Archive for kesäkuu, 2016

Kalotin kesäfestivaalit: DOWN BY THE KEMIJOKI, IJAHIS IDJA & MEÄN VESTIVAALIT vahvistivat ohjelmansa

by Arto.

UllaPirttijärvi2012

AurinkoPikkuhiljaa alkaa tulla valmista. Viime hetken mieluisia vahvistuksia löytyy muun muassa saamelaistapahtuma Ijahis Idjasta, jossa  Sofia Jannokin ja Ylvan lisäksi nähdään legendaariset saamelaisartistit Ulla Pirttijärvi, Amoc ja Johan Anders Bær.   

Tietysti allekirjoittaneelle ykkösuutinen on, että KEKSI-musiikkipalkinnon voittanut Willy Clay Band esiintyy Kiirunafestivaaleilla, mutta varmasti monen toivoma  kiinnitys on myös rovaniemeläislähtöisen Absoluuttisen Nollapisteen esiintyminen Down By The Kemijoki-tapahtumassa.

Lisäksi  pieni ja piskuinen Meän Vestivaalit on ilmoittanut ohjelmansa, jossa ei tällä kertaa nuuskakairalaisia ole mukana, sillä laulu-ja soittovuoron saavat muun muassa Jukka Takalo, Autiomaa, Markus Petsalo ja Asko Keränen & Kati Salo.

Viimevuotiseen tapaan Väylän Pyörre Musiikkiuutiset on koonnut  lukijoiden iloksi ja helpotukseksi kalenterin. Lista ei pyri olemaan täydellinen, vaan neuvoa- ja ilmansuuntaa-antava. Kesäfestit ilmestyvät myös kuukausittain oikeaan reunaan mainosten alle.

★ KESÄKUU 

POSION JUHANNUS 24.-25.6Eini, Turo’s Hevi Gee, Alex Kunnari, Iskuporakone … http://www.posionjuhannus.fi/

KIRUNAFESTIVALEN  30.6 – 3.7. Kiiruna, Ruotsi…Backyard Babies, Lars Winnerbäck, Miriam Bryant, Sabina Ddumba, Silvana Imam, Otto Knows, Blacknuss & Eric Gadd …http://kirunafestivalen.nu/

 HEINÄKUU

Kalottjazz16KALOTTJAZZ & BLUES 1. – 2.7. TornioHaparanda…Erja Lyytinen, White Knuckles  trio, Angelit, Niko Ahvonen, Maarit & Sami Hurmerinta, Ale Möller …http://www.kalottjazzblues.net/blogi/

BESKAN LUOSSA ROCK 2.-3.7. Kaarasjoki, Norja…Wimme, Ailu Valle..

MÖLJÄ BLUES NIGHT 2.7. Oulun kesäteatteri….Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen,  Ina Forsman,  Robbie Hill Band, Emilia Sisco & Robbie Hill Duo…

KEMIJÄRVEN YÖTTÖMÄT YÖT  7.- 10.7… Eini, Juha Tapio, Matti Esko, Antti Tuisku, Agents, Virve Rosti, Kaija Koo, Anssi Kela, Jore Marjaranta, Jarkko Honkanen, Taiska ja Jukka Lampela, Aki Louhela, Rebels…http://www.kemijarvenyot.fi/

PAJALAN MARKKINAT 7.- 10.7. Magnettes, Raj-Raj Band,  Julma, Fagervall & Björkenvall…www.pajalamarknad.se

Taigaf16TAIGAFESTIVAALIT 8.-10.7  Tankavaara, Saariselkä… Ravvgon, Tiina Aikio, Malpractise…www.taigafestival.fi

SUMMERTIME BLUES 8.7. Valdemari, Rovaniemi…Slim Butler Trio feat. Andrew Black (USA)…

JALOMETALLI  8.-9. 7. Oulu…Anthrax, Sabaton,  At the Gates, The Haunted, Spiritual Beggars, Ordog……http://www.jalometalli.net

MIDNATTSROCKEN 7.- 10. 7 Lakselv, Norja… Boomtown Rats (UK), Alphaville, Opus, Dj Sash,  Black Ingvars, Intrigue, Staysman, Innertier & Suele…www.midnattsrocken.no

