KIRKA teki parhaan albuminsa 50 vuotta sitten

” Tämä LP ei ole mikään tavallinen long-play. Tämä on ainutlaatuinen ja ainutkertainen musiikillinen muisto hetkestä, jolloin Kirka lauloi melkein sielunsa ulos omalle yleisölleen konsertissa Kulttuuritalossa Scandian studiossa. Kirka Babitzin sellaisena kuin Te hänet haluatte: herkkänä, tunteikkaana, eläimellisenä ja räjähtävänä…”

Näin kirjoitti  Jyrki Hämäläinen Kirka Keikalla-levyn takakanteen 1969. Se  oli laulaja  Kirill ”Kirka” Babitzinin (1950-2007) esikoisalbumi ja ensimmäinen Suomessa ilmestynyt live-LP.

Sitähän Kirka keikalla-levy on, Kirkaa vakuuttavimmillaan ja tinkimättömimmillään. Hän ampuu kovalla kanuunalla ja omimmalla alueellaan raa`an rockin ja soulin maailmassa, johon hänen raspi äänensä oli luotu. Albumi sytytti minut ja monet muutkin. Kirkan nuori energia purkautui kuin tulivuori, Little Richardin Bama Lama Bama Loosta Ray Charlesin Georgia on my mindiin  ja verevät tulkinnat saivat lähtemään myös hänen live-keikoille.

Kirkan fan-club-lehti kirjoitti Kirka keikalla-albumin nauhoituksista: ” Torstai 13.2.1969 oli päivä, jota moni hyvän suomalaisen pop-musiikin ystävä on jo pitkään odottanut. Danny I Suuren valtaa horjuttanut eräiden mielestä jo ohittanut Kirka teki silloin ensimmäisen LP-levynsä. Kirka ei ollut täysin selvillä siitä, kenen väläys varsinaisesti oli tehdä live-juttu. Kello kolmelta iltapäivällä hänen oli mentävä Scandian studiolle laitteiden kokeilemista varten ja varsinaisten äänitysten oli määrä alkaa klo 19.00, johon mennessä suurin osa paikalle kutsutuista Kirkan omista ja Dannyn faneista olikin saapunut studiolle.

Studion puolella Kirkan kanssa Scandian pomo Harry Orvomaa, Jyrki Hämäläinen ja Esko Linnavalli

Pikku-Jyrki Hämäläinen raitapuvussaan selosti ensiksi levyn ideaa ja yleisön merkitystä levyn onnistumiseen, esitteli Kirkaa säestävän bändin ja häipyi kulisseihin. Paroni Paakkunaisella vahvistettu Islanders, Pekka Pöyry, Holle Holopainen, Eero Lupari, Seppo Hovi ja Kurre Mattson, viritteli suloisella soulilla sieluja Kirkan saapumista varten. Studiomuusikkona paljon käytetty Lill-Jörgen Petersen avusti myös eräissä kappaleissa levytysten aikana.

Ja sitten Jyrki kuulutti ilmeisesti hiukan jännittäen: Get Ready, Kirka! Sekunnissa Kirka pomppasi esiin mustissa housuissaan ja keltaisessa paidassaan, kaksi mikrofonia käsissään. Fantastinen ääni täytti koko studion ja fiilis oli yhtäkkiä kohonnut jonnekin sinne Kirkan otsatukan ja sinisten silmien tasolle.

Get ready, I’ll go crazy, valtavan kaunis Georgia on my my mind, todellinen sielukappale Hold on I’m coming…Tämä on todellinen Kirka Babitzin ja sitten ennen  taukoa viiden minuutin sikermä hänen siihenastisia hittejään: Hetki lyö, Leijat, Ehkä suukon antaa saan ja Viimeiseen mieheen.

B-puolen äänitys alkoi ainakin tietyn tytön mielestä kivasti. Kirka nimittäin kuiskasi hänelle I can’t stop loving you. Ehkä parhaiten kaikista menivät yleisöön Bama Lama Bama Loo, I’ll never fall in love again  ja What’d I say. Välillä Kirka sai pienen ohjeen Esko Linnavallilta , Jyrki kertoi pari niinsanottua vitsiä, mutta kaikki loppui aikanaan. Viimeinen kappale ja viimeiset Kirka-huudot ja se oli siinä.”

Raila Kinnusen kirjoittamassa Enimmäkseen Kirkasta-kirjassa laulaja kertoo, että seuraavana päivänä sama otettiin uudestaan varmuuden vuoksi, jotta ”voitiin paikata toinen toistaan”. Vaikka Kirka keikalla-levyn kotimaisuusaste oli olematon, se nousi Suomen albumilistan kärkeen ja pysyi siellä maaliskuusta kesäkuuhun.

Laulajana Kirka loi pitkän uran. Jotta suomalaisessa musiikkimaailmassa pystyi pärjäämään, hänenkin oli pakko tehdä vuosien varrella myönnytyksiä ja oltava monipuolinen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hyvän iskelmämusiikin ystäville mannaa oli muun muassa hänen 17. albuminsa Surun Pyyhin Silmistäsi, jonkinlainen keskitie-versio, oikeasta Kirkasta.

Kirka keikalla on allekirjoittaneelle kuitenkin yhä ylittämätön hänen tuotannossaan ja livelevyään tietääkseni myös Kirka arvosti. Onneksi hän teki myöhemminkin rock- ja soulhenkisiä levytyksiä, vaikkakaan ei ”samanlaisella pienen eläimen raivolla”. (AJ)