Pirkka-Pekka Petelius (Kuva: Sabrina Bqain)

Kaikki tuntevat  Pirkka-Pekka Peteliuksen, lahjakkaan moniosaajan, joka on ollut mukana monessa, niin teatterissa, televisiossa, radiossa, elokuvissa, kuin politiikassakin, mutta nyt hän on tehnyt uuden aluevaltauksen ja  kirjoittanut ensimmäisen kirjansa Ensilento ja Viimeinen mohikaani (Siltala). Kyse ei ole mistään elämänkerrasta, vaan vähän erilainen teos,  sillä jokainen kappale alkaa sanalla Muistan.

Pirkka-Pekka  ikuistaa lyhyesti lapsuuden ja varhaisnuoruuden tunnelmia. Kirjan jälkisanoissa hän  kehoittaa  seuraamaan esimerkkiään: ”Muistoja on jokaisella. Joka ainoalla ihmisellä. Kannustankin kaikkia teitä lukijoita kirjaamaan ylös jälkipolvillenne elämänne kulta-ajan. ”

Vähän kirjoja lukevalle, kuten minä, teos on erityisen mieleinen, sillä sitä voi lukea pala kerrallaan, vaikka kahvikupposen ääressä.

Tietysti  Pirkka-Pekasta  mielenkiintoisen tekee se, että molemmat olemme syntyneet vuonna 1953, ja myöntää täytyy, että Pirkka-Pekan muistot herättävät paljon omiakin. Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa 1960-luvun musiikillinen herääminen, tv-sarjat ja elokuvat. Peteliuksen kohdalla  jo varhain nousee erityisesti esiin myös hänen vahva suhde luontoon. Tietämys linnuista ja kasveista hämmästyttää, kiitos hänen isänsä, mutta paljon tietoa on myös esimerkiksi lentämisestä samasta syystä.

Toinen tärkeä  tekijä, jonka takia PPP kiinnostaa, on tietenkin se, että hän on syntynyt Alatorniolla. Toki hän asui Puuluodossa  vain neljä ensimmäistä elämänsä kuukautta ja varttui Kuusankoskella ja Kouvolassa, mutta Pirkka-Pekan  äidin  Kaino Kyllikki Raappanan suku asui  Torniossa, jossa  lomailtiin varsinkin kesäisin.

Kansikuvassa Peteliukset Haaparannalla

Tässä kirjasta joitain Peteliuksen lapsuusmuistoja koskien  vierailuja Tornio-Haaparantaan:

Yöt Ruohokarissa

Muistan Alatornion jokilaakson laajat ruovikkoiset kosteikkoalueet ja pellot. Valoisina kesäiltoina ja -öinä niiden äänimaisemaa hallitsivat kuovien pitkät huutelut. Ne olivat minulle eteläisen Suomen metsien samoilijalle jännittäviä ja eksoottisia hetkiä.

Muistan vitikon. Menimme Tornion Ruohokarissa äidin langon moottoriveneellä karjasaareen lomailemaan. Liekö ollut ensimmäinen kerta, kun pääsin moottoriveneen kyytiin. Kapea vene oli soutuveneen mallinen. Perään oli kiinnitetty pienehkö moottori. Väylä, jota kuljimme, oli kapea uoma ruovikossa. Molemmin puolin väylää oli myös erilaista vesiheinää. Moottori rupesi käymään vaivalloisemmin ja hitaammin, kunnes sammui kokonaan. Pelästyin, että jäämme siihen. Lanko manaili rauhallisesti, että moottori juuttui ”vitikkoon”. En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti jännittävältä. Hän nosti moottorin ylös ja irrotti potkurin ympärille kertynyttä vesiheinäsumppua, minkä jälkeen pääsimme taas jatkamaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että vitikko tuli ”vitaa” tarkoittavasta vesiheinän nimestä.

Muistan yöt karjamajoilla. Nukuimme saaressa vanhassa hirsirakenteisessa karjamajassa. Se oli siisti, ikkunat pienet neliruutuiset. Niissä oli kauniit vaaleat pitsireunaiset verhot, jotka eivät pidätelleet pohjoisen kesäyön jännittävää valoisuutta. Vuoteet olivat puisia ”laatikoita” joissa oli kuitenkin pehmeät olkipatjat.

