NIKKI HILL Kemin Pakkasukkoon

★ SYVÄN ETELÄN TULIPALLO!  UUSI SOULSENSAATIO! ★ LOISTAVA R&B SHOUTER! ★ UUSI QUEEN OF ROCK AND ROLL! 

NikkiHill3

Rakkaalla lapsella, Nikki Hillillä,  on monta nimeä, vaikkei hänen uransa ole vielä pitkän pitkä.

Kesällä 2012 ilmestyi EP, jossa oli neljä hänen biisiään.  Vuotta myöhemmin ensimmäinen albumi Here’s Nikki Hill ja viime vuoden lopulla toinen Heavy Hearts, Hard Fists, joka äänitettiin edesmenneen  legendan Nick Curranin  lempistudiossa.

Nikillä on ainutlaatuinen rock ‘n’ soul-ääni. On kirjoitettu, että jos Tina Turnerilla ja Little Richardilla olisi tytär, hän kuulostaisi Nikiltä.

Hän tulee Durhamista, Pohjois-Carolinasta. Hän musiikillinen perusta valettiin lapsena kirkkokuorossa, jossa hän lauloi gospelia.

Nikin on sanottu olevan parhaimmillaan  livenä kuin purkautuva tulivuori, joka sylkee kuumaa laavaa  ja tulikiveä.

Kitaraa soittava aviomies Matt  Hill on kasannut vaimonsa ympärille tiukan  bändin, joten Nikin on helppo tykittää ja retroilla Rollareista Sam Cookeen.

Niin ja kaiken lisäksi,  jos olette leipääntyneet suomalaisiin AC/DC-tulkkeihin, Bon Scott-fani Nikki Hillissä teille on sielukas vaihtoehto.

Nikki Hill bändeineen esiintyy Kemin Pakkasukko Blues n`Jazzissa 

5.-7. helmikuuta.

Muita esiintyjiä: Bo Weavil (Ranska), Jump 4 Joy (Ruotsi), Django Lassi (Saksa), Saverio Maccne & Double Ace (Argentiina/Suomi), White Knuckles Trio, Honey B & T-Bones, Jo´Buddy One Man Band, Frim-Fram Quartet, Olli Ontronen & Mighty Shitty, Mika & Pullasormet plays Procol Harum, Ruokangas Duo, DJ Frankly Jo’