Archive for maaliskuu, 2016

Levy: JARTSE TUOMINEN loihtii melodioita isolla kädellä

by Arto.

JartseCD16bLEVYarvioJARTSE TUOMINEN Untold Stories (MIG)
★★★★

Kitaristi Jartse Tuominen julkaisi kymmenisen vuotta sitten Ylläs Jazz Bluesissa edellisen levynsä Time of Change.  Silloin tämä Lapin ystävä määritti  musiikkinsa tyyliin: ” Joe Satriani kohtaa Al Di Meolan”

Uudella Untold Stories-levyllä Jartse  jatkaa valitsemallaan tiellä. Monipuolinen muusikko lataa voimalla ja herkkyydellä jazzia, rockia ja raskaampaakin. Esimerkiksi Farewell-kappale  on Jartsen kunnianosoitus  Gary Moorelle.

Kuitenkin vahvimmillaan Tuominen on jylhissä balladeissa Untold ja Time to go.  Hän maalaa laajoja kaaria isolla pensselillä. Kuullaan muhkeaa kitarointia. Jos Carlos Santanaa kutsutaan melodian mestariksi, niin saman tittelin ansaitsee myös Tuominen.  Hän loihtii omista suomalaisista juuristaan kauniit melodiat, joissa soi suomalaisen kansanmusiikin pohjavire, häivähdys Piirpauke-folklorea. Näin on käynyt ennenkin. Kukapa ei muistaisi Jartsen hienoa Northern lights-instrumentaalia.

Mainio vastapaino Jartsen melankolisille kappaleille ovat sitten  monitahtinen Yeah right ja leikkisä Simppa goes to Töysä


Nykyisin Jartse Tuominen on kansainvälisen tason kitaristi, jolla on sponsorisopimus Gibson-kitaramerkin kanssa, mikä avittaa osaltaan Untold Stories-albumin leviämistä maailmalle. Hän asuu suurimman osan vuotta Teksasissa, mutta keikkailee myös Suomessa.

Jartse1bLauantaina 12.3. hän päättää  levynjulkistamiskiertueensa Oulun ravintola Tähteen, jonka jälkeen hän suunnistaa Saksaan. Untold Stories ilmestyy kaikkiaan parissakymmenessä maassa ja kuukauden päästä Amerikan julkaisu tapahtuu tamperelaisen nykyisessä kotikaupungissa San Antoniossa.

Untold Stories-levyllä  Tuomisen taustalla soittavat kosketinsoittaja Pekka Siistonen ja paljon käytetty luottokomppi: basisti Harri Rantanen ja rumpali Anssi Nykänen. Amerikan päästä mukana levyllä ovat muusikot Steve Bernal ja Brannen Temple, joista viimemainittu on keikkaillut muun muassa Eric Burdonin, Chaka Khanin ja Robben Fordin kanssa.

Monipuolisen Jartsen historiasta vielä sen verran,  että kultaa hän on saanut tunnusmelodiasta Musta Sade-tv-sarjaan ja versiosta Anssi Tikamäen Balladista elokuvaan Klaani, joka löytyy Takorautaa-levyltä.

Useimmat muistavat hänet myös 1999 julkaistusta levystä Black & Blue,  jossa hän yhdisti Unto Monosen ja  Toivo Kärjen klassisimmat  tangot bluesiin. Studioon  Tuominen sai haalittua legendaarisen Vox-urkurin Augie Meyersin(x-Sir Douglas Quintet, x-Texas Tornadoes)  yhtyeen muusikoita ja lopputulos on klassikko.

 

SAKARI KUOSMANEN tähdittää Tornion Toranda On ICE-tapahtuman avajaisia

by Arto.

SakariKuosmanenToranda On ICE -suurtapahtuman avajaiset perjantaina 18.3. ovat spektaakkeli vailla vertaa. Kello 18 mikrofonin ottaa Tornionjoen jäällä haltuunsa Lauri Salovaara, joka on viikonlopun pääjuontaja. Viikonlopun avauspuhe sujuu mieheltä, joka on tunnettu muun muassa Robert Heleniuksen titteliottelun kuuluttajana ja yleisön villitsijänä.

