Maailman ääriin on nimeltään Taiskan uusin menestysbiisi. Sen sanat ovat Mariskan, joka on myös säveltänyt laulun yhdessä Mikko Tammisen kanssa.
Maailman ääriin on tunnuslaulu TV1:n Futisvanhemmat-ohjelmaan, joka tulee tiistaisin klo 20.00. Sarjasta on esitetty vasta kaksi osaa, mutta nyt jo laulu soi taajaan radioaalloilla ja täytyy myöntää, että Taiskan ääni kuulostaa vuosi vuodelta vain paremmalta.
Laulun ensimmäinen noteeraus tuli tänään, kun Yle Radio Suomi julkaisi viikon 13 soitetuimmat.Tiuhimpaan Radio Suomessa soi Mariskan Typötyhjiin-kappale, mutta ero toiseksi tulleeseen Taiskaan oli Ylen tiedotteen mukaan laskennallisesti kaikkein pienin mahdollinen.
– Hienoa! Enpä tuosta listasta tiennyt. Maailman ääriin on kivaa poppi- iskelmää, mutta omia uusia biisejä teen poikani Eliaksen kanssa. Ne ovat sitten nicerokkia ja niitä voi kuulla toistaiseksi vain keikoilla, seuraavan kerran Hullu Poro Areenalla ensi keskiviikkona, Taiska kertoo.
Virallista videota ei ole Taiskan Maailman ääriin-esityksestä julkaistu, mutta Futisvanhemmat-sarjaan liittyvä kylläkin, jossa nähdään Lahden Kuusysin junnujoukkueen vanhempien elämän koko kirjo ja tunteiden vuoristorata kauden aikana.
Yle Radio Suomen soitetuimmat vko 13 (28.3.-3.4.2016)
- (-) MARISKATypötyhjiin Spotify
- (-) TAISKAMaailman ääriin Spotify
- (-) ATOMIROTTA Älä huoli tyttö Spotify YouTube
- (-) FATBOYCruel love Spotify YouTube
- (18.) ANNE MATTILA Ihminen Spotify
- (13.) VESA HAAJA Mä tuskin vielä uskon Spotify YouTube
- (3.) PAULA VESALA Tytöt ei soita kitaraa Spotify YouTube
- (2.) PET SHOP BOYS The Pop kids Spotify YouTube
- (4.) SIR ELWOODIN VIERASKIRJA Siinä iässä Spotify
- (-) VERONICA MAGGIODen första är alltid gratis Spotify