JOUKO KNUUTINEN, pelimanni Keminmaalta 80 vuotta
Jokkexxx

” Jouko Knuutisen haitarinsoitto on svengaavaa, toisinaan perhosenkeveää kuin Seinen siltojen alta, toisinaan taas ruotsalaistyyppistä ilakoivaa menoa.” (kuva:AJ)

jokke7Pitkän linjan muusikko Jouko Ensio Knuutinen 80 vuotta 12.10.2015 Lautiosaaressa. Keminmaalta mies on syntyisin ja on ollut sotalapsena Ruotsissa. Joku sanoo, että se tuntuu haitarin soinnuissa. Jouko soitti haitaria isäukkonsa kanssa ensi kerran julkisesti Kemin Työväentalossa jo 5-vuotiaana. Merikaupunkiin sopivat valssit olivat Musta Rudolf ja On armas mulle aallon tie. Muut Joukon soittimet ovat vibrafoni ja hammond. Hän on myös hyvä pianisti, sanovat asiaa tuntevat.

Toinen ankkuripaikka oli nuoruudessa 18 vuoden ajan Jyväskylä ja silloin hänet tunnettiin laajemmaltikin. Jyväskylän ajalta on mainittava tosi suosittu LL-kvintetti, joka panosti jazziin jo 1954. Jokke soitti siinä sekä haitaria että pianoa. Laulusolistina heillä aloitti 14-vuotias Ritva Piilikangas, nykyisin Oksanen.

Tähän vaiheeseen sattuivat keikat myös etelään monien muusikoiden kanssa. Vibrafonia ravintola Seiskarissa Hesassa Veikko Ahvenaisen kanssa, hammondia Ykä Kalliomaan kvartetissa Hungariassa ja Arkadiassa. Muita kumppaneita olivat Seppo Hanski ja Martti Metsäketo, jonka kanssa Knuutinen soitti talvenselän laivamuusikkona Finnpartnerissa. Jokke oli lähellä lopettaa soittohommat mutta sitten 1965 hän sai ostaa yhden Lasse Pihlajamaan spesiaaleista. Muut neljä soitinta ostivat Topi Kärki, Gode Godzinsky, Jaakko Salo ja Tapio Yrjä. Jyväskylä kuuluu edelleen hänen elämäänsä, siellä ovat kaikki nuoruusajan kaverit. Kemin seudulle Knuutinen palasi 1967 ja siellä leipätyöksi tulivat taksihommat.

JokkeRunninRapujatsit2002

Trio Jokke Knuutinen Runnin Rapujazzeissa 2002: Erkki Annala (vas.), Eero Hautalampi ja Jokke

Joken jazztrio on ollut koossa 15 vuotta. Muut jäsenet ovat kontrabasisti Erkki Annala sekä rumpali Eero Hautalampi, alkuperäisiä torniolaisia molemmat. Miehet muistavat, että trio syntyi ajatuksesta jammailla joskus yhdessä vastapainona tanssimusiikille. Oikeastaan se oli siis mielenterveyshanke. Mukaan mahtui myös yrityskeikkoja.Outokummun Tornion tehdas, muita alueen teollisuuslaitoksia, autoliikkeitä sekä Kemin ja Tornion kaupungit. Yleisön pyynnöstä trio teki 2002 levyn, jonka ystävät ostivat heti loppuun. Saariselän Kaamosjazzissa trio on esiintynyt noin 15 kertaa ja jazzkeikkoja on ollut myös mm.  Ylläksellä, Luulajassa, Levillä, Runnilla, Kajaanissa ja Kuopiossa. Trio lopetti, kun Erkki Annala muutti eläkkeelle Etelä-Suomeen.

Lapista voi Keminmaan haitarivelhoon liittää kolme juttua. Kaverukset Jokke, Tuomo Salmi ja Seppo Kaikkonen teettivät kemiläisellä taiteilija Jorma Kuulalla maalauksen Junnu Vainiosta. Muotokuvaan taiteilija on osuvasti vanginnut Junnun veikeän virnistyksen. Juha Vainio viihtyi Kemissä keikkamatkoillaan mainiosti. Toiseksi Jokke Knuutisen kvartetti esitti Saariselällä marraskuussa 1999 kevyempää metsäsuomalasta kenttäjazzia EU:n johtaville matkailuihmisille. Mahtoivat kuulijat hieraista silmiään, kun sarkapuseromiehet vetivät Rakovalkealla jazzversiona. Kvartetin muut jäsenet olivat Tommi Kujala haitari, Erkki Annala basso ja Eero Hautalampi rummut. Kolmanneksi Jokke ja hänen kaverinsa Tommi Kujala ajoivat keikoille Äkäslompolossa Ylläs Jazz Bluesissa kahdella moottorikelkalla. Tavarat moottorikelkan rekeen ja menoksi sekä Latvamajalle että Velhonkodalle. Hiihtoväki tuntee paikat. Jokke ja Tommi  ovat soittaneet kahdestaan myös Lapin matkailukeskuksissa.

JokkeVPKjamitHki2006mattikorhonen

Jokke VPK:n jameissa Helsingissä 2006

Jazzhaitarin vaiheita seuranneet sanovat, että Jouko Knuutinen on lajinsa ja soittotyylinsä viimeinen mohikaani ja tosi pelimanni tässä maassa. Knuutisen haitarinsoitto on svengaavaa, toisinaan perhosenkeveää kuin Seinen siltojen alta, toisinaan taas ruotsalaistyyppistä ilakoivaa menoa. Lapin hiihtokeskusten lisäksi Jokke Knuutinen on perin tuttu myös Etelä-Karjalassa. Lappeenrannassa hän soitti viulisti Pentti ”Newski” Nevalaisen kanssa Kasinolla koko kesän 1957. Luumäellä Jokella on vankka ihailijaryhmä, joka sai hänet 2006 käymään Helsingin Albertinkadun VPK-Jameissa. Siellä Jokke soitti haitaria ja vibrafonia Heikki Jäntin, Jorma Katraman ja Tomi Parkkosen kanssa. Näinä päivinä Jouko soittelee enää perhejuhlissa mutta yksi haave hänellä on.

Pieni keikka olisi paikallaan, kun nyt marraskuussa tulee 75 vuotta ensimmäisestä julkisesta esiintymisestä!

Jazzrytmit, ystävät ja kylänmiehet onnittelevat lämpimästi Joukoa!

JazzRytmit

  Teksti: Jussi Korhonen Kuvat: Matti Korhonen  ja Jokke Knuutisen kotiarkisto  www.jazzrytmit.com