Posts Tagged “rovaniemi”

Levyarvio: Lapin blueskunkku SLIM BUTLER pärjää omillaan

by Arto.

Slim Butler alias Jarmo Puhakka (kuva: VeePee Salmi)

SLIM BUTLER:  Bone Deep (Slimcuts 1004)

Slim Butler alias Jarmo Puhakka naulaa uuden Bone Deep-levyn  tiukemmin nimiinsä kuin aiemmat albuminsa, Inner Blues (2012) , Bad Intention (2016) ja Big Freeze (2018).

Suurin ero Bone Deep-levyllä on se, että nyt Slim laulaa kaikki  kappaleet itse. Ei enää jenkkivahvistuksia, Andrew Blackiä, Sugar Ray Norciaa tai Tad Robinsonia, ja mihinkä hän heitä tarvitsisikaan, kun hän vakuuttaa ja klaaraa homman yksinkin. Kolmella ensimmäisellä  hänen ääntään kuultiin vain yhdessä Bad Intension-biisissä, vaikka keikoilla Slim kyllä laulaa.

Vuosikymmenessä Slim Butler on noussut Suomi-Bluesin eturiviin ja viimeisimmän  Big Freeze-pitkäsoiton  myötä  hän on saanut  laajenevassa määrin huomiota myös ulkomailla. Lisäksi  hän on päässyt  SlimCuts-bändeineen edustamaan Suomea niin Norjassa kuin USA:ssakin Blues Challenge-kisoissa, mikä on lisännyt median mielenkiintoa ja radiosoittoa maailmalla.

Bone Deep-albumilla Slim kunnioittaa perinteitä ja tarjoilee monipuolisen kattauksen itsetekemiä  lauluja, joissa soi musta rytmimusiikki; blues, soul ja funk, mutta sulavasti hänen musiikissaan yhdistyvät  myös rock ja country  americanaksi, sillä jenkkien singer-songwriter-traditiokin on Slimille tuttua ja rakasta.

Komeasti Bone Deep aloitetaan wauwau-meiningillä. Ain`t no excuse on  kumarrus sille suurimmalle, Jimi Hendrixille. Kitarat ilotulittavat revontulet tunturiin ja juhlat saadaan hienosti käyntiin. Kymmenen biisin joukossa ehdottomasti parasta antia on soulahtava  How deep is the water. Kertakaikkiaan hienoa laulua. Myöskään Slimin hidas bluesluenta Blues done left me ei jätä kylmäksi. Hän tarinoi uskottavasti. Varsinainen ylläri levyllä on kuitenkin  C`est la vie, jolla bandoneonia soittava Tatu Kantomaa vie ajatukset Argentiinan suuntaan, mutta tangosta ei ole kyse, vaan kevyesti keinahtelevasta lattarista, eikä silläkään Slim lyö kirvestä kiveen, vaan onnistuu.

Slim, Mikko & Harri

Bone Deepillä Slimin kädenpuristus on entistä lujempi. Albumi  on  parasta tähän asti, mitä mieheltä on kuultu. Lapin blueslähettiläs  on enemmän kuin valmis maailmalle ja mikä bändi hänellä onkaan SlimCutsissa! Hyvä boogie välittyy ja komppi kulkee levy levyltä, aina paremmin ja paremmin. Sen takaavat, yksi tamperelainen basisti Mikko Löytty, joka tunnetaan niin sooloartistina kuin muun muassa Q- Stonesta, Remu & Hurriganesista ja SF-Bluesista ja Slimin lisäksi kaksi entistä rovaniemeläistä; kitaristi Harri Raudaskoski, joka muistetaan muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä ja rumpali Jartsa Karvonen, jonka soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari ja kokemusta löytyy rockista ja jazzista aina  kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin.

Arto Junttila

 

KORUNDISSA kovaa settiä: Heikki Silvennoinen, Jari Sillanpää, Dave Lindholm, Samuli Putro …

by Arto.

