LAILAN ja JUNNUN laulut Tornion Työväen Näyttämölle

KinnunenVainio3Tornion Työväen Näyttämö esittää Laila Kinnusen ja Juha ”Junnu” Vainion laulujen ympärille rakennetun musiikkinäytelmän Valoa Ikkunassa Tornion Järjestötalolla. Se saa ensi-iltansa 1.4. klo 19.00, jonka jälkeen näytöksiä on  kuusi.

– Alunperin meillä oli ajatus, että laulut sidotaan yhteen lausuntaesityksillä ja niinpä otin yhteyttä Tornion lausujien Sanni Liitiin. Hän kuitenkin halusi kirjoittaa tarinan, kertoo yksi näytelmän ideoijista Sauli Hyöppinen ja näin syntyi Valoa Ikkunassa, kertomus laulajan urasta haaveilevasta Leilasta, joka löytää itsensäetsimisen ja vastoinkäymisten jälkeen elämänsä rakkauden. Onnellisen lopun lisäksi tarinaan liittyy myös yllätys.

Vaikka Torniossa on ollut harrastajapohjaista musiikkiteatteria viime vuosina runsaasti tarjolla, esitystä eteenpäin vieneet Arja Karhu  ja Johanna Keränen (os. Mäkelä) ovat tyytyväisiä, sillä heti ensimmäinen kutsun myötä elokuussa 2015 saatiin mukaan innostunutta porukkaa.

ValoaIkkunassaTrio

Julius Rantala, Jukka & Julia Lamminen

– Laulamisesta monella oli kokemusta jo eri kuoroista, osa oli esiintynyt myös solisteina. Vain miehistä oli alussa uupelo, molemmat sanovat tyytyväisinä.

Mukaan näytelmään on saatu myös nuoria ja lahjakkaita soittajia; Julius Rantala, Jukka & Julia Lamminen, jotka muutenkin esiintyvät yhdessä.

Hyöppinen kertoo, ettei  Valoa Ikkunassa-esitys ei syntynyt kivuitta, sillä sairastumiset ja tekniset ongelmat viivyttivät sen valmistumista, mutta  nyt yhteen hiileen puhaltamalla näytelmä on saatu esityskuntoon.

Tornion Työväen Näyttämön toiminnassa, sen perustamisesta, vuodesta 1977 asti mukana ollut Sauli muistaa matkan varrelta monta hienoa hetkeä, mutta erityisesti mieleen on jäänyt ensimmäinen näytelmä.

– Se oli Bertolt Brechtin Pikkuporvarihäät, jonka ohjasivat Esa Pesonen ja Irma Arvola. Näytelmässä esiintyneistä ovat pinnalle ponnistaneet Teija Hyvärinen, joka toimii nykyään Lappeenrannassa ohjaajana ja Risto Saarela, joka on Vaasan kaupunginteatterissa näyttelijänä.

Valoa Ikkunassa-musiikkinäytelmän rooleissa nähdään, ensimmäinen huhtikuuta alkaen: Päärooleissa: Leila – Maritta Ahola,  Jarmo – Esa Maununiemi, Helmi – Taru Santamäki ja Nestori – Juhani Väänänen. Muissa rooleissa  : Sirkka – Marjukka Ruusunen,  Jaana – Anne Kuure, Sanelma – Merja Saloniemi,  Vilho – Sauli Hyöppinen,  Jamppa – Tarmo Niska ja Matti – Erkki Ojanaho.

 Valoa Ikkunassa-esitykset: klo 19.00 2.4., 3.4., 8.4.,9.4. & 10.4 (esitys myös klo 15.00)

Liput: 20€ & 15€. Varaukset 040 566 0425