Tornio tanssii ja soi kesällä, mutta se vaatii meiltä kaikilta ryhdistäytymistä. Kuuden hengen yleisörajoitukset jatkuvat 23. toukokuuta asti, mutta sen jälkeen Torniossa ja muuallakin lähialueilla koronan on oltava hallinnassa.
Promoottori Markku Köngäs katsoo tulevaan kesään luottavaisin mielin ja uskoo vakaasti, että 5. kesäkuuta hän tiimeineen avaa Tornion Ilo Irti-kesäterassin.
– Töitä on tehty helmikuun alusta alkaen, jolloin henkilökunta palasi takaisin valmistelemaan tapahtumakesää.
Tässä tilanteessa turvallinen tapahtumajärjestäminen on tietenkin kaikista tärkeintä, mutta koko meidän tuotantoporukka on hakenut oppia ja vinkkejä turvallisuuden parantamiseen myös muualta Suomesta, joten ajan hermolla ollaan, vakuuttaa Markku ja sanoo tyytyväisenä, ettei viime vuoden kesäterassiin yhdistetty yhtään tartunta- tai altistumistapausta. Aineen puiston keikat Torniossa tavoittivat tuolloin reilussa kuukaudessa 8 000 kävijää ja formaatti otetaan ensi kesänä käyttöön myös Kemissä.
Tornio400v-juhlia & Kalottjazzia
Tornion 400-vuotisjuhlien viettoa korona on varjostanut koko alkuvuoden, mutta siitä huolimatta tapahtumakordinaattori Merja Stenberg joukkoineen on pystynyt järjestämään kaupunkilaisille ohjelmaa kiitettävästi. On eletty aina tautitilanteen mukaan ja on ollut useampi varasuunnitelma.
Perinteisesti juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna on vietetty Kalottjazz & Bluesia. Miten käy tänä vuonna, Merja?
-Normaaleja jazzeja ei ole tulossa, mutta suunnitelmissa on sellainen light-versio, jos vain päästään toteuttamaan. Toivossa eletään ja seuraillaan vielä toukokuun puoliväliin, että alkaako tauti taittua.
Festivaaleihin suurin luotto
Enempi loppukesään sijoittuvat Eventworksin järjestämät Tornion Twin City Festival (23.-24.7) ja Kemin Satama Open Air (6.-7.8) ovat jo varmemmalla pohjalla.
Tornion perinteinen Twin City Festival tekee paluun uudessa luotsauksessa. Markku Könkään mukaan Twinkkareille haetaan Satama Open Airistakin tuttua koko kansan festivaalitunnelmaa näyttävällä aluevalaisulla ja erilaisella artistikattauksella.
-Ohjelma on kaikkea sitä, mitä muun muassa Satama Open Airiin paljon toivotaan. Kemissä ohjelmiston kasvun rajat ovat tulleet vastaan, ja siitä syntyi idea Twinkkareiden tekemiselle.
Luotto kesän onnistumiseen turvallisesti on kova niin tekijöillä, kuin asiakkaillakin.
-Esimerkiksi Satama Open Airin ensi kesän lipuista on myyty jo 80%. Luottamusta osoittaa myös viime vuoden lippujen pieni palautusprosentti, mediamanageri Rami Ranta summaa.
Perinteisen KEKSI-musiikkipalkinnon saaja vuonna 2020 on kemiläinen Ville Liimatainen & Ajomiehet. Parhaillaan Tuhlaajapoika-sinkullaan kansallisen menestyksen ovia kolkutteleva, jo kolmisen vuotta live-keikkaa tehnyt orkesteri oli eniten Väylän Pyörre-musiikkisivuston raadin mieleen. Toiseksi eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa koottu tuomaristo äänesti Lapin bilebändien ykkösen Markus Kettusen johtaman Iskuporakoneen ja kolmanneksi Ilo Irti-ilmaiskonsertit, joilla Eventworks-yritys toi onnistuneesti helpotusta torniolaisten koronakesään.
