M.A. Numminen tuo Kielletyt Laulut, kera Pedro Hietasen, tulevaan Pyhä Winter Unplugged-tapahtumaan. He ilahduttavat kuulijoita perjantaina 1. helmikuuta 2013 ja esitys sisältää valtaosin sellaisia Nummisen lauluja, jotka olivat eri syistä kiellettyjä Yleisradiossa.
Esimerkiksi tangoa Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa ei saanut soittaa kuuteen vuoteen (1966-72), sillä ohjelmaneuvoston mielestä se oli ”eduskunnan vastainen ja alkoholimyönteinen”. Monet muutkin Nummisen levyt olivat kiellettyjen listalla. Näihin kuului hänen tulkintansa Franz Schubertin liedeistä ja – tietenkin – Suomen Talvisota -ryhmittymän undergroundrocklaulut.
Numminen lupaa avata Pyhälle kokoontuneelle väelle laulujensa taustoja ja kertoa hauskoja tarinoita 1960- ja -70-luvun suomalaisesta kulttuuri-ilmapiiristä. Näitä taustoja vasten käy selville muun muassa yleisön nuorelle osalle, miksi nykyisin – jolloin rumakin sana sanotaan niin kuin se on – viattomilta tai huvittavilta kuulostavat laulut olivat tuolloin esityskiellossa.
Esityksen muoto on perinteinen: M.A.Numminen laulaa ja Pedro Hietanen säestää pianolla tai haitarilla.
Muut Pyhä Winter Unplugged-esiintyjät 31.1.- 2.2.2013 ovat Olli Lindholm, Aki Louhela, Johanna Försti, Sami Pitkämö, Kari Peitsamo, Marzi Nyman, Sici & the Boogie Brothers ja housebändi Lenni-Kalle Taipale & SVY