SUMMER PARTY NALLIKARI 8.-9.7. Oulu…E-Type (Swe), DJ Sash(Ger), Inna (Ro), Cascade(Ger), Neljä Ruusua, Nikke Ankara, Petri Nygård…http://summerparty.fi/

KAMOON KAAKAMOON– Alapää soi 10.7. Kaakamo, Tornio…Taiska, Mika Jefremoff, Risto Vuokila, Men In Black, Talonpoika Lalli, Just Akustik ja Kaakamon Bändikoululaiset..

CLASSIC MOTORMEET  15.-16.7. Haparanda, RuotsiBoppers, Svenne Rubins, Sun Cats 35v Stadsissa, …www.classicmotormeet.se/ 

ULEÅBORG FESTIVAL OF PSYCHEDELIA  15.–16.7. Oulu…Hexvessel, Asteroid (Swe), Oranssi Pazuzu, Vibravoid (Ger)...http://www.uleaborgfestivalofpsychedelia.com

LK:N KIMALLUS 14.-16.7. Rovaniemi….Muska, Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Stig, Puolikuu, Progelandia…http://www.lapinkullankimallus.fi/

RIDDU RIDDU 13.-17.7. Kaivuono/ Kåfjord, Norja…Sofia Jannok, Ylva, Sondre Justad……http://riddu.no/nb

LULEÅ HAMNFESTIVAL  14.- 16.7 Luulaja… Jasmine Kara, Movits!, Silvana Imam, Uno Svenningsson, Tommy Nilsson, Patrik Isaksson, Favorite Hippies…http://luleahamnfestival.se/

YllasS16YLLÄS SOIKOON 20.-24.7  Äkäslompolo…Susanna Heikki, Maarit & Sami Hurmerinta, Aki Samuli, Korsuorkesteri, Tarja Ylitalo, Kyösti Mäkimattila &  Varjokuva, Dreams …www.yllassoikoon.fi/

ISKELMÄKESÄROVANIEMI 22.- 23.7. Rovaniemi… Jari Sillanpää, Laura Voutilainen, Matti & Teppo, Tilhet, pajut ja muut, Jonne Aaron, Eppu Normaali, Finnhittien Kuninkaat (Tapani Kansa, Danny ja Frederik), Neljänsuora ja Ressu & Jussi.

BUKTA OPEN AIR  21. – 23.7. Tromssa, Norja…Iggy Pop (USA), Dzeewil Zappa Plays Zappa (USA), Gogol Bordello (USA), Cancer Bats (Can), Monolord (SWE), Bendik, Valentourettes, deLillos, Raga Rockers, DumDum Boys, Sondre Justadhttp://bukta.no/english/

FlakavolvoFLAKASAND ROCK & BLUES 23.7. Morjärv, Ruotsi…Fatboy, Wolfman Jack,  Erja Lyytinen, Ida Bang, Zia the Band, Stefan Berggren feat ÖBBB… flakasand.hemsida24.se/

ÖVERTORNEÅ CRUISING 23.- 24.7. …John Lindberg Trio, Top Cats, FiftyFifty… http://www.boozepack.se/

MEÄN VESTIVAALIT 23.- 24.7. Äkäslompolo… Jukka Takalo,  Asko Keränen ja Kati Salo, Markus Petsalo, Jaakko Laitinen ja väärä raha,…http://meanvestivaalit.fi/…..

QSTOCK  29.- 30.7  Oulu, Kuusisaari…Opeth (SWE), The Prodigy (UK), The Cardigans (SWE), Anastacia (USA), Lissie (USA), Hayseed Dixie (USA), Elliphant (SWE), Jinjer(UKR), Cheek, Children of Bodom, Sonata Arctica – acoustic summer show, Maija Vilkkumaa, Reckless Love, Stig, Temple Balls, Death Hawks, Mikael Gabriel, Radiopuhelimet, Elastinen, Amorphis, Michael Monroe,  Steve’n’Seagullswww.qstock.fi

