Raj-Raj Band Pajalasta on uniikki ruotsalaisyhtye, joka kutsuu musiikkiaan tornedalsetno-folkpunkiksi.
Se kerää länsinaapurissa täysiä konsertti- ja tanssisaleja, missä esiintyykin. Ruotsissa esimerkiksi Luulajan kulttuuritalon suuren salin yhtye on loppuunmyynyt jo 8 kertaa peräkkäin. Pohjois-Suomessakin se tunnetaan ja Etelä-Suomessakin se on esiintynyt kymmenkunta kertaa.
Viime kesänä yhtye äänestettiin kolmanneksi Yle Radio Suomen Suomiviisu-kisassa laululla Kesällä Tornioon, joten faneja löytyy jo Suomenkin puolelta.
Raj-Raj Band esiintyy ennen joulua 15-vuotisshownsa kanssa vielä 13. 12 klo 21. 00 Suomen aikaa Haaparannan Folkets Husissä. Edellisellä kerralla yhtyeen konsertti oli loppuunmyyty.
Yhtyeen hanuristi-laulaja Hasse Notsten kertoo, että luvassa on paljon uusia lauluja ja tietysi tuoreita juttuja Rolf Digervallilta.
– Yksi oiken hauska kertoo kanamunan myyjästä. Lauluista taas muun muassa Hasse Alatalon kanssa on käännetty meänkielelle Mando Diaon kappale Strövtåg i hembygden, jonka teksti on Gustav Frödingin. Sitten on yksi toinen Kuka sen saunan lämmittää, jonka löysin Amerikan reissulla Pohjois-Michiganista.
Raj-Raj Bandin musiikissa yhdistyy suomalaisittain Popedan äijämeininki, Jope Ruonansuun huumori ja suvantokohdissa, haitari hyväilee kuin Tornionjoen lämpöinen vesi.
Yhtye ei kunniota rajoja, mutta ylittää ne taidolla ja tyylillä. Sen musiikissa yhdistyy niin uusi kuin vanhakin, eikä mikään ole sille vierasta.
Raj-Raj Band on julkaissut albumit På Gränsen, Tornedalsspår ja Kexiland ja Pajalan Pojat. Omien kappaleiden lisäksi levyillä on myös suomalaisille tuttua perinnettä kuten Tukkipoika, Kuppari ja Haravasta katkesi pii plus Jätkän humppa ja Katinka tornionlaaksolaisin tekstein. Tuoreempi cover on Sleepy Sleepersin Kesämopo.
Lippuja (a 250kr/30€) Haaparannan konserttiin on myynnissä TornioHaparanda matkailutoimistossa ja Haaparannan Folkets Husissä.
https://www.youtube.com/watch?v=ekzZatwBNiw