– Perjantaina avajaisten ohjelma on rakennettu siten, että se valmistelee yleisöä lauantain huikeaa Legendat jäällä -ottelua ja jääraveja varten. Haluamme, että jengi pääsee oikeaan tunnelmaan heti kättelyssä, sanoo Torandan kehitysjohtaja Jukka Auraneva.

Perjantai-illan ohjelma on puolentoista tunnin tiivis viihdepaketti, johon kuuluvat muun muassa juniorijääkiekkoilijoiden Suomi-Ruotsi-maaottelu Tornionjoen jäällä, legendaaristen valmentajien Pentti Matikaisen ja Curt Lundmarkin yllätyskisa ja jääkiekkotähtien ravilähtö.

-Illan viihdyttäjinä ovat Sakari Kuosmanen ja Aki Louhela, jotka eivät jätä ketään kylmäksi. Toranda on ICEn jäisestä avauksesta tulee kuuma ilta, lupaa Jukka Auraneva.

 Legendat jäällä lauantaina, lapset kisailevat sunnuntaina

 Torandassa tehdään lauantaina 19. maaliskuuta urheiluhistoriaa, kun suomalaisen ja ruotsalaisen jääkiekkoilun legendat kohtaavat maaottelussa, jossa punaviiva on maiden rajalla. Suomen joukkueen johdattaa kaukaloon viisinkertainen Stanley Cup-voittaja Esa Tikkanen.

Maaotteluhenki ei jää pelkästään jääkiekkoon, vaan suomalaiset ja ruotsalaiset kohtaavat myös jääravien merkeissä. Ravirata tulee myös sijaitsemaan rajalla, joten tässäkin lajissa tehdään urheiluhistoriaa: lähdöt ajetaan kahdella aikavyöhykkeellä. Lauantain iltajuhlien tähtinimenä on Ile Kallio Big Rock Band.

Suurtapahtuma Toranda on ICE 18.-20. maaliskuuta ei ole pelkästään legendojen jääkiekko-ottelun, jääravien ja huippuesiintyjien varassa. Olennainen osa viikonloppua on sunnuntain Toranda Winter Games, joka tuo jäälle ennen kaikkea lasten ja nuorten liikuntaa.

-Toranda on ICE -tapahtuman tavoitteena on tarjota viikonlopun aikana mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Winter Games-sunnuntai on olennainen osa viikonloppua, sillä se tarjoaa lapsille ja nuorille laajan urheilun ja liikunnan kirjon. Mukana on leikkimielistä tekemistä, näytöksiä ja myös kilpailuja, kertoo Auraneva.

SUVI TERÄSNISKA pistokeikalle Ylläksen Toweriin ja alta myydään kelpo Lada!

by Arto.

SuviTlada

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolarilaislähtöinen iskelmätähti Suvi Teräsniska pitää pidempää keikkataukoa Terho-poikaansa hoitaen. Kuitenkin silloin tällöin hänet on nähty esiintymässäkin muun muassa Somero Soikoon-festivaaleilla, Voice Of Finland-ohjelmassa ja Oulu Sinfonian solistina.

Sunnuntaina 27.3. klo 22. 00 Suvi yllättää entiset kotikuntalaiset ja turistit  esiintymällä akustisella klubikeikalla Ylläksen ravintola Towerissa, jonka pienosakkaisiin  hänkin kuuluu. Lipun hinta on 18 euroa kappale ja niitä on myynnissä rajoitettu määrä, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä!

Suomen suosituimpiin naislaulajiin lukeutuvan Teräsniskan albumeita on myyty yli 300 000 kappaletta. Kaikki hänen seitsemän studioalbumia ovat myyneet vähintään platinaa. Viime marraskuussa häneltä julkaistiin kokoelma Täydellinen elämä-Suurimmat hitit, joka sekin lähenee samoja myyntilukuja.

Towerissa on ”tarjolla” myös Suvin testaama hyvässä kuosissa  oleva 1990-luvun Lada Igor, josta ostotarjouksia voi jättää osoitteeseen eeva.kaulanen@yllas.fi.

