Hurlumhei-henkisten Lapland-Balkan-laulujen laulajana ahkeroinut Jaakko Laitinen yhtyeineen tuo päivänvaloon albumin verran lainattuja Lapin lauluja. 13. lokakuuta julkaistaan nimikkolevy Jaakko Laitinen & Lapin Lisä.
Aiemmin yhtyeeltä on ilmestynyt cover-sinkku, edesmenneen Hannu Merkun suosittu humppa Kuljen kautta Kittilän. Tulevan albumin pääpainokin on erityisesti humpassa ja jenkassa, valssia ja beat-iskelmän ulottuvuuksia unohtamatta.
Maistiaisena pitkäsoitolta tässä kuultavissa Tornionlaakson humppa, jonka teksti on Jaakon kaulirantalaisen isoisän Olavi Tissarin kynästä. Monelle Väylän vartisille laulu on tuttu jo 1980-luvulta, jolloin sen levytti Anneli ja Esko Kätkän orkesteri perinteitä kunnioittaen, mutta Jaakko Laitisen Lapin Lisä on päättänyt unohtaa tanssiaskeleet ja palvella yleisön sijasta musiikkia ja vetää humpan suoranaiselle turbo-vaihteelle.
Väärästä Rahasta tuttujen Laitisen sekä haitarimaestro Marko ”Roinari” Roinisen rakkaudesta Lappiin ja iskelmään syntynyt projekti tarjoilee pitkäsoitollisen ihanimpia Lappi-lauluja. Tornionlaakson humppa on oivallinen esimerkki albumin kokonaiskaaresta. Se tarjoaa messeevää esimakua levyltä, joka sisältää vain ikiklassikoita kuten Poromiehen suudelma, Tuntsasta Tulppioon, Lapin jenkka, Sompiolaista verta, Koltan häät, Lapin sheriffi, Muistojen Inari, Poikkinaitu, Inarijärvi ja Poromies.
Levylle on saatu soittajiksi parasta A-ryhmää Niklas Ahlsvedin, Sampo Riskilän, Antti Kujanpään, Valtteri Bruunin ja Matti Pitkäsen muodossa. Viimemainittu Neulapoikien Matti Oulusta ehti jopa tehdä kymmenkunta keikkaa Jaakon isoisän kanssa.
Keskiyön aurinko ja Anni Mesilaakso (kuva: Jussi Kurttio)
Kun alettiin puhua Aavasaksan kansallismaiseman valjastamisesta tuulimyllyillä, muistin Quincy Jonesin ikivihreän Keskiyön aurinko-laulun.
Nuorena olin aktiivi Pelasta Pallas-liikkeessä ja sehän kannatti. Meitä oli matkassa eri puolilta Suomea ja yhä meillä on ainakin yksi leppoisa tunturipaikka, joka on pyhitetty tavalliselle tuulipukukansalle.
Mutta vanhanakin voi tehdä jotain, muutakin kuin pieksää suuta. Aavasaksan kohdalla, naivia tai ei, vuosien myötä minulla kypsyi ajatus kauneuden kautta herätellä ja kysyä, kannattaako pilata kansallismaisema?
Aavasaksalla videoa kuvattiin molemmin puolin keskiyötä
Oli Keskiyön auringon aika. Sauvo Puhtilan (nimimerkki Solja Tuuli) suomenkieliset sanat olivat kuin tehty Aavasaksalle ja jazzballadin lauloi levylle ja videolle Aurinkovaaran huipulla upeasti Anni Mesilaakso. Ensinnä mietin tunnettuja esittäjäksi. Kiinnostusta oli, mutta kun se palava innostus puuttui, aloin kuunnella nuorempaa sukupolvea ja osuin napakymppiin. Anni paljastui luontoihmiseksi ja aito välittäminen kuuluu myös hänen omista lauluistaan.
