Slim Butler alias Jarmo Puhakka (kuva: VeePee Salmi)
SLIMBUTLER: Bone Deep (Slimcuts 1004)
Slim Butler alias Jarmo Puhakka naulaa uuden Bone Deep-levyn tiukemmin nimiinsä kuin aiemmat albuminsa, Inner Blues (2012) , Bad Intention (2016) ja Big Freeze (2018).
Suurin ero Bone Deep-levyllä on se, että nyt Slim laulaa kaikki kappaleet itse. Ei enää jenkkivahvistuksia, Andrew Blackiä, Sugar Ray Norciaa tai Tad Robinsonia, ja mihinkä hän heitä tarvitsisikaan, kun hän vakuuttaa ja klaaraa homman yksinkin. Kolmella ensimmäisellä hänen ääntään kuultiin vain yhdessä Bad Intension-biisissä, vaikka keikoilla Slim kyllä laulaa.
Vuosikymmenessä Slim Butler on noussut Suomi-Bluesin eturiviin ja viimeisimmän Big Freeze-pitkäsoiton myötä hän on saanut laajenevassa määrin huomiota myös ulkomailla. Lisäksi hän on päässyt SlimCuts-bändeineen edustamaan Suomea niin Norjassa kuin USA:ssakin Blues Challenge-kisoissa, mikä on lisännyt median mielenkiintoa ja radiosoittoa maailmalla.
Bone Deep-albumilla Slim kunnioittaa perinteitä ja tarjoilee monipuolisen kattauksen itsetekemiä lauluja, joissa soi musta rytmimusiikki; blues, soul ja funk, mutta sulavasti hänen musiikissaan yhdistyvät myös rock ja country americanaksi, sillä jenkkien singer-songwriter-traditiokin on Slimille tuttua ja rakasta.
Komeasti Bone Deep aloitetaan wauwau-meiningillä. Ain`t no excuse on kumarrus sille suurimmalle, Jimi Hendrixille. Kitarat ilotulittavat revontulet tunturiin ja juhlat saadaan hienosti käyntiin. Kymmenen biisin joukossa ehdottomasti parasta antia on soulahtava How deep is the water. Kertakaikkiaan hienoa laulua. Myöskään Slimin hidas bluesluenta Blues done left me ei jätä kylmäksi. Hän tarinoi uskottavasti. Varsinainen ylläri levyllä on kuitenkin C`est la vie, jolla bandoneonia soittava Tatu Kantomaa vie ajatukset Argentiinan suuntaan, mutta tangosta ei ole kyse, vaan kevyesti keinahtelevasta lattarista, eikä silläkään Slim lyö kirvestä kiveen, vaan onnistuu.
Slim, Mikko & Harri
Bone Deepillä Slimin kädenpuristus on entistä lujempi. Albumi on parasta tähän asti, mitä mieheltä on kuultu. Lapin blueslähettiläs on enemmän kuin valmis maailmalle ja mikä bändi hänellä onkaan SlimCutsissa! Hyvä boogie välittyy ja komppi kulkee levy levyltä, aina paremmin ja paremmin. Sen takaavat, yksi tamperelainen basisti Mikko Löytty, joka tunnetaan niin sooloartistina kuin muun muassa Q- Stonesta, Remu & Hurriganesista ja SF-Bluesista ja Slimin lisäksi kaksi entistä rovaniemeläistä; kitaristi Harri Raudaskoski, joka muistetaan muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä ja rumpali Jartsa Karvonen, jonka soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari ja kokemusta löytyy rockista ja jazzista aina kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin.
Suomalaiset kävivät levyostoksilla Knutte Lugnetin putiikissa Haaparannalla jo 1950-ja 1960-luvuilla (kuva: Haparanda Bildarkiv)
MUSA-LAPPI, Muinaiskaivauksia ja vinyylin rahinaa nuoren rytmin juurilta on makasiinityyppinen kirja, joka sukeltaa pintaa syvemmälle. Se antaa äänen arjen musiikkisankareille; lappilaisille kokijoille, näkijöille ja tekijöille. Sanansa sanottavana on myös tornionlaaksolaisilla, molemmin puolin Tornionjokea.
Kirja selvittää faktoja ja moni mysteeri selviää. Se tutkii ja vastaa muun muassa kysymykseen, kuinka paljon on totta etelän medioiden levittämissä 50 vuoden takaisissa musiikkiuutisissa Lapista. Vaikka monelta tarinalta katkeavat siivet, kirja ei ilkeile, vaan kertoo paloja pohjoisen kevyen musiikin historiasta rehellisesti.
Vuosikymmeniä on vatkattu esimerkiksi tangoskandaalista Aavasaksalla 1967 ja rock-ikoni Lemmyn Pello-visiitistä 1985. Kun tapahtumista on kerrottu tarpeeksi ahkerasti, totuus on hämärtynyt. Onko ehkä puhuttu jopa väritettyä totuutta eli mitä oikeasti tapahtui, sen Musa-Lappi paljastaa.
Kirjassa selvitetään myös pitkän kaavan kautta Ruotsin Haaparannan merkitystä musiikin leviämiselle rajan yli Lappiin. Väistämättä lukijan mieleen nousee epäilys: Tuliko se rokki sittenkään ensin stadiin vai ehkä Tornioon?
Musa-Lapin haastattelussa on myös 90-vuotias Sinikka Tunturi, Lapin ensimmäinen iskelmälevyttäjä vuodelta 1951 ja suositun hittilaulaja Hannen surullinen tarina. Ruotsin Lapissa läpikäydään Pohjois-Kalotin merkittävimmän 1960-luvun bändin Shanesin ja Tornionlaakson historiaa. Merkittävistä kesätapahtumista tarkastelun alla on Posion Juhannus, jonka suurin vetonaula ei ollut Samantha Fox. Tähän päivään meidät tuo bluesmies Slim Butler, joka kertoo muun muassa Roots N`River Blues-festivaalin parhaista hetkistä.
Säännöstä täytyy olla aina poikkeus. Musa-Lappi myös puntaroi suomalaisen rockjournalismin tasoa ja kirjaan on haastateltu brittiläisen Rockin` Vickersin muusikoita. Saamme vihdoin vastauksen, kävikö Lemmy 1960-luvulla Suomessa ja ostiko Stockmannilta itselle lapinpuvun.
Musiikkitoimittaja Arto Junttilan Musa-Lappi on jatkoa hänen kahdelle Poppia Väylän pyörtheistä -teokselleen. Tornion ja Tornionlaakson jälkeen, kirjoittaja kuuntelee Lappia laajemmin ja täydentää myös aiempien tietoja. Paitsi kirjoissa Junttila on pitänyt vuosikymmeniä ääntä lappilaisesta musiikkiosaamisesta kirjoittamalla juttuja kymmeniin lehtiin ja julkaisemalla Väylän Pyörre -nimen alla levyjä ja pyörittämällä nettijulkaisua, jonka kruununa on vuosittain jaettava lappilainen KEKSI-musiikkipalkinto.
Kirjaa saa tällä hetkellä 10€:lla Tornion Musiikista ja Rovaniemen Musiikkikirjastosta+Suomalaisista Kirjakaupoista Torniossa ja Kemissä, Haparanda stadsbibliotekista ja Ylitornion MT-toimistosta.