VL & Ajomiehet: Edessä vas. Henry Hiltunen ja Ville Liimatainen, takana Tuomas Laajoki , Kari Hautalampi, Jari Keinänen ja Michael Czech
Tällä hetkellä Suomi-iskelmään, rautalankaan ja rock`n`rolliin uskova Ville Liimatainen & Ajomiehet on kuumin nimi lappilaisessa kevyessä musiikissa. Vahva luotto yhtyeellä on yhtä lailla vanhoihin klassikoihin kuin omiin kappaleisiinkin.
Esikoissinkku Tuhlaajapoika julkaistiin ryminällä viikko sitten ja sitä buustasi suomalaisen kevyen musiikin ykköstykistö. Laulaja Ville Liimataisen veljet olivat täysillä leikissä mukana; Jonne Aaron sävelsi ja Tommi levitti sanaa etelän musiikkipiireihin ja sittemmin sinivalkoiset äänet Katri-Helenasta ja Marion Rungista Pate Mustajärveen ovat tsempanneet uutta tulokasta. Lisäksi laulua vauhditettiin Aki Kaurismäki-henkisellä videolla ja kaiken lisäksi Tuhlaajapoika levytettiin tarunhohtoisessa Finnvoxissa ja puikoissa olivat legendat Esa Nieminen ja Risto Hemmi.
Ville ja Ajomiesten kitaristi Tuomas Laajoki
Samaisessa Helsinki-sessiossa purkitettiin myös yhtyeen seuraava sinkku. Siinä Agentsien ja Toni Rossi & Sinitaivas-yhtyeen perinteitä kunniakkaasti jatkava Suomi-iskelmä vaihtuu rockiksi, luvassa on juurevaa Amerikan herkkua eli The Paladinsia suomeksi.
Villen Ajomiehissä riittäämonen tyylin kehäkettuja; kitaroissa Tuomas Laajoki ja Henry Hiltunen, koskettimissa Kari Hautalampi, bassossa Michael Czech ja rummuissa Jari Keinänen, joten yhteen lokeroon jämähtämisen vaaraa ei ole.
Vaikka musiikkivuosi 2020 oli poikkeuksellinen, Keksi-musiikkipalkinto-ehdokkaita löytyi entiseen malliin. Kolmestatoista puolet erottui vuoden musiikkivirrasta ja toinen puoli muodostui Väylän Pyörteen kuukausittaisista Lapin Lista-voittajista, jotka pohjoisen musiikin ystävät saivat äänestää.
Ville ja mie
Ville Liimatainen & Ajomiehet oli järjestyksessään seitsemäs Keksi-musiikkipalkinnon saaja. Aiemmat palkitut ovat Talonpoika Lalli, Willy Clay Band, Ulla Pirttijärvi, Arja Havakka, The Meänland ja Raj-Raj Band.
KEKSI- ehdokkaat vuonna 2020: Marathon (Haaparanta), Markus (Kaulinranta), Lehtojärven Hirvenpää (Rovaniemi), Wristshakers (Rovaniemi), Ville Liimatainen & Ajomiehet (Kemi), Vivisektio (Äkäslompolo), Joni Niittyvuopio (Karigasniemi), Jukka Karppinen (Lappi), Haapis-Mak3-Savveh (Haaparanta), Iskuporakone (Lappi), Free Ride (Tornio), Ilo Irti-kesäterassi (Tornio) ja Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band (Tornio)
KEKSI-tuomaristo 2020: Yrjö Koskenniemi / Jukka Rajala/ Risto Koskinen/ Irene Määttä/ Hannele Kenttä/ Sami Karvonen (Rock DJ Sändi)/ VeePee Salmi/ Sami Mikko Juhani Aikioniemi
KEKSI-musiikkipalkinto on huomionosoitus kevyen musiikin parissa ansioituneelle henkilölle, yhtyeelle, yhteisölle tai yritykselle, joka vaikuttaa juurillaan Lapissa tai Tornionlaaksossa. Se on ainoa laatuaan pohjoisessa ja sen jakaa vuosittain nettijulkaisu Väylän Pyörre Musiikkiuutiset.