Anni ja videokuvaaja Jussi Kurttio ja pian kamera käy
Kirjailija Annikki Kariniemeäkään ei videolla unohdeta
Hieno projekti ja nuo videon kuvaushetket keskiyöllä Aavasaksan huipulla, viikko ennen juhannusta, Annin ja kuvaaja Jussi Kurttion kanssa, ne eivät unohdu.
Muistot nousivat mieleen hiukka kauempaa kuvauksia seuratessa. Ensimmäinen Aavasaksan juhannukseni oli 12-vuotiaana 1965, kun pyöräiltiin Kuivakankaan serkkujen kanssa vaaralle. Ann-Christinen Odota en oli silloin kova juttu ja näin silloin livenä ensimmäisen ja viimeisen kerran myös Kaulinpään kultakurkun Markku ”Markus” Tranbergin yhtyeessä Finn Pop Five. Annikki Kariniemen patsas taas toi mieleen Ylitornion lukion. Annikki tuurasi joskus suomenkielen opettajaa ja hänen tarinoita, oli aina kiintoisaa kuunnella.
Laulu löytyi Karin Veikolta
Veikko Kari (kuva: Tauno Vähäjärvi)
Vuosituhannen vaihteessa kokosin ensimmäistä kirjaani, joka kulki alaotsikolla Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta. Silloin jututin 1950-luvun merkittävimmän torniolaisyhtyeen Rytmipoikien soittajaa Veikko Karia.Monihan tunsi hänet vain kaupungin tunnetuimpana laulattajana, mutta hän oli paljon muutakin, tosi monipuolinen muusikko, joka rakasti jazzia. Hänellä oli paljon kerrottavaa, omasta ja seudun musiikkihistoriasta. Jälki hänestä jäi myös Dallapé-kirjaan. Yhtyeen hanuristi Paavo Raivonen asui nimittäin hetken Torniossa, jonka kanssa Veikko soitti VPK:lla.
Henkilökohtaisesti ensimmäisen tapaamisemme ikimuistoisin hetki oli, kun kesken muistelun Veikko otti esiin klarinettinsä ja soitti herkän jazzsävelmän The Midnight Sun Will Never Set. Niin kuin Veikon muistosanoissa 2017 kirjoitin: Hän puhalsi valon pimeimpään kaamokseen.
Veikko muisteli paljon sota-ajan nurkkatansseja ja aikaa sodan jälkeen, jolloin sai soittaa harva se ilta, jossain päin Meri-Lappia. Veikon ohella Paavo Kuljun haastattelut vaikuttivat siihen, että perustin Keksi-musiikkipalkinnon ajatuksena: Pohjoiseen jäävät tanssittajatkin ansaitsevat tulla kiitetyksi työstään!
Musiikkilegendan jazzballadin taustoja
Vaikka Quincy Jonesinmusiikki oli minulle tuttua jo 1960-luvulta lähtien elokuvasta Yön kuumuudessa ja tv-sarjojen musiikista ja niiden tunnareista, Kunta Kinten Roots-historiikista ja paljon myöhemmin tietysti We are the world-laulusta ja yhteistyöstään popin kuninkaan Michael Jacksonin kanssa muun muassa Thriller-albumin tuottajana, Keskiyön aurinko-sävelmää en ollut koskaan kuullut.
Kerralla siitä tuli yksi lempikappaleeni, jonka historiaa aloin selvittää. Nimi teki tietysti uteliaaksi ja samalla selvisi paljon uutta nyt jo 90-vuotiaan Quincyn uskomattomasta viihdeurasta.
Pohjoismaissa hän vieraili ensi kertaa 1953 Lionel Hamptonin ison orkesterin trumpetistina. Helsingissä ja Oslossa tehtiin pari keikkaa, mutta Ruotsissa kierrettiin viikko. Quincy ihastui naapurissa erityisesti Tukholmaan ja jo ensi käynnillä, malttamaton parikymppinen karkasi parin muun kanssa, yhtyeen johdon kielloista huolimatta, jammailemaan pääkaupungin yöhön ja studiosessioissa hänen johdollaan syntyi hienoa jälkeä mm. Stockholm Sweetnin`. Mukana oli ruotsalaista jazzkermaa: Arne Domnerus, Lars Gullin ja Bengt Hallberg, joista tuli hänelle ikiystäviä.
