LOIRIlta levy Kaihon Karavaanin kanssa

Loiri13

SIELTÄ TÄÄLTÄ Elävä legenda Vesa-Matti Loiri julkaisee uuden albumin Tuomittuna Kulkemaan 1. marraskuuta.

Levy on tehty  Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaani-orkesterin kanssa. Kipinä yhteistyöhön syttyi  Tie Pohjoiseen-elokuvan siivittämänä. Tuure  oli tehnyt yhteistyötä Loirin kanssa kappaleiden kirjoittamisen myötä ja Kaihon Karavaani oli mukana Tie pohjoiseen-elokuvassa.

– Oli hieno kokemus tehdä Kaihon Karavaanin kanssa töitä. Levyllä on mielestäni todellista aitoa fiilistä ja mystiikkaa, Loiri kertoo.

Loiri ja Kaihon karavaani soivat hyvin yhteen. Kaihareiden tyylipuhdas rautalankasoundia sivuava popiskelmä ja Loirin ajoittain jazzmaisestikin fraseeraava tulkinta ovat toimiva yhdistelmä. Herkkyys ja rouheus kulkevat levyllä käsi kädessä.

Herkimmästä päästä levyltä nousee duetto Jenni Vartiaisen kanssa Halvalla-kappaleesta. Yhteiskunnan pahaa oloa ja välinpitämättömyyttä kuvastaa mestariteos Ismo Alangon Syvä maanantai.

Loirin liekki taiteen tekemiseen roihahti Kaihon karavaani-yhteistyön lisäksi, kun levyn tekijäkaartiin ilmoittautui nimekäs joukko Suomen arvostetuimpia kirjoittajia. Levyn teksteistä ja sävellyksistä vastaavat mm. Olavi Uusivirta, Matti Johannes Koivu, Ismo Alanko, Paula Vesala sekä Juha Tapio. Levyn on tuottanut Sampo Haapaniemi.

Viime vuonna 50-vuotista taiteilijauraansa juhlinut Vesa-Matti Loiri aloittaa perinteisen joulukiertueensa marraskuussa.