Leluja Haaparannalta

Muistan Tornion ja Haaparannan välisen liikenneympyrän, silloin kun Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Ympyrä oli jännittävä ja lisäsi vaikutelmaa ulkomaille menemisestä, vaikkei sitä vaikutelmaa tukenut mikään muu seikka.

Muistan leikkiauton tuoksun. Olin saanut lelukaupasta Haaparannalta metallisen punaisen leikkiauton, josta en malttanut luopua edes yöksi, vaan otin sen viereeni karjamajan vuoteeseen. Pidin sitä kädessäni yön, ja se tuoksui ihanasti tuoreelle metallille ja lievästi jollekin konerasvalle.

Muistan nallipyssyn. Se oli Haaparannalta ostettu hopeanvärinen ”lännen revolveri”. Se oli kuin kuudestilaukeava pistooli ja siinä oli punainen ja koristeellinen kahva. Tässä muovikahvassa seisoi kohokuvioinen hevonen takajaloillaan, selässä villin lännen cowboy lierihattuineen ja hapsutakkeineen.

Muistan jäätelöankan. Se oli avaimin vedettävä muovinen lelu. Mustaakseni se oli tuliainen Haaparannalta. Siinä oli keltainen ankka, joka työnsi kahvoista  valkoista pakastearkun muotoista jäätlökärryä. Kärryssä oli keskellä pystyssä vaaleansininen päivävarjo, parasoli, jossa roikkui helmoissa muoviset koristellut killuttimet.

Jouni-serkku

Muistan serkku-Jounin. Kävimme serkkuni kanssa aikuisten polkupyörillä Puuluodosta Haaparannalla kauppareissuilla. Ostimme Icasta ja Konsumista mm. Gevalia-kahvia, Maraboun suklaata ja Chiquita-banaania. Nämä kauppareissut olivat huippuhauskoja.

Muistan serkkuni lätkäpelin. Kuusikymmentäluvulla hänellä oli Torniossa Ruotsista ostettu puuvanerista valmistettu pöydällä pidettävä jääkiekkopeli. Pelaajat kulkivat metallitikkuja työntämällä ja pyörittämällä kuten nykyisissäkin Stigan peleissä, mutta ne olivat litteitä peltiäijiä. En muista pärjäsinkö Jounille, mutta tuskinpa.

Muistan ”Suuret setelit”. Se oli lauluyhtye Four Catsin levyttämä hittikappale vuodelta 1963. Lauluun yhdistyy mielessäni Tornion Puuluodossa serkkujemme pihalla oleva hiekkakasa. Teimme siihen serkku-Jounin kanssa laajan pikkuautojen tieverkoston, kokonaisen kaupungin. Vuorenrinteitä pitkin kaahailimme pikkuautoilla hiekkaa kurveissa lennättäen. Tällöin lauloin tätä hitti-iskelmää usein ja paljon.

Tornio-Aavasaksa-Tornio

Muistan Thames Traderin. Se oli kuusikymmentäluvulla suosittu brittiläinen kuorma-automerkki. Alatornion serkuillamme oli tällainen hieno punainen auto. Sen kyydissä päätimme kerran lapsuuskesällä tehdä retken Aavasaksalle. Kyytiin tulivat ainakin molemmat isät ja suurin osa lähes kymmenpäisestä serkkukatraastamme. Kuljettajan koppiin ei mahtunut kuin isät ja kaksi etuoikeutettua lasta, pienimmät. Muut saivat ilon matkustaa avolavalla. Itse valitsin ehdottomasti lavakyytivaihtoehdon. Se oli minusta koko reissun mahtavinta antia. Lavalla seistiin laidoista kiinni pidellen ja tukka hulmuten. Siellä istuttiin, siellä huudeltiin ohikulkijoille, siellä laulettiin, kiljuttiin, naurettiin, käveltiin ja koetettiin pysyä pystyssä ja huojumatta kurveissa. Itse Aavasaksa oli kaunis ja laaja näkymä, mutta valoisan kesäyön aurinkoinen paluumatka lavalla takaisin Tornioon oli taas ihan huippua.

Arto Junttila

PPP:n Ensilento ja Viimeinen mohikaani- kirjan voi tilata vaikka osoitteesta: https://www.siltalapublishing.fi/toimitusehdot/

Marjatta & Heteka (M, Tuomas Laajoki, Ari Viitala ja Tuomo Jakku)

” Älä lue Rouva Bovarii, te ette voi olla samiksii. Älä lue Anna Kareniinaa, jos se alkaa sinua ahdistaa.”