Euroopassa mustat muusikot saivat hengittää, kulkea pääovesta, kun taas Amerikassa takakautta. Kun kiertue Lionel Hamptonin big bandin kanssa oli ohi, hän teki töitä New Yorkissa vain isojen kanssa kuten esim. Count Basie, Dizzy Gillespie ja Clark Terry.
Quincy palasi Ruotsiin usein. Vuonna 1958 hän asui Pariisissa, kun sai kapellimestari Harry Arnoldilta kutsun Ruotsin radio-orkesterin vieraaksi.
Arlandan lentokentällä häntä odottivat media ja komea limousine, mutta kun hän näki ihmisjoukossa, ystävänsä Barbro ”Lill-Babs” Svenssonin, Quincy hyppäsi hänen volkkariinsa. Suosikkilaulaja kertoo elämänkertakirjassaan, että koko matkan konserttitalolle, Quincy viimeisteli sävellystään, The Midnight Sun Will Never Set. Sen ensiesitys oli tuoreeltaan illan konsertissa 28.4.1958. Quincy esitteli ensin kappaleen ja solistin, alttosaksofonisti Arne Domneruksen ja sen jälkeen kuulutti: ”I dedicate it to you, Barbro!”
Jones sävelsi laulun pohjoisen kesälle ja keskiyön auringolle. Sanat melodia sai seuraavana vuonna jazztähti Sarah Vaughanin pyynnöstä. Heti sen levytti suomeksi myös Laila Kinnunen nimellä Keskiyön aurinko. Hänen tuotannossa se on unhoon jäänyt laulu. Jazzmausteet ovat sulaneet vanhahtaviin Suomi-filmi-jousiin, joten nyt yli 60 vuoden jälkeen Anni Mesilaakson versio on kuin raikas tuulahdus. Siinä on sopivasti vanhaa ja uutta. Toivotaan laululle ja Aavasaksalle pitkää ikää!
Searching My Soul-levyllä jazzlaulaja ja lauluntekijä Nina Myayllättää UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina. Aiemmin hän on julkaissut pienen yhtyeen kanssa neljä omaa nimeään kantavaa albumia, mutta nyt big bandin solistina, hän on ehdottomasti parhaimmillaan.
Jos minulta kysytte, Nina on ”löytänyt sielunsa”. Laulu on vapautunutta ja tavallisenkin kuulijan se tavoittaa. Syvälle sieluun menevää tulkintaa. Silkkaa tunnetta ja svengiä.
Albumi koostuu pääosin Ninan omista sävellyksistä, joiden uudet big band -sovitukset ovat kapellimestarinakin toimineen UMO:n taiteellisen johtajan Ed Partykan käsialaa. Ninan laulut näyttävät voimansa ja tasokkuutensa. Closure-albumin Too Painful To Talk About-laulu on jopa täyteläisempi kuin alkuperäinen. Uudet vaatteet Ninan laulukirjasta saavat myös I Don’t Wanna Go Home Tonight, Just Another Lonely Soul ja Mine Alone.
Täytyy sanoa, että toimii.
Mukana levyllä on myös kaksi Edin valitsemaa erittäin onnistunutta bluessahtavaa lainabiisiä, nimittäin kanadalaisen 2000-luvun indiekummajaisen Leslie Feistin I’m Not Running Away ja ennen muuta ikivihreä On Broadway, joka on vastustamaton.
Allekirjoitan Ed Partykan kommentin: ”Nina ja On Broadway ovat aivan täydellinen match!”
