Viimeinen mohikaani (Siltala). Kyse ei ole mistään elämänkerrasta, vaan vähän erilainen teos,  sillä jokainen kappale alkaa sanalla Muistan.

Pirkka-Pekka  ikuistaa lyhyesti lapsuuden ja varhaisnuoruuden tunnelmia. Kirjan jälkisanoissa hän  kehoittaa  seuraamaan esimerkkiään: ”Muistoja on jokaisella. Joka ainoalla ihmisellä. Kannustankin kaikkia teitä lukijoita kirjaamaan ylös jälkipolvillenne elämänne kulta-ajan. ”

Vähän kirjoja lukevalle, kuten minä, teos on erityisen mieleinen, sillä sitä voi lukea pala kerrallaan, vaikka kahvikupposen ääressä.

Tietysti  Pirkka-Pekasta  mielenkiintoisen tekee se, että molemmat olemme syntyneet vuonna 1953, ja myöntää täytyy, että Pirkka-Pekan muistot herättävät paljon omiakin. Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa 1960-luvun musiikillinen herääminen, tv-sarjat ja elokuvat. Peteliuksen kohdalla  jo varhain nousee erityisesti esiin myös hänen vahva suhde luontoon. Tietämys linnuista ja kasveista hämmästyttää, kiitos hänen isänsä, mutta paljon tietoa on myös esimerkiksi lentämisestä samasta syystä.

Toinen tärkeä  tekijä, jonka takia PPP kiinnostaa, on tietenkin se, että hän on syntynyt Alatorniolla. Toki hän asui Puuluodossa  vain neljä ensimmäistä elämänsä kuukautta ja varttui Kuusankoskella ja Kouvolassa, mutta Pirkka-Pekan  äidin  Kaino Kyllikki Raappanan suku asui  Torniossa, jossa  lomailtiin varsinkin kesäisin.

Kansikuvassa Peteliukset Haaparannalla

Tässä kirjasta joitain Peteliuksen lapsuusmuistoja koskien  vierailuja Tornio-Haaparantaan:

Yöt Ruohokarissa

Muistan Alatornion jokilaakson laajat ruovikkoiset kosteikkoalueet ja pellot. Valoisina kesäiltoina ja -öinä niiden äänimaisemaa hallitsivat kuovien pitkät huutelut. Ne olivat minulle eteläisen Suomen metsien samoilijalle jännittäviä ja eksoottisia hetkiä.

Muistan vitikon. Menimme Tornion Ruohokarissa äidin langon moottoriveneellä karjasaareen lomailemaan. Liekö ollut ensimmäinen kerta, kun pääsin moottoriveneen kyytiin. Kapea vene oli soutuveneen mallinen. Perään oli kiinnitetty pienehkö moottori. Väylä, jota kuljimme, oli kapea uoma ruovikossa. Molemmin puolin väylää oli myös erilaista vesiheinää. Moottori rupesi käymään vaivalloisemmin ja hitaammin, kunnes sammui kokonaan. Pelästyin, että jäämme siihen. Lanko manaili rauhallisesti, että moottori juuttui ”vitikkoon”. En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti jännittävältä. Hän nosti moottorin ylös ja irrotti potkurin ympärille kertynyttä vesiheinäsumppua, minkä jälkeen pääsimme taas jatkamaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että vitikko tuli ”vitaa” tarkoittavasta vesiheinän nimestä.

Muistan yöt karjamajoilla. Nukuimme saaressa vanhassa hirsirakenteisessa karjamajassa. Se oli siisti, ikkunat pienet neliruutuiset. Niissä oli kauniit vaaleat pitsireunaiset verhot, jotka eivät pidätelleet pohjoisen kesäyön jännittävää valoisuutta. Vuoteet olivat puisia ”laatikoita” joissa oli kuitenkin pehmeät olkipatjat.

Leluja Haaparannalta

Muistan Tornion ja Haaparannan välisen liikenneympyrän, silloin kun Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Ympyrä oli jännittävä ja lisäsi vaikutelmaa ulkomaille menemisestä, vaikkei sitä vaikutelmaa tukenut mikään muu seikka.

Muistan leikkiauton tuoksun. Olin saanut lelukaupasta Haaparannalta metallisen punaisen leikkiauton, josta en malttanut luopua edes yöksi, vaan otin sen viereeni karjamajan vuoteeseen. Pidin sitä kädessäni yön, ja se tuoksui ihanasti tuoreelle metallille ja lievästi jollekin konerasvalle.

Muistan nallipyssyn. Se oli Haaparannalta ostettu hopeanvärinen ”lännen revolveri”. Se oli kuin kuudestilaukeava pistooli ja siinä oli punainen ja koristeellinen kahva. Tässä muovikahvassa seisoi kohokuvioinen hevonen takajaloillaan, selässä villin lännen cowboy lierihattuineen ja hapsutakkeineen.