Keväällä ilmestyi Marjatta & Heteka-yhtyeen tulevalta Viisautta kukkapurkissa – albumilta ensilohkaisu  Niin kuin maa on syntinen laulu, joka sai inspiraationsa tietenkin Timo K. Mukalta ja kannustavan vastaanoton kautta Suomen.

Nyt laulaja-lauluntekijä Kaisla Huovisen alter ego Marjatta  jatkaa kirjallisuusteemaa Älä lue Rouva Bovarii-laulussa ja viittaa 1800-luvun kahteen klassikkoteokseen  Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn ja Leo Tolstoin Anna Kareninaan.

– Kehoitan kappaleessa olemaan ottamatta mallia heistä, koska sivistykseen tarvitaan muutakin kuin viihdekirjoissa seikkailevien sankareiden toiminnan palvomista ja toimintamallien matkimista, Marjatta sanoo.

Lauluissaan hän yhdistelee raikkaasti uutta ja vanhaa maailmaa. Marjatta ei halua helisyttää tyhjiä sanoja, vaan  herätellä  ja saada  ihmisten  ajatukset liikkeeseen. Heteka-yhtye taas huolehtii kutsusta tanssilattialle ja maustaa musiikin kaiken maailman tutuilla ja eksoottisillakin mausteilla.

Kuulijoille Marjatta on tarjonnut toistaiseksi kannustusta rohkeuteen ja  viisaita sanoja. Hän on vasta uransa alussa ja ihmissuhteiden ja tunteiden viidakossa riittää paljon tutkittavaa.

Tervetulleita uusia lauluja Arpan ja Litku Klemetin Suomeen!(AJ)

PuskaJaska

” Maantietä kiitää mies yksinäinen taas. Kun aurinko viiltää  auki arpista rintaa.” 

Näin sanailee Lappi-kantrin lainsuojaton PuskaJaska alias Jaakko Enbuska Rovaniemen Viirinkankaalta.

Tällä kertaa Kauhuu ja pakokaasun katkuu-singlellä hän on heittänyt bootsina auton takapenkille ja työntänyt jalkansa mutaisiin vesiin.

PuskaJaska & Buutsivarkaat

Räyhähenkeä hänen taustalla  lietsoo  Buutsivarkaat-kaksikko ja bluesboogie kulkee melkein yhtä rehvakkaasti kuin Teksasin maantiekiitäjillä ZZ Topilla. Kuuntelijoita PuskaJaska  kehoittaa vielä vääntämään volyyminappulaa isolle, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan!

Kauhuu ja pakokaasun katkuu on ennakkojulkaisu hänen tulevalta jo neljänneltä albumilta.

PuskaJaska on mainio sanankäyttäjä,  joka kirjoittaa lauluja arjesta sydänverellä, niin onnen kuin surun hetkistäkin.  Pellosta lähtöisin olevan laulajan musiikissa on säröä ja rosoa. Mieleen hänestä tulee ekana Tuomari Nurmio, jonka laulukirjastakin löytyy kantria, folkkia, iskelmää  ja bluesiakin.

PuskaJaska tunnetaan myös laajemmin yhtyeestä Reindeer Kalashnikov, jossa hän oli mukana muutaman vuoden.(AJ)

Bob Dylan ja Tom Petty

Tammikuussa Väylän Pyörre records julkaisi neljännen singlen Lapin Tyttö eli  Bob Dylanin varhaisklassikon Girl From the North Country suomeksi.  J. Karjalaisen sanoilla sen lauloi levylle lahjakas musiikkityöläinen Samuli Roivas. 

***

Ajattelin, että nyt on hyvä hetki julkaista epäkaupallista, juurevampaa ja särmikkäämpää musiikkia. Kaikki lähtikin hyvin liikkeelle. Torniolainen kokeneista soittajista koottu bändi BlueShuffle ( Reima Juopperi, Jussi Hakola, Vesa Kumpulainen & Juha Orre) sai hyvin heti juonesta kiinni. Ekassa raakaversiossa oli JJ Cale- ja The Band-tyylistä letkeyttä  ja oikeaa bändisointia. Innostuin ja aloin jo kysellä TicoTicosta studioaikoja, mutta kun yhtye kokoontui keskimäärin kerran kuussa, homma ei edistynyt ja pakko oli puhaltaa peli poikki. Aina kaikki ei mene niin kuin Strömsöössä, eikä tarvitsekkaan.