ROLLOPOP 29.-30.7.  Rovaniemi…Apulanta, Jukka Poika, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Happoradio, Erin, Maija Vilkkumaa…http://www.rollopop.fi/

DownBy16DOWN BY THE KEMIJOKI 29.-30.7.  Rovaniemi… Absoluuttinen Nollapiste, Eläkeläiset, Kumikameli, Kelpo Pojat, John Kansas & The Dokues,  Akustinen Kerho, Vilhelm Valloittaja, Night Cap, The Close Enough…

IVALON ROCK-BAARIFESTARIT  29-30.7.  Ivalo River Camping…Ville Laihiala & Heikki Lesonen, Duo Riitasointu, The Rumble Rockers, stand-uppia; Veli-Matti Puumala & Ville Saarenketo…

GAMAS BLUES 29.-30.7. Inari & Kaamanen…Saverio Maccne & Double Ace, Henry O, The Malpractice…

RUN TO 60`s 29.-31.7. Kemi…Free Ride, Saverio Maccne & Double Ace, the Grammers, Rock2Night…

ELOKUU 

PYHÄ UNPLUGGED 4.-7. 8. Pyhätunturi…  Juha Tapio, Suvi Teräsniska, Sonata Arctica, Ari Koivunen & Erkka Korhonen-duo, Paula Koivuniemi, Laura Voutilainen, Waltteri Torikka, Pirkka-Pekka Petelius, Atomirotta, Jukka Orma,  M.A. Numminen & Pedro Hietanen, Atomirotta, Kari Peitsamo, Vesterinen Yhtyeineen, Marzi Nyman, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Aki Louhela ja R3Bels.

ELOJAZZ  4.- 7.8.  Ainola, Oulu..Valtteri Laurell Pöyhönen Nonet feat Antti Sarpila, Oulu All Star Big Band feat. Teemu Viinikainen: Tarantino!,  Paleface Spoken Word Septet, TOOT TOOT feat Seppo Kantonen, Helsinki-Cotonou Ensemble…http://www.elojazz.com/

soa16SATAMA OPEN AIR 5.- 6.8   Kemi… Elastinen, Pää-Äijät, Juha Tapio, Anssi Kela, Roope Salminen & Koirat, Anna Puu, Anna Abreu, Yö, Jonne Aaron, Tuure Kilpeläinen, E-Rotic …www.satamaopenair.fi

WENTUSFEST 5.- 6.8. Kokkola…Wentus Blues Band, Lazy Lester, Barrence Whitfield,  Duke Robillard, J. Karjalainen, Louise Hoffsten, Sven Zetterberg, Dr. Feelgood…

SIMEROCK 12.–13. 8. Ounaspaviljonki, Rovaniemi…Cheek, Antti Tuisku, JVG, Sanni, Robin, Talonpoika Lalli, E-Type, Basic Element,  Günther and the Sunshine Girls…www.simerock.com

AAVAFÄSTIT 13.8. Alkkulanraitti, Ylitornio…Jari Sillanpää, Talonpoika Lalli, Grooving High Allstars, the Meänland… http://aavasaksa.fi/aavafastit/

COUNTRY CAMP 12.-14.8. Vallitunsaari, Kemi…Freud, Marx, Engels & Jung, Laramie, Tepa Lukkarinen, Moonshiners …

VARANGERFESTIVALEN  10.-14. 8 Vesisaari/Vadsö, Pohjois-Norja…Jan Garbarek Group (feat. Trilok Gurtu), Snarky Puppy! (US), Kari Bremnes, Ylva (FIN)…www.varangerfestivalen.no/

LUOSTOCLASSIC  11.- 14.8 Luostotunturi… http://www.luostoclassic.fi/fi/etusivu.php

MUSIKENS MAKT 19.-20.8.  Gültzaudden, Luulaja… Titiyo, Bob Hund, Wildhart, Ana Diaz, Dolores Haze, Amanda Bergman, Pascal, Maja Francis, Cherrie, Jonas Lundqvist…ccccccchttp://musikensmakt.se/nnnnn