JARKKO HONKASEN & TAIGAN Kaipuun kyyneleitä Kuukauden Levy

by Arto.

taigayhtye

Radioiden musiikkitoimittajat antoivat Kuukauden Levy -tunnustuksen Jarkko Honkanen & Taiga -yhtyeen mainiolle Kaipuun kyyneleitä-albumille. Samat pisteet sai myös Heikki Salon Miljoonasateen Sähköinen Rouva Maa-levy. Kolmanneksi äänestettiin Klamydian ja Vaasan Kaupunginorkesterin Punksinfonia.

Lappilainen laulaja-lauluntekijä Jarkko Honkanen oli tangomarkkinoiden kuningasfinaalissa 2014. Hän keikkailee Taiga-yhtyeen keulilla. Mainittakoon, että bändin rumpali on takavuosien Tenavatähti-kisoista tuttu Matias Sassali, joka laulaa levyllä yhden kappaleen.

Erikoisin veto Honkasen levyllä on Miljoona ruusua, jossa vierailee rap-tähti Talonpoika Lalli. Videolla vierailee muun muassa Kari Väänänen. Albumin nimikappale löytyy myös Mitä Suomi Tanssii-listan sijalta viisi.

Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikeilleen:

JARKKO HONKANEN
– Sittenkin vain sinä tuot miljoona ruusua, sen jälkeen tulee kaipuun kyyneleitä. Jarkon uusin levy on täynnä hyvää musiikkia.( Ilmari Aikio / Radio Inari)
– Suomalainen käyttömusiikki tehdään nykyään Kehä III:n pohjoispuolella. Jarkko laulaa komeasti ja bändi soittaa tiukasti monipuolisia hittikappaleita aikuiseen makuun. Miljoonan ruusun räppiosuus kyllä hieman ihmetytti. (Reijo Glad / Radio Sandels)

MILJOONASADE
– Yhä on sedät iskussa. (Jussi Häkkilä / Radio Pooki)
– Heikki Salon kynästä irtoaa edelleen ajattelemisen aihetta, ja sävelmät tarttuvat kuin alkuaikojen hitit. Paljon soitettavaa muuallekin kuin Musaan. Hieno paluu. (Pentti Teräväinen / Radio Musa)

KLAMYDIA
– Vaasan veri ei vapise. (Anssi Marttinen / Radio Vaasa)

KUUKAUDEN LEVY / Helmikuu 2016
1. JARKKO HONKANEN & TAIGA – Kaipuun kyyneleitä (pienk.)
MILJOONASADE – Sähköinen Rouva Maa (Sateen ääni)
3. KLAMYDIA FT. VAASAN KAUPUNGIN-ORKESTERI – Punksinfonia (Kråklund)
4. ILPO KAIKKONEN – Hei elämä! (Ilmalaiva)
5. RECKLESS LOVE – IV (Kaiku)
6. OLAVI UUSIVIRTA – Olavi (Johanna)
7. ARI AAPRO & CO -Kiertää pallo radallaan (pienk.)

Maailman pienin jazzfestivaali pääsiäisenä Sallassa

by Arto.

Saijazz16 -juliste

Saijazz järjestetään taas pääsiäislauantaina 26.3. alkaen klo 20.00 Saija-Pirtillä ja sunnuntaina 27.3 kirkkokonsertilla kello 18.00 Sallan kirkossa.

Saijazzeilla on kolme esiintyjää, jotka kaikki sopivat hienosti Saija kylätalon tunnelmaan. Kertaakaan ei vuodesta 1996 alkaneen Saijazzin historian aikana ole yleisö pettynyt tunnelmaan tai esiintyjiin. Yleisö osaa odottaa rehellistä musiikillista osaamista, arvostaa yllätyksiä ja ottaa esiintyjät syleilyynsä saaden nämä tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Tällä kertaa ovat vuorossa Lapland-Balkan, yllättävä kantele laulun kera ja sokerina pohjalla tuttu Jukka Perko Trio. Lipunmyynti on alkanut, helpoimmin lipun saa netistä osoitteesta lipputoimisto.fi.

