Jari Sillanpää vetää kunnon shown Kaakamossa

Jari_Sillanpaa-0020_1200Hillittömän suosion saavuttanut Kamoon Kaakamoon on kohta täällä taas! Mahtava koko perheen musiikkitapahtuma järjestetään Ala-Kaakamon vanhan koulun piha-alueella heinäkuun 7. päivänä.

Pääesiintyjä Jari Sillanpää esiintyy ryhmän viimeisenä ja hänen osuus alkaa noin klo 19.00 . Hänen show kestää tunnista puoleentoista tuntiin.

Muu artistit ovat Katja Lukin, Stars(feat. Olga Heikkala),The Meänland, Men in Black, Freezer, Mama@the Papas, Susanna Kunnari ja Foya.

Tapahtuman juontaa Kaakamon oma poika, entinen nuori Jari Vesa.

Kaikki esiintyjät sekä talkooväki tulevat hommiin ilman kustannuksia eli kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma. Tapahtuman tuotto menee edellisten vuosien tapaan lyhentämättömänä Kaakamon koulun bändikerhon pyörittämiseen, soittimien hankintoihin sekä muihin lasten ja nuorten harrastustarpeisiin.

Tilaisuuteen on bussikuljetus, joka alkaa noin puoli tuntia ennen tapahtuman alkua ja jatkuu koko tapahtuman ajan.

Bussi kulkee Laivaniementiellä ja hakee kyytiläisiä parkkialueelta (Laivaniementie 1050, urheilukenttä/kaukalo). Parkkialue on myös tapahtumapaikan läheisyydessä, joka on tarkoitettu lähinnä Tornion suunnasta juhliin saapuville.

Kyseessä on ulkoilmatapahtuma, joten istumapaikkoja on rajoitetusti. Voit halutessasi varata mukaan retkituolin.

Liput tapahtumaan 10€, alle 13-v. pääsevät sisään ilmaiseksi.

PS. Festaripaitoja voi ostaa  Kaakamon Napakympistä. Paidan hinta on 10€ ja maksu toivotaan suoritettavan käteisellä.