IjahisIdja16IJAHIS IDJA   19.-21.8 Inari… Sofia Jannok, Ylva, Ulla Pirttijärvi & Ulda, Amoc,  Johan Anders Bær & Dronefolk ja Ánnámáret Ensemblewww.ijahisidja.fi

JÄNKHÄLLÄ JYTISEE 17.- 21.8. Saariselkä, Ivalo…Peer Günt, Jiri Nikkinen Beatles Tribute Band, Menneisyyden vangit, Aki Samuli, Peippo & Ajomiehet, Christa Huikko Bandhttp://www.tunturihotelli.fi/fi/jytisee

KINO YLLÄS  Elokuvia taivasalla 1.-4.9. Äkäslompolo…http://kinoyllas.net

Ohjelman julkistusta odotellaan: Yttersti, Kamoon Kaakamoon…

Jukka Rajala: ROCKPILE-soundia Gällivaarassa

by Arto.

TroubleBoysBand

Micke Finellin, Billy Bremnerin, Tommy Cassemarin, Peder Sundahlin ja Dougie Lawtonin muodostama Trouble Boys

LIVE2

TroubleBoysBBmf

Trouble Boysin kantavat voimat, Micke Finell ja Billy Bremner

Pohjois-Ruotsin alkukesään jo pidempään kuulunut Gällivaaran Midnight Sun Meet-viikonloppu on tullut tunnetuksi amerikkalaisten autojen harrastajatapahtumana, johon myös juurevan musiikin ystävien on kannattanut suunnata. Vuosien saatossa, Gällivare Sports Clubin omistaman Numisparkenin lavalle on nimittäin noussut monia maineikkaitakin rock’n roll-, blues- ja rockabilly artisteja -joista ehkä tunneimpana muistetaan, vuoden 2007 pääesiintyjänä ollut Dave Edmunds.

Menneenä viikonloppuna (17.–18.6.) järjestetyn tapahtuman tämän vuoden vetonaulaksi oli kiinnitetty juuri Dave Edmundsin, Nick Lowen ja Terry Williamsin kanssa legendaarisen Rockpile-yhtyeen muodostaneen kitaristi Billy Bremnerin uusin kokoonpano, Trouble Boys. Pitkän ja arvostetun uran tehneen Bremnerin lisäksi Trouble Boys koostuu ruotsalaisen The Refreshmentsin muutama vuosi sitten jättäneestä Micke Finellistä (saksofoni/laulu/kitara), Ruotsin tunnetuimman bluesartistin Rolf  Wikströmin kanssa kiertäneestä Tommy Cassemarista (basso) sekä Jerry Williamsin Roadwork kokoonpanoon kuuluneista Peder Sundahlista (rummut/laulu) ja Dougie Lawtonista (kitara/laulu).

TroubleBoysTanssija

Yleisön vähyydestä johtuen perjantaista Trouble Boysin Gällivaaran esiintymistä voi hyvällä syyllä kuvailla kahdelle suomalaiselle tehdyksi privaattikeikaksi

Gällivaarassa Trouble Boys esiintyi sekä perjantaina että lauantaina, joista jälkimmäisenä yhtye myös säesti Ruotsin rock-pioneereihin kuuluvaa Little Mike Watsonia. Lauantaisesta keikasta ei ole todisteita, mutta Trouble Boysin perjantai-illan esiintyminen kuuluu allekirjoittaneelle monessakin mielessä kaikkien aikojen keikkakokemusten joukkoon. Harvoin -jos koskaan olen päässyt todistamaan rock’n roll keikalla moista yleisökatoa. Kahden suomalaisen rock-diggarin lisäksi yleisöön kuului bändin ensimmäisen setin aikana viisi tai kuusi muuta ihmistä ja toisen setin alkaessa paikalla olivatkin enään vain naapurimaan edustajat. Viimeisten biisien soidessa myös viereisen olutteltan myyjät häipyivät, mikä viimeistään antoi paikalle jääneille aihetta ajatella olevansa Trouble Boysin privaattikeikalla. Mistä moinen sitten johtui, niin sitä on vaikea ymmärtää. Viikonloppuun ajoittunut sateinen ja viileähkö sää eivät pelkästään riitä perusteluiksi, kun puhutaan Trouble Boysin tasoisesta esiintyjästä. On melkeinpä häpeällistä, että kalottialueella asuvat rootsmusiikin ystävät eivät olleet vaivautuneet paikalle, vai onko niin, että kyseinen ihmislaji on tyystin kadonnut pohjoisesta Ruotsista ja Suomesta? Jatkoa ajatelleen sopiikin vain toivoa, että Midnight Sun Meettiä järjestävän Mining Town Cruisersin kassassa on kruunuja sen verran, että perinteeksi muodostunut tapahtuma ei jäänyt viimeiseksi.