Kulttuuritalo KORUNDI

John Storgårdsin vetämän Lapin kamariorkesterin kotipesässä  Korundissa Rovaniemellä on loppuvuodelle luvassa monenkirjava kevyen musiikin konserttien sarja, joihin kannattaa matkata kauempaakin Lapista. Ohjelmasta löytyy runsaasti tribuutti-konsertteja tyyliin Abba, Esko Rahkonen, Juice Leskinen ja Leevi & Leavings, mutta myös vahvasti elossa olevien artistienkin musiikkia, joista tässä parhaat päältä:

Heikki Silvennoinen (feat. Ida Elina) 16.10. klo 19.00.

Pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen  nähdään pohjoisessa  kera Suomen tunnetuimman komppikaksikon; Anssi Nykänen (rummut) ja Harri Rantanen (basso). Rinnalleen kivikasvoinen trio on saanut myös naiskauneutta, lahjakkaan laulaja-lauluntekijän ja kanteleeensoittaja Ida Elinan, josta on tullut Youtube-ilmiö niin Suomessa kuin maailmallakin. Hän on ahkerasti keikkaileva artisti, joka on kehittänyt Youtube-kitaristien innoittamana oman pop-kanteleensoittotyylinsä ja samalla hänen tekemänsä covereiden on kerrottu ”mullistaneen kantelemusiikin”.

-On hieno päästä kokeilemaan taas jotain ihan uutta. Iida Elina on huippulahjakas musiikko ja tästä tulee taas ihan erilainen kiertue. Uusi soundi ja uudet kujeet, Heikki Silvennoinen kuvailee ja lupaa  kuulijoille uudenlaisia musiikkielämyksiä, sillä kansallissoitin kannel ja blueskitara soivat oikeasti upeasti yhteen.

Jari Sillanpää 18.10. klo 15.00 & 18.00

Jari Sillanpää on yksi maamme valovoimaisimpia solisteja, joka laajan musiikkiohjelmistonsa lisäksi tunnetaan karismaattisena estraditaiteilijana ja loistavana tunteiden tulkitsijana.

Tästä kaikesta kertovat valtava suosio konsertti- ja keikkarintamalla sekä menestyslevyt. Jarin ensilevy Jari Sillanpää, joka ilmestyi vuonna 1996, on edelleen maamme myydyin levy. Viimeisin hitti ”Sinä ansaitset kultaa” oli radioissa vuoden 2015 soitetuin kappale ja Youtubessa sitä on kuunneltu yli 11 miljoonaa kertaa!

Useissa äänestyksissä Sillanpää on valittu Suomen parhaaksi laulajaksi heti Olavi Virran jälleen. Viimeksi Seura-lehden lukijat äänestivät hänet Tangokuninkaista ykköseksi.

Lavalla nähdään laulaja joka viihdyttää, koskettaa ja liikuttaa. Säestyksestä huolehtii lähes akustinen kvartetti, jota johtaa, Petri Somer, joka on tehnyt muun muassa  juuri Jarin viimeisimmän  superhitin Sinä ansaitset kultaa.

-Olen saanut rinnalleni huipputiimin ja odotan konserttikiertuetta innoissani, Jari sanoo ja toivottaa kaikki tervetulleeksi heittäytymään tunnelmien vietäväksi ja nauttimaan rennosta, monipuolisesta musiikillisesta iloittelusta!

Dave Lindholm 6.11. klo 19.00

Dave Lindholm esiintyy marraskuussa ympäri  Suomen pienellä soolokiertueellaan, jonka ainoa Lapin keikka on Korundissa. Kiistatta yhden arvostetuimman suomalaisen musiikintekijän turnee on nimetty osuvasti: Dave Lindholm – Yksin.

Illan ohjelmisto koostuu mestarin sekä suomeksi että englanniksi kirjoittamista lauluista, joita hän on tehnyt jo 1970-luvulta lähtien, ja jotka hän on säilyttänyt mukanaan ohjelmistossa keikoillaan monet vuosikymmenet. Daven ura alkoi vuonna 1971 Ferris-yhtyeen levytyksestä ja jo seuraavana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen sooloalbumi nimellä Iso ”Kynä” Lindholm.

