Tunturibluesin vieraaksi HARRISON KENNEDY

HarrisonKennedy

tunturiblues.gifSaariselän Tunturibluesin (17.-18.1.2014) pääesiintyjä on 71- vuotias bluesartisti Harrison Kennedy.Hänen sukunsa on lähtöisin Tenneseestä, mutta pitkään Kennedyt ovat asuneet Kanadan puolella Hamiltonin kaupungissa. Perheellä oli läheiset suhteet moniin blueslegendoihin ja niinpä  artistit kuten Billie Holiday ja John Lee Hooker yöpyivät usein Kennedyn vanhempien tai tämän tädin luona.

15-vuotiaasta yhtä lailla kirkossa kuin bluesbändissäkin laulanut Harrison toteaakin lakonisesti että “blues oli perheessäni aamiainen, lounas ja päivällinen.”

Itse B.B. King on julistanut  Harrisonin Kanadan johtavaksi bluesartistiksi, mutta hänen läpimurtonsa tapahtui kuitenkin soullauluryhmässä The Chairmen of the Board. Tosin hän tunnustaa.

– Chairmenissäkin olin aina kokoonpanon bluesmies. Se on kuultavissa jo ensimmäisen Bittersweet-albumimme päätösraidalla Weary Traveler.

Yhtye sai kultalevyn hitistään Give me just a little bit more time, jonka jälkeen seurasi joukko pienempiä menestyksiä ja esiintymisiä Harlemin Apollo-teatterista Englannin Tops of the Popsiin, ja kiertueita muun muassa James Brownin, B.B. Kingin, Stevie Wonderin ja Funkadelicksin kanssa.

Bändin hajoamisen jälkeen Harrison hakeutui päivätyöhön, mutta löysi pian kuitenkin inspiraation Mississippi Deltalla vietettyjen lapsuuskesien maailmasta.  Hän kehitti oman tyylinsä, jossa on aineksia, niin delta-bluesista, gospelista kuin soulistakin.

Yli 100 biisiä kirjoittanut Kennedy on saanut ottaa vastaan lukuisia palkintoja muun muassa  Kanadan arvostetuimman vuotuisen musiikkipalkinnon, Juno Awardin, albumistaan Sweet Taste.

Lappiin on siis tulossa todella  kovan tason laulaja-kitaristi-lauluntekijä.