Legendaarinen tornionlaaksolainen musiikkimies KG Aasa järjestää Övertorneån Folkets Husille näyttävän musiikkitapahtuman Vintergatan-en musikalisk resa från advent till tomten 1. ja 2.päivä joulukuuta.
– Me haluamme osoittaa, että pohjoisesta löytyy kyvykkäitä esiintyjiä ja muusikoita. Vähintäin yhtä hyviä kuin ”valtakunnan julkkikset”, jotka vaeltavat esimerkiksi Luulajaan ja tarjoavat, minun mielestä, sieluttomia joulukonsertteja ylihinnoitelluilla sisäänpääsymaksuilla, Aasa latelee.
Idea joulukonserteista Mataringissä ei ole uusi. Tornionlaakson Musiikkiklubi järjesti tapahtumaa nimittäin kymmenen vuotta putkeen ja useimmiten ohjaksissa oli KG.
– Konserteista tykättiin ja siittä tuli fiini traditio. Viimisen kerran se järjestettiin 2006, jolloin muutin Luulajaan.
Viime keväänä KG Aasa sitten huomasi, että useimmat, joilla oli tapana olla mukana esiintymässä konserteissa asuvat nykyään Luulajassa.
– Perustettiin aatteellinen yhdistys KGB Music ja tarkotus on jatkaa soittamista ja laulamista eri yhteyksissä.
– Vintergatan on nyt meän ensimmäinen isompi juttu ja näyttää siltä, kiitos hyvän sposorituen, että kahen konsertin sijaan, ensimmäisenä adventtina järjestetään kolme. Yksi on jo melkein loppuunmyyty, Aasa sanoo tyytyväisenä.
Konsertin kesto on 90 minuuttia (ilman taukoa) ja konserttilipun hinta on 150 kruunua. Konsertit alkavat lauantaina 1.12. klo 18.00 (ra) ja sunnuntaina 2.12. klo 14.00 (ra).
Tässä esiintyjät:
Yhtye
Kapellimestari ja sovittaja Thomas Bergeskans (piano), Stefan Harander (rummut), Thore Wilhelmsson (kitara), Anders Drugge (basso), Stig Wallin (saksofoni & poikkihuilu), Mattias Wallenberg (lyömäsoittimet) ja Tuomo Ylitalo (hanuri)
Jousikvartetti
Gösta Gustavsson (sello), Daniel Furugren (sello), Mats Hjortborg (viulu) ja Nina Sandell (viulu)
Artistivieraat
Ann-Britt Aasa ja Tarja Ylitalo
Kuorosolistit
Christina Aasa Bygdell, Pekka Helles, Seppo Härkönen, Maria Ruottinkoski ja Håkan Wikström
Juontaja & tuottaja
KG Aasa
KGB Music toimii yhteistyössä Hotell Tornedalian kanssa, johon on katettu joulupöytä. Lisätietoja antaa KG Aasa 070-3412874