Jukka Rajala: STATUS QUOn boogiejuna kulki tukevasti
Quo1

Kirunafestivaaliin kiinnitetty Status Quo tarjosi paikalle tulleelle yleisölle puolitoista tuntisen annoksen rehtiä rock’n rollia. Kuvassa uuden rumpalin Leon Cavenin patteriston edessä Rick Parfitt, Francis Rossi ja John ”Rhino” Edwards.

LIVEKolmeen sointuun, yksinkertaiseen lavatyöskentelyyn, Fender -kitaroihin ja muihin rock’n rollin perusarvoihin luottava englantilainen STATUS QUO oli yksi 26.-29.6. pidetyn Kirunafestivaalin päätähdistä.

Perjantai-iltana esiintynyt Quo veti melodisella musiikillaan vaivatta mukaansa niin nuorta kuin vanhempaakin festivaaliyleisöä. Kirunan keskustaan nousseelle festarialueelle rakennetulla LKAB:n lavalla esiintynyt yhtye matkasi Norrbottenista Järvenpään Puistobluesiin, jossa Quo oli tämänvuotinen pääesiintyjä. Aiemmin Status Quo on nähty pohjoisessa pari vuotta sitten, jolloin bändi nousi lavalle Norjan Lakselvissä pidettävillä Midnattsrocken -festivaaleilla.

Quo4

Rick Parfittin kanssa Status Quon kivijalan muodostava Francis Rossi.

Quo3

Yleisöön katsekontaktia ottanut Rick Parfitt toteaa: ”Laitat sitten Väylän Pyörteen sivuille tämän kuvan!”.

Status Quo on julkaissut yli 50 vuotta kestäneellä urallaan lukemattoman määrän hittejä. Kaikkiaan yhtyeen levyjä on myyty 118 miljoonaa kappaletta, mikä kertoo omaa kieltään bändin vankkumattomasta suosiosta. Kitaristi/laulaja Francis Rossin ja 1980 -luvun puoliväliin asti mukana olleen basisti Alan Lancasterin vuonna 1962 perustama Status Quo on yksi kaikkien aikojen pitkäikäisimmistä, yhtäjaksoisesti toimineista rockyhtyeistä. Rossin rinnalla bändin toisena kivijalkana toimii niinikään laulusta ja kitaroinnista vastaava Rick Parfitt. Kolmas, kitaristien kanssa pitkään kokoonpanossa mukana ollut jäsen on 1970 -luvun puolivälissä Quon riveihin liittynyt kosketinsoittaja Andy Bown. Myös Alan Lancasterin korvannutta John ”Rhino” Edwardsia voi, lähes kolmenkymmenen vuoden jäsenyyden perusteella kutsua jo hyvällä syyllä varsinaiseksi Quo veteraaniksi. Status Quon kokoonpanovaihdosten osalta tuulisinta on ollut rumpalinpallilla. Vuosina 1962-1981 rumpalina toimineen John Coghlanin jälkeen John ”Rhino” Edwardsin komppiparina on ollut useita soittajia. Yhtyeen uusin jäsen on viime vuonna kiinnitetty rumpali Leon Cave.

Psykedelisellä rockilla uransa aloittaneen Status Quon kultakausi ajoittuu 1970 -luvulle, jolloin bändi tuli tunnetuksi boogie voittoisesta hardrockistaan. Aina näihin päiviin saakka jatkunut bändin myöhempi levytysura on ollut tasoltaan vaihteleva ja ajoittain myös kokeileva. Kitararock juuriaan yhtye ei kuitenkaan ole koskaan hylännyt, sillä aina levyille on mahtunut mukaan myös muutama tukevampikin kappale. Monien ”vanhojen” Quo- fanien iloksi Francis Rossi kumppaneineen esitti Kiirunassa lähes 80-prosenttisesti 1970-luvulla levytettyjä biisejä.

Suomenaikaa kello 23.00 lavalle noussut bändi aloitti keikan vuonna 1973 ilmestyneeltä Quo nimiseltä lp.ltä löytyvällä Carolinella jota seurasivat samalta aikakaudelta peräisin olevat Paper Plane (-72), Hold You Back (-77) ja Rain (-76). Muutaman 2000 -luvulla julkaistun biisin jälkeen palattiin vuoteen 1986 ja yhtyeen yhdeksi suurimmista hiteistä nousseeseen In The Army Now Balladiin. Pienen hempeilyn jälkeen -jos nyt asepalveluksesta kertovaa laulua voi sellaiseksi kutsua, antoivat Francis Rossi ja Rick Parfitt jälleen kitaroiden soida.

Quo5

Vuonna 1962 perustettu Status Quo on ensi viikolla Tukholmassa esiintyvän Rolling Stonesin ohella yksi kaikkien aikojen pitkäikäisimmistä rockyhtyeistä.

Puolitoista tuntisen konsertin helmiin kuuluivat myös muun muassa Piledriver (1972) albumilta tutut Roll Over Lay Down ja Big Fat Mama, vuodelta 1979 oleva Whatever You Want, Status Quon versio vanhasta Hank Thompsonin kantrihitistä Wild Side of Life sekä John Fogertyn sävelkynästä lähtöisin oleva Rockin’ All Over The World.

Keikan päättäneessä Chuck Berry-medleyssä yhtye muistutti kuulijoitaan omista juuristaan antaen näin kunniaa rock’n rollin kruunaamattoman kuninkaan elämäntyölle. Vaikka keli Kiirunassa ei ollut lämpötilan osalta paras mahdollinen, niin bändin kiinnitys lämmitti varmasti yhden jos toisenkin festarivieraan mieltä.

Status Quon esiintyminen Kirunafestivaalille osoitti uusimmankin kokoonpanon olevan hyvässä lavakunnossa vaikka Francis Rossi keikan aluksi vitsailikin jäsenten ikään vedoten jännittävänsä, kuka soittajista putoaisi ensimmäisenä. Kaikkien iloksi näin ei käynyt, vaan yleisö sai rahoilleen vastinetta ja yhtyeen eleistä päätellen Quo teki myös omasta mielestään onnistuneen lapinvierailun.

Teksti & Kuvat: Jukka Rajala

Quo2

Rockkitaroinnin taitava Rick Parfitt Marshall- muurin edessä.

quo7Konsertissa kuullut kappaleet:

Caroline, Paper Plane, Hold You Back, Rain, Rock’n Roll’n You, Begining Of The End, What You’re Proposing, The Oriental, Creeping Up, In The Army Now, Roll Over Lay Down, Down Down, Whatever You Want, Rockin’ All Over The World, Posin, Down The Dustpipe, Wild Side of Life, Railroad, Again And Again, Big Fat Mama, Chuck Berry Medley (Rock’n Roll Music & Bye Bye Johnny).