Jaakko Laitinen & Väärä Raha tulee Lapista – Sallasta, Inarista ja Rovaniemeltä. Musiikki on monissa liemissä marinoitu erikoisuus, missä voi kuulla kaikuja Balkanin mustalaisrytmeistä, venäläisistä romansseista ja vanhasta suomalaisesta iskelmästä. Laulut ovat pääasiassa omia. Sanoitusten johtoaiheena on tietysti rakkaus, mutta myös muut elämän keskeiset kysymykset – kaiken katoavaisuus, muistojen pettävä hehku, maailmallisen onnen häilyvyys ja kunnianhimojemme lopullinen turhuus – tulevat käsitellyiksi. Sävelissä ja rytmeistä kietoutuvat toisiinsa ilo ja suru erottamattomaksi kudelmaksi, joka saa tanssijalan vipattamaan!

Väärä raha perustettiin vuonna 2009. Se on julkaissut kolme pitkäsoittoa ja keikkaillut peräti 11 eri maassa. Ja aina on toiminut kuin väärä raha – vieläpä itse Balkanin festivaaleilla. Yhtyeen jäsenet ovat: Jaakko Laitinen, laulu, Jarkko Niemelä, trumpetti, buzuki, alttotorvi, Marko Roininen, haitari, Tuomo Kuure, kontrabasso ja Janne Hast, rummut. Jarkko Niemelä pitää itseään sallalaisena, koska on täällä käynyt peruskoulun ja muuttanut sen jälkeen Rovaniemelle.

Ida Elinan musiikkimaailma tihkuu jazzia, poppia, soulia ja gospelia. Kanteleensoittajana hänen täytyy koukuttaa yleisö jollain tutulla, mutta tämä ei tarkoita ikivanhaa kansanmusiikkia vaan voisi Saijalla olla vaikka James Bond -teema, Michael Jacksonin Billie Jean tai Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Mikä se onkin, lipun ostaneet tulevat olemaan myytyjä hänen edessään. Ida Elinan myötä innostumme kantelemusiikista ja vahvasta tulkinnasta, heittäydymme ja rikastumme uudella kokemuksella; onko tämä tottakaan.

Ida Elina on opiskellut Sibelius-akatemiassa, voittanut vuonna 2011 järjestetyn ensimmäisen Suomessa järjestetyn kansainvälisen kantelekilpailun ja julkaissut kolme levyä, viimeisimpänä viime vuonna CD: n Hello Worldin. Hänestä on tullut kanteleensoiton uudistaja, joka alkoi esittää poppia ja muuta rytmimusiikkia pelkällä kanteleella säestäen.

Ida Elina on tottunut esiintymään monenlaisissa paikoissa; Saijan lisäksi hän esiintyy sunnuntaina 27.3. klo 18.00 Sallan kirkossa. Tällöin ohjelmistossa on enemmän gospel-musiikkia, ehkäpä myös virsi Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.

Jukka Perko on Saijalla tuttu, kuin oma poika. Hän on ollut mukana alusta eli Aahon ajoista saakka, tuonut Saijalle huikeita bändejä ja hänet muistetaan Vesku Loirista. Ehkä kuitenkin parhaiten ikimuistetaan Jukan saksofonisoolot, jotka jäävät kaikumaan Saijan kylätalolle ja tyytyväisen yleisön mieliin, kun pääsiäislauantain konsertti on päättynyt.

Saksofonisti Jukka Perko soitti itsensä jazzkansan tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazz-festivaaleilla, seuraavana vuonna hän soitti jo Dizzy Gillespien bändissä. Ja sillä tiellä ollaan. Olavi Virran musiikki, Avaran ja Kuhmon Chamber Orchestran kanssa soitetut virret, lukuisat konsertit isommilla ja pienemmillä kokoonpanoilla ovat koulineet Jukka Perkosta arvostetun ja monipuolisen muusikon, jolla on ymmärrystä sille, mistä elämässä on kysymys: tasapainottelusta täydellisyyden tavoittelemisen ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä.

