RUSKASWING soi jo 26.kerran…
Sarpila

Antti Sarpila

Ruskaswing järjestetään Kemijärvellä, Pyhätunturilla ja Luostolla 4.-6. syyskuuta.

Kesäkuussa miehen iän, 50 vuotta, saavuttanut Ruskaswingien taiteellinen johtaja Antti Sarpila saa myöhästyneen syntymäpäivälahjan ja  pääsee esiintymään tapahtuman alkujuurille Kemijärven VPK:n talon kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön. Antti Sarpila Swing Bandin lisäksi VPK:lla kuullaan AAHOa.

– VPK:n talo ja Ruskaswingit oli alkuvuosina tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista. Jatkuvasti on kyselty, miksei VPK:lle päästä.  Toivon, että erityisesti kemijärveläiset ottavat tämän meille tulleen mahdollisuuden palata VPK:lle sankoin joukoin vastaan. Näin taataan tapahtuman jatkuminen tulevaisuudessakin, Sarpila sanoo.

Ruskaswingien esiintymiset keskittyvät Kemijärvellä VPK:n lisäksi Pyhätunturille erilaisiin paikkoihin tunturin juurelta  huipulle saakka. Lapland Hotel Luostotunturissa swingiä myös kuullaan, eikä Pyhän Aittakuruakaan ole unohdettu.

-Swingvaellus Aittakuruun lauantaina 6.9. järjestetään nyt toisen kerran ja olen mukana koko vaelluksen ajan sekä soitan Aittakurun näyttämöllä yleisön keskellä, Sarpila lupaa.

Ruskaswingien perinteen mukaan mukana on svengaavan jazzin lisäksi myös muuta korkeatasoista musiikkia. Jani Jalkanen ja hänen orkesterinsa esittävät Ile Vainion ja Kulkuriveli Jamin vahvistamina Kari Tapion, Junnu Vainion ja Jani Jalkasen musiikkia. Luvassa on heiltä ensimmäistä kertaa myös jazzsovituksia Ruskaswingeille räätälöitynä. Yksi tapahtuman konserttihelmistä on heidän esittämä lauantain 6.9. konsertti Musiikkia Taivaista Pyhätunturin huipulla Ravintola Tsokassa klo 11.00.

Koko Ruskawingien ohjelma löytyy osoitteesta www.ruskaswing.fi