Kun ensimmäistä kertaa tavattiin Paavo Kuljun kanssa hänen kotonaan Kaakamossa, en arvannut, mihin kaikkeen se johtaa.

Haastattelun yhteydessä Paavo mainitsi, että hänellä on vintillä vanhoja kelanauhoja  ja pyysi kuuntelemaan olisiko niille käyttöä. Sanoin, että tsekkaan, kun ensimmäinen kirjani on valmis.

Vaikka nauhat olivat tosi huonokuntoisia, innostuin  ja niistähän syntyi autenttinen kokonaisuus, tupla-CD Paavo Kulju Live ja sen myötä Väylän Pyörre Records.

Yksi poikkeuskin oli. Mummo Aavasaksan takaa otti yhteyttä, halusi rahansa takaisin. Ei ollut koskaan kuullut niin rahisevaa levyä. Toinen erikoinen episodi, joka jäi erityisesti mieleen levyyn liittyen oli, kun Tornion kirjasto poisti pienen ilmoitukseni ilmoitustaululta kahden vuorokauden jälkeen. Syy oli ” liian kaupallinen”. Panivat kyllä takasin esimiehensä määräyksestä, mutta anteeksi eivät pyytäneet.

Paavo Kulju Live jäi Paavon ainoaksi levytykseksi. Suunnitelmia oli, mutta Paavoa veivät muut kiireet, mutta onneksi ystävyys säilyi ja loppuun asti kävin Paavoa tervehtimässä.

Tässä alla haastatteluni, joka  löytyy jo loppuunmyydystä vuoden 2003 Poppia Väylän pyörtheistä-kirjasta:

PAAVO KULJU Maestro ja havajikitaristi

Kaakamolaisen Paavo Kuljun yhtyeissä ovat kannuksensa hankkineet muun muassa kemiläislaulajat Vuokko Hepo-oja, Tuomo Salmi ja Jouko Takalo, jotka kaikki ovat sittemmin myös levyttäneet.

Paavo laskee, että hänen kokoonpanoissaan on oppinsa saanut yli sata merilappilaista soittajaa. 1960-luvulla hän ehti säestää kaikkia Suomen huippuja. Poikkeuksen tekevät maestron mukaan vain Vieno Kekkonen ja Laila Kinnunen, joilla oli aina pohjoisessa esiintyessään yhtye omasta takaa. Monesti vierailevat etelän solistit, mm. Eila Pienimäki ja Iris Rautio, viipyivät pohjoisessa kuukauden, ja keikkaa tehtiin kuutena iltana viikossa. Paavolla oli myös suosikkinsa.

-Meillähän oli Virtakin ennen sitä keppivaihetta, mutta  Jorma Lyytinen ja Johnny Forsell olivat tosilaulajia. He olivat koulunkäyneitä. Naisista taas Eija Merilällä oli miellyttävä ääni. Hänen kanssaan tuli kierrettyä rajan molemmin puolin.

Alusta asti monia soittimia hallitsevan Kuljun pääsoitin on ollut kitara.

– Kitarahommasta kiinnostuin, kun kävin kuuntelemassa Repe Helismaata ja Tapsa Rautavaaraa. Viimeisen kipinän sain kuitenkin  Aarne Korhoselta. Hän meni naimisiin siskoni kanssa 1952 ja kulki aina lauantaisin meillä saunassa. Aarnella oli hanuri mukana, ja silloin  ostin vanerisen pienen Landolan. Ensimmäinen kappale, jonka opettelin, oli Kukkuva kello. Siinä on vain kaksi sointua, Paavo muistelee.

Kitaroista hän on erikoistunut havajikitaraan, ja parhaiten hänet tunnetaankin sen taitajana.

-Onni Gideonhan oli uranuurtaja havajikitaran kanssa. Minua viehätti sen lempeä sointi. Tiikerihai ja Kuningaskobra soivat radiossa 1950-luvulla. Niinhän mie nostin kitarasta satulaa ja siitä vaan sitten homma käyntiin, kertoo Paavo, joka yhä soittaa keikoillaan 4-8 kappaletta havajilaisittain. Hän on suunnitellut pitkään myös musiikin levyttämistä yhdessä hanuristi Jokke Knuutisen kanssa.

Vaikka vanhemmat panivat hanttiin, Paavo valitsi musiikin. Ensimmäisen kerran hän nousi lavalle Tornion työväentalolla Reino Östermannin orkesterin kitaristina vuonna 1954. Seuraava kiinnitys hänellä oli Sulo Juvosen vetämässä seitsenmiehisessä yhtyeessä, joka soitti vakituiseen Kemin työväentalolla. Yhden talven hän kitaroi myös Urho Saikkosen bändissä ennen kuin perusti vuonna 1959 ensimmäisen oman yhtyeensä Guapitan.

Sen jälkeen Paavolla on ollut  toistakymmentä kokoonpanoa, joista ylitse muiden hän nostaa ryhmän: Jouko Takalo (laulu), Kauko Savonen (trumpetti), Pentti Leppäniemi ( hanuri) , Keijo Paananen (basso) ja Kauko Rapakko (rummut), Kuljusta yhtye oli vahva sekä soitannollisesti että laulullisesti. Stemmoissa mallia otettiin Four Catseiltä.

Kuvan yläpuolella Paavo Kuljun yhtye lattari-tunnelmissa On suukko suukko-kappaleessa. Huomioi erityisesti rumpali Kaken ja hanuristi Pentin liukas ja svengaava soitto.

-Mehän esiinnyttiin jopa TV:ssä ja laulettiin Lapin poika. Ohjelma oli Perävaunu. Kemistä  oli lisäksi teatteriporukkaa. Juontajana oli Jorma Liedevaara ja Risto Vanari ohjasi, Paavo kertoo.

Tuo tv-visiitti tapahtui heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1966. Paria kuukautta myöhemmin superyhtye hajosi, kun laulaja Jouko Takalo ja Kauko Savonen muuttivat etelään. Siellä  heitä onnisti heti. Takalo pääsi Toivo Kärjen juttusille, ja jo loppuvuodesta ilmestyi hänen singlensä  Sinä ja minä/ Vuoksi ja luode. A-puoli oli Kärjen käsialaa. B-puoli taas oli Kauko Savosen kynästä, joka oli löytänyt töitä Mauno Maunulan yhtyeestä.

Ennen kuin Kulju siirtyi vuonna 1969 pyörittämään Kemin Valtakadulle liikettään, Musiikki Kuljua, hänellä oli yhtye Lolitas. Nimensä se sai Benny Hermanssonin manageraamasta Lolasta, joka lauloi läpinäkyvässä paidassaan pari viikkoa Meri-Lapissa. Benny junaili pohjoisen pojille myös keikan Helsingin Natsalle,  ja Lolitas  melkein levytti EMI:lle.

-Meillä oli vakilaulajana loistava Tom Jones –kopio, Esa ”Best ”Jokinen, ja EMI:n Reino Bäckman kiinnostui meistä. Kirjoitettiin levytyssopimukseen nimet alle. Meille tuli nuotit pohjoiseen ja harjoiteltiin kappaleet huolella. Sitten tapahtui töppäys. Ne olivat varanneet studion viikkoa liian aikaisin ja suuttuivat meille. Siihen päättyi meidän levytysura, Paavo naurahtaa.

Välillä Kuljulla on ollut musiikkiliike myös Torniossa, mutta nykyään hän toimii Kaakamosta käsin. Paavo on järjestänyt myös aloitteleville musiikinharrastajille esiintymistilaisuuksia. 1980-luvun puolesta välistä hänet muistetaan Torniossa ja Kemissä järjestetyistä Lappi-rock-tapahtumista. Toimenkuvaan ovat aina kuuluneet myös laulukilpailut.

-Sunnarin Mira oli mukana useamman kerran minun järjestämissä kilpailuissa,  ja kyllä hän erottui heti. Hän osasi ja hänessä oli tyyliä. Hän veti nätisti ja oikein. Kun Mira veti Hopeisen kuun hän oli omimmillaan. Kun hän lauloi iskelmää, mieleen tuli Eila Pienimäki,  Kulju kertoo.

Vaikka Paavon keikkailu on vuosien myötä vähentynyt, uutta intoa hommaan on antanut Agents. Yhtye on maestron mielestä nostanut vanhat hienot melodiat kunniaan. Niinpä Guapita soittaa jälleen, ja ohjelmistossa on helmiä 1930-luvulta tähän päivään.