
Nina on omistanut Our Time-albuminsa heinäkuussa syntyneelle esikoispojalleen. Omien laulujen lisäksi levyllä on mukana myös Herbie Hancockia ja Wayne Shorteria.
NINA MYA: Our Time
Nina Mya, joka on ponnistanut musiikkimaailmaan Torniosta, on tehnyt New Yorkin reissullaan yhden hienoimmista j a z z levyistä, mitä itse olen kuullut.
Levyn miksaus ja soundi on kerrassaan loistavaa.
Kuunnellessa vaivuin enemmän nautiskelemaan ja fiilistelemään sen enempää analysoimatta.
Melodinen ja osaltaan hillitty teos, jossa improvisointi pysyy mielestäni tyylitajuisesti ja oivallisesti hallussa.
Nina laulaa mielettömän kauniisti, mutta kyllä häätyy nostaa hattua myös koko bändille.Tällä levyllä kaikki muusikot on yhtä, mikä on hämmentävää ja mukaansatempaavaa.
Harvoin levyille saadaan tallennettua sitä fiilistä ja flowta, mitä livenä usein kuulee. Ostakaa Ninan levy niin tiiätte mistä puhun ja käykää kuuntelemassa häntä livenä. Hienoa Nina!
Hannu Heikkala