
THE FALCONS: Pienessä laulukuvassa Esko Kirjavainen ja Vesa Vakkilainen ja isossa potretissä Kimmo Siilakka, Juhani Somervalli, Vesa, Pekka Leppä ja Alpo Aine
Torniolainen The Falcons oli ensimmäinen lappilaisbändi, joka esiintyi Suomen televisiossa . Tänään 28.5. klo 18.30 tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun yhtye esiintyi Lasse Liemolan juontamassa Me Nuoret-ohjelmassa. Ruotsin televisiossa heidät oli nähty paria vuotta aiemmin uutispätkässä , jossa he veivät letkajenkan yhteislyseon oppilaiden kanssa Torniosta Haaparannalle.
Valtakunnaliseen tv-lähetykseen pääsy on vielä tänäkin päivänä lappilaismuusikoille iso juttu, mutta vielä huomattavasti harvinaisempaa se oli 50 vuotta sitten .
The Falconsin keikkasetissä oli 1960-luvun alussa pelkästään instrumentaaleja ja hupipohjalta heitettiin Be-bob-a-lula ja Tintarella di luna. Yleensäkään Meri-Lapissa ei voinut puhua tuolloin vielä rokkibändeistä, mieluummin nuorisoyhtyeistä, koska niiden oli pakko esittää keikoilla myös tangoa ja muuta tanssimusiikkia, jos ei halunnut jäädä kellariin tai kouluhippoihin soittelemaan.
The Falconsissa soittaneista aktiivisimmin musiikkia harrastaa vielä tänäkin päivänä Esko Kirjavainen, jolle Me Nuoret-keikka oli toinen yhtyeessä. Hän muistelee reissua pääkaupunkiin näin:
– Matka Helsinkiin oli meille monelle ensimmäinen, joten jännitti. Kun sitten noustiin Tähtitorninmäelle, meitä tervehti h-studion ovella manu, joka kyseli moniko teistä laulaa ja jatkoi, että jos yksi laulaa, vain yksi mokaa, jos useammat, niin mokaajia on monta. Viimeistään tässä vaiheessa päästiin yhteisymmärrykseen, ettei esitetä ainakaan Rollareiden Time is on my side-biisiä.
The Falconsin varsinainen virtuoosi oli kitaristi Vesa Vakkilainen. Taitava pelimanni, joka oppi kappaleet helposti korvakuulolta ja hallitsi myös viulun. Valitettavaa vain, Vesa lopetti musisoinnin heti yhtyeestä erottuaan, teki merkittävän osan elämäntyöstään ulkomailla ja viettää aikaa nykyään paljon Teneriffalla.
Tv-keikalla Vakkilaiselle annettiin päävastuu, ja rautalankaspeliasistina hän soittikin onnistuneesti The Venturesin Taboon. Alpo Aine heitti sekaan urkusoolon, ja muut säestivät vaitonaisena taustalla.
-Itse isäntä Liemola suhtautui meihin ymmärryksellä. Oltiin kokemattomia, mutta onneksi lähetys meni ulos playbackinä.
– Koreografiankin kannalta meillä oli vain yksi tie, ylöspäin, sillä suolapatsaatkin olisivat olleet taitovoimistelijoita meihin verrattuna! Meissä oli vauhtia kuin jäätyneessä purossa, Kirjavainen vitsailee.
Me Nuoret-ohjelman tunnussävel oli Liemolan suomeksi esittämä Cliff Richardin ja Shadowsien hitti The Young ones. Torniolaisbändin lisäksi ohjelmassa esiintyivät; tyttökvartetti Pirkan Neidot (mukana mm.torniolaissyntyinen Irma Tapio), joka esitti laulut Iso lintu merikotka ja Taivas on sininen ja valkoinen, Jarmo Tuomisen nuoriso-orkesteri, joka soitti jazzinstrumentaalin, Anneli-tangon armeijan harmaissa tulkinnut Seppo Hanski sekä haminalainen Strings, joka oli ensimmäinen Helsingin ulkopuolelta levyttämään päässyt rautalankayhtye.
-Kun keikka oli ohi, meillä oli kiire pohjoisen junaan. Niin kiire, ettemme ehtineet pestä edes meikkejä pois ja niinpä herätimme keltainen mönjä kasvoillamme ansaittua hilpeyttä Helsingin rautatieasemalla. Vapautunut nauru pääsi pian meiltäkin erikoisen tv- kokemuksen jälkeen, Esko muistelee.
Me Nuoret-keikalta palatessa The Falconsia ei ollut vastassa Tornion rautatieasemalla kiljuva tyttölauma. Televisiossa esiintyminen oli suuri juttu, mutta se oli alkanut näkyä Lapissa vasta kahta vuotta yhteen esiintymistä aiemmin, joten vastaanottimia ei joka kodissa ollut.
-Hyödynnettiin kuitenkin tv-keikan julkisuus täysimääräisesti eli se näkyi siinä, että keikkajulisteeseemme painettiin teksti: ”Esiintyneet mm. TV:ssä”.
(Lainaus kirjasta: AJ: Poppia Väylän pyörtheistä, Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta)