Ruotsin Jällivaarassa 17. kesäkuuta järjestetty Midnight Sun Meet-harrasteauto-tapahtuma pidettiin tällä kertaa edellisvuosista poiketen yksipäiväisenä.
Jo 15. kertaa Amerikan autojen ja rock’n rollin ystävät yhteen keränneestä meetingistä on kehkeytynyt vuosien saatossa yksi Pohjois-Ruotsin mielenkiintoisimmista alkukesän rokkijuhlista.
Kuten asiaan kuuluu, oli juhlavuoden ohjelmaan satsattu korkealuokkaisilla artistikiinnityksillä, sillä tihkusateisena lauantai-iltana Numisparkkenin rokkilavalle nousivat 40-vuotiskiertueellaan oleva ruotsalainen The Boppers ja pianisti-laulaja Linda Gail Lewis. Louisianan Ferridayssa 69 vuotta sitten syntynyt ja tätä nykyä Austinissa, Texasissa asuva Linda Gail Lewis tunnetaan suuren yleisön keskuudessa lähinnä rock’n rollin pahan pojan Jerry Lee Lewiksen pikkusiskona – mikä hänelle lienee sekä etu että haitta. Ensimmäisen, vuonna 1963 ilmestyneen levynsä Teenage Letter Linda teki juurikin isonveljensä Jerry Leen kanssa legendaariselle Sun-yhtiölle ja samaisen vuosikymmenen lopulla ilmestyi myös sisarusten yhteinen sekä samalla myös Lindan ensimmäinen pitkäsoitto Together. 1970-luvun puoliväliin jatkuneen levytysuransa jälkeen Linda jätti musiikkibisneksen ja keskittyi hoitamaan perhettään. Paluun studioon ja parrasvaloihin hän teki kaikkien yllätykseksi 1990-luvun alussa. Tuolloin alkaneen ”toisen tulemisen” myötä Linda Gail Lewis aktivoitui toden teolla ja on julkaissut siitä lähtien useita albumeja eri kokoonpanojen myötä vaikutukselle, mukaan lukien muun muassa vuonna 2000 ilmestyneen yhteis lp:n Van Morrisonin kanssa.
Linda ja Rocket 88
Musiikillisen linjansa Linda on löytänyt, melkeinpä itsestään selvänä asiana kantrin, rock’n rollin, bluesin ja gospelin parista. Jällivaarassa häntä säesti Rocket 88-nimellä kulkenut ruotsalaiskokoonpano, johon kuuluivat muun muassa Midnight Sun Meetingissä viime vuonna esiintyneen Trouble Boys yhtyeen basisti Micke Finell ja kitaristi Dougie Lawton. Keikan ohjelmisto koostui kaikille tutuiksi käyneistä rock’n roll ja kantri standardeista. Ikäisekseen hyvinkin vetreässä kunnossa olevan laulajattaren keikalla kuultiin muun muassa veljensä repertuarista tutut Crazy Arms, Great Balls of Fire ja High School Confidential, Carl PerkinsinBoppin’ The Blues, Chuck Berryn Johnny B. Goode, Hank Williamsin Jambalaya sekä Little RichardinRip It Up – kaikki ammattitaidolla ja rakkaudella esitettyinä.
Ohjelmiston keskittyessä ainoastaan muiden tuotantoon antoi biisiluettelo Lindasta kuvan, että hän haluaa ottaa keikkansa varman päälle ja jättää oman, hyvinkin asiokkaan tuotantonsa harmittavasti taka-alalle. Mikä ilo olisikaan ollut kuulla klassikoiden lomassa edes muutamakaan kappale esimerkiksi hänen pari vuotta sitten ilmestyneiltä loistavilta Gas Station Flowers ja Hard Rockin’ Woman albumeiltaan. Kuukauden päästä pyöreitä vuosia täyttävä lady oli lavalla todella hyvän tuulisen oloinen, jaksaen hymyillä ja tarinoida biisien välissä yleisölle.