Voi kun riittäis pieni taivas, Pieni ja hento ote, Annan kitaran laulaa vaan ovat lauluja, joita konserteissa tullaan kuulemaan, tai sitten ei. Daven konsertteihin kun liittyy aina tuo yksi hänen tavaramerkkinsä, ennakkoon ei voi sanoa, mitkä laulut kuulijat saavat nautittavakseen.

Samuli Putro 13.11. klo 19.00

Samuli Putro: ” Kirjoitan tätä 18. huhtikuuta. Suomi on poikkeustilassa. On ollut vaikea edistää tulevaisuuteen ja työhön liittyviä asioita. Ne ovat tuntuneet pieniltä viruksen keskellä. Olen kotonani Käpylässä ja kunnossa. Asun yksin ja vuosien aikana olen myös oppinut viihtymään yksinäisyydessä. Silti kaipaan kontaktia ihmisiin, vapaata liikkumista ja pelotonta kesää. Saimme Riku Mattilan kanssa tulevan albumin äänitykset hyvään vaiheeseen ennen kuin maailma muuttui ja sen jälkeen on ollut hiljaista ja epätodellista. Haluan kuitenkin kertoa teille miten ajattelen tulevaisuutta koska uskon että tulevaisuus on.

Teen kiertueen marraskuussa 2020. Kiertue toteutetaan konserttisaleissa ympäri Suomen. Sen nimi on Putro 50. Soitan keikoilla myös uutta musiikkia, sitä mitä Rikun kanssa olemme työstäneet. Haluan tehdä tämän kiertueen koska ajattelen että se naulaa yhden aikakauden loppuneeksi ja myös sen takia että minulla on yksinkertaisesti ikävä teitä. Sovitamme musiikin talojen juhlallisiin puitteisiin ja aion myös kertoa teille itsestäni tavoilla jotka ovat minulle uusia. Enempää en halua paljastaa vielä. En aio markkinoida kiertuetta tässä kohtaa juurikaan tämän enempää koska se ei tuntuisi oikealta. Toivon että olette terveitä ja että teillä on kontakti itsellenne tärkeisiin ihmisiin. ”

Kaikkiin Korundin konsertteihin on vielä paikkoja ja lippuja voi ostaa Korundin lipunmyynnistä. Lippuvaraukset sähköpostilla info(at)korundi.fi tai soittamalla numeroon 016-322 2822. Korundissa on käytössä  Ticketmaster.fi  :n lipunmyyntijärjestelmä .

Levyarvio: JARRING tuo hyvää tuulta ja herättelee ajatuksia

by Arto.

JARI PULSA

JARRING : Monumental Row (Jarru 005)

Rovaniemeläisen Jarringin instrumentaalimusiikki saa viihtymään ja kuuntelemaan.

Renessanssimies  Jari Pulsan tenorisaksofoni  puhuu ihmisten kielellä, mutta mistään easy-listening- tai hissi-musiikista Monumental Row-levyssä ei ole kyse.

Soitto  ammentaa vaikutteita 1950-1960-luvuilta, jolloin instrumentin jazztaitajat olivat parhaimmillaan. Silloin oli erityylisiä tarinaniskijöitä John Coltranesta ja Sonny Rollinsista  Stan Getziin.

Eikä muhkeasti soiva foni vie ajatuksia vain jazziin, vaan kepeästi  silmien eteen lehahtaa myös Vespa-parvi ja svengaava Lontoo eli aika ennen bluesboomia, Graham Bondin ja Aleksis Kornerin rytmimusiikki.

