Kemin Pakkasukon lauantain pääesiintyjän The Paladinsin Dave Gonzalesin suurin esikuva on 32-vuotiaana kuollut losangelelaiskitaristi Hollywood Fats (1954- 1986).
The Paladins teki vuonna 1985 jopa hänen kanssaan livelevyn, jonka kannessa Hollywood Fats poseeraa punaisen Gibson 345-kitaransa kanssa.
Ihmeellistä, mutta totta, Fatsin kitaran nykyinen kotipaikka on Ii ja keikoilla sitä on soittanut viime aikoina blueslegenda Henry Ojutkangas.
Hänellä ensikosketus Hollywood Fatsin musiikkiin tapahtui 1980-luvulla, jolloin Esa Kuloniemi tyrkkäsi Henryn kouraan C-kasetin, jolta hän ihastui kappaleeseen Okie dokie stomp.
– Pari vuotta sitten palasin lauluun uudelleen ja opettelin sen kunnolla. Viime vuonna sain sitten kuulla, että kitara, jolla se oli alunperin soitettu, asui ihan oven takana. Se oli Arto Boströmin omistuksessa Iissä. Hän oli ostanut kitaran Canned Heatin Larry Taylorilta, joka oli löytänyt sen jostain musiikkikaupasta perikunnan jäljiltä.
Gibsonin lapa-osa on edelleen alkuperäinen, vain kaula on vaihdettu ja soittopelissä on edelleen loistava soundi, Henry kertoo.
Elinaikanaan Hollywood Fats ehti soittaa kitaraansa niin Buddy Guyn, Junior Wellsin, Muddy Watersin, John Lee Hookerin kuin Canned Heatin ja Blastersinkin kanssa. Paladinsin Dave Gonzales sanoi eräässä haastattelussa, että Fats eli kuin Jimi Hendrix.
Henry sanoo, että Hollywood Fatsin Gibsonissa näkyy työn ja eletyn elämän jäljet. Kitarakoteloon on teipattu muun muassa Stevie Ray Vaughanin backstagekortti vuodelta-84 .
Ojutkangas lupaa, pienellä varauksella, tulla jammailemaan Pakkasukkoon lauantaina ja tuoda Hollywood Fats-kitaran mukanaan .
– Sain omistajalta luvan. Pikkasen on vielä tulo kuitenkin auki, mutta koetan järjestää. Vähän haittaa tyttäreni muutto ja pitää olla apuna, mutta katsotaan.
Pakkasukko AfterBlues- jamsession lauantaina 31.1. klo 15.00-18.00 Lumilinnan Aittaravintolassa