Maanläheisyys ja ystävällisyys vain korostuivat keikan jälkeen, jolloin hän ei suinkaan monien rokkitähtien tavoin
kadonnut takahuoneeseen tai hotelliin vaan asteli yleisön joukkoon kirjoittelemaan nimmareita ja poseeraamaan
yhteiskuviin. Nyt toistamiseen Jällivaaran Midnight Sun Meetingissä esiintynyt Linda Gail Lewis on tuttu vieras Ruotsissa ja Norjassa ja onpahan hänet nähty muutama vuosi sitten ainakin kertaalleen Pohjanlahden tälläkin
Teksti & kuvat: Jukka Rajala
puolella. Syy Lindan Skandinavian vierailuille on hänen tyttärensä – niin ikään laulajan uralla olevan Annie Marie Dolanin avioliitto ruotsalaisen The Refreshments-solisti Joakim Arnellin kanssa, minkä ansiosta pohjoisenkin rokkikansalle tarjoutuu mainio tilaisuus nähdä ja kuulla harvinaista musiikillista herkkua kotiseuduillaan.
Jos vanha kunnon rock’n roll pistää jalkasi heilumaan ja autoista kauneimmat, menneiden vuosikymmenten Cadillacit, Mustangit, Plymouthit ja muuta Amerikan herkut saavat silmäsi kirkastumaan, niin Jällivaaran Midnight Sun Meeting 2018 kannattaa laittaa kalenteriin jo nyt.
Kuoleman selättänyt Wilko Johnson tuli Suomeen tällä kertaa kolmen pysähdyksen taktiikalla ja esiintyi bändeineen Oulussa, Helsingissä sekä Tampereella, jossa Valoa-festivaaleilla.
Parantumattoman haimasyövän voittanut ikirokkari oli nyt paremmassa vireessä kuin viime kesänä Lontoossa. Tosin silloin hän esiintyi progefestivaalilla, joka jo ennakkoon tuntui oudolta yhdistelmältä.
Tampereella mies esiintyi ensimmäisen illan pääesiintyjänä ja viihdytti runsaslukuista yleisöä tutuilla tempuillaan; kitara sai konekivääritulitusta, soittoa selän takaa sekä innostuipa maestro keikan lopussa chuckberrymäiseen ankkakävelyyn. Uskollisina aseenkantajina toimivat edelleen ”man from outerspace”, basisti Norman Watt-Roy sekä toisen kitaristilegendan Steve Howen poika rumpali Dylan Howe.
Toinen ilta vastikään avatussa Tampereen uudessa keikkapaikassa OlyMpiassa oli pyhitetty suomiprogelle. Keikan alussa törmäsin Jukka Gustavsoniin, joka myöhemmin esiintyisi Wigwam-kokoonpanossa. Jukka aikoi seurata tarkasti edeltäviä bändejä, joista ensimmäisenä lavalle astui uuden proge sukupolven edustaja Sammal. Kolme levyä julkaissut yhtye vaikutti lupaavalta tulokkaalta. Suomen kielellä laulaminen yllätti, sillä sitten 70-luvun ei progea ole juuri omalla kielellämme esitetty. Ja ei yllätykset tähän loppuneet; yksi biisi esitettiin ruotsiksi. Noh, bändi tuleekin Turusta…
Progeillan parasta antia: Vesa Aaltonen Progeband: Tuomo Dahlblom (vas.), Vesa, Markus Holkko, Jari Heino & Seppo Kantonen
Ennakkoon eniten mielenkiintoa herätti Vesa Aaltonen Progeband. Bändi tosiaan on kiertänyt tällä nimellä parisen vuotta. Ja minkälainen suomi progen historia kietoutuukin rumpali Vesa Aaltosen ympärille. Ehkä olisi helpompi luetella ne bändit joiden kanssa Aaltonen ei ole ehtinyt soittamaan 60-luvun lopulla alkaneen uransa aikana. Onneksi tuvan täyteinen yleisö sai maistuvaisia versioita kuunneltavakseen tiukan setin aikana.
