Mighty Shittyn blues veti väkeä Lapissa
TuomasL13b

Mighty Shittyn Tuomas Laajoki ja Olli Ontronen

Bluesbändi Mighty Shittyn kitaristi Tuomas Laajoki on parin viikon Lapin turneen jälkeen laskeutunut kotikaupunkiinsa Kemiin ja arkeen.

Mies huokuu kuitenkin yhä tyytyväisyyttä, sillä reissu tunturin taakse  vahvisti hänen uskoa bluesiin.

Vaikka flunssa vaivasi, se ei mieltä masentanut, sillä piristystä toivat toisella viikolla mukaan tullut Suomi-Bluesin grand old man Pepe Ahlqvist tarinoineen ja ennen kaikkea yleisömäärät.

– Saariselän Tunturihotellissa meitä oli kuuntelemassa jopa 900 ihmistä, vaikka meidän ohjelmisto on selkeästi vaihtoehtomusaa.

– Ylläksen Selvässä Pyyssä pöydät olivat neljänä iltana täynnä. Vaikka yhtenäkin iltana kilpailtiin  J. Karjalaisen, Jari  Sillanpään ja Jonne Aaronin kanssa yleisöstä, silti pärjättiin, Laajoki iloitsee.

Kiertueella kaikki toimi ja meininki oli loistava joka paikassa, mutta erityisesti Tuomas kiittää Selvän Pyyn ilmapiiriä ja antaa siitä  tunnustusta paikan omistajalle Ilkka Poutaselle.

– Hänen  positiivinen asenne heijastuu koko paikan tunnelmaan. Lisäksi nostan hattua Ilkan ohjelmapoliittisesta linjauksesta. Harvassa  ovat Lapissa  rohkeat tyypit, jotka noin avarakatseisesti buukkaavat  esiintyjiä.

Kiertueen huipennus oli Pave Maijasen ilmaantuminen juuri yhdelle Selvän Pyyn keikalle.

– Paven tulo jammailemaan  ja Hoochie Coochie Man kimpassa oli mahtava kokemus niin yleisölle kuin meillekin. Huippu tyyppi, kehuu Laajoki, eikä hän moiti kiertueen finaalikeikkoja Meri-Lapissakaan.

– Yllätyin myönteisesti, sillä Tornion Pikku Berliini oli täynnä torstai-iltana ja meidän Ankkurissakin, kovasta kilpailusta huolimatta, oli toistasataa kuuntelijaa.