Jarringin pääosan esittäjät  Monumental Row-levyllä ovat punksukupolven kasvatit Jari, joka muistetaan yhtyeistä Lapin Kullat, Karu Selli, The Vävyt ja Avanto ja kosketisoittaja Marko Kantola, joka soitti Nightingalesissä, joka levytti Hiljaiset Levyt-yhtiölle. Rytmiryhmän muodostavat rumpali Olli Koskela ja basisti Matti Väätäjä.

Monumental row ja levyn päättävä Polaroid springboard ovat Jarringin levyn rytmisesti rikkaimmat. Niissä Jarin foni ja Markon koskettimien  leikki synnyttävät monenlaisia elokuvallisia Lappi-kuvia kuten vaikka Leijat Rovaniemen yllä ja Ihania naisia Ounaskosken uimarannalla…Kapybara on mainio lattaribiisi, mutta parasta Ilkamat-meininkiä on kuitenkin alastomimmassa Korundi Cafe Bluesissa. Siinä on sitä  Lontoota, pörinää, kolinaa ja maailmanpyörää.

Levy äänitettiin kolmessa sessiossa Rovaniemen Musiikkikirjastossa. Tuottajana ja äänittäjänä hääri Ivalon Phil Spector Timo Rehtonen.

Pentti Teräväisen DISCOPRESS 40 vuotta!

by Arto.

Pentti ”Pena” Teräväinen

Rovaniemeläislähtöinen, pitkänlinjan musiikkitoimittaja Pentti ”Pena” Teräväinen on pyörittänyt  Tampereella Discopress-yritystään yhdessä vaimonsa Aijan kanssa 40 vuotta. Sitä ennen hän oli kotikonnuillaan pohjoisessa Leo Zimmermannin ohella ensimmäisiä innokkaita ja vakavastiotettavia kevyen musiikin kirjoittajia. Hänet muistetaan myös Rovaniemellä suosittuna tiskijukkana muun muassa ravintola Vaskoolista, jossa usein tuli allekirjoittaneellakin käytyä 1970-luvun puolivälissä.

Moni muistaa Penan myös teeveestä tutun Hittimittari-raatien vetäjänä, mutta elämäntyönsä hän on tehnyt   Discopress-firmansa kanssa, jonka jalokivi on Tampereen seudulla hyvän jalansijan saanut ”aikuisten musiikkiradio” Radio Musa, joka palkittiin 2012 arvostetulla Vuoden paras radio –tunnustuksella. Kanavan suosikkiohjelmia ovat Tätä Suomi tanssii-lista ja Kuukauden Levy-valinnat. Ei sovi unohtaa myöskään Lavakauden Päättäjäisiä, joista on tullut pidetty musiikkiväen yhteiskokoontuminen.

Suomi-Viihde-lehden haastattelussa Pena lupaa 40-vuotisjuhlan kunniaksi sekä erikoislehden että kirjan Discopressin historiaan liittyen. Hän arvioi tekevänsä parhaimmillaan vuodessa 200 haastattelua  ja kun siihen lisätään vielä omat pienlehtijulkaisut Discosusi ja Hitit!  arvokasta tietoa ja henkilökohtaisia muistoja matkan varrelta  riittää.

-Julkaisuun olisi tarkoitus saada ainakin aikajana suurimmista tapahtumista ja kohtaamisista, Pentti Teräväinen lupaa, sillä materiaalista miehellä ei taatusti ole pulaa.

Väylän Pyörre onnittelee 40-vuotiasta Discopressiä!

ANTTI TUISKU on ensi kesän pop!

by Arto.

Antti Tuisku

Kaikki haluavat rovaniemeläisen Antti Tuiskun keikalle, mutta hän kiertää kesällä vain isoimmat festivaalit.

Suomen suosituimpiin artisteihin kuuluvan popparin esiintymisiä edeltää lähes kahden vuoden mittainen keikkatauko, jonka aikana hänet on nähty lavalla ainoastaan Vain elämää -konserteissa viime joulukuussa.