TroubleBoysBB

Trouble Boysissa toista kitaraa soittava Dougie Lawton osoittautui myös kyvykkääksi tulkitsijaksi

Vähäisen yleisömäärän lisäksi, kaksi albumia ( Bad Trouble -2012, More Trouble -2016) tehneen Trouble Boysin esiintyminen oli musiikillisesti silkkaa rock’n rollin juhlaa. Status Quon ”I Don’t Wanna Hurt You Anymorella” aloitetun ja Doug Sahmin ”Adios Mexicoon” päättyneen keikan repertuaariin kuului bändin omilta, Rockpilen sekä Dave Edmundsin levyiltä tuttuja biisejä. Edellä mainittujen lisäksi keikan mieleenpainuvimpia herkkuhetkiä olivat muun muassa Billy Bremnerin Edmundsille kirjoittama bändin nimikkokappale, ”Trouble Boys”, Rockpilenkin versioima Rockin’ Sidney klassikko ”You Ain’t Nothing But Fine”, uusimmalta levyltä olevat Bremnerin ”Marlboro Man” ja ”Rockin’ Chair”, Dougie Lawtonin vokalisoima ”Another Rainy Day” sekä Mickey Juppin laajasta ja laadukkaasta laulukirjasta napattu ”The Difference”.

TroubleBoyskansi

Midnight Sun Meetistä, yhtyeen jäsenten singneeraamana mukaan lähtenyt Trouble Boysin tänä vuonna ilmestynyt More Trouble-CD

Instrumenttiensa täydellisen haltuunoton lisäksi miesten ammattitaitoa osoitti myös se, että bändi heitti keikan kaksi henkeä muodostaneen yleisön edessä -jos ei kaikkeaan antaen, niin kuitenkin esiintymisestään nauttien ja rock’n rollin ilosanomaan uskoen. Mukavan lisänsä keikkaan antoivat myös Micke Finellin heittämät suomenkieliset kommentit ja kiitokset, mutta kuten sanottu, hieman mielen veti matalaksi se, että kun Trouble Boysin kaltainen, maailmanluokan yhtye saatiin kerrankin napapiirin yläpuolelle, eivät pohjoiset rock-musiikin ystävät vaivautuneet paikalle.

Teksti & kuvat: Jukka Rajala

TORNIOLAISVÄRIÄ isoilla festivaaleilla

by Arto.

NinaMya16c

Nina Myan  uuden levyn Closure viralliset julkkarit ovat Pori Jazzissa.  Hän  laulaa Lokki-lavalla 15.7. klo 16.45., jossa kuullaan viikonlopun kuluessa myös John McLaughlinia, Larry Coryellia, Eero Koivistoista, Dweezil Zappaa ja Gregory Porteria. Nina on tietääkseni historian ensimmäinen paljasjalkainen torniolainen, joka konsertoi Kirjuriluodolla. Tosin jos hiuksia halotaan, Pori Jazzissa esiintyy myös Pirkka-Pekka Petelius, joka on syntynyt ja asunut Torniossa neljä kuukautta .

Hardcore-ikoni Läjä Äijälä on mukana The Sultans-bändinsä kanssa 13. elokuuta Flow-festivaaleilla Helsingissä, jonne odotetaan yli 50 000 kävijää. 2000-luvulla Flow on valittu neljä kertaa Suomen parhaaksi festivaaliksi.