Lapin Kansaan Samuli Roivaksesta jutun kirjoitti Hannele Kenttä

Seuraavaksi kysyin rovaniemeläistä Wristshakersin entistä laulajaa Pepe Petrasta. Hän suostui, mutta halusi kapellimestariksi kitaristi Timo Rehtosen, mutta hänellä ei ollut aikaa.

Puolisen vuotta singlen teossa. Oli pakko jo saada valmista tai luopua levytyksestä, mutta onneksi sattuma puuttui peliin. Tornion järjestötalolla törmäsin nuoremman polven muusikko Jukka Lammiseen, joka oli liikkeellä yhtyeellä; Samuli Roivas, Julius  ja Julia Rantala. Esitin asiani.  Dylan tietenkin nimenä oli kaikille tuttu, mutta ei musiikki, mutta suostuivat.  Väärikäsitysten ja uusintaottojen kautta  tuli valmista ja mikä parasta, mukana oli Samuli Roivas, jonka laulu oli jäänyt mieleen jo Tornion Musiikkitalon Tornio400v-proggiksesta.

Single- ja covervalinnat eivät ole minulle päähänpistoja ja omia mausteita haluan aina mukaan. Lähtökohtana minulla oli, että Lapin tyttöön saataisiin jotain Dylanin Desire-albumilta, jossa tärkeässä roolissa oli Scarlet Riveran viulu. Pajalalaistorniolainen rumpali Simon Wilhelmsson oli kiertänyt Scarletin kanssa ja häneltä sain rohkeutta kysyä, josko Scarlet tulisi soittamaan sinkulle.

Managerin kautta otin yhteyttä, ja Scarlet suostui ja hintakin oli ihan kohtuullinen, mutta jätin mahdollisuuden käyttämättä. Dylanin viulisti jäi yhden puhelinsoiton päähän, mutta ehkä käytän kortin ensi vuonna.

Koska promoaminen on minun pääjuttuni levyjulkaisujeni yhteydessä,  syvennyin Lapin tytön tarinaan. Olin tietysti yhteydessä Wentus Blues Bandin pomoon Robbaniin, joka kertoi, että hän alunperin havitteli Vesa-Matti Loiria laulamaan Lapin tytön tribuutti-levylleen, mutta valitettavasti Vesku oli mukana tuolloin Vain Elämää-ohjelmassa, jonka säännöt kielsivät syrjähypyt. Olin myös yhteydessä Mika Kuokkaseen ja Ninni Poijärveen, jotka kiersivät J. Karjalaisen Lännen Jukka String Bandissä muun muassa Bob Dylanin synnynseudulla Minnesotassa.

Echo

Bob Dylan (Robert Zimmerman) on elävä legenda ja monen mielestä merkkimies,  Nobel-palkinnon arvoinen ja laulajien kunnioittama. Suomesta tietenkin Dylanin suuriin ihailijoihin J. Karjalaisen lisäksi kuuluu Dave Isokynä Lindholm.

Polaristi ja Nobelisti

Dylan kasvoi Hibbingissä Minnesotassa, jossa melkein joka toisella hänen soittokavereistaan oli suomalainen sukunimi. Viime vuosilta muistuu mieleen myös yksi hänen koulukavereistaan nimeltä Ric Kangas, joka möi Dylanin laulamaa kasettinauhoitusta vuodelta 1959.

16-vuotiaana  Dylan ihastui koulussa Echo Helstromiin (1947-2018), jonka isovanhemmat olivat Suomesta.

Echolle Dylan kirjoitti laulun Girl From The North Country, joka ilmestyi 1963 hänen albumillaan Freewheelin`, mutta suositummaksi nousi kuusi vuotta myöhemmin hänen ja Johnny Cashin kanssa tekemä versio. Vaikka teinirakkaus kesti vain vain pari vuotta, Echoa Bob muisti vielä Planet Waves-albumin laulussa Hazel.

Echon perhe asui kaupungin ulkopuolella ja hänen isänsä Matt oli raskaantyön raataja ja häntä  Dylan hiukan pelkäsi, mutta aina kun silmä vältti, hän oli kuuntelemassa Echon kanssa hänen Jimmie Rodgers-levyjään ja soittamassa kuistilla Mattin  kitaroita.

