ARJA HAVAKALLE pohjoisen oma KEKSI-musiikkipalkinto

ARJA HAVAKKA

50-vuotista taivaltaan kevyen musiikin ammattilaisena juhliva Arja Havakka nappasi neljännen KEKSI-musiikkipalkinnon.

Toiseksi eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa valittu 8-jäseninen raati äänesti saamelaistaiteilija Niillas Holmbergin, jota on taiteellisessa monipuolisuudessaan verrattu Saamenmaan isään Nils-Aslak Valkeapäähän. Kolmanneksi tuli pajalalaisen kansanmuusikon Jan Johanssonin rajat ylittävä WAO-yhtye, joka on tehnyt ansiokkaasti näkyväksi kansantaiteilija Vilho Ollikaisen tuotantoa, sekä Ruotsissa, että Suomessa.

Kymmenisen vuotta taiteilijaeläkkeellä ollut 73-vuotias Arja Havakka otti KEKSI-musiikkipalkinnon vastaan hyvillä mielin kotonaan Keminmaassa lähettäen samalla lämpimät kiitokset valintalautakunnalle.

Arja on hyvässä kunnossa ja keikkailee yhä ja mikäpä on laulaessa, kun ääni toimii hyvin. Normaalit tanssikeikat ovat vähentyneet, mutta hyväntekeväisyysesiintymiset vanhuksille ovat lisääntyneet. Hän laulaa myös paikallisessa Ämmiköörissä.

Hänen marraskuisen Keminmaan 50-taiteilijajuhlakonsertin lipputulotkin menivät hyväntekeväisyyteen, vanhusten vapaaehtoistyön, mutta myös nuorten musiikkiharrastuksen tueksi.

– Konsertissa oli lähemmäs viisisataa ihmistä, josta tuli kiitollinen mieli ja kyyneleet silmiin varsinkin, kun lapsikuoro esitti Lokki-valssin, Arja kertoo.

Juhlassa kuultiin pelkästään suomalaista musiikkia aina kansanlauluista iskelmiin ja Havakan uralta tärkeitä lauluja. Häntä säesti Akustiset-yhtye. Samalla juhlittiin myös satavuotiasta Suomea vanhan iltamaperinteen mukaisesti; laulun lisäksi, mukana oli tanssiesitys ja juhlapuhe, jonka piti Tommi Lepojärvi.

Arjan muusikon ura alkoi maineikkaassa rovaniemeläisessä Tommi Lainkarin yhtyeessä, jonka muita levyttäneitä lappilaissolisteja ovat olleet myös mm. Matti Hyvönen, Ritva Palukka ja Seppo Hanski.

Havakan ensimmäinen keikka oli marraskuussa 1967 Pallas-hotellissa.

– Tulin etelästä tuuraamaan  yhtyeen vakisolistia (Anu Pasasta), joka lähti lomailemaan Amerikkaan ja sille tielle jäi. Hän meni naimisiin, teki neljä mukulaa, joten  Lapista tuli minun koti ja tuuraus jatkuu yhä, Arja naurahtaa pohtien, mitä jos näin ei olisi käynyt, olisiko hänestä tullut iskelmä- ja tanssimusiikin esittäjän sijaan mahdollisesti klassinen laulaja tai näyttelijä, joka oli hänen haaveammatti nuorena.

Koko Suomen kansan tietoon laulava basisti Havakka nousi 1995 Lokki-laulun  myötä. Se oli hänen ensilevytys, josta hän sai myös kultalevyn. Platinakantaan hän iski muutamaa vuotta myöhemmin Laulava Sydän-tv-ohjelmasta tehdystä kokoelmasta. Suomi-kitaran mestari Esa Pulliainen oli valinnut ohjelmasarjaan naislaulajistamme Arjan lisäksi vain Eija Kantolan ja Paula Koivuniemen ja parasta Havakkaa oli tunnuslaulun lisäksi ikivihreä Tuulella ei ole ystävää.

Levyjä Arja tekee yhä ja hän kertoo, että hänen järjestyksessä kuudetta pitkäsoittoa kasataan pikkuhiljaa Kime Klemettisen studiolla Kemissä. Hänen edellinen levy Joki ja tuuli neljä vuotta sitten syntyi sekin tiiviissä yhteistyössä Kimen ja Men In Black-yhtyeen kanssa. Levyltä löytyvät muun muassa Havakan tummalle äänelle sopivat hienot versiot kappaleista Älä kiiruhda ja Tuska.

https://www.youtube.com/watch?v=IaEdNMIK_J0

KEKSI- ehdokkaat vuonna 2017 : Hannele Taiska Kauppinen (Kemi), Bar & Cafe Chillout (Kemi), Arja Havakka (Keminmaa), Esa Rautiainen & Elina Söderström (Tornio), Meerin Grilli (Tornio), Hulkoff (Haaparanta), WAO (Pajala), Volgograd (Pello), Sime Yliaska (Rovaniemi), Jukka Lampela (Rovaniemi), Jukka Tarkiainen (Sodankylä) ja Niillas Holmberg (Utsjoki)

Väylän Pyörre Musiikkiuutisten valintaraati: Irene Määttä (Pello), Hannele Kenttä (Haaparanta), Jukka Rajala (Muonio), Risto Koskinen (Kemi), Sami Karvonen alias Rock DJ Sändi (Keminmaa), Ilmari Aikio (Inari), Tauno Vähäjärvi (Tornio) & VeePee Salmi (Rovaniemi)