Kalottjazz & Blues täyttää pyöreät 40 vuotta ja sitä tullaan juhlimaan eri tavoin. Musiikkitarjonta on tietysti runsasta ja festivaaleilla tulee kolmen päivän aikana 29.6. – 1.7. esiintymään 19 artistikokoonpanoa yhteensä kahdeksalla eri estradilla Torniossa ja Haaparannalla. Visuaalista ilmettä on uudistettu ja pitkä festivaalihistoria tulee näkymään kaupungilla. Nyt peräänkuulutetaan esimerkiksi vanhoja valokuvia menneiltä festivaalivuosilta.
40-vuotista taivalta juhlitaan yhdessä joidenkin bändien kanssa, jotka ovat vierailleet festivaalilla 1980-luvulta lähtien. Mukana on muun muassa Norrbotten Big Band, jonka solistina esiintyy Bo Sundström. Hänet tunnetaan Bo Kaspers Orkesterin
keulahahmona ja lauluntekijänä. Bo on yksi juhlien ehdoton vetonaula, sillä persoonallisen äänen omaavan Piitimestä lähtöisin olevan Bon laulua myös suomalaiset rakastavat. Hänen yhtyeensä levyjä on myyty meillä toistasataatuhatta kappaletta, sillä tyylikäs sekoitus ikivihreää jazzia ja perinneiskelmää uppoaa meihin aina. Norrbotten Big Bandin kanssa Bo esiintyy lauantaina Jazz at Art Park-konsertissa Tornion Aineen puistossa.
Toinen pitkäaikainen kokoonpano, joka on myös vieraillut usein Kalottjazzissa on Honey B & T-Bones, joka itsekin juhlii 40 vuotista taivalta. Mestarikitaristi Esa Kuloniemi tarjoilee aina ajassa elävää verevää rytmimusiikkia ja muu perhe komppaa. Yhtyeen keikka on 30.6 Haaparannan rantapuiston Blues Nightissa. Samaisessa illassa tarjolla on mannaa myös Winter-Vaughan-Hendrix-hengessä, kun Dimitri Keiski Band esiintyy. Yhtyeen tuoretta esikoisalbumia, Blues News-lehti hehkuttaa kultasuoneksi ja kiittää nöyristelemättömästä, kitaravetoisesta meiningistä. Laulajakitaristi Dimitrin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat basisti Hanski Kilkki (Tehosekoitin) ja rumpali Samuli Mikkonen (Battle Beast, Korpiklaani).
Muita julkistettuja nimivieraita ovat viimeisimmältä Vain Elämää-kaudelta tuttu musiikin moniosaaja Yona, kantelevirtuoosi Ida Elina, jazzkitaristi Teemu Viinikainen ja tuntematon naisenergiaa uhkuva Among Lynx.
Lisätietoa Kalottjazz & Blues-ohjelmasta löytyy osoitteessa: https://www.kalottjazzblues.net/fi/