Saamelaismusiikkiakin Inarin KAAMOSkuvissa

UllaPnoidan-kirot-julkkari-esite-707x500Arktisten alkuperäiskansojen elokuva saapuu leveänä rintamana Inarin Kaamoskuviin eli Skábmagovat-festivaalille 23.–26. tammikuuta. Ohjelmisto ulottuu Kanadan Nunavutista Alaskan ja Venäjän kautta Grönlantiin sekä tietenkin Saamenmaahan.

Kaamoskuvien erikoisnäytöksessä Ulla Pirttijärven Ulda  musisoi  Suomen vanhimman Lappi-elokuvan Noidan kirot (1927) taustalla. Muutenkin saamelaismusiikki on hyvin esillä festivaaleilla. Joikua käsittelee kaksikin   dokumenttia, Maj Lis Skaltjen  Juoigan ja  Ellen Astri Lundbyn Joikefeber. Lisäksi nähdään  Alistair Fowlerin filmi Sámi Jienat-kuorosta, joka on kunnostautunut varsinkin Nils-Aslak Valkeapään musiikin esittäjänä.

Saamelaismusiikkia  kuullaan myös livenä. Saami-räpin isä Amoc pauhaa Inari-hotellilla  ja  Niillas Holmberg ja Roope Mäenpää tunnelmoivat Sajoksessa.

Varsinaisen Kaamoskuvien elokuvaohjelmiston runkona on Kanadan inuiittien ns. Fast Runner -trilogia, kärjessään Zacharias Kunukin kymmeniä palkintoja kerännyt Atanarjuat. Muinaiseen tarinaan perustuvaa elokuvaa täydentävät Kunukin ohjaama The Journals of Knud Rasmussen ja Arnait-naiskollektiivin Before Tomorrow, jotka kertovat inuiittien ensimmäisistä, tuhoisista kontakteista länsimaalaisiin.

Alaskasta tulee inupiak-ohjaaja Andrew Okpeaha MacLeanin Berliinissä 2011 palkittu draama On the Ice. Lisäksi nähdään mm. Vladimir Pujan paimentolaiselokuva Chauchu Tšuktšien niemimaalta Venäjältä ja kotimaassaan hitiksi noussut grönlantilainen kauhuelokuva Qaqqat Alanngui (Vuorten varjossa).

Muita saamelaisteemoja ovat mm. kaivostoiminta pohjoisessa, poronhoidon tulevaisuus, elämä karhun kanssa, saamelaisen identiteetin säröt sekä isoäitien rooli alkuperäiskansojen yhteisöissä.