LIVE: ”Kun ISO JOKI TULVII, ei kukaan usko ellei itse nää…”

IsoJoki4

LIVE2Iso Joki Tulvii 

Musiikkitalo, Tornio

Pop & Jazz Konservatorio Lappian musiikki- ja tanssiteatteriesitys  Iso Joki Tulvii on riisuttu ja kauniin karu esitys. Mikko Alatalon ja Harri Rinteen Siirtomaasuomen laulut soittavat niin päätä kuin sydäntä ja siinä onnistuivat myös opiskelijat.

Ennen Lappian esitystä kuuntelin Mikko Alatalon levytrilogian, johon Iso Joki Tulvii perustuu. Tuntui kuin olisi lukenut uudelleen paksun kirjan 1960- & 1970-lukujen suuresta murroksesta, kun ihmiset joutuivat muuttamaan pohjoisesta etelään, maalta kaupunkiin ja Ruotsiin.

Musiikillisesti levyillä liikutaan tangosta rockiin ja kantrista iskelmään. Kertovissa lauluissa on vaikutteita myös vanhoista arkkiviisuista, jopa Bob Dylanilta.

Lauluissa pääpaino on kuitenkin sanoissa. Lappian porukka oli sen myös huomioinut. Ei kuorrutettu liikaa ja sanojen painoarvoa lisättiin vielä kertojaäänellä (Eero Säily), joka kertoi palan pohjoista historiaa Yhdentoista virran maa-tekstiä lainaten.

IsoJoki10

Saarna, yksi illan vahvimmista esityksistä. Pentti Väisänen oli pääsolisti myös lauluissa Katso mua, Sirkka ja Iso joki tulvii

Draamaa toi myös tanssi. Varsinkin levytrilogian ykkösosan puuduttava Saarna oli muuntautunut Musiikkitalon estradilla Titta Courtin ohjauksessa puhuttelevaksi pienoisnäytelmäksi.

Paikoin opiskelijoiden esitykset kasvoivat melkein työväenlauluiksi. Ne olivat enemmän kuin iskelmää. Mieleen nousi kaikuna 1960-luvulta nuorten joukkovoimalaulusta Lapualaisooppera.

Nimilaulu Iso joki tulvii oli visuaalisesti esityksen näyttävin. Sitä vauhditettiin liikkuvalla kuvalla ja valoilla. Monumentaalisen hieno, jousineen ja kuoroineen oli myös päätös Kiiminkijoki.

Yksi oli kuitenkin ylitse muiden, Tunnetko rakkauden. Kun Iso Joki Tulvii-produktion ohjaaja ja käsikirjoittaja  Tuomas Lampela nousi estradille, kapellimestarin  taikasauvan iskusta hellyysiskelmä sai syvyyttä ja nousi aivan uusiin sfääreihin. Ilman säestystä laulavat Lappian opiskelijat olivat parhaimmillaan.

Vaikka Alatalon ja Rinteen Siirtomaasuomen laulujen pohjavire onkin pessimistinen, perusoptimismi on aina mukana.Usko toivo ja rakkaus ovat  Tunnetko rakkauden- laulun keskeiset sanat. Ne pitivät ihmiset elossa  ja auttoivat jaksamaan kovina aikoina, kun ei muutakaan ollut.

Tuomas Lampela: ”Tähän saakka olemme tehneet näyttävää viihdettä, suurta glamouria. Viime vuoden Girl Power oli eräänlainen päätepiste amerikkalaistyylisen viihteen osalta.

Mikko Alatalon Siirtomaasuomen laulut ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Olen useaan otteeseen miettinyt, milloin saisin tilaisuuden tehdä niille kunniaa. Nyt aika oli siihen kypsä.Haaste tosin oli valtava. Mikko Alatalon laulut ovat nuorisolle outoja ja yleisön reaktio vakavampaan produktioon oli myös epävarma. Härkää piti kuitenkin tarttua sarvista.”

Teksti & kuvat Arto Junttila