Viime vuonna  riisuttua bluesia esittävä Sultans tamppasi Provinssissa ja täksi vuodeksi yhtyettä odotettiin jo Kalottjazz & Bluesiin, sillä se ei ole koskaan esiintynyt vielä kotikaupungissaan Torniossa! Yhtye on ehditty kehua pystyyn jo moneen kertaan etelän ykkösmedioissa niin Soundissa kuin Blues Newsissäkin. Viimeksi se tapahtui, kun yhtye julkaisi muutama kuukausi sitten (nyt jo loppuunmyydyn) albumin Kitchen Sessions.

Uutta materiaalia World of Fools-levyltään  pääsee festivaaleille esittelemään myös ordoglogoFreeRidelogo1Tapsa Ollosen Free Ride, joka on kemiläisen motoristien  Run To 60`s-tapahtuman pääesiintyjänä lauantaina 30.7.  Samaan on mahdollisuus myös  torniolaisen doom-metallin airueella Ordogilla, joka esiintyy Pohjois-Suomen suurimmilla raskaan rockin juhlilla Jalometallissa  8.7. klo 22.30 ja julkaisee loppuvuodesta viidennen albuminsa Open The Doors To Red .

Torniossa asuva räppäri Talonpoika Lalli tekee kesällä paljon pikkukeikkaa. Fiittaamassa hän käy muun muassa Jarkko Honkasen Miljoona ruusua-biisissä   Kemijärven Yöttömät Yöt-tapahtumassa,  mutta ehdottomasti Lapin räppikunkun kesän tärkein oma show on  Rovaniemen Simerockissa 13.8.klo 21.45.

PS. Tämän lista on nopeasti tehty, eikä pyri täydellisyyteen. Tarkoitus on antaa pikkutäkyjä kesämenoihin

The Meänlandin AATU HUUVA räppää rasismia vastaan

by Arto.

Kaikkialla rajat on kiinni / Ja kortilla on niin leipäkö viini/ Egeanmerellä ihmiset hukkuu/ Sillä välinkö päättäjät nukkuu…

Aatu16aTornionlaakson Palefaceä, rajatonta  kulttuuripersoonaa Adam ”Aatu” Huuvaa kuullaan  vaihteeksi rempseän The Meänlandin maalaisreggaen sijaan räppärinä. Hän on julkaissut tiukkaa asiaa sisältävän sinkun Rajaleikki – Gränslek yhdessä lankonsa Tommie ”Hedda” Hedelinin kanssa.

Kaksikko kulkee nimellä Hedda BHL, Aatu Jellona. Kappale tulee tänään stream-palveluihin, mutta alla siitä voi kuulla jo maistiaisen.

Huuva kertoo: ” Biisi käsittellee muukalaisvihaa, pakolaisvirtoja, Torniota ja Haaparantaa sen keskelä ja sen sellaista.

Hedda päpättää ruottiksi ja mie Jellona vähän hoon pääle.  Hauska prokkis, vaikka tämä räppimaailma on mulle uutta. Valhmiin biitin pääle sylethään. Saan leikkiä Raappanaa.”

https://soundcloud.com/hedda-bhl/hedda-bhl-aatu-jellona-granslek-teaser

 

 

 

Tänään: PETER VON BAGH-dokumentti ensi-illassa Sodankylässä ja YLE Teemalla

by Arto.

petervonbagkuvaYLE

PETER VON BAGH (kuva:Yle)

Tapio Piiraisen ohjaama dokumenttielokuva Peter von Baghista saa tänään ensi-iltansa kello 21.00, samanaikaisesti Sodankylän elokuvajuhlilla ja YLE Teemalla. 

Ohjaaja Piirainen ja kuvaaja Arto Kaivanto tallensivat vuosina 2008–2014 professori Peter von Baghin elämää hänen kuolemaansa saakka. Joskus pieniä, joskus suuria hetkiä. Materiaalia kertyi runsaasti niin koti- kuin ulkomailtakin.

Von Baghin maine maailmalla oli vailla vertaa, josta Piirainen kertoo YLE Teeman nettisivujen haastattelussa.