Nina on kansainvälisen tason laulaja. Tämä albumi on Sonyn levityksessä, joten toivottavasti maailman estradit kutsuvat, jos eivät pitkät turneet, niin ainakin isot jazzfestivaalit.
Arto Junttila
Levynjulkaisukeikka pidetään Helsingin G Livelabissa maanantaina 8. toukokuuta.
NINA MYA (s. 1989 Tornio) on jazzlaulaja, säveltäjä ja laulunopettaja, joka on saavuttanut vankan aseman Suomen musiikkipiireissä sekä yhtyeenjohtajana että vierailevana solistina. Hänet on palkittu muun muassa Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 -tittelillä. Nina on tummaääninen, vivahteikas ja vahva tulkitsija sekä improvisoija, jolla on paitsi jazzin teknistä taituruutta, myös gospelin, bluesin ja soulin syvyyttä ja julistusta. Hän on julkaissut omalla nimellään neljä albumia: Flying Solo (2012), Our Time (2014), Closure (2016) ja Just Another Lonely Soul (2021).
Haaparannalla viulisti Sven Keskitaloon pitänyt vuosikymmenet huolen siitä, että lähikylissäkin on kuultu aitoa asiaa eli pelimannimusiikkia.
Toukokuussa 26.- 28. päivä taas tapahtuu, sillä Sven ystävineen kokoaa Kukkolaforssenille taitavia soittajia Norjasta, Suomesta ja Ruotsista. Luvassa on rajatonta soitonriemua ja oppia kolmesta maasta ja viidestä maakunnasta ja kuulijoille taatusti on tarjolla hienoja musiikkielämyksiä.
Musiikki tarvitsee tulisieluja kuten Sven, mutta perinteet myös velvoittavat.
Nykypäivän ruotsintornionlaaksolainen kansanmusiikkihan saa kiittää paljosta miestä nimeltä Hasse Alatalo, joka käynnisti kotonaan Haaparannalla pääsiäisenä 50 vuotta sitten nauhurin ja tallensi korpikyläläisen Sigurd Kentän viulunsoittoa. Siitä alkoi keräystyö. Sen seurauksena syntyi muun muassa Ruotsin kansanmusiikin ykkösluokkaan noussut yhtye Norrlåtar ja kirja Nurmen Lintu, joiden hedelmistä nauttivat yhä muusikot ympäri Ruotsin Tornionlaakson.
Muistan, kun kymmenen vuotta sitten juhlittiin Sigurd Kentän syntymän 100-vuotisjuhlia Svenin järjestämässä Högsommarfestissä Korpikylässä, paikalla oli koko tornionlaaksolaisen kansanmusiikin eliitti mm. Jordin Gun Olofsson, Daniel Wikslund, Raj-Raj Band ja J.P. Nyströms.
Rajasoitto oli legendaarinen tapahtuma, jota Sven oli myös järjestämässä ja monessa muussakin aktiivinen, mutta nyt hän avaa vihdoin myös oman sävelarkkunsa. Gränslös Folkmusik Från Södra Tornedalen-levyllä on kolmisenkymmentä kappaletta, joista puolet Keskitalon kynästä. Mukana on tietysti myös Sigge Kenttää: Hiiri krappaa ja Meton polkka.
CD:n kannessa komeilee Keskitalolle rakas Matkakoski. Väylän äänet, sen pyörtheet ovat antaneet inspiraation levyn aloittavaan polskaan ja sukunsa suomalaisjuurilla Pohjanmaalla, hän on taas levyn päättävässä Hääpolskassa.
Korpikylä, Kukkola, Haaparanta ja Seskarö ovat saaneet omat sävellyksensä ja…Suomen Kärsämäkikin. Svenin lisäksi levyllä soittavat kansanmuusikot Anders Hällström, Jon-Samuel Lundström ja Mats Blomqvist.
