Torniolaislähtöinen jazzlaulajatar Nina Mya vietti viime talven New Yorkissa. Hän opiskeli Manhattan School Of Musicissa ja suurkaupungin jättäessä purkitti levyn, joka on saanut nyt nimekseen Our Time.
Piakkoin ilmestyvältä levyltä on koottu teaser, joka osoittaa Ninan palanneen, sähköisen debyyttialbuminsa Flying Solon jälkeen, jazzin perusasioiden äärelle. Kuulostaa, että tulossa on levy, joka vie vanhan ajan savuisten jazzklubien tunnelmiin, jossa laulajatar oli kuningatar.
– Ideana oli, että musiikki hengittää ja mitään ei tehdä liikaa tai yli, kertoo Nina, joka äänitti levyn Bunker-studiolla Brooklynissä yhdessä kolmen lahjakkaan muusikon Billy Testin, Marty Kenneyn ja Curtis Nowosadin kanssa.
Parhaillaan äitiyslomalla oleva Nina sanoo, että Our Time-levyn tiimoilta hän yrittää järjestää Helsinkiin pari levynjulkistuskeikkaa ennen joulua, mutta kiertueeseen hän ei pysty.
– Muutaman muunkin keikan teen pääkaupunkiseudulla, mutta aika hiljaisena pidän keikkakalenterin ainakin syksyn. Keväälle on sitten suunnitelmissa Etta James – tribuuttia ison orkesterin kanssa ja paljon esiintymisiä oman bändin kanssa, Nina Mya (Höynälä) lupaa.