Svante Elfgren (8.1.1945-20.6.2024)
The Shanes kulki 1960-luvulla Ruotsin popaallon harjalla yhdessä Hep Starsin ja Tagesin kanssa. Yhtye perustettiin Tuolluvaarassa, muutama kilometri Kiirunasta ja se oli noista kolmesta juurevin, rokkaavin ja pitkätukkaisin. Yhtyeellä oli tusinan verran listahittejä ja se oli suosittu myös Suomessa.
Svante Elfgren on viimeinen yhtyeen alkuperäisjäsen ja hän kuoli juhannuksena 79-vuotiaana. Hän soitti bassoa Shanesissä sen parhaat vuodet 1961-1968. Hänen rytmiparinsa Tor-Erik Rautio kuoli tasan kolme kuukautta sitten.
Yhtyeessä soittivat Svanten ja Torran lisäksi laulavat kitaristit Staffan Berggren ja Tommy Wåhlberg. Merkittävin ulkopuolelta myöhemmin yhtyeeseen tullut jäsen oli vuoden 1964 lopussa luulajalaislaulaja Lennart Grahn, joka elää yhä.
Shanes esiintyi muun muassa Beatlesin kanssa heidän toisella vierailulla Tukholman Johanneshovissa 1964. He soittivat 29. heinäkuuta kahdessa konsertissa ja paikalla molemmissa oli noin 5000 kirkuvaa fania. Esiintymisten välissä Shanesit pääsivät pistäytymään myös Beatlesin pukuhuoneessa.
The Shanesin huippuvuosi oli 1966, jolloin Svante äänestettiin Ruotsin parhaaksi basistiksi iltalehti Expressenin lukijoiden toimesta ja samana vuonna kymmenen juryä eri puolilta maata valitsi radion Popligan-ohjelmassa Shanesin vuoden ykköseksi, samoin kuin popmuusikot Bild-Journalen-lehdessä.
Yksi ikimuistoisimmista haastattelureissuistani suuntautui Svanten luo Lainioon.
Piittimen lähellä Roknäsissä rokkivuosien jälkeen elämänsä viettänyt Svante asui loppuvuodet juurillaan. Lainio sijaitsee 30 kilometriä Vittangin tieltä syrjään ja siellä asuu nykyään muutamakymmen ihmistä. Hän oli kylässä pidetty ja mielellään soitti sen juhlissa.
Ennen kesäasuntona toimineessa kotitalossa hän ehti asua toistavuosikymmentä. Hän nautti kalastamisesta, marjastamisesta ja metsästämisestä.
-Jos tulee hinku huvituksia ja maailman metropoleihin, ajan Kiirunan lentokentäle ja lennän Stokholmhiin, sanoi Svante 2016, kun hänet tapasin. Silloin hän teki myös viimeiset viralliset keikkansa.
Seinällä roikkuivat bassot, aseet ja hirvensarvet sulassa sovussa. Kello raksutti. Elämä oli rauhallista. Muistoja piisasi ja palvelu pelasi. Välillä hän vilkaisi aitauksessa olevaa koiraansa, välillä joelle ja jutustelu onnistui hyvin, sillä hän sanoi puhuvan suomen murretta tornionlaaksolaisittain.
– Minun isoisällä kelloki oli Suomen ajassa. Kaikki puhuthiin Lainiossa suomea, eikä vanhemmat ihmiset muuta osannu. Kun aloimma koulun, juuri vähän osasimma ruottia, ei edes välitunnilla saanu puhua suomea. Oli se niin hullua.
Svanten isän suku tuli Lainioon 1920-luvulla. Pudas-sukunimi kääntyi Elfgreniksi kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Äiti oli kotoisin Maunusta, Karesuvannosta ja hänen puoleltaan Svantella on saamelaisjuuria.
Omaa lapsuudessa koettua ja hyvin mieleenjäänyttä historiaa hänelle olivat myös porot, jotka tolvasivat Lainioon.
-Olihan se näytelmä. Täällä oli hyvin jäkälää ja välhiin saatto olla kuusituhatta poroa. Net olit tunturilappalaisia Sopperosta, Lannavaarasta ja Viikusjärvestä, jotka kortteerasit ympäri Lainiota.
Iso muutos Elfgrenin perheen arkielämässä oli muutto 1957 Lainiosta Kiirunan lähelle Tuolluvaaraan.
-Muutimma, kun isä sai kaivokselta töitä. Lainiossa mettästä ja väylästä otethiin ruat, eikä kaupasta ostettu ko suolaa ja jauhoja. Tuolluvaarassa vesi juoksi ja sisällä oli aina lämmintä.
Uudessa kaveriporukassa Svanten musikaalisuus alkoi herätä. Lahja tuli perintönä isältä, joka soitti huuliharppua ja lauloi paljon.
-Minulla on vieläkin isän vanha Laulu-Matti-kirja hyllyssä, josta laulethiin, Emmaa, Kulkurin valssia ja muita.
Hän on tyypillinen tornionlaaksolainen, jolla on siteitä ympäriinsä. Voisi kuvitella myös, että hänellä on paljon soittomuistoja Suomen puolelta. Totuus on kuitenkin, ettei hän ole soittanut koskaan julkisesti pohjoisessa Suomessa, ei edes häissä. Pohjoisin keikka 1960-luvulla Shanesilläkin oli Lahdessa.
(Lisää Svanten Shanes-muisteloita -seikkailuja kirjassani Musa-Lappi,,,)