Vesa Aaltonen kertoi keikan aluksi lämmitelleensä Kangasalla neljä tuntia Olavi Virran musiikin parissa! Hyvin virtaa tuntui silti riittävän. Setin aikana kuultiin muun muassa Tasavallan Presidenttiä, useita versioita yhteistyöstä basistilegenda Pekka Pohjolan kanssa hänen soololevyiltä sekä The Group- ja Made in Sweden-yhtyeiltä.
Vesa vahvisti Esalle.; Frank Zappa pyysi Pekka Pohjolaa keikalle kahdesti, mutta hän kieltäytyi!
Suuri vaikuttaja Aaltosen uraan on ollut Frank Zappa. Myös hänen tuotannostaan kuultiin yksi kappale. Kun tapasin Vesa Aaltosen keikan jälkeen, niin yksi kysymykseni liittyi juuri Frank Zappaan. Nimittäin olin nähdyt Ruotsin tv:stä pari vuotta sitten dokkarin muusikkolegenda Georg ”Jojje” Wadeniuksesta. Pohjola, Aaltonen, Jojje ja Tommy Körberg soittivat 70-luvun puolivälissä Made in Sweden-yhtyeessä.
Tommy Körberg muisteli ohjelmassa hetkeä, jolloin Frank Zappa oli soittanut ja kysynyt Pekka Pohjolaa bändiinsä. Pohjola oli ilmeisesti ensimmäisellä kerralla luullut soittoa pilaksi, mutta seuraavalla vastasi Zappalle kylmän viileästi ”too much bullshit” ja lyönyt luurin kiinni. Yhtyeen laulaja Körbergillä oli vaikea pidätellä pokkaansa.
Aaltonen vahvisti näin käyneen ja näin Suomen musahistoria oli menettänyt suuren mahdollisuutensa. Toki pari vuotta myöhemmin Pohjola uskaltautui liittymään Mike Oldfieldin bändiin. Tommy Körberg on tunnettu muusikko ja näyttelijä Ruotsissa. Parhaillaan Suomenkin tv:ssä voidaan häntä nähdä Naarasleijona-nimisessä jännärissä. Vesa Aaltonen piti häntä kuitenkin enemmän muusikkona.
Wigwam Revisited
Viimeisenä OlyMpian lavalle astui sekalainen seurakunta Wigwamissa aikanaan esiintyneitä muusikkoja. Yhtye on harvakseltaan esiintynyt viime vuosina Wigwam Revisited-nimikkeen alla. Tällä kertaa ainoa alkuperäinen muusikko oli tapaamani Jukka Gustavson. Kovana Wigu-fanina petyin hengettömään ja sekavaankin esiintymiseen. Sovitukset olivat välillä niin kaukana alkuperäisistä mestariteoksista, että niitä oli vaikea tunnistaa. Kannattaako näin jatkaa?
Onneksi Vesa Aaltosen progebändi pelasti illan ja näin kahdeksas Valoa- festivaali sulki tällä kertaa ovensa. Hienoa, että harvinaisempi proge oli saanut oman iltansa. Tarvetta on, siitä todistuksena jonot lippuluukulla.
Myös kirjarintamalla on tapahtunut. Tapasin keikalla Matti Pajuniemen, jonka teos Prog Finlandia ilmestyi viime vuoden lopulla. Tämä kirja kertoo suomalaisen progressiivisen rockin tarinan 60-luvun lopulla aloittaneista edelläkävijöistä tämän päivän muusikkosukupolveen asti. Voin suositella!
Ruotsin Jällivaarassa 17. kesäkuuta järjestetty Midnight Sun Meet-harrasteauto-tapahtuma pidettiin tällä kertaa edellisvuosista poiketen yksipäiväisenä. 
Jo 15. kertaa Amerikan autojen ja rock’n rollin ystävät yhteen keränneestä meetingistä on kehkeytynyt vuosien saatossa yksi Pohjois-Ruotsin mielenkiintoisimmista alkukesän rokkijuhlista.
