Raskasta Joulua myös Rovaniemelle

RaskastaJoulua15bYhdestä keikasta vuonna 2003 alkunsa saanut Raskasta Joulua on kasvanut mittavaksi konserttikonseptiksi, joka on monelle kuulijalle osa joulunajan perinnettä. Kiertueet ovat olleet viime vuosina liki kauttaaltaan loppuunmyytyjä.

Nyt vuorossa ovat maamme suurimmat konserttisalit, areenat ja jäähallit. kaikkiaan 24 esiintymistä. Rovaniemen Lappi Areenalla joulushow nähdään 28. marraskuuta.

Kiertueella nähdään vaihtuvia solisteja ja tänä vuonna mukana matkaavat muun muassa Tony Kakko, JP Leppäluoto, Elize Ryd, Antti Railio, Ari Koivunen, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen, Tommi ”Tuple” Salmela ja Kimmo Blom. Yli kaksituntisissa konserteissa kuullaan ikivihreitä joululauluja rock- ja heavysovituksin sekä valikoituja muita raskaamman rockin helmiä.

Orkesterin rivistöön lukeutuvat koko idean isä kitaristi Erkka Korhonen, rumpali Mirka Rantanen, kitaristi Tuomas Wäinölä, basisti Erkki Silvennoinnen ja kosketinsoittaja Vili Ollila.

Neljä julkaistua Raskasta Joulua -levyä ovat kiitäneet huimiin myyntilukuihin saavuttaen niin kulta- kuin platinamyyntirajoja. Marraskuussa on luvassa uutta materiaalia, kun Raskasta Joulua -unplugged-levy saapuu kauppoihin.

Lipunmyynti kiertueelle alkoi  eilen Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa.
www.raskastajoulua.com