-Petterin kansainväliset kontaktit olivat ihan ainutlaatuiset. Hän oli mm. Cannesin juryssä ja Bolognan elokuvafestivaalin taiteellisena johtajana. Hänellä oli yhteydet Martin Scorseseen, hän oli tavannut Nicholas Rayn, Alfred Hitchcockin, Fritz Langin, Dreyerin, Bressonin ja niin edelleen.

Peter von Baghin (1943–2014) ura ei ole muutamin sanoin määriteltävissä. Von Baghin kirjallinen tuotanto käsittää liki neljäkymmentä teosta, elokuvia ja tv-ohjelmia on pitkälti yli viisikymmentä – niistä lukuisat moniosaisia sarjoja.

Uusi dokumentti avaa tämän poikkeuksellisen sivistyneen miehen ajatusmaailmaa ja muistoja hänen elämänsä lähestyessä loppuaan. Petteri tiesi päiviensä olevan vähissä, mutta hän ei koskaan pysähtynyt.

Dokumentissa näemme Petterin Sotkamon Nuasjärvellä kesäpaikassa, Oulussa 50-luvun lapsuudenkodissa, Kreivin kuvauspaikoilla Orimattilassa, Helsingissä työhuoneella, Sodankylän elokuvajuhlilla, Bolognan Il Cinema Ritrovato -festivaaleilla ja Argentiinassa Buenos Airesissa. Viimeinen kela kuvattiin elokuvateatteri Orionissa Petterin muistotilaisuudessa.

Lue lisää YLEn sivuilta: 1, 2

Tornion UMPITUNNELISSA taas erilainen kesä

by Arto.

Ump16Umpitunnelin kesälaidunkausi alkaa virallisesti viikonvaihteessa. Ohjelma elää, mutta runko on valmis.

Eniten porukkaa ja elämää Tornionjoen rannalle odotetaan Umpparin Super-viikonloppuun 8-9.7. , jolloin esiintyvät maankuulut Teflon Brothers ja Roope Salminen & Koirat.

Teflon Brothers on yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä. Heidän musiikkiaan on striimattu lähes 40 miljoonaa kertaa ja heidän musiikkivideot ovat keränneet yli 22 miljoonaa katselua. Yhtyeellä on edessään kiireinen kesä, sillä se tekee Suomen suvessa  lähes 50 keikkaa.

Hiphoppipoppoo Roope Salminen & Koirat  julkaisi debyyttialbuminsa Madafakin levy maaliskuussa ja levy myi platinaa pikavauhtia. Albumilta löytyvät muun muassa kultasinkut Pilkun jälkeen ja Voodoo (feat. Anna Abreu), sekä platinaa myynyt Madafakin darra, joka oli vuoden 2015 kahdeksanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa ja jota on striimattu yli 7 miljoonaa kertaa Spotifyssä. Yhtye hakee vauhtia Tornion keikalle edellisenä iltana Ruisrockista.

Toinen Umpitunnelin kesän musiikillinen kohokohta on Kalottjazz & Bluesin paluu. Viimeksi yhteistyötä tehtiin vuonna 1999, mutta nyt näyttää hyvältä. Lauantaina 2.7. klo 14.00 alkaen  iltapäivä rantalavalla mennään vahvasti jazzin merkeissä  Norrbotten Big Bandin (feat. Josefine Lindstrand) ja Hans Olding/Jaska Lukkarinen-kvartetin (feat. Manuel Dunkel & Mattias Welin) kera ja loppuillasta pannaan jalalla koreasti ja svengataan, liukkaasti vanhan soulin tahtiin. Menosta vastaa syväkurkku Niko Ahvonen, jonka bändissä puhaltaa muun muassa mainio Petri ”Pope” Puolitaival, joka muistetaan parhaiten bändeistä Dalindeo ja Leningrad Cowboys. 

Umpparin kesään kuuluvat tietysti myös perinteiset lauluillat, tosin ei enää Markku Ketolan vetäminä, ja viimekesäiseen tapaan ohjelmassa on haaparantalaisen Anne Angerian ohjaamaa harrastajateatteria. Tällä kertaa näytelmän nimi on Rovoroopen  Kauhniit ja Kälmit.

