Grammis on Ruotsin vanhin ja tärkein musiikkipalkinto. Sen vastine Suomessa on Emma-palkinto.
Useampana vuonna kolarilaislähtöinen Suvi Teräsniska on ollut ehdolla Emma-palkinnon saajaksi, muttei tänä vuonna, vaikka hänen iskelmälevynsä ovat myyneet entiseen malliin.
Tornionlaaksolaista väriä löytyy kuitenkin Ruotsin puolelta. Luulajassa syntynyt Robert Hurula Pettersson tavoittelee Grammis-palkintoja kahdessa kategoriassa; Vuoden tulokas ja Vuoden rock.
Ehdokkuudet tulevat Hurulan albumista Vi är människorna våra föräldrar varnade oss, jota pidetään yhtenä vuoden 2014 vahvimmista debyyteistä.
Hurulan suku tulee Övertorneån ja Pajalan seudulta, jossa Robertilla on edelleen sukulaisia.
Hänen musiikillinen läpimurtonsa tapahtui Uumajassa, jossa hänellä oli useampi punkbändi, joista Masshysteri sai valtakunnallistakin nimeä.
Muutettuaan Tukholmaan hän kypsytteli musiikkiaan, aikuistui, kasvatti perhettään ja palasi parrasvaloihin sooloartistina. Päättäväisesti hän alkoi käyttää pelkkää Hurula-nimeä, vaikka häntä varoitettiin, että se vaikuttaa levymyyntiin negatiivisesti.
Koulussa häntä oli kiusattu suomenkielisen nimensä vuoksi, mutta nyt hän ajatteli vanhan laulun sanoin: mä oon mikä oon.
”Kun kuulen suomalaista musiikkia radiosta jonkun tanssibändin soittamana, se tuntuu koko kropassa”, hän tunnusti eräässä haastattelussa.
Hurula levyttää samalle Stranded recordsille kuin jyväskyläläisjuurista tunnettu Anna Järvinen ja pellolaisjuurista tunnettu Markus Krunegård.
Vuosi sitten ilmestyi hänen ensimmäinen sinkku Sluta deppa mig ja viime keväänä albumi Vi är människorna våra föräldrar varnade oss.
Norrbottens Kurirenin Mariana Vnuk kirjoitti: ”Levy on silkkaa magiaa. Kymmenen taistelulaulua, jotka tekevät kipeää ja jotka kertovat kaipuusta, ulkopuolisuudesta, ahdistuksesta ja rakkaudesta.”
Miten Hurulan käy. Voittaako hän Ruotsin Emman, ratkeaa 25. helmikuuta Grammis-gaalassa.