Tällä kertaa Saijazz esittelee triossa basisti Antti Lötjösen, jonka bändeihin kuuluu mm. Ilmiliekki Quartet ja Five Corners Quintet. Oma yhtye on Antti Lötjönen Quartet East. Hän on opiskellut Sibelius-akatemiassa. Hänet tunnetaan myös monista muista yhtyeistä ja omista sävellyksistä.

Teppo Mäkynen on myöskin opiskellut Sibelius-akatemian jazzmusiikki linjalla. Jukka Perkon kanssa tiet yhtyivät jo Perkon ja Pyysalon Poppoo-yhtyeessä vuonna 1996. Mäkynen omista bändeistä muistetaan Teddy Rok Seven ja The Stance Brothers. Nämä ovat saavuttaneet myös maailmalla kuuluisuutta Japania myöten.

Mäkynen soittaa Jukka Perko Jazztetissa rumpuja. Hän on saanut Jazz-liiton Yrjö-palkinnon vuonna 2007 ja hänet on valittu Jazz-rytmit -lehden kriitikkoäänestyksessä kuudesti parhaaksi rumpaliksi.

Pohjoisen ääniä: RIKU ROUSU, KATI SALO, AILU VALLE ja LAAKSO

by Arto.

Tänään on tullut kuunneltua ja katseltua  nuorten ja lahjakkaiden pohjoisesta, Tornionlaaksosta ja Lapistakin, ponnistavien muusikoiden videoita. Tässä muutama poiminta.

Laulaja-kitaristi Riku Rousun Sweat Shop Boys on julkaissut viiden biisin EP:n. Levyn päättävän, videolla nähtävän, tuutulaulun My lullabyn lisäksi luvassa on juurevampaakin  kamaa kuten esimerkiksi Truth it hurts, josta  vakuuttava livenäyte Henryn pubista Kuopiosta TÄSSÄ . Muut biisit EP:llä ovat Bulldog slime, Land on my boogie ja Sweating by the river dry.

Tornio-lähtöinen Riku esittelee Sweat Shop Boysin musiikin lyhyesti näin: ” Soitossa kolikot kolisee maamusan ikuisessa suossa, kietoutuen hellästi niin mykybluesiin, sexy folkiin ja hikipoppiin, kuin myös smurf-usaan ja krautalankaan.”

Haaparantalaisen Kati Salon ja utajärvisen Asko Keräsen tiet kohtasivat Helsingissä kesällä 2014.  He alkoivat tehdä kotiäänityksiä ja pian he soittivat yhdessä kahviloissa, baareissa ja gallerioissa Suomessa, Tanskassa ja Saksassa.

Neljän laulun Postcard-EP on ensimmäinen julkaisu heidän matkoiltaan. Kuulemme hienostunutta ja hauraan kaunista, pop- ja folkhenkistä musiikkia.

Lataa täältä  tai  iTunes,Deezer, Spotify

Tunturien takana Staalon Kaato-kiertueella alkunsa saanut YLVA yhdistää vanhaa ja uutta. Se on neljän eri taustoista tulevan muusikon Asko Keräsen, Niillas Holmbergin, Antero Prihan ja Stefan Kvarnströmin yhteinen Pohjoinen Juttu.

Erilaisia sähköisiä vempaimia soittava  22-Pistepirkko, joikaaja, jazztrumpetisti ja huippumiksaaja löysivät toisensa. Joiku ja moderni tekniikka yhdistyivät radikaalimmin ja kevyemmin  kuin Wimmen kokeilevimmilla levyillä.

Piakkoin YLVAlta ilmestyy ensimmäinen albumi, jolla on mukana kappale Roryda, jolla vierailijana on Kaamasmukan räppärikunkku Ailu Valle.

Paluuta tekevä Mämmilä-poppari Markus Krunegårdin ja Seskarössä mökkeilevän David Nylundin Laakso-yhtye on julkaissut maistiaisen So Happy, So Sad 22. huhtikuussa ilmestyvältä Grateful Dead-albumilta.

Uudistunut bändi on kitararokkauksen oheen hakenut nyt vaikutteita 1980-luvun vastaleivotun pullan lämpöisistä syntikkasoundeista.