Suomen musiikin kunniagalleriaan on lisätty äskettäin yhdeksän uutta valovoimaista jäsentä. Yksi heistä on Saamenmaan isä Nils-Aslak Valkeapää (1943-2001).
Muut tänä vuonna nimetyt ovat Hector, Jaakko Salo, J. Alfred Tanner, Toivo Kuula, Erik Lindström, Susanna Mälkki, Marion Rung ja Kaija Koo. Tällä hetkellä kunniagalleriaan kuuluu 44 merkittävää tekijää.
Uusimmat jäsenet esitellään Helsingin Musiikkimuseo Famen näyttelyssä, joka uudistuu uusien valintojen myötä vuosittain ja joka vuosi nähtävillä on uniikit esittelyt uusien kunniagallerian jäsenten urasta ja elämästä. Mukana on myös paljon kuvia, videoita ja musiikkia valituilta artisteilta.
Suomen musiikin kunniagalleria on kansainvälisesti ainutlaatuinen ylirajaisuudessaan, sillä siihen valitaan mukaan kaikkien musiikinlajien huippuja kapellimestareista räppäreihin, hevibändeistä kansanmusiikkiyhtyeisiin ja sinfonikoista iskelmänikkareihin.
Ennakkoluulottomuutta osoittaa myös saamelaisvähemmistömme ja sen edustajan Nils-Aslak Valkeapään esiin nostaminen.
-Haastattelimme viittä saamelaistaiteilijaa näyttelyä varten. Halusimme kuulla nykysaamelaisilta siitä, mikä Nils-Aslak Valkeapään merkitys on ollut ja on heille, sekä miten hänen kulttuurinen perintönsä tuntuu saamelaisessa kulttuurissa, kertoo Essi Viherkoski, Musiikkimuseo Famen markkinointi- ja viestintäkoordinaattori.
Nils-Aslak Valkeapää-näyttelykohteessa taustalla hänen kuvataidettaan vuodelta 1995: Nama haga / Nimetön (triptyykki 3:3) Videoruuduissa Niillas ja Mari Boine (Kuva: Janne Pappila)
Näyttelyn videoilla kuullaan ja nähdään Niillas Holmbergia, Mari Boinea, Wimme Saarta, Ailu Vallea ja Anna Näkkäläjärvi-Länsmania.
– Kysyimme heiltä myös lukuisista muista Valkeapäälle tärkeistä teemoista muun muassa saamelaisten kulttuurisesta ja poliittisesta asemasta, luonnosta, joiusta ja saamelaismusiikin uudistamisesta ja saamelaistaiteen kansainvälistymisestä.
Suomalaiset musiikkipiirit arvostavat Ailua, niin kuin hänen oma kansansa. Kunniagallerian uudet jäsenet on valinnut komitea, jonka puheenjohtajana on toiminut ministeri Lauri Tarasti ja jäseninä mm. Suomen Kansallisooppera, Helsingin Musiikkitalo, Suomen Säveltäjät, Muusikkojen liitto, Gramex, Teosto, Suomen kansallismuseo, Helsingin kaupunginmuseo, Tampere-talo, Sibeliusmuseo ja Sulasol.
Suomen musiikin kunniagalleria 2023 -näyttelyn lisäksi Musiikkimuseo Famessa on avattu ainutlaatuinen tunnettuja muusikoita ja musiikintekijöitä käsittelevä Laulavat ikonit -niminen valokuvanäyttely. Näiden Ville Maljan ottamissa valokuvissa nähdään muun muassa Ismo Alanko, Mariska, Eino Grön, Anna Eriksson ja Vilma Jää sekä kymmeniä muita maamme eturivin artisteja ja musiikkielämämme vaikuttavia tekijöitä.
The Orphan on Ossian Marttala, tarinankertoja Tornion Väylältä. Eka sinkku Mathilda (part2) julkaistaan tänään perjantaina Oulun Tavastialla, 45 Specialissa. Samalla juhlitaan myös hänen kaveribändien Morleyn ja Fernet Undergroundin tuoreita tuotoksia.