Muistan jäätelöankan. Se oli avaimin vedettävä muovinen lelu. Mustaakseni se oli tuliainen Haaparannalta. Siinä oli keltainen ankka, joka työnsi kahvoista  valkoista pakastearkun muotoista jäätlökärryä. Kärryssä oli keskellä pystyssä vaaleansininen päivävarjo, parasoli, jossa roikkui helmoissa muoviset koristellut killuttimet.

Jouni-serkku

Muistan serkku-Jounin. Kävimme serkkuni kanssa aikuisten polkupyörillä Puuluodosta Haaparannalla kauppareissuilla. Ostimme Icasta ja Konsumista mm. Gevalia-kahvia, Maraboun suklaata ja Chiquita-banaania. Nämä kauppareissut olivat huippuhauskoja.

Muistan serkkuni lätkäpelin. Kuusikymmentäluvulla hänellä oli Torniossa Ruotsista ostettu puuvanerista valmistettu pöydällä pidettävä jääkiekkopeli. Pelaajat kulkivat metallitikkuja työntämällä ja pyörittämällä kuten nykyisissäkin Stigan peleissä, mutta ne olivat litteitä peltiäijiä. En muista pärjäsinkö Jounille, mutta tuskinpa.

Muistan ”Suuret setelit”. Se oli lauluyhtye Four Catsin levyttämä hittikappale vuodelta 1963. Lauluun yhdistyy mielessäni Tornion Puuluodossa serkkujemme pihalla oleva hiekkakasa. Teimme siihen serkku-Jounin kanssa laajan pikkuautojen tieverkoston, kokonaisen kaupungin. Vuorenrinteitä pitkin kaahailimme pikkuautoilla hiekkaa kurveissa lennättäen. Tällöin lauloin tätä hitti-iskelmää usein ja paljon.

Tornio-Aavasaksa-Tornio

Muistan Thames Traderin. Se oli kuusikymmentäluvulla suosittu brittiläinen kuorma-automerkki. Alatornion serkuillamme oli tällainen hieno punainen auto. Sen kyydissä päätimme kerran lapsuuskesällä tehdä retken Aavasaksalle. Kyytiin tulivat ainakin molemmat isät ja suurin osa lähes kymmenpäisestä serkkukatraastamme. Kuljettajan koppiin ei mahtunut kuin isät ja kaksi etuoikeutettua lasta, pienimmät. Muut saivat ilon matkustaa avolavalla. Itse valitsin ehdottomasti lavakyytivaihtoehdon. Se oli minusta koko reissun mahtavinta antia. Lavalla seistiin laidoista kiinni pidellen ja tukka hulmuten. Siellä istuttiin, siellä huudeltiin ohikulkijoille, siellä laulettiin, kiljuttiin, naurettiin, käveltiin ja koetettiin pysyä pystyssä ja huojumatta kurveissa. Itse Aavasaksa oli kaunis ja laaja näkymä, mutta valoisan kesäyön aurinkoinen paluumatka lavalla takaisin Tornioon oli taas ihan huippua.

Arto Junttila

PPP:n Ensilento ja Viimeinen mohikaani- kirjan voi tilata vaikka osoitteesta: https://www.siltalapublishing.fi/toimitusehdot/

Marjatta & Heteka (M, Tuomas Laajoki, Ari Viitala ja Tuomo Jakku)

” Älä lue Rouva Bovarii, te ette voi olla samiksii. Älä lue Anna Kareniinaa, jos se alkaa sinua ahdistaa.”

Keväällä ilmestyi Marjatta & Heteka-yhtyeen tulevalta Viisautta kukkapurkissa – albumilta ensilohkaisu  Niin kuin maa on syntinen laulu, joka sai inspiraationsa tietenkin Timo K. Mukalta ja kannustavan vastaanoton kautta Suomen.

Nyt laulaja-lauluntekijä Kaisla Huovisen alter ego Marjatta  jatkaa kirjallisuusteemaa Älä lue Rouva Bovarii-laulussa ja viittaa 1800-luvun kahteen klassikkoteokseen  Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn ja Leo Tolstoin Anna Kareninaan.

– Kehoitan kappaleessa olemaan ottamatta mallia heistä, koska sivistykseen tarvitaan muutakin kuin viihdekirjoissa seikkailevien sankareiden toiminnan palvomista ja toimintamallien matkimista, Marjatta sanoo.

Lauluissaan hän yhdistelee raikkaasti uutta ja vanhaa maailmaa. Marjatta ei halua helisyttää tyhjiä sanoja, vaan  herätellä  ja saada  ihmisten  ajatukset liikkeeseen. Heteka-yhtye taas huolehtii kutsusta tanssilattialle ja maustaa musiikin kaiken maailman tutuilla ja eksoottisillakin mausteilla.

Kuulijoille Marjatta on tarjonnut toistaiseksi kannustusta rohkeuteen ja  viisaita sanoja. Hän on vasta uransa alussa ja ihmissuhteiden ja tunteiden viidakossa riittää paljon tutkittavaa.

Tervetulleita uusia lauluja Arpan ja Litku Klemetin Suomeen!(AJ)