Kuuden vuoden tauon jälkeen Twin City Festivals palaa Tornionjoen rannalle 21.-22. elokuuta, kun tapahtumanjärjestäjä Eventworks Markku Köngäksen johdolla tuo Greenlinen rantaan Suomen ykkösartistit. Toistaiseksi esiintyjistä on julkistettu kansansuosikit Katri-Helena ja Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani.
Ympäri Suomea operoiva torniolainen Eventworks järjesti loppukesästä Torandan Venetsialaisiin Lauri Tähkän ja Eppu Normaalin ja onnistunut tapahtuma yleisömäärän suhteen valoi uskoa Twinkkareiden paluulle.
Hotelli- ja ravintolayrittäjä Reijo Angeria järjesti Twin City Festivalsin Umpitunnelin rantaan seitsemän kertaa vuosina 2008-2014. Hän on mielihyvin testamentannut festivaalin nimen Eventworksille, mutta miten kaikki alkoi ja mikä on festivaalin alkuhistoria, sen hän kertoo kirjassaan 20 Vuotta Umpitunnelissa.
” Lordin ohella kesän 2006 toinen kohokohta oli Juice Leskinen, jonka Tornion keikka oli yksi hänen viimeisimmistä. Juicea oli aina hauska kuunnella, sen juttuja ja lauluja. Torniossa se lauleli välillä Tummat silmät ja ruskeaa tukkaa ja Aikuista naista ja kuulutti, että kadun toisella puolella laulaa Paula Koivuniemi. Silloinhan Tango & Humppa järjestethiin ensimmäistä kertaa Ainopuistossa. Juicen keikan jälkheen aloin aattelheen kuitenkin, onko tässä mithään järkeä. Jokhainen nyhrää nurkassa omaa tapahtumaansa ja laadin ehotuksen yhteisistä Perämeripäivistä, jonka lähetin eri toimijoille. Pääideana oli järjestää samalla festarialuheella ja samoilla rakennelmilla jazzit, humpat, rajasoitot ja muut maholliset konsertit, jolloin kustannussäästö olisi merkittävä, kymmeniätuhansia euroja. Ehotin myös tiettyjen kesätapahtumien yhistämistä, jolloin olis` saatu isompia tapahtumia, pienemmin kuluin.”
Reijon ehdotus ei saanut tulta. Kuitenkin hänen aktiivisuus johti siihen, että hänelle tarjottiin kaupunginhotellia ja hän otti vetovastuun elokuussa 2007, ja seuraavana vuonna Angeria polkaisi Twin City-festivaalin käyntiin.
” Nimen mukasesti alussa satsathiin artisteihin molemmin puolin rajjaa. Vuen 2008 päävieras oli Bonnie Tyler, joka on ollut toistaiseksi Twinkkareiden suurin yleisömangneetti. Se veti Tornionjoen ranthaan 6000 katsojaa. Seuraavana vuonna panostethiin nuorhiin. Meillä oli 10 keikkaa alle 18-vuotiaille ja pääesiintyjänä Rasmus, mutta kokeilu ei ollut onnistunut. Kahen kerran jälkheen panin pakan uusiksi. Tiivistin viikon festivaalin pitkhään viikonlophuun ja tiputin limukonsertit ja ruottalaiset pois.”
Pian Twin City-festivaali nousi yleisömäärältään Lapin kolmen suurimman musiikkitapahtuman joukkoon. Paras vuosi oli 2011, jolloin oli hieno sää ja Jenni Vartiainen, Kaija Koo ja Popeda etunenässä vetivät festivaaleille 11-12 000 juhlijaa. Seuraavana vuonna juhlia tähdittivät Slade ja Michael Monroe, jolloin taas oli kehno sää. Vuonna 2014 Reijo siirsi vetovastuun Twinkkareiden ohjelmasta tapahtumatoimisto Magnum Live Oy:lle, mutta se jäi yhteen kertaan ja kaupunkifestivaali jäi tauolle.