Wristshakers: Olli Pylkkänen (vas.), Hannu Lehtomaa, Jussi Nykänen, Mikko Koivula, ja Kepa Härkönen
” They are so hot, the Arctic freeze begins to melt.” (Otis Grand)
Rovaniemeläinen Wristshakers soittaa rakkaudesta rhythm`n` bluesiin ja muuhun mustaan rytmimusiikkiin. Lapin Listan äänestäjiltä yhtyeen live-esitys Hipshake sai viljalti vastakaikua eli reilusti enemmän ääniä kuin toiseksi tullut Lankojärven haitarivirtuoosi Harri Kuusijärven Koutus-yhtyeen Shelter tai kolmonen Up to you, jonka lauloi tulevaisuuden nimi Jonatan Lahti Ruotsin Mataringistä.
Suomen bluesväen tietoon Wristshakers tuli kunnolla 1990-luvun puolivälissä. Samalla kun Rovaniemestä tuli bluesin mekka, jossa vaikutti kaksi alan yhdistystä ja alkoi pyöriä Roots`N`River Blues-festivaali, yhtye sai pienen hitin What it is–laulustaan, joka valkattiin voimasoittoon Radio Mafian soittolistalle.
Siitä huolimatta Wristshakers on ollut aina enemmän livebändi kuin levyttävä yhtye ja plakkarissa onkin vain yksi pitkäsoitto Can You Play This? vuodelta 1997 plus kaksi EP- & single-julkaisua. Suomen lisäksi yhtye on keikkaillut muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä ja Bosnia-Herzegovinassa.
Yhtyettä lainaten `kolmen soinnun ränttätänttä saatiin kukkimaan`, kun rytmibluesia ja good old rock`n`rollia ryyditettiin puhaltimilla ja ja loppusilauksen hommalle antoi Pepe Petrasen soulahtava laulu.
Pepe vaikutti yhtyeessä 24 vuotta ja seitsemän vuotta sitten hänen saappaisiinsa hyppäsi laulaja-huuliharpisti Jussi Nykänen, joka on vienyt Wristshakersiä takaisin perusasioiden äärelle ja tuonut lisää energiaa. Tuorein jäsen on kitaristi Olli Pylkkänen. Muuten nykykokoonpanossa soittaa yhtyeen kolme perustajajäsentä Kepa Härkönen (kitara), Hannu Lehtomaa (basso) ja Mikko Koivula (rummut), jotka aloittivat Rust-nimellä neljäkymmentä vuotta sitten.
Kun tiukkailmeinen Nykänen puhaltaa harppuunsa ja laulaa; ”Don’t move your head, Don’t move your hands, Don’t move your lips, Just shake your hips…” ja taustalla häntä ruoskii eteenpäin hieno bändi, rytmi iskee auttamatta kuulijaa päästä varpaisiin. Moni muistaa Hipshake-kappaleen ainakin Rolling Stonesin esittämänä, mutta ehkä Wristshakersin juureva boogietamppaus on lähempänä Canned Heatiä.
Laulaja Jussi on tuttu punksukupolvelle bändistään Greenhouse AC, joka julkaisi neljä albumia ja kiersi ahkerasti maailmaa. Mies sanoo, ettei blueskaan ollut yhtyeelle vierasta, tulokulma vain oli normaalia räväkämpi. –Wristshakersiin hänet pyysi basisti Hannu Lehtomaa.
– Oltiin juuri laitettu Hannun kanssa jäihin mainio Neil Young-projekti Harvesters ja hän tahtoi minut mukaan. Tuohon aikaan lauloin ja soitin myös kantria, swingiä ja maalaisbluesia Akustinen Kerho-yhtyeessä.
2000-luvulla Wristshakers on tehnyt toistakymmentä keikkaa vuodessa Oulu-Kemi-Roi-Pyhä-akselilla ja Nykänen vakuuttaa, että yhtye on tällä hetkellä paremmassa iskussa kuin aikoihin ja paljastaa, yllätys-yllätys, että pitkäsoittokin on tekeillä.
-Talven jälkeen pitäisi homma olla jo hyvällä tolalla. Muutama oma biisi vielä puuttuu, mutta onneksi Hannun naapurista löytyi taitava juurikitaristi Pylkkänen, joka osaa tehdä myös biisejä, Nykänen iloitsee.
Kuoleman selättänyt Wilko Johnson tuli Suomeen tällä kertaa kolmen pysähdyksen taktiikalla ja esiintyi bändeineen Oulussa, Helsingissä sekä Tampereella, jossa Valoa-festivaaleilla.
Parantumattoman haimasyövän voittanut ikirokkari oli nyt paremmassa vireessä kuin viime kesänä Lontoossa. Tosin silloin hän esiintyi progefestivaalilla, joka jo ennakkoon tuntui oudolta yhdistelmältä.
Tampereella mies esiintyi ensimmäisen illan pääesiintyjänä ja viihdytti runsaslukuista yleisöä tutuilla tempuillaan; kitara sai konekivääritulitusta, soittoa selän takaa sekä innostuipa maestro keikan lopussa chuckberrymäiseen ankkakävelyyn. Uskollisina aseenkantajina toimivat edelleen ”man from outerspace”, basisti Norman Watt-Roy sekä toisen kitaristilegendan Steve Howen poika rumpali Dylan Howe.
