
Heikki Kemppainen
Toimittaja Heikki Kemppaisen ottamia Terveet Kädet-valokuvia 1980-luvun alusta on nähtävillä Aineen taidemuseossa 19.2.-4.3.
Heikki on pitkän linjan toimittaja, jonka voidaan sanoa olleen ensimmäinen täysiverinen lappilainen rocktoimittaja. Muutettuaan 1983 Torniosta etelään hän on työskennellyt niin musiikkilehti Rumban kuin YLE:n Rockradionkin palveluksessa.
Hän perusti myös pienlevy-yhtiön Mipu Musicin, jolla oli merkittävä rooli uuden suomalaisen kansanmusiikin nousulle ja sen kansainvälistymiselle, sillä firman artisteja olivat Värttinä ja Angelit.
Nykyisin Lappeenrannan Uutisissa toimiva Heikki kirjoitti vuonna 2015 Väylän Pyörre Musiikkiuutisiin pieniä kolumneja Tornio-vuosistaan, johon kuuluivat kiinteästi Terveet Kädet.
Helmi-maaliskuussa Aineella nähdään paitsi hänen valokuviaan, kuullaan varmasti myös hänen tarinointiaan tuosta ajasta.
Väylän Pyörteen lukijoita Heikki muisti muun muassa seuraaavilla muisteloilla:
HEIKIN KOLUMNI: Tärkein rock-vaikuttaja
HEIKIN KOLUMNI: Kello puoli yksi yöllä
HEIKIN KOLUMNI: Ensimmäinen rock-haastatteluni
HEIKIN KOLUMNI: Kun reggae tuli Tornioon
HEIKIN KOLUMNI: John Lennon ja Yoko Ono kynttilänvalossa Torniossa