MICKE BJÖRKLÖF & Blue Strip 25-vuotiskiertueelle

MickeB15Bluesin suomalaisiin ykkösnimiin lukeutuva  Micke Björklöf & Blue Strip-yhtye juhlii 25-vuotista taivaltaan mittavalla kiertueella. Laulaja ja huuliharpisti Micke Björklöf kiertää yhtyeensä kanssa helmi-huhtikuussa liki kahdellakymmenellä paikkakunnalla ja kesällä lukuisilla festivaaleilla.

Lapin keikoilla yhtye nähdään 25.3 Kemin Ankkurissa, 26.3 Rovaniemen Wiljamissa ja  27.3 Ylläksen Selvä Pyyssä.

Björklöf perusti Blue Strip -yhtyeen vuonna 1991 basisti Seppo Nuolikosken kanssa. Nykyisessä kokoonpanossa yhtye on toiminut jo yli viisitoista vuotta.

Yhtye on julkaissut kaikkiaan kuusi studioalbumia. Viimeisin Ain’t Bad Yet –levy äänitettiin Grammy-palkitun huipputuottajan John Porterin valvonnassa Rockfield-studioilla Walesissa ja se onkin saanut runsaasti suitsutusta, niin kansainvälisissä kuin kotoisissakin medioissa.

Taannoisessa Finnish Blues Awards 2015 -gaalassa albumipoiminta Last Train To Memphis nappasi vuoden parhaan blueskappaleen palkinnon ja Micke Björklöf & Blue Strip palkittiin vuoden yhtyeenä.

– Bluesissa minua kiehtovat sen raaka voima ja herkkyys. Vaikka bluesilla on pitkät perinteet, se on samaan aikaan modernia ja jatkuvasti uutta luovaa, vakuuttaa Micke Björklöf.