Toinen ilta vastikään avatussa Tampereen uudessa keikkapaikassa OlyMpiassa oli pyhitetty suomiprogelle. Keikan alussa törmäsin Jukka Gustavsoniin, joka myöhemmin esiintyisi Wigwam-kokoonpanossa. Jukka aikoi seurata tarkasti edeltäviä bändejä, joista ensimmäisenä lavalle astui uuden proge sukupolven edustaja Sammal. Kolme levyä julkaissut yhtye vaikutti lupaavalta tulokkaalta. Suomen kielellä laulaminen yllätti, sillä sitten 70-luvun ei progea ole juuri omalla kielellämme esitetty. Ja ei yllätykset tähän loppuneet; yksi biisi esitettiin ruotsiksi. Noh, bändi tuleekin Turusta…
Progeillan parasta antia: Vesa Aaltonen Progeband: Tuomo Dahlblom (vas.), Vesa, Markus Holkko, Jari Heino & Seppo Kantonen
Ennakkoon eniten mielenkiintoa herätti Vesa Aaltonen Progeband. Bändi tosiaan on kiertänyt tällä nimellä parisen vuotta. Ja minkälainen suomi progen historia kietoutuukin rumpali Vesa Aaltosen ympärille. Ehkä olisi helpompi luetella ne bändit joiden kanssa Aaltonen ei ole ehtinyt soittamaan 60-luvun lopulla alkaneen uransa aikana. Onneksi tuvan täyteinen yleisö sai maistuvaisia versioita kuunneltavakseen tiukan setin aikana.
Vesa Aaltonen kertoi keikan aluksi lämmitelleensä Kangasalla neljä tuntia Olavi Virran musiikin parissa! Hyvin virtaa tuntui silti riittävän. Setin aikana kuultiin muun muassa Tasavallan Presidenttiä, useita versioita yhteistyöstä basistilegenda Pekka Pohjolan kanssa hänen soololevyiltä sekä The Group- ja Made in Sweden-yhtyeiltä.
Vesa vahvisti Esalle.; Frank Zappa pyysi Pekka Pohjolaa keikalle kahdesti, mutta hän kieltäytyi!
Suuri vaikuttaja Aaltosen uraan on ollut Frank Zappa. Myös hänen tuotannostaan kuultiin yksi kappale. Kun tapasin Vesa Aaltosen keikan jälkeen, niin yksi kysymykseni liittyi juuri Frank Zappaan. Nimittäin olin nähdyt Ruotsin tv:stä pari vuotta sitten dokkarin muusikkolegenda Georg ”Jojje” Wadeniuksesta. Pohjola, Aaltonen, Jojje ja Tommy Körberg soittivat 70-luvun puolivälissä Made in Sweden-yhtyeessä.
Tommy Körberg muisteli ohjelmassa hetkeä, jolloin Frank Zappa oli soittanut ja kysynyt Pekka Pohjolaa bändiinsä. Pohjola oli ilmeisesti ensimmäisellä kerralla luullut soittoa pilaksi, mutta seuraavalla vastasi Zappalle kylmän viileästi ”too much bullshit” ja lyönyt luurin kiinni. Yhtyeen laulaja Körbergillä oli vaikea pidätellä pokkaansa.
Aaltonen vahvisti näin käyneen ja näin Suomen musahistoria oli menettänyt suuren mahdollisuutensa. Toki pari vuotta myöhemmin Pohjola uskaltautui liittymään Mike Oldfieldin bändiin. Tommy Körberg on tunnettu muusikko ja näyttelijä Ruotsissa. Parhaillaan Suomenkin tv:ssä voidaan häntä nähdä Naarasleijona-nimisessä jännärissä. Vesa Aaltonen piti häntä kuitenkin enemmän muusikkona.
Wigwam Revisited
Viimeisenä OlyMpian lavalle astui sekalainen seurakunta Wigwamissa aikanaan esiintyneitä muusikkoja. Yhtye on harvakseltaan esiintynyt viime vuosina Wigwam Revisited-nimikkeen alla. Tällä kertaa ainoa alkuperäinen muusikko oli tapaamani Jukka Gustavson. Kovana Wigu-fanina petyin hengettömään ja sekavaankin esiintymiseen. Sovitukset olivat välillä niin kaukana alkuperäisistä mestariteoksista, että niitä oli vaikea tunnistaa. Kannattaako näin jatkaa?
Onneksi Vesa Aaltosen progebändi pelasti illan ja näin kahdeksas Valoa- festivaali sulki tällä kertaa ovensa. Hienoa, että harvinaisempi proge oli saanut oman iltansa. Tarvetta on, siitä todistuksena jonot lippuluukulla.
Myös kirjarintamalla on tapahtunut. Tapasin keikalla Matti Pajuniemen, jonka teos Prog Finlandia ilmestyi viime vuoden lopulla. Tämä kirja kertoo suomalaisen progressiivisen rockin tarinan 60-luvun lopulla aloittaneista edelläkävijöistä tämän päivän muusikkosukupolveen asti. Voin suositella!