”Det tog 8 år att göra en ny Laakso-skiva. När vi kom tillbaks var allt och ingenting som vanligt. So Happy, So Sad är musik och text om att någonting lämnas oavslutat med allt vad det innebär. Därför passar den också bra som vår första låtrepresentant för ett albumflyer.” ( Markus Krunegård)

Haastattelu: MONSTERIMIES-dokkarille nyt Rolling Stone-musiikkipalkinto

by Arto.

HakanGebhardt

Håkon Gebhardt

Antti Haasen ohjaama Monsterimies jatkaa voittokulkuaan maailmalla. Viime viikonloppuna norjalainen elokuvasäveltäjä Håkon Gebhardt palkittiin filmin musiikista Rolling Stone-lehden Original Soundtrack 2016-palkinnolla suurilla kansainvälisillä Seeyousound –musiikkifilmifestivaaleilla, jotka pidettiin Torinossa, Italiassa.

Ollessaan festivaaleilla Monsterimies-säveltäjä ei edes tiennyt elokuvan olevan mukana kilpailussa.

– Olin junassa jo matkalla Firenzeen vaimoni kanssa, kun sain tiedon voitosta, tunnustaa Gebhardt, joka on otettu saamastaan palkinnosta.

MonsterRollingStone– Tunnustuksella on minulle suuri merkitys, koska musiikin eteen olen tehnyt ison työn. Tuomaristo tunnisti työni laadun ja olen ylpeä siitä.

-Kaikkinensa Monsterimies oli erittäin mielenkiintoinen prosessi. Se oli erikoinen ja erilainen siksi, että kyse oli Lordi- bändistä, joten siinä oli jo musiikkia ennen kuin työni alkoi. Iso haaste oli saada musiikki toimimaan yhdessä, ettei joutuisi konfliktiin Lordin heavymetallin kanssa.

Håkonille yhteistyö ohjaaja Antti Haasen kanssa oli  ensiarvoisen tärkeää ja kommunikointi toimi.

– Minun musiikin päätehtävä oli alleviivata universaalia tarinaa Tomista, pojasta, joka kasvaa omassa maailmassaan, unelmineen ja  toiveineen. Antilta sain  hyviä vinkkejä, miten musiikin sai toimimaan toisella tasolla kuin Lordin musiikki. Minun tehtävä  oli myös täydentää Antin laajempaa näkemystä ja myös korostaa tunnelmia ja vahvistaa kohtauksia.

Monsterimiehen päähenkilöä rovaniemeläislähtöistä Tomi Putaansuuta Håkan ei ole koskaan tavannut, mutta samaistuminen oli helppoa, koska hän on varttunut Tromsassa.

-Pohjoisen pikkukaupungin miljöö, jossa Tomi kasvoi ja teki työtään, oli minulle tuttu. Tunnen hänet vain Euroviisuista, mutta toivon, että jonain päivänä saan myös mahdollisuuden tavata hänet.

Elokuvamusiikkia paremmin, niin Norjassa kuin Euroopassa laajemminkin Håkon Gebhardt tunnetaan   muusikkona ja ennen kaikkea kulttistatuksen saaneesta bändistä Motorpsycho.

– Olin mukana bändissä 15 vuotta. Kierrettiin Eurooppaa, julkaistiin albumeita ja sain toteuttaa  rock`n roll-unelmaa. Mutta 2005 jätin bändin. Halusin keskittyä omaan musiikkiini. En halunnut olla rumpali lopun elämääni ja perustin oman Das Boot Studion Trondheimiin.

Håkan sanoo rakastavansa työtään ja hän työskentelee mielellään erilaisten ja eri genreistä tulevien bändien ja artistien kanssa. 

– Se tekee hyvää luovuudelle. Samalla kun jaan kokemuksiani, saan myös itse jotain. Olen aina pitänyt studiotyöstä. Olen tehnyt niin monta levyä, että tiedän kuinka vaikeaa studiossa on saada itsestä parasta irti. Tsemppaaminen tulee multa luonnostaan. Työ on vähän samaa kuin elokuvan ohjaaminen, kaikkien osasten on saatava toimimaan yhden asian puolesta, Håkon huomauttaa.