
Pekka Lehtosaari
Kansainvälistä jazzin päivää vietetään Rovaniemen Korundissa vappuaattona 30.4.klo 21.00 alkaen. Unescon vuonna 2011 perustamaa tapahtumaa vietetään ympäri maailman ja päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Washington D.C:ssä.
Lapin pääkaupungissa jazzin päivää juhlitaan Rovaniemi Jazz Ensemblen johdolla toista kertaa. Tällä kertaa yhtyeen solisteina vierailevat Pekka Lehtosaari, Hanna Toivoniemi ja Jari Pulsa.
Pitkän linjan muusikko, Pekka Lehtosaari on 10 000 keikan muusikko, joka aloitti 1960-luvulla. Hän soitti Harri Lainkarin yhtyeessä ja Jukka Leskisen triossa, joka oli aikansa kovimpia ravintolabändejä Suomessa ja joka säesti kaikkia iskelmätähtiämme. 1980-luvulla Pekka oli mukana muun muassa yhtyeissä Jettiset ja Channel Four. Nykyään hän esiintyy enää harvemmin.
– Pekka tunnetaan paitsi rumpalina myös taitavana laulajana, erityisesti Frank Sinatra-Dean Martin-tyylisten evergreenien taitajana. Korundissa hän laulaa englannin lisäksi, ranskaksi ja italiaksikin. Amerikan suuresta laulukirjasta kuullaan ainakin Nature Boy ja I left my heart in San Francisco, lupaa jazzin päivän puuhamies, basisti Hannu Raudaskoski.
Laulajana nuorempaa sukupolvea illan ohjelmassa edustaa Hanna Toivoniemi, joka säväytti taannoin Etta James-illassa hienoilla tulkinnoillaan. Tällä kertaa soivat ikivihreät duettoina ja sooloina Rovaniemi Jazz Ensemblen taiten säestämänä. Kolmas vieras on saksofonisti Jari Pulsa, jonka omia sävellyksiä kuullaan standardien lomassa.
Rovaniemen Jazz Ensemblessä soittavat basisti Raudaskosken lisäksi kitaristi Terho Keskitapio, rumpali Uki Ollila ja pianisti Vesa Norvanto.
Korundin jazzin päivän kruunaa taidenäyttely, jossa on esillä jazzaiheisia töitä Henri Hagmanilta, Leena Nykäseltä, Tuomas Korkalolta ja Tiina Mäkitiuralta.