Tango-orkesteri Unto on kansanmusiikin parissa ansioituneista muusikoista koottu unelmajoukkue.
Timo Alakotila kokosi yhtyeen tilaustyönä Lissabonin maailmannäyttelyä varten 1998 ja sen jälkeen se on osaltaan levittänyt suomalaisen tangon melankoliaa maailmalle ja esiintynyt täysille saleille.
Nyt on kotimaan vuoro. Tornion Musiikkitalo täyttyy tangon ystävistä torstaina 19.2. klo 19.00. Luvassa on Karjalainen-lehden konserttiarvion mukaan:” Kaksi tuntia upeasti soitettua ja tango nuevon hengessä toteutettua Unto Monosta, Topi Kärkeä sekä muutamia muita kansallisesti kanonisoituja tangopyhimyksiä. Tuon lisäksi tulivat uudemmat sävelnikkarit, jotka yllättävän kitkatta likentelivät klassikkoainesta: parhaana esimerkkinä Anna-Mari Kähärä, eikä orkesterin oma Johanna Juholakaan jäänyt jälkeen.
Yhtyeen tempot olivat sangen nopeita ja muutenkin oli musiikissa ja tulkinnassa vahvaa etenemisen meininkiä. Konsertissa löytyi muutama hengähdyspaikka, mutta muuten ei hissuttelulle juuri annettu sijaa.”
Suomalainen tango voi siis hyvin ja elää vahvana Tango-orkesteri Unton käsissä! Yhteen muusikoiden taustalta löytyy muun muassa seuraavia kokoonpanoja: How Many Sisters, JPP, Värttinä, Troka, Spontaani Vire, UMO Jazz Orchestra, Raoul Björkenheim Triad, Pepa Päivinen trio, Maria Kalaniemi & Aldargaz.
UNTO:Pirjo Aittomäki – laulu, Timo Alakotila – piano, Petri Hakala – kitara, Johanna Juhola – harmonikka, Mauno Järvelä – viulu, Hannu Rantanen – kontrabasso
– Sano terveiset Paladins-äijille, jos tapaat heidät. Olen heidän ystävänsä, sanoo kymmenisen vuotta Rovaniemellä asunut laulaja ja lauluntekijä Gary Heffern.
– Itseasiassa he tekivät ekan keikkansa San Diegossa Peneratorsin lämppärinä, legendaarisen rockyhtyeen entinen nokkamies jatkaa ja valittelee, ettei pääse muiden menojensa vuoksi Kemiin yhtyeen keikalle.
Eikä Gary Heffern palturia puhu. Nimittäin historian kirjat kertovat, että vuonna 1981 Paladins esiintyi ensi kertaa livenä nimellä Top Cats juuri Peneratorsin kanssa. Silloin kokoonpanossa olivat, niin kuin tänäänkin, kitaristi Dave Gonzalez ja basisti Thomas Yearsley, plus rumpali Whit Broadley, joka keksi yhtyeelle vetävämmän nimen Paladins suositusta 1960-luvun lännensarjasta. Nykyään vuonna 2013 edesmenneen Whitin tilalla soittaa Brian Fahey.
San Diegossa muun muassa elämäntyöpalkinnolla muistetun Gary Heffernin kuulumisia piakkoin Väylän Pyörteessä. Juttua odotellessa kannattaa katsoa hänestä tehty koskettava dokumentti TÄÄLTÄ!
JOSHUA JAMESon Utahissa asuva 32- vuotias laulaja-lauluntekijä, jonka levyt ovat saaneet kriitikoiden kehuja ympäri maailman. Myös yleisö on löytänyt hänen musiikkinsa.
Vahvaääninen tulkitsija saapuu Ylläs Jazz Bluesiin kitaristinsa Ewan Coulomben kanssa. Kaksikko esiintyy pe 30.1. Hoedownin kanssa Äkäshotellilla ja duokeikalla Kaivohuoneella lauantaina 31.1. klo 16.00.