Loppukesästä, elokuussa, kun verkot on nostettu rannalle, on myös aika herkutella. Ehdoton vetonaula ovat varmasti ”aistit avaava” Surströmming-fästi 13.8. Rapujen ystäville oma kattaus on sitten 20.8. Molempiin, ruokailun lomaan, Umpitunnelin isäntä Reijo Angeria lupaa myös elävää musiikkia.

Tsekkaa Umpparin koko ohjelma mainosbannerista oikealta.

 

 

 

 

Tornion Venetsialaisissa: Jorma Kääriäinen, Reckless Love ja Teleks

by Arto.

jormakaariainen15

Jorma Kääriäinen

Viime vuonna Torniossa suuren suosion  saavuttaneet Torandan Venetsialaiset saavat arvoistaan jatkoa 27. elokuuta, sillä tulen, valon ja veden juhlassa esiintyvät Jorma Kääriäinen, Reckless Love ja Teleks.

Illan erikoisnumerona on Pertti Salovaaran Salovaara Show, jossa palataan 90-luvun fiiliksiin Suomen suosituimman radioäänen siivittämänä.

Venetsialaiset  juontaa Lauri Salovaara, joka toimii myös tapahtuman tuottajana.

– Illan kruunaa ilotulitus, joka hakee tällä seudulla vertaistaan. Myös päiväohjelma on erittäin mielenkiintoinen, sillä se sujuu Kesähiihdon MM-kisojen merkeissä. Lisäksi tarjolla on monenlaista tekemistä koko perheelle. Päivällä Torandaan on vapaa pääsy, ja illalla maksullisen K18-illan portit aukeavat kello 18, kertoo Lauri.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 15. kesäkuuta kello 09.00. Viime vuonna ensimmäisiin Torandan Venetsialaisiin löysi tiensä tuhansittain väkeä sekä Suomesta että Ruotsista. Tänä vuonna järjestäjät odottavat samanlaista yleisövirtaa.

Venetsialaisten ruotsalaisesiintyjä on vielä hakusessa. Viime vuonnahan se oli supersuosittu pajalalainen Raj-Raj Band, joka veti 2500 henkeä vetävän ”kuplahallin” tupaten täyteen.

Pitkänlinjan musiikin legenda Jorma Kääriäinen palasi keikkalavoille viime vuonna. Hänet muistetaan soolotuotantonsa lisäksi Agents-yhtyeen ja Riku Niemi Orchestran laulusolistina, joista jälkimmäisessä laulaa edelleenkin. Torandassa hän esiintyy oman bändinsä kanssa laajalla repertuaarilla kunnioittaen kevyen musiikin perinteitä.

Teeveestä tutun Olli Hermanin johtama energinen Reckless Love taas kunnioittaa Hanoi Rocksin glamrockperinteitä. Se julkaisi alkuvuonna neljännen studioalbuminsa InVader. Albumin sinkkulohkaisu Monster on saanut loistavat arviot ympäri Eurooppaa, jossa yhtye kiersi keväällä. Vokalisti Olli Hermanin lisäksi Reckless Loven kokoonpanossa soittavat Pepe Reckless (kitara), Jalle Verne (basso) ja Hessu Maxx (rummut).

Tummuvaa iltaa siivittää Teleks, joka on Pepe Johanssonin ja Markus Koskisen perustama popmusiikkia soittava yhtye. Yhtyeen kappaleita ovat mm. Jätämme toisemme toisille, Rakkaus on paha päivä, Säröjä sinussa ja Kaunein kaikista.

TORANDAN VENETSIALAISET 27.08.2016

Päivätapahtuma klo 10-16

Kesähiihdon MM-kisat ja muuta kivaa koko perheelle

Iltatapahtuma klo 18-02, K-18

Jorma Kääriäinen, Reckless Love, Teleks ja Pertti Salovaaran Salovaara Show! Lisäksi huikea ilotulitus.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 15.6. kello 09.00

20 € verkkokaupasta: www.torandaworld.com

18 € Kemin ja Tornion Prismoista S-Etukortilla

VIP-lippu 98  €