Antin tulevan kesän kalenterissa  on luonnollisesti mukana myös Lapin suurin tapahtuma Rovaniemen Simerock, joka on hänen viimeinen esiintyminen ennen stadionkeikkoja. Elokuussa Antti ottaa nimittäin seuraavan suuren askeleen urallaan, kun hän valloittaa Helsingin Olympiastadionin kahdella konsertilla.

Jos  Simerockin ajankohtaa vaihdettiin, jotta oman kylän poika saadaan festivaaleille, Joensuun Ilosaarirockin järjestäjät olivat myös säpinöissä saadessaan Tuiskun esiintyjäkseen.

– Oltiin kärppänä paikalla, kun ensimmäisen kerran huhuiltiin Tuiskun paluusta. Antin keikka 2016 Ilosaarirockin päälavalla on varmasti piirtynyt kaikkien paikalla olleiden tajuntaan ikuisiksi ajoiksi. Sen verran kovat bailut herra sai Laulurinteellä aikaan. Hän on huikea live-esiintyjä ja uusintaa on odoteltu jo useampi vuosi ja heinäkuussa viimein pölähtää, iloitsee Ilosaarirockin promoottori Panu Hattunen.

Antti Tuisku on Lapin poika, joka viihtyy hyvin etenkin Raanujärven mökkimaisemissa. Hänen isänsä on Rovaniemeltä, mutta äitinsä Aavasaksan tunnettua Höynälöiden musiikkisukua. Antti teki ennen tauolle jäämistään Suomessa poikkeuksellisen ison areenakiertueen, jonka konserteissa kävi yhteensä yli 50 000 ihmistä. Ensimmäisen albuminsa  hän julkaisi vuonna 2004. Antilta on ilmestynyt yhteensä 11 levyä, ja kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun albumeita on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Hän on muuntautumiskykyinen artisti, joka on  kuusinkertainen Emma-voittaja ja hänestä on tehty kolme kirjaa.

Ilosaarirock 17.– 19. 7. Joensuun Laulurinteellä

Simerock 14.-15.8. Rovaniemen Ounaspaviljongilla

Tornion Joentalolla: KAUKO SIMONEN tulkitsee Esko Rahkosen ja MARKKU KETOLA Jamppa Tuomisen ikivihreitä

by Arto.

KAUKO SIMONEN

Sodankyläläislähtöisen Onerva Aikion vetämä Viihdeohjelmat järjestää Tornion Joentalolle kaksi tasokasta iskelmäkonserttia.

Eskoa muistellen-CD (Tatsia)

Perjantaina  20.10 klo 19.00 Esko Rahkosen muistokonsertissa  muistetaan kotikylän omaa poikaa, jonka kuolemasta on kulunut kymmenen vuotta. Solisteina ovat vahvat tulkitsijat Kauko Simonen, Kalle Jussila  ja J. Eskelinen.

Esko Rahkosen (1936 – 2007) urahan alkoi hänen tavattua Unto Monosen vuonna 1963 Rovaniemellä. Paria vuotta myöhemmin  hänen läpimurtohittinsä  Syvä kuin meri takasi monen muun tunnetun kappaleen nousun soittolistoille ja ahkera keikkailu suosion monen vuosikymmenen ajaksi.

Tatsia-levy-yhtiö, jolle Esko Rahkonen levytti viime vuodet, vuodesta 1991 lähtien elämänsä loppuun asti, on muistokonsertti-kiertueen  tueksi julkaissut  kokoelma-CD:n Eskoa muistellen, jolla rovaniemeläinen, ensimmäinen tangokuninkaamme Kauko Simonen vakuuttaa laulamalla  Syvä kuin meri-kappaleen lisäksi klassikot Erottamattomat ja Pikku syntinen. Tangoprinssi Kalle Jussila, parin vuoden takaa esittää muun muassa Onnen sävelen ja pitkänlinjan muusikko J.Eskelinen Laaksojen laulun ja Soita hiljaa kitaraani.

Näitä lauluja varmasti myös Esko Rahkosen muistokonsertissa kuullaan ja paljon muutakin. Illan kruunuksi on luvattu yllätysvierastakin ja on vihjattu sen olevan jonkun paikallisen.

