JORI HULKKONEN myös laulaa uudella albumillaan

JoriHulkkonenKemiläislähtöinen Jori Hulkkonen julkaisi  äsken omalla nimellään seitsemännen albuminsa Oh But I Am.  Se nousi heti iTunes Dance- ja and Beatport Chill Out -listojen kärkeen, mikä elektronisen tanssimusiikin maailmassa merkkaa plusmerkkistä pörssinoteerausta.

Itse taiteilija ei ole moksiskaan. DJ on kommentoinut tapahtuneen merkitystä, että jotain on tullut ilmeisesti  tehtyä oikein ja että keikkamyynnissä sitä voi käyttää hyväksi, ei muuta.

Ruotsin radion P3-kanavan ohjelmista aikanaan innoitteensa saanut Jori on ollut parikymmentä vuotta house- ja teknomusiikin kansainvälisiä laatunimiä. Hän on levyttänyt muun muassa ranskalaisen Laurent Garnierin levymerkille, tehnyt yhteistyötä Tigan kanssa, julkaissut lukemattomia kriitikoiden kehumia levyjä ja remixejä salanimillä, omana itsenään ja yhtyeessä Sin Cos Tan.

Vaikka edelleenkin puhutaan Suomen parhaiten kätketystä salaisuudesta, Jori on luonut tasaisen menestyksekkään uran.

– En ole ollut koskaan trendikäs, joten en ole koskaan mennyt pois muodista. Toiseksi mulla on ollut aina sisäinen palo tehdä uutta musiikkia  ja kolmanneksi olen ollut äärimmäisen onnekas, Hulkkonen pohtii Music Finland-sivustolla syitä pinnallapysymiseensä.

ArtoJKommentti”Aikanaan Jorin musiikkityylin valinta oli  radikaali liike perinteisen rockin Kemissä. Hänellä oli oma juttunsa. Kannustusta hän sai aluksi vain paikallisen Discemin tiskijukalta ja pikkuhiljaa löytyi muutama muukin dancefriikki muun muassa tervolalainen  Tuomas Salmela. Vaikka genre oli mulle täysin vieras, erityisesti tyypit, jotka tekevät musiikkia vaikeimman kautta, ovat aina kiinnostaneet. Kirjoitin Jorista hänen uransa alussa aika monta tarinaa, muun muassa ekat jutut niin Iltalehteen kuin Lounais-Lappiinkin.” (Arto Junttila)