TOMAS LEDIN pelimannihengessä Tornioon

toma-ledinjuliste

Ruotsin arvostetuimpiin pop- ja rockartisteihin lukeutuvan Tomas Ledinin Suomen konsertit ovat olleet järjestään loppuunmyytyjä. Erityisen suosittu hän on luonnollisesti ruotsinkielisellä rannikkoseudulla.

Ruotsalaisiin luottaa myös tapahtumakeskus Toranda Events , joka on hankkinut Tomas Ledinin esiintymään Tornioon perjantaina 11.huhtikuuta.

Hän  saapuu länsirajalle 7-jäsenisen akustisen Höga Kusten Kapellet –orkesterin kanssa, jonka juuret ovat vahvasti kansan- ja maailmanmusiikissa.

Konsertti on rakennettu lokakuussa julkaistun, suoraan Ruotsin listaykköseksi nousseen Höga Kusten -albumin ympärille.

Teemaltaan syvästi henkilökohtaisella levyllä taiteilija vaeltaa lapsuusmaisemissaan vieden kuulijansa juurilleen, sukunsa seuduille ja sen historiaan. Konsertissa hän sitoo laulut yhteen tarinoillaan.

Ohjelmiston ja yhtyeen kansanmusiikki-& laulelmahenkisyydestä huolimatta konsertissa kuullaan Tomas Ledinin yli 40 vuotta kestäneen uran parhaat pophitit Sommar är kort- ja Du kan lita på mig-lauluista lähtien.

Illan toinen esiintyjä on  hillitty, hallittu ja lahjakas oululaislaulajatar Saara Aalto.

Tapahtumakeskus Toranda Events aikoo onnistua siinä, missä muut ovat aiemmin epäonnistuneet  eli houkutelemaan suositulla ruotsalaisartistilla  Tomas Ledinillä  yleisöä myös rajan takaa.

Viime marraskuussa he tavoittivat merilappilaisille suunnatulla avajaisohjelmalla(Jukka Poika, Danny & Mamba) 700 hengen yleisön, mutta nyt haaste on astetta kovempi. Onnea matkaan!

 

Höga Kusten Kapellet -orkesteri:

Esbjörn Hazelius, sitra/viulu/laulu
Magnus Zetterlund, mandoliini/oktaavimandoliini/huuliharppu/laulu
Göran Wennerbrandt, weissenborn hawaiian -kitara/national steel -kitara/ electric lap steel -kitara/5-kielinen banjo/dobro/laulu
Olle Linder, rummut/lyömäsoittimet/laulu
Olle Eriksson, kontrabasso/ laulu
Johan Hedin, oktaavi- ja tenoriavainviulu/laulu
Lisa Eriksson Långbacka, harmonikka/laulu

Liput a 59 euroa  1. helmikuuta alkaen: www.tiketti.fi

Toranda Events on tapahtuma- ja ohjelmapalvelukeskus Torniossa Hellälässä. Kehittyvän alueen ensimmäinen vaihe käsittää keskusrakennuksen, jonka muunneltavissa ravintolatiloissa on yhteensä noin tuhat istumapaikkaa. Keskuksen 800 neliömetrin laajuinen halli ja kolme lavaa mahdollistavat suurtenkin konserttien, festivaalien, messujen ja muiden tapahtumien järjestämisen ympäri vuoden. Katettua tilaa on yhteensä yli 3000 neliötä, joten tilaisuuksien järjestäjät eivät ole säiden armoilla.