Yli 50 vuotta sitten

Itse kirjoitin ensimmäisen isomman jutun Bob Dylanista käydessäni lukioa. Kortteerasin maalaistalossa Ylitornion Nuotiorannalla (son se talo, jossa on jäänyt purku rumasti kesken)  ja taloon tuli vain yksi kuvalehti Pellervo, johon piti mielestäni saada musiikkijuttujakin. Toki kiittivät, mutteivät julkaisseet. Silloin uskoin vielä, että laululla voidaan muuttaa maailmaa.

Olen nähnyt Bob Dylanin kahdesti. Eka kerrasta Tukholmassa päällimmäisenä muistan, että hän oli ottanut saarnamiehen viitan ja julisti Slow Train Coming ja sai yleisössä vastaansa Juudas-huutoja ja toisella kerralla Helsingissä Bob esiintyi Tom Pettyn loistavan Heartbreakers-bändin kanssa, mutta osa konsertista multa jäi kuulematta, kun törmäsin hallin lehtereillä Eki-setään. Hän metsästi Dylanin nimmaria ja en päässyt hänestä ennen eroon, ennenkuin lahjoitin hänelle Lapin Kansan pressikortin, mutteihän se mitään auttanut.

Viimeisimmän jutun Dylanista kirjoitin viimeisimpään kirjaani Musa-Lappi otsikolla; KG Aasan saunassa kävi Bob Dylan!  Hauskasti kerrottu tarina sijoittuu Dylanin vuoden 1992 Luulajan keikan yhteyteen.

Arto Junttila

Tornion Aineen puiston Twinkkareilla riitti myös väkeä

2021 Markku Könkään lippulaiva Satama Open Air palkittiin Keksi-musiikkipalkinnolla

Markku Könkään kipparoiman Eventworksin Lapissa järjestämät musiikkifestivaalit jatkuvat myös vuonna 2025.

Santa Open Air, Twin City Festival ja Satama Open Air tarjosivat kuluneena kesänä viihdettä peräti 25 500 aikuiselle. Eniten yleisöä keräsi Kemissä kesän päätösfestivaalina järjestettävä Satama Open Air peräti 13 000 festivaalivieraan voimin.

Erityisen iloinen Köngäs on hänen uusimmasta festivaalista, Santa Open Air, joka on löytämässä rovaniemeläisten sydämiin, varttuneemman väen vaihtoehtona Simerockille.

-Tämän kesän selkeä yllättäjä. Ennakkomyynnissä myyntiennätykset rikottiin toukokuussa ja ovelta rovaniemeläiset ostivat lippuja vesisateesta huolimatta. Selkeästi aikuisten omalle juhlalle on tarvetta – onhan se ihanaa juhlia, kun ei ole niin sanottuja karsinoita ja ystävien kanssa pystyy rauhassa ottamaan aikaa keskustelulle.

Rovaniemellä 6 500 asiakasta kerännyt Santa Open Air sai asiakastyytyväisyyskyselystä ennätyksellisen onnistuneet arviot yhdeksän kymmenestä vastaajasta osallistuisi festivaalille varmasti uudelleen.

Tapahtumakyselyssä selvitettiin myös asiakkaiden käyttämää rahamäärää paikallisiin palveluihin, joka oli kaupungin tuloshistorian ennätys.

Festivaaliliput vuodelle 2025 ovat tulleet myyntiin nyt. Liput saa miltei samaan hintaan kuin vuodelle 2024 – korotuksena on tullut vain lipunvälittäjä Ticketmasterin kasvanut palvelumaksu. Seuraavalle vuodelle odotetaan kävijämäärien kasvua yhteensä 27 000 tapahtumakävijään.

– Suosittelemme olemaan hyvissä ajoin hankkimassa lippuja. Tarkkasilmäinen someseuraajamme kertoi, että paikalliset Prismat ovat lopettamassa yhteistyön Ticketmasterin kanssa, jolloin kivijalkaostaminen ja kulttuurietujen käyttäminen hankaloituu, varoittaa Köngäs.

-Meille tämä on iso harmi, sillä yli 40% lipuistamme ostetaan Prismojen palvelupisteiltä.

Etuhintaiset festariystävän ennakkoliput ovat saatavilla vain 31.8. saakka tai niin kauan kuin lippuerää on jäljellä. 1.9. alkaen Arinan Prismat eivät enää myy Ticketmasterin lippuja.