Posts Tagged “Elvis”

Etsitään tarinoita ja valokuvia TAPIO RAUTAVAARASTA

by Arto.

Millainen on oma ikimuistoisin tarinasi Tapio Rautavaaran kohtaamisesta? Missä kohtaisitte, mitä Tapsa lauloi ja rupatteli? Oliko ilmassa iloa vai haikeutta, naurua vai nostalgiaa? Pääsitkö yhteiskuvaan vai saitko nimikirjoituksen?

Reissumies Tapsa

Jaa oma tai lähisukulaisesi tarina omin sanoin kerrottuna. Muistoja sekä valokuvia kotialbumeista syksyllä ilmestyvään kirjaan ovat etsimässä tekijät Tomi Lindblom ja Hannu Ignatius. Runsaasti muistoja ja kuvia kotiarkistoista kootaan tähän konseptiltaan erilaiseen tietokirjaan, jossa pääosassa ovat koko kansan Tapsa ja tavalliset suomalaiset.

8. päivä  maaliskuuta  tulee kuluneeksi 105 vuotta sinivalkoisen äänen Tapio Rautavaaran syntymästä. Kaikkien hyvin tuntema Tapsa on yhä tänään rakastettu laulaja, vaikka toki hän oli elämänsä aikana paljon muutakin.

Mutta lauluistaan ja tarinoistaan Tapsa parhaiten muistetaan. Kiersihän reissumies sodan jälkeisinä vuosina elämänsä loppuun asti ahkerasti Suomea ristiin rastiin. Iltamat, tanssilavat, harjannostajaiset, tavaratalokeikat ja konsertit, kaikki olivat Tapsalle tuttuja. Kuten hän itse on todennut: ”Joka pitäjässä on käyty”.

Lapissa Tapsa viihtyi ja täällä hän kiersi usein, myös Ruotsin Tornionlaaksossa hän esiintyi. Vähintään joka toisella on jotain kerrottavaa Tapsasta, joko oma tai perintönä saatu muisto.

Siispä olitpa keski-ikäinen tai varttuneempi, lähetä tarinasi sekä valokuvia sähköpostilla: rautavaarakirja@gmail.com että Hannu ja Tomi saavat aikaiseksi Suomen kansan näköisen muistelokirjan, jossa on mukana myös Lappi, josta hän lämmöllä lauloi.

Kirjan kokoajat ovat pitkänlinjan viihdetoimijoita. Tomi Lindblom on kirjoittanut kirjat muun muassa Antti Einiöstä, Joel Hallikaisesta ja Eki-sedästä ja Hannu Ignatius veti 30 vuotta Suomen Elvis-fan clubia  ja julkaisi hienon kuvakirjan Rockin kuninkaasta.