MARKKU KETOLA

Sunnuntaina  3.12 klo 16.00 Sinivalkoiset Legendat-konsertissa taas Markku Ketola, Tommi Soidinmäki, Pasi Goodman ja J.Eskelinen esittävät Jamppa Tuomisen, Baddingin, Irwinin ja Kari Tapion tunnetuimpia menestyslauluja: Aamu toi, ilta vei, Paratiisi, Rentun ruusu, Olen suomalainen – ja monia, monia muita tuttuja kappaleita.

Merilappilaislähtöinen Markku Ketola on Suomen paras Jamppa Tuomisen laulujen tulkitsija ja hän oli myös Jampan läheinen ystävä. Upeaäänisellä ja karismaattisella Ketolalla on monta meriittiä jo taskussaan. Hän on tangoprinssi ja tunnettu valtakunnallisesti niin teeveestä, ravintoloista kuin laivoiltakin. Lapissa hänet kaikki tietävät. Markun takaa parrasvaloihin nousi aikanaan myös kemiläisyhtye Taikakuu.

Tommi Soidinmäki kruunattiin vuonna 2004 Seinäjoen tangomarkkinoilla kuninkaaksi ja hän on noussut iskelmätaivaan todelliseksi kestotähdeksi. Hän on esiintynyt Somerolla muun muassa Badding-musikaalissa, joten häneltä kuullaan Rauli Somerjoen hittejä.

Pasi Goodman esittää Irwiniä, johon tämä  Irwinin lapset -yhtyeen jäsen tutustui jo 1980-luvulla.

J. Eskelinen laulaa puolestaan Kari Tapiota. Hänen äänestä löytyy samoja sävyjä kuin mestarilta ja Eskelisen yhtye on myös säestänyt Kari Tapiota keikoilla, joten välispiikkeihin tarinaa riittää.

Sinivalkoiset Legendat-tapahtuman kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.

Lisätietoja: Viihdeohjelmat 040-740 6354

LASSE KATAISEN Mieli kuvituksia-näyttely Rovaniemellä

by Arto.

Lasse Katainen tunnetaan parhaiten elävistä joulukuvistaan (kuva: www.sydan.fi)

Rovaniemeläissyntyisen graafisen suunnittelijan ja kuvittajan Lasse Kataisen ensimmäinen näyttely avataan tänään Rovaniemen kaupunginkirjaston Lapponica-salissa. Retrospektiivinen kuvitusnäyttely esittelee tässä kuussa 60 vuotta täyttävän Kataisen tuotantoa 1990-luvulta tähän päivään.

Monet tuntevat Lassen kynäjäljen nenäukoista ja jouluaiheisista kuvituksista jo neljän vuosikymmenen takaa. Pensselin jälki on jouluaiheiden myötä levinnyt ulkomaille saakka, erityisesti Japaniin.

Näyttely avoinna Rovaniemen kaupunginkirjaston Lapponica-salissa 2.-25.3. (ma-to klo 9-20, pe klo 9-18, la-su klo 11-16)

Näyttelyssä on esillä myös kattava kooste rovaniemeläisille tuttuja Roots’n River Blues julisteita, joita Katainen on suunnitellut koko festivaalin historian ajan. Ne ovat näyttävä ja aivan oma lukunsa suomalaisten festivaalijulisteiden historiassa. Musiikkidiggarina hän on tavoittanut aina olennaisen. Paljon puhuvia kuvia ei ole kikkailtu tietokoneen näyttöpäätteellä, vaan niissä näkyy puhdas taiteilijan siveltimen jälki.

Mieli kuvituksia esittelee myös kuvittajan tuntemattomamman puolen: ystäville käsintehdyt postikortit, akvarellit, tuoreimmat grafiikan vedokset ja tussipiirrokset.

Eri tekniikoilla toteutetuista kuvituksista noin puolet on toteutettu kaupallisiin tarkoituksiin.