Folkia, rockia ja americanaa musiikissaan sekoitteleva James on saanut vaikutteita muun muassa Neil Youngilta ja Bob Dylanilta ja hänet tunnetaan vakavista ja puhuttelevista sanoituksista. Hänen musiikkia on kuultu suositussa Sons Of Anarchy- tvsarjassa ja hän on pitänyt hallussa iTunes- listan ykkössijaa ja levy Sun is always brighter on valittu myös iTunesin vuoden folklevyksi.
NILS LANDGRENon maailmankuulu ruotsalainen pasunisti-laulaja, joka esiintyy 10-vuotta täyttävän Oulu All Star Big Bandin solistina Oulun Musiikkijuhlilla 21. maaliskuuta. Hän on myös yksi rytmimusiikin mestarikurssin opettajista, josta löytyy lisää täältä.
Nils Landgren tunnetaan parhaiten tiukan funkin esittäjäna. Lapsuudessa James Brown iski häneen kuin salama ja se oli menoa, mutta iän karttuessa musiikin skaala on laajentunut.
Hän on ollut mukana ainakin 500 albumilla ja levyttänyt useiden kansainvälisten tähtien kanssa, kuten Abba, The Crusaders, Wyclef Jean ja Herbie Hancock.
Nils Landgren Unit julkaisi kehutun esikoisalbuminsa Live in Stockholm vuonna 1994, jolla erikoisvieraana oli Maceo Parker. Silloin bändin nimeen ladattiin sana FUNK ja sen jälkeen yhtye on julkaissut monta hienoa levyä muun muassa Paint it Blue, Funky ABBA, License To Funk ja Funk for Life.
Hänestä on kuoriutunut myös loistava laulaja. Vuosi sitten häneltä ilmestyi albumi Eternal Beauty, jolle hän levytti suosikkejaan ja palkittiin German Jazz Gold Award-palkinnolla.
Joulun alla oululaisen Weedsin rumpali Jouni ”Johnny” Juntunen sai mieluisan viestin kännykkäänsä. Arvostettu ruotsalainen musiikkimies Bill Öhrström oli kuunnellut yhtyeen esikoislevyn Picking Weeds (vol.1) – Live At Wolfbeat Studios.
“I play your cd every so often and like it very much. It`s genuine and you all know what the blues are all about.”
Kun kommentti tuli näin arvovaltaiselta taholta, tottavie se lämmitti vanhoja Weedsin herroja. Kehut otettiin suurella ilolla vastaan, varsinkin kun Suomen valtakunnan bluesmedia Blues-Finlandin päätoimittajan Pasi Tuomisen myönteistä arviota lukuunottamatta ei ollut lotkauttaunut korvaansa albumille.
Perinteitä vaaliva, rennolla meiningillä, ilman krumeluureja esitetyn Weedsin blues oli purrut Stockholm Billiin ja jatkoa seurasi. Kun oli alkuun päästy, pyydettiin hänet vieraaksi Ouluun ja sehän onnistui.
Sunnuntaina 25. tammikuuta blueslegenda Bill Öhrström esiintyy Weedsin kanssa Oulun yliopistollisen sairaalaan kulmilla sijaitsevassa ravintola Katrillissa. Showtime on klo 21.00.
Eikä tässä kaikki. Basisti Esko ”Elmore” Knuutila:
– Olemme saaneet jo vastakutsunkin. Bill on luvannut järjestää meille muutaman klubikeikan Tukholmaan. Tarkoitus on lähteä pääsiäisenä. Lisäksi yritetään saada Bill mukaan myös meidän seuraavalle levylle.