Mathilda on rakkaustarina sadan vuoden takaa. Orphan ammentaa pohjoisen tarinoista ja maisemista ja laulu soljuu vapaasti ja helmeilee kuin Tornion Väylän vesi. Sen fiilis on rauhoittava. Leonard Cohen tulee mieleen, ei paha! Taustalaulussa ja -rummuissa kuullaan toista Väylän lautturia Roku Rousua ja studiossa tahtipuikkoa heiluttaa pohjoisen Phil Spector Pentti Amore, mutta muuten kaikki muu on design by The Orphan.
The Orphan on Ossian ilman bändikavereita. Hän on vielä alkutaipaleella. Sooloartistiksi hän ei itseään vielä miellä. Hän kokee olevansa orpona pitkäaikaisesta bändistään Zacharius Carls Groupista, jonka toiminta on toistaiseksi jäissä.
Nykyisessä kotikaupungissaan Oulussa Ossian on ollut näkyvässä roolissa ja häntä on kuultu muun muassa hengenheimolaisensa, Radiopuhelimet-bändistä tutun J.A. Mäen soolo-albumeilla ja keikoilla. Tornionlaaksossa laulaja-lauluntekijä muistetaan myös yhtenä nykyajan runonlaulajista historiallisella Keksin Laulu-levytyksellä.
Ossian kertoo, että Mathilda (part2) on musiikillinen jatko-osa Zacharius Carls Groupin vanhaan samannimiseen keikkajyrään, joka liikkui aivan eri sfääreissä. Allaolevaa hän nimittää psykedeeliseksi jytäksi, ryyditettynä James Bond-twistillä. Keikoilla biisiä on kuultu mm. Big Riverin, Tornion 2000-luvun kansallislaulun aisaparina.
Sotkamolainen Tiger Production Oy järjestää SuomiLive -musiikkifestivaalit ensi kesänä kuudella paikkakunnalla ja yksi niistä on Tornio.
WÄYLÄLIVEN tapahtumapaikkana toimii 25. ja 26. elokuuta Greenlinen piha-alue ja kaksipäiväisen tapahtuman aikana esiintymislavalla nähdään poikkeuksellisen laadukas kotimainen artistikattaus.
– WäyläLive on rento ja välitön ja aidosti torniolainen kansanjuhla. Tapahtumassa haluamme tarjota yleisölle positiivisen, kokonaisvaltaisen festarielämyksen, mutta erityisen ylpeitä olemme paikallisten artistien runsaslukuisuudesta. Terveet Kädet, Lambs ja Freezer sekä alun perin Jukka Poikakin kaikki Torniosta, Rajahurrit Haaparannasta ja Sonata Arctica sekä Ville Liimatainen ja Ajomiehet Kemistä ovat mukana, kertoo SuomiLive-konserttien vastaava tuottaja Antti Smeds.
OHJELMA
Perjantai 25.8.2023
Stand up -koomikko, Ville Liimatainen ja Ajomiehet, Katri Ylander, Jukka Poika, Rajahurrit, Eini ja Samuli Edelmann
Lauantai 26.8.2023
Stand up -koomikko, Freezer, I Am Your God, Lambs, Terveet Kädet, Steve ‘n’ Seagulls, Mustasch (Swe) ja Sonata Arctica
Heimolipulla pääsee nauttimaan festivaaleista juhlavasti!
Heimolippulaisille on varattu oma, aidattu ja osittain katettu alue, jossa muun muassa runsaasti istumapaikkoja, baari, saniteettitilat ja pientä purtavaa.
Alueelta on hyvä näkyvyys lavalle.
Heimolippuun sisältyy heimopassi.
Heimoalueelle on myynnissä rajoitettu määrä lippuja.
Searching My Soul-levyllä jazzlaulaja ja lauluntekijä 
