Pirkka-Pekka Petelius (Kuva: Sabrina Bqain)
Kaikki tuntevat Pirkka-Pekka Peteliuksen, lahjakkaan moniosaajan, joka on ollut mukana monessa, niin teatterissa, televisiossa, radiossa, elokuvissa, kuin politiikassakin, mutta nyt hän on tehnyt uuden aluevaltauksen ja kirjoittanut ensimmäisen kirjansa Ensilento ja Viimeinen mohikaani (Siltala). Kyse ei ole mistään elämänkerrasta, vaan vähän erilainen teos, sillä jokainen kappale alkaa sanalla Muistan.
Pirkka-Pekka ikuistaa lyhyesti lapsuuden ja varhaisnuoruuden tunnelmia. Kirjan jälkisanoissa hän kehoittaa seuraamaan esimerkkiään: ”Muistoja on jokaisella. Joka ainoalla ihmisellä. Kannustankin kaikkia teitä lukijoita kirjaamaan ylös jälkipolvillenne elämänne kulta-ajan. ”
Vähän kirjoja lukevalle, kuten minä, teos on erityisen mieleinen, sillä sitä voi lukea pala kerrallaan, vaikka kahvikupposen ääressä.
Tietysti Pirkka-Pekasta mielenkiintoisen tekee se, että molemmat olemme syntyneet vuonna 1953, ja myöntää täytyy, että Pirkka-Pekan muistot herättävät paljon omiakin. Yhdistäviä tekijöitä ovat muun muassa 1960-luvun musiikillinen herääminen, tv-sarjat ja elokuvat. Peteliuksen kohdalla jo varhain nousee erityisesti esiin myös hänen vahva suhde luontoon. Tietämys linnuista ja kasveista hämmästyttää, kiitos hänen isänsä, mutta paljon tietoa on myös esimerkiksi lentämisestä samasta syystä.
Toinen tärkeä tekijä, jonka takia PPP kiinnostaa, on tietenkin se, että hän on syntynyt Alatorniolla. Toki hän asui Puuluodossa vain neljä ensimmäistä elämänsä kuukautta ja varttui Kuusankoskella ja Kouvolassa, mutta Pirkka-Pekan äidin Kaino Kyllikki Raappanan suku asui Torniossa, jossa lomailtiin varsinkin kesäisin.
Kansikuvassa Peteliukset Haaparannalla
Tässä kirjasta joitain Peteliuksen lapsuusmuistoja koskien vierailuja Tornio-Haaparantaan:
Yöt Ruohokarissa
Muistan Alatornion jokilaakson laajat ruovikkoiset kosteikkoalueet ja pellot. Valoisina kesäiltoina ja -öinä niiden äänimaisemaa hallitsivat kuovien pitkät huutelut. Ne olivat minulle eteläisen Suomen metsien samoilijalle jännittäviä ja eksoottisia hetkiä.
Muistan vitikon. Menimme Tornion Ruohokarissa äidin langon moottoriveneellä karjasaareen lomailemaan. Liekö ollut ensimmäinen kerta, kun pääsin moottoriveneen kyytiin. Kapea vene oli soutuveneen mallinen. Perään oli kiinnitetty pienehkö moottori. Väylä, jota kuljimme, oli kapea uoma ruovikossa. Molemmin puolin väylää oli myös erilaista vesiheinää. Moottori rupesi käymään vaivalloisemmin ja hitaammin, kunnes sammui kokonaan. Pelästyin, että jäämme siihen. Lanko manaili rauhallisesti, että moottori juuttui ”vitikkoon”. En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta se kuulosti jännittävältä. Hän nosti moottorin ylös ja irrotti potkurin ympärille kertynyttä vesiheinäsumppua, minkä jälkeen pääsimme taas jatkamaan. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että vitikko tuli ”vitaa” tarkoittavasta vesiheinän nimestä.
Muistan yöt karjamajoilla. Nukuimme saaressa vanhassa hirsirakenteisessa karjamajassa. Se oli siisti, ikkunat pienet neliruutuiset. Niissä oli kauniit vaaleat pitsireunaiset verhot, jotka eivät pidätelleet pohjoisen kesäyön jännittävää valoisuutta. Vuoteet olivat puisia ”laatikoita” joissa oli kuitenkin pehmeät olkipatjat.
Leluja Haaparannalta
Muistan Tornion ja Haaparannan välisen liikenneympyrän, silloin kun Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Ympyrä oli jännittävä ja lisäsi vaikutelmaa ulkomaille menemisestä, vaikkei sitä vaikutelmaa tukenut mikään muu seikka.
Muistan leikkiauton tuoksun. Olin saanut lelukaupasta Haaparannalta metallisen punaisen leikkiauton, josta en malttanut luopua edes yöksi, vaan otin sen viereeni karjamajan vuoteeseen. Pidin sitä kädessäni yön, ja se tuoksui ihanasti tuoreelle metallille ja lievästi jollekin konerasvalle.
Muistan nallipyssyn. Se oli Haaparannalta ostettu hopeanvärinen ”lännen revolveri”. Se oli kuin kuudestilaukeava pistooli ja siinä oli punainen ja koristeellinen kahva. Tässä muovikahvassa seisoi kohokuvioinen hevonen takajaloillaan, selässä villin lännen cowboy lierihattuineen ja hapsutakkeineen.
Muistan jäätelöankan. Se oli avaimin vedettävä muovinen lelu. Mustaakseni se oli tuliainen Haaparannalta. Siinä oli keltainen ankka, joka työnsi kahvoista valkoista pakastearkun muotoista jäätlökärryä. Kärryssä oli keskellä pystyssä vaaleansininen päivävarjo, parasoli, jossa roikkui helmoissa muoviset koristellut killuttimet.
Jouni-serkku
Muistan serkku-Jounin. Kävimme serkkuni kanssa aikuisten polkupyörillä Puuluodosta Haaparannalla kauppareissuilla. Ostimme Icasta ja Konsumista mm. Gevalia-kahvia, Maraboun suklaata ja Chiquita-banaania. Nämä kauppareissut olivat huippuhauskoja.
Muistan serkkuni lätkäpelin. Kuusikymmentäluvulla hänellä oli Torniossa Ruotsista ostettu puuvanerista valmistettu pöydällä pidettävä jääkiekkopeli. Pelaajat kulkivat metallitikkuja työntämällä ja pyörittämällä kuten nykyisissäkin Stigan peleissä, mutta ne olivat litteitä peltiäijiä. En muista pärjäsinkö Jounille, mutta tuskinpa.
Muistan ”Suuret setelit”. Se oli lauluyhtye Four Catsin levyttämä hittikappale vuodelta 1963. Lauluun yhdistyy mielessäni Tornion Puuluodossa serkkujemme pihalla oleva hiekkakasa. Teimme siihen serkku-Jounin kanssa laajan pikkuautojen tieverkoston, kokonaisen kaupungin. Vuorenrinteitä pitkin kaahailimme pikkuautoilla hiekkaa kurveissa lennättäen. Tällöin lauloin tätä hitti-iskelmää usein ja paljon.
Tornio-Aavasaksa-Tornio
Muistan Thames Traderin. Se oli kuusikymmentäluvulla suosittu brittiläinen kuorma-automerkki. Alatornion serkuillamme oli tällainen hieno punainen auto. Sen kyydissä päätimme kerran lapsuuskesällä tehdä retken Aavasaksalle. Kyytiin tulivat ainakin molemmat isät ja suurin osa lähes kymmenpäisestä serkkukatraastamme. Kuljettajan koppiin ei mahtunut kuin isät ja kaksi etuoikeutettua lasta, pienimmät. Muut saivat ilon matkustaa avolavalla. Itse valitsin ehdottomasti lavakyytivaihtoehdon. Se oli minusta koko reissun mahtavinta antia. Lavalla seistiin laidoista kiinni pidellen ja tukka hulmuten. Siellä istuttiin, siellä huudeltiin ohikulkijoille, siellä laulettiin, kiljuttiin, naurettiin, käveltiin ja koetettiin pysyä pystyssä ja huojumatta kurveissa. Itse Aavasaksa oli kaunis ja laaja näkymä, mutta valoisan kesäyön aurinkoinen paluumatka lavalla takaisin Tornioon oli taas ihan huippua.
Arto Junttila
PPP:n Ensilento ja Viimeinen mohikaani- kirjan voi tilata vaikka osoitteesta: https://www.siltalapublishing.fi/toimitusehdot/