Suomessa Bill Öhrström tunnetaan parhaiten yhdeksänvuotisesta yhteistyöstään Jukka Tolosen kanssa, mutta 71-vuotiaan musiikkikonkarin elämään on mahtunut monenlaista. Hänen voi sanoa soittaneen lähes kaikkien merkittävien mustien bluesartistien kanssa. Lisäksi häntä pyydettiin aikanaan the Whon vokalistiksi, hän on toiminut tuottajana Lollipopsista Lisa Ekdahliin, näytellyt Hairissä yhdessä Donna Summerin kanssa ja pyörittänyt Tukholman ykkösklubia, jossa oppi tuntemaan niin Jimi Hendrixin kuin Frank Zappankin.
Weedsille yhteistyö Billin kanssa on iso juttu. Yhtye on esiintynyt toistaiseksi vain Oulun lähiympäristössä, jossa yhtyeen soittajat tunnetaan jo vanhastaan. Valtakunnan festivaaleilla ei ole vielä itseä tarjottu.
Esko sanoo, että blues on heille kaikille sydämenasia, mutta muutakin soitetaan.
– Meidän musiikki koostuu Amerikan musiikkiperinteen eri lajeista, bluesin lisäksi myös bluegrassistä, westernswingistä ja countrystakin. Kappaleita on muun muassa Muddy Watersilta, Big Bill Broonzyltä, Hank Williamsilta ja Doc Watsonilta.
Jatkosta keikkailun suhteen Knuutila ei vielä osaa sanoa, mutta Kempeleessä Juho Kauhasen Wolfbeat-studiolla äänitetylle bluesesikoiselle on tulossa piankin jatkoa.
– Aluksi ideana oli tehdä tuplalevy, mutta sitten ajatus muuntautui kunnianhimoisemmaksi eli noin vuoden välein julkaistaan kolme levyä. Ensimmäisissä studiosessioissa äänitettiin jo 24 biisiä, joista 10 on nyt ensimmäisellä.
Tyylille aiotaan pysyä uskollisena. Valkataan mukaan vähemmän tunnettuja hienoja kappaleita, joita ei ihan joka päivä radiossa soiteta.
Weedsin ensimmäisellä albumillahan kuultiin, oman Goodbye bluesin lisäksi, lainalauluja muun muassa John Lee Hookerilta, Muddy Watersilta ja Mississippi John Hurtiltä.
WEEDS:Matti ”Maddy” Järvi (laulu, kitara), Veli ”Willie” Jokelainen (kitara, slide-kitara), Jouni ”Johnny” Juntunen (rummut, junapilli), Esko ”Elmore” Knuutila (pystybasso) & Jussi Raatikka (huuliharppu)
Suomalaisohjaaja Jalmari Helanderin molempien kokopitkien leffojen tarinat liittyvät Lappiin. Kuitenkaan kumpaakaan ei ole filmattu pohjoisessa.
Kansaivälisen läpimurron hän teki erilaisella joulupukkielokuvalla Rare Exports, joka kuvattiin Pohjois-Norjassa ja Big Gamen ”tunturikohtaukset” filmattiin Alpeilla, koska ohjaaja halusi isoja puita ja vuoria.
Big Gamen pääosassa nähdään superstara Samuel L. Jackson ja nimekkääseen näyttelijäkaartiin kuuluvat myös, Oscar-voittaja Jim Broadbent (Moulin Rouge, Iris) ja Ray Stevenson (Rooma-sarja, Thor, G.I. Joe: Kosto)
Big Game on eeppinen seikkailuelokuva, jossa yhdistyvät 1980-luvun klassiset E.T ja Karate Kid Die Hard-tyyliseen toimintaleffaan.
Elokuvan tarinassa Air Force One on Suomen ilmatilassa kuljettamassa Amerikan presidenttiä (Samuel L. Jackson) valtiovierailulle, kun matka keskeytyy ja kone pudotetaan Lappiin. Terroristien suunnitelma on kaapata presidentti ja se onkin onnistumassa, mutta 13-vuotias suomalaispoika, Oskari (Onni Tommila), löytää presidentin ennen terroristeja ja päättää auttaa tätä.
Big Game saa ensi-iltansa 25. maaliskuuta. Kun katsoo elokuvan ensimmäistä traileria kysyy, missä se Lappi on?
Jerry Ewing: Treasures of AC/DC (Unofficial and unauthorized – 2012)
Aluksi pitää todeta, että kyseessä oli jo neljäs AC/DC-historiikki, jonka luin. Kenties kattavimman kuvan yhtyeestä saa lukemalla erinomainen Maximum Rock & Roll. Toki yhtyeen alkutaivalta ja sen dramaattisesti kuolleen laulajan Bon Scottin uraa myös ennen AC/DC:ta voi valottaa kirjalla Highway to Hell: The Life and Death of AC/DC Legend Bon Scott.
SAMI PAANANEN
AC/DC:n kohdalla voidaan puhua ansaitusta työvoitosta. Ura alkoi Australiasta 1970-luvun puolivälissä, mutta jo varhaisessa vaiheessa bändi oli valmis tekemään lujasti työtä sen eteen, jotta kansallinen suosio muuttuisi kansainväliseksi. Näin tapahtui viimeistään vuonna 1979 julkaistun Highway to Hell-levyn myötä, joka myi Yhdysvalloissa platinaa jääden Bon Scottin viimeiseksi levyksi.
Kukaan tuskin olisi uskonut, että uuden laulusolistin Brian Johnsonin johdolla julkaistusta seuraavasta levystä tulisi yksi kaikkien aikojen myydyimmistä rocklevyistä. (Back in black-levyä on myyty tähän mennessä n.50 miljoonaa kopiota) Tuon levyn ansiosta yhtye nousi stadionluokkaan ja pääesiintyjäksi. AC/DC sinetöi paikkansa yhtenä rokin jättiläisbändeistä viimeistään 1990-luvun alussa muun muassa Thunderstruck-jättihitillään.
Treasures of AC/DC kuuluu sarjaan epäviralliset julkaisut. Bändin ura käydään läpi kronologisesti vuosikymmen vuosikymmeneltä, levy levyltä. Mukavinta antia näissä yhteyksissä on levyjen julkaisuajankohtiin liitetyt sekä promo- että livekuvat ja sopiva määrä tarinaa esimerkiksi levyjen tekoon liittyneistä ongelmista. Bändin tarinan tai soittajien suhteen kirja ei tuo esille varsinaisesti mitään uutta.
Kaikki keskeisimmät yhtyeessä vaikuttaneet(vaikuttavat) soittajat saaneet omat esittelyaukeamansa. Lisäksi muutkin bändissä jossain vaiheessa soittaneet muusikot on esitelty lyhyesti. Tarkkasilmäinen lukija huomaa kirjan kertovan kiertuetuuraajana toimineen Stevie Youngin(Anguksen ja Malcolmin veljenpoika) jo jättäneen aktiivisen musabisneksen. Totuushan on, että äijä on mukana uusimmassa AC/DC-kokoonpanossa Malcolmin tilalla.
Ja mitä ne aarteet sitten ovat? Mukaan on liitetty eräänlaisiin sivutaskuihin kopiot muun muassa yhtyeen konsertti-, elokuvalipuista, Anguksen naamalla varustetusta dollarin setelistä, lehdistötiedote huhtikuulta 1980, jossa kerrotaan yhtyeen uudeksi laulajaksi nimetyn entinen Geordie-vokalistin Brian Johnsonin ja paljon muutakin yhtyeen faneja riemastuttavia aarteita. Ja faneillehan tällaiset kirjat ovat yleensä suunnattuja.
Ja loppuun kysymys. Mikä taustatekijä erottaa alkuaikojen basistin Mark Evansin ja rumpalin Phil Ruddin muusta AC/DC-porukasta?
Vastaus: He ovat ainoat Australiassa syntyneet yhtyeen jäsenet. ( Bon Scott ja Youngin veljekset ovat syntyneet Skotlannista ja muuttivat vanhempien mukana Australiaan. Brian Johnson ja Cliff Williams ovat syntyisin Englannista.)
Sami Paananen
Kirjoittaja on Oulussa asuva, keminmaalaislähtöinen opettaja ja kitaristi El Supernaut-yhtyeestä, joka muistetaan myös bändeistä The Skylights ja The Lunatics.
John Lennonin kuolema joulukuussa 1980 tuntui myös Torniossa. Ainakin Kivirannalla, jossa asetuin oranssin kirjoituskoneen äärelle pakkasen paukkuessa kirjoittaakseni Beatles-legendan viimeiseksi jääneestä levystä ”Double Fantasy”. Olin 16-vuotias ja saanut alkukesästä oman palstan paikallisesta lehdestä.
John Lennonin kuolema oli jotain käsittämätöntä. Miten tällaista tapahtui miehelle, joka oli saanut takaisin musiikillisen elinvoimansa, ja sitten yhtäkkiä kaikki katkeaa mahdollisimman dramaattisella tavalla.
16-vuotiaan nuoren miehen palavalla halulla aloin naputtaa John Lennonin murhan jälkeisissä tunnelmissa tekstiä. Tuntui, että jokainen kappale levyltä oli analysoitava erikseen, biiseissä oli syviä merkityksiä, jotka minun oli kerrottava lukijoille. Kuuntelin levyn uudestaan ja uudestaan, minkä jälkeen juttuun tuli tietysti rivejä lisää ja lisää.
Tunteet olivat kuin aallokkoa, joka löi Tornionjoen rantakiviin voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Otin uuden aanelosen, johon kirjaimet syöpyivät kuin jotain ikuista olisi tapahtunut.
Millaisen kuvan laittaisin juttuun? Ei hätää, idea tuli nopeasti. ”Double Fantasy”-levyn kannen, siinä Lennon suutelee Onoa, asettelin pöydälleni, levyn sivuille kaksi valkoista kynttilää, kynttilöihin tuli. Valot pois huoneesta, sitten kameran pitkällä valotusajalla otos, joka symbolisoisi legendaarisen Beatles-miehen taivalta.
Jutulla oli pituutta kolme-neljä sivua. Hyvän, merkittävän taiteilijan tunnistaa juuri siitä, että hän innostaa myös muita. John Lennon oli juuri tällainen. Huomaan sen laittaessani jälleen John Lennonin ”Double Fantasyn” soimaan. Tai ”Imaginen”. Ne herättävät heti halun kirjoittaa, eikä kirjoittaminen tunnu millään tavoin vaikealta. Voisin kirjoittaa yhtä monta sivua kuin silloin joulukuussa 1980.
Vein tuolloin joulukuussa 1980 juttuni tunteiden vallassa toimitukseen. Filmirullan jätin kehitettäväksi.
Juttua ei koskaan julkaistu. Oli ilmeisesti tehty ratkaisu, että John Lennonin kuolema ei ole ehkä torniolaisen paikallislehden ykkösuutinen, vaikka nuori rokkitoimittaja olisikin tätä mieltä. Juttujani julkaistiin paljon, mutta tämä jäi julkaisematta.
Näin jälkikäteen, 35 vuotta myöhemmin, ymmärrän ratkaisun, mutta toisaalta harmittaa. Haluaisin lukea, minkälaisia tunteita John Lennonin kuolema herätti Torniossa joulukuussa 1980.
Harmikseni en säilyttänyt käsikirjoituksesta kopiota enkä valokuvaa, jossa John Lennon ja Yoko Ono suutelivat kynttilänvalossa Torniossa.
Kirjoittaja on Lapin ensimmäinen oikea rocktoimittaja, joka Tornion 1980-luvun alkuvuosien jälkeen siirtyi valtakunnan ykkösmedioihin muun muassa Rumbaan ja Rockradioon.
25. tammikuuta
Heikki Kemppainen©