
Anja Tervahauta
Haaparantalainen Anja Tervahauta on julkaissut kolmannen singlensä Olet unta ja totta. Kappaleen lattaripoljentoisesta sävelmästä vastaa Jari Rönkkö ja sanoista toinen pitkän linjan ammattilainen Katja Tanskanen.
Anjan innostus keikkailuun ja levyttämiseen heräsi vuonna 2006, kun hän voitti Tähtiartisti-kisassa Ruhtinatar-tittelin ja pääsi levyttämään.
– Kyllähän se innosti kun kuuli oman laulunsa levyltä ja radiosta, sanoo Anja, joka kuvaa itseään harrastelijalaulajaksi, sillä leipä tulee hoitoalalta.
Kolmen sinkun lisäksi häneltä on ilmestynyt omakustanteena myös pitkäsoitto Kuinka Sitä Tietää.
-Tykkään laulamisesta, olen aina tykännyt jo ihan pienestä lapsesta lähtien, kuulemma, laulanut mennen, tullen ja palatessa, hän myöntää.
Tähtiartisti-kisan lisäksi Anja on voittanut myös Sääskisafari-kiertueen Kesäyön sävel-kilpailun ja ruotsinsuomalaisen Sisuradion Musalistallakin menestystä on tullut, eikä arvostetussa Laila & Olavi-laulukilpailussakaan pärjääminen hassumpaa ole ollut. Kahdesti hän on ollut finaalissa!
-Vuonna 2011 osallistuin ensimmäistä kertaa ja pääsin finaaliin eli kuuden sakkiin. Sama homma viime vuonna, mutta olin silloin kovassa yskässä ja ääni oli siinä kunnossa, että laulu meni pieleen. Sen verran jäi hampaankoloon, että ainakin kerran vielä aion yrittää ja koettaa onneani, jos pääsisi kärkisakkiin, Anja kertoo.
Anja Tervahauta keikkailee harvakseen, mutta mieluusti esiintyisi enemmänkin, joten pyyntö, jos orkesterisi kaipaa solistia keikoillesi, otahan rohkeasti yhteyttä häneen!