Jamppa Tuomisen ihailijakerhosta dokumentti

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa medianomiksi opiskeleva Katja Kinnunen tekee päättötyön laulaja Jamppa Tuomisen elämäntyötä vaalivasta oululaisesta fani-klubista.

Dokumentissa nähdään mukana yhdistyksen aktiiveista ainakin  Jampan elämänkertakirjan toinen kirjoittaja Veikko Tiitto, joka esittelee filmissä klubin toimintaa ja omaa kattavaa Jamppa Tuominen-levykokoelmaansa ja Jampan sisko Anette Soronen, joka muun muassa vetää Raatin uimahallissa Jamppajumppaa.

Tässä kuussa seitsemän vuotta täyttävässä Jamppa Tuominen fani-klubissa on mukana parisataa jäsentä, joita yhdistää tietenkin Jampan musiikki. Hänen laulujensa ympärille järjestäänkin paljon karaoke- ja yhteislaulutilaisuuksia. Niitten lisäksi kerhon toimintaan kuuluu virkistys- ja kulttuurimatkoja, lähinnä etelän aurinkoon ja yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet myös Jamppa-aiheisten näyttelyiden ja konserttien järjestämiseen.

Muhokselta kotoisin olevan Katja Kinnusen dokumentin on määrä valmistua huhtikuussa ja toivotaan, että  se nähdään valkokankaalle mahdolllisimman monella kotimaisella elokuvafestivaalilla.

PS. Kerrottakoon Jampan ystäville vielä, että  Yle Teemalla alkaa 4.2. sarja Iskelmä-Suomi, jossa käsitellään Tuomisen musiikkia 1.4. ja haastattelussa ovat ainakin Anette Soronen ja Jampan levytuottaja Seppo Matintalo.