Kekkonen, hän tulee-juliste julkaistu

kekkonentuleejulistePääasiassa Enontekiöllä kuvattu, Marja Pyykön ohjaama Kekkonen hän tulee-komediaelokuva saa ensi-iltansa 16. elokuuta . Se perustuu rovaniemeläislähtöisen Pia Pesosen romaaniin Urho Kekkonen Strasse ja sen kertomukseen Allin Baarista.

Nyt elokuva on saanut julisteensa, jonka on suunnitellut Mia Selin.

Elokuva kertoo seitsemänkymmentäluvun alun lappilaisesta kyläpahasesta, jonne saapuu uutinen sähkeen muodossa, jonka viesti on lyhyen ytimekäs:

Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa Allin Baarissa matkalla kauemmas Pohjois-Lappiin.

Allilla on suunnattomia paineita: baari pitää saada putipuhtaaksi, paikallisen Lihajalostamon on kerrankin hoidettava pilaantumatonta ruokaa ja Allin on pikalaihdutettava. Ja ennen kaikkea Allin on voimanaisen tavoin pidettävä Kekkoseen hysteerisen hurmoksellisesti suhtautuvat